Muotisairaus

Minusta kesällä kuuluu pukeutua kesämekkoon. Tungin siis aamulla mekon helmat sadehousujen sisälle ja vedin päälleni punaisen vettä pitävän urheilutakin. Sade ropisi kotoisasti osuessaan takin huppuun ja pyöräilykypärään. Kuulosti kesämökin katolta sadepäivänä. Olisin melkein toivonut, että matka töihin olisi kestänyt pitempään. Perilllä silittelin käsilläni rypistyneet mekon helmat suoriksi ja pujotin jalkani sandaaleihin.

Luin lehdestä naltreksonista, joka poistaa alkoholin mieluisat päihdyttävät vaikutukset: on kuin joisit hapanta kallista mehua, etkä arvokasta punaviiniä. Voitaisiinko sokerille keksiä samanlainen vastamyrkky. Sokeri ei maistuisi millekään, kun sellaisen tabletin nielaisisi aamutuimaan. Ei tekisi mieli jäätelöä, suklaata, korvapuusteja tai irtokarkkeja, joita joku kantaa jatkuvasti työpaikan kahvihuoneeseen.

Olen hiljalleen oppinut, ettei potilaan ajatuksia kannata tyrmätä, olivat ne sitten miten koululääketieteen vastaisia tahansa. Nuorempana löin heti lyttyyn kaikki luontaistuotteet, reikihoidot  ja kuppaukset. Nykyään kuuntelen, enkä kiellä täysin, vaan tuon varovasti esille näitä koululääketieteen ajatuksia. Yritän houkutella toista puolelleni. Joskus se jopa onnistuu.

Aina on joku muotisairaus. Äsken se oli vielä kilpirauhasen vajaatoiminta. Nyt borrelioosi on kovassa nousussa. Sen voi päätellä lehtijuttujen määrästä.

Mitäpä minä olen tähän sanomaan. Kannattaa olla hiljaa. Nyt vaihdan puheenaihetta. Kerttu ei maukaise kuten kissan kuuluu. Se huutaa "Aaaa!" ja ryntäilee huoneesta toiseen niin että matot menevät ruttuun. Välillä se sanoo "Mää!" ja kuulostaa karkkipussia kinuavalta lapselta.

Runollinen maanantai

Tein muutaman tunnin hommia päivystyksessä. Kotiin polkiessani muistin asian, jonka unohdin siinä tohinassa tehdä. Pyöräilin ja yritin olla ajattelematta unohdustani, joten mietin sitä koko matkan ajan.

Päivystyksessä viisi lääkäriä saneli tekstit pienessä kapeassa huoneessa, joka muistuttaa kerrostaloasunnon eteistä. Siellä ei kuitenkaan ole vaatenaulakkoa vaan pitkä pöytä tietokoneineen. Kyynärpäät kolahtelivat yhteen kun näppäilimme koneitamme. Kopperossa on jostain syystä aina aika kivaa. En oikeastaan tiedä miksi haluaisin lopettaa päivystämisen. Tai tiedä minä.

Käväisin kotimatkalla Runopiha-tapahtumassa. Kuuntelin miesrunoilijaa, joka oli pukenut ylleen vaatteen, jossa risteili erivärisiä matonkuteita, jotka oli solmittu taakse hassuksi hännäksi. Mies paasasi kovalla äänellä. Kuuntelin äänen volyymia ja katselin matonkuteita, enkä kiinnittänyt huomiota runoihin. Runonlausunta on vaikea laji: jos teet sitä täysillä olet naurettava, jos et tee täysillä, olet tylsä.

Tapasin kirjoitusystävän ja join hänen (ja hänen ystäviensä) seurassa valkoviinilasillisen. Keskustelimme kissoista ja toisista runotapahtuman osallistujista. Emme kuulleet ainuttakaan runoa. Virkistyin tapahtumasta suuresti.

Kävin ostamassa kissanruokaa ja ruisleipää.

Minä rakastan sinua

Olen pihdannut lausetta "Minä rakastan sinua" samaan tapaan kuin jotkut vielä tänäkin päivänä säästelevät neitsyyttään. Se lause vaan tuntuu liian suurelta ja tarttuu kurkkuun kuin kalanruoto. Voisin sanoa niin lapsilleni, mutta missä tilanteessa sen voi tehdä luontevasti?

Muille ihmisille niin suuren asian sanominen on vielä vaikeampaa. Jos kertoo jollekin rakastavansa tätä, se on kuin ojentaisi kotinsa avaimet paatuneelle murtovarkaalle ja sanoisi "Käy kastelemassa kukat". Sen jälkeen on rakkauden kohteen armoilla.

Jos avioliittoa solmittaessa pitäisi sanoa "Tahdon" sijasta "Minä rakastan sinua", niin todennäköisesti naimisiin ei mentäisi yhtä kevyesti kuin nyt. Vaikka nykyäänkin vihittäessä tahdotaan rakastaa, niin lauseen "Minä rakastan sinua" sijaan saattaisi alttarilla tai siviilivihkijän edessä tulla ulos vain pihinää. Kun koko suku on ympärillä tai oikeastaan takana tuijottamassa.

"Minä rakastan sinua" ei onnistuisi Ensitreffit alttarilla ohjelmassakaan, ellei uskoisi oikein vahvasti rakkauteen ensi silmäyksellä. Vihittäessä voisi sanoa korkeintaan "Et näytä niin pahalta kuin pelkäsin".

Sanon tästä päivästä lähtien harjoituksen vuoksi päivittäin "Minä rakastan sinua" Kertulle (kissa) ja itselleni. Tositilanteessa eivät sitten ehkä sanat juutu matkan varrelle vaan pulpahtavat ulos ehjänä kokonaisuutena.

Epärealistisia hoitotoiveita

Luin professori Raimo Sulkavan humoristisen hoitotahdon ja päätin laatia omani LAITOSHOIDON tai muuten vaan raihnaisen vanhuuden varalle:

• Haluan pukeutua omiin vaatteisiini. 
• Tahdon oman huoneen, enkä halua pöydälle pitsiliinaa. Seinälle voitaisiin ripustaa omia taulujani.
• Haluan ulkoilla.
• Tahdon kuunnella Jake Nymanin musiikkiohjelmia, äänikirjoja ja Bachin musiikkia (eräs kymmenen vuotta minua nuorempi ystäväni on äänittänyt valmiiksi vanhainkotimusiikkia).
• Aamukahvia juodessani haluan lukea Hesaria. Jos olen dementti, ei lehden tarvitse olla ihan tuore (hoitajat voivat lukea päivän lehteä omalla kahvitauollaan).
• Lauantaisin ja sunnuntaisin toivoisin saavani lasin viiniä ruoan kera.
• Haluaisin, että joku sivaripoika keskustelisi kanssani päivinä, jolloin kukaan ystävä tai sukulainen ei käy. Niitä päiviä saattaa olla paljon. 
• Toivon, että hiukseni laitetaan ja haluan käydä suihkussa mieluiten päivittäin. Haluan, että joku rasvaa suihkun jälkeen lapaluden välisen ihoalueen.
• En halua kuunnella jumalanpalveluksia.
• En halua katsoa säätiedoituksia, urheiluruutua tai vanhoja suomalaisia elokuvia.
• Haluan riittävästi kipulääkettä.
• En halua, että minua elvytetään.

Juopukaa!

Osastolla mukanamme kiersi nuori meksikolainen lääketieteen opiskelija. Työnsimme edellämme kärryjä, joilla lepäilivät läppärit, joihin lääkärit näppäilevät määräykset. Hoitaja kulki mukana, muttei hipelöinyt mitään laitetta. Meksikolainen lääkärinalku sanoi, että heillä käytetään kynää ja paperia. Miten nerokasta ja kepeää!

Erään fb-kaverini poika oli nähnyt ensimmäistä kertaa kirjoituskoneen ja pitänyt sitä loistavana innovaationa: "Tämä ei tarvitse sähköä ja tässä on printteri samassa!" hän oli hämmästellyt.

Tuo nuori lääketieteen opiskelija kulki kiltisti meidän keski-ikäisten naislääkärien vanavedessä. Aina silloin tällöin muistimme mutista hänelle jotain englanniksi. Minun olisi tehnyt mieleni kuiskata miehen korvaan: "Olet nuori ja elämä on tuolla ulkona. Tänään saattaa olla ainut päivä, jolloin ilma on siedettävä. Juovu elämästä ja nuoruudesta! Tule takaisin kun sataa, jos silloinkaan."

Kävin torilla, ostin paistettuja muikkuja. Join kahvit. Kesämekon kangas tarttui hikiseen ihooni ja aurinko kirveli silmiäni. Ostin divarista kirjan, johon on kerätty tekstejä joutilaisuudesta. Joutilaisuudesta ei voi nauttia, jos ei ole mitään tekemistä, sillä silloin joutilaisuus on tylsää ja alakuloista. Joutilaisuus vaatii paljon tekemätöntä työtä.

Baudelaire 1869
JUOPUKAA

Täytyy olla aina juovuksissa. Siinä kaikki: vain siitä on kysymys. Jotta ette tuntisi Ajan kauheaa taakkaa, joka murtaa hartianne ja painaa teidät maata päin, teidän täytyy juopua lakkaamatta.
    Mutta mistä? Viinistä, runoudesta tai hyveestä, kuinka haluatte. Mutta juopukaa.
    Ja jos joskus heräätte palatsin portailla, ojanpientareen vihreällä nurmella tai huoneenne kolkossa yksinäisyydessä juopumuksen jo laannuttua tai haihduttua, kysykää tuulelta, aallolta, tähdeltä, linnulta, kellolta, kaikelta mikä pakenee, kaikelta mikä vaikertaa, kaikelta mikä pyörii, kaikelta mikä laulaa, kaikelta mikä puhuu, kysykää paljonko kello on; ja tuuli, aalto, tähti, lintu ja kello vastaavat: "Niin paljon, että on aika juopua! Jottette olisi ajan kiusaamia orjia, teidän tulee juopua; juopukaa jatkuvasti! Viinistä, runoudesta tai hyveestä, miten haluatte."  (Suom. Tero Valkonen)

Kesä

Potilaat tulevat vastaanotolle shortseissa, hihattomissa paidoissa tai hellemekoissa. Paljaat varpaat kurkistavat sandaaleista. Ei tarvitse odottaa, että potilas kiskoo auki ja kiinni talvisaappaiden vetoketjun, riisuu pitkät housut, kalsarit, sukkahousut, villasukat, froteesukat, aluspaidan, pitkähihaisen paidan, fleecen, villapaidan ja pukee samat vermeet takaisin päälle. Voisi luulla, että tämän toimituksen aikana voi kysellä vointia, mutta ei. Jostain syystä ihmisillä on taipumus keskeyttää villatakin nappien avaaminen vastaamisen ajaksi.

Ihmiset pyyhältävät vastaanotolle aurinkovoiteelta ja lomalta tuoksuen matkalla uimarannalle tai mökille. He kysyvät lääkäriltä "Joko kohta on loma?" ja pyyhältävät Tallinan risteilylle. Unohtavat tulla, käydä laboratoriossa ja peruvat aikansa. Talvella joutaa taas sairastaa.