Palaan huomenna töihin lomailtuani viikon verran. Juuri kun käsikirjoitukseni henkilöt ryhtyivät käyttäytymään kummallisesti. Olisi ollut kiva tietää mihin tämä johtaa. Voi olla, että seuraavan kolmen työpäivän aikana heistä tulee taas ihan normaaleja. Tylsiä.
Tampere täyttää tänään 238 vuotta. Onnea vaan Tampere. Perjantaina Keskustorilla soi surumusiikki ja tamperelaiset jonottivat kahvia ja kakkua. Tänään pääsi ilmaiseksi Pyynikin näkötorniin. Nousin portaat ylös, sillä hissiin oli jonoa. Ylhäällä seisoin mahdollisimman kaukana kaiteesta ja otin pari kännykkäkuvaa. Näin minä juhlin vanhenevaa Tamperetta, muitakin mahdollisuuksia olisi löytynyt.
Pidän romanttisista komedioista ja amerikkalaiset ovat niissä taitavia. Minusta keskeisintä on letkeä, humoristinen dialogi, jonka he osaavat. Oikeassa elämässä ihastuksen tapaaminen saa ihmisen puheen kuulostamaan hieman yksinkertaiselta jos edes saa jotain suustaan ulos.
The Big Sick on lajityypissään varsin hyvä. Päähenkilöt ovat söpöjä ja dialogi nokkelaa ja parin huumoristinen heittely on jotenkin aistillista. Persoonallisen elokuvasta tekee se, että pariskunnan miesoletettu on pakistanilaista alkuperää ja tapamuslimi, jolle äiti esittelee pakistanilaisia vaimoehdokkaita. Naisoletettu sairastuu elokuvassa sairauteen (ihan tarpeetonta), jonka myötä minun tekee mieli huutaa "Antakaa sille kortisonia". Kiva elokuva kumminkin. (Huomaatte varmaan, että olen oppinut sanat mies- ja naisoletettu)
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
perjantai 29. syyskuuta 2017
Turvallisesti perillä
Isä soitti, hän soittaa harvoin, sillä äiti hoitaa tällaiset asiat. "Ilimotan vaan, että ollaan piästy turvallisesti perille" Minne? Minne? "Missä te olette?"kysyin. "Kyproksella" Hyvä juttu. Ok.
On hienoa, että ihmisen elämässä on aina silloin tällöin lyhyitä oivalluksen hetkiä, jolloin kaikki tuntuu niin selvältä ja oikealta. Tänä aamuna ajattelin, että elän hyvää elämää. En tiedä mistä se ajatus tuli. Aamulla niskani oli kipeä, aamupuurohiutaleet loppu ja heräsin aamuyöstä kun Kerttu raapi huonekaluja.
Olen ollut tämän viikon lomalla ja järjestänyt itselleni jokaiselle päivälle jonkun sosiaalisen kontaktin. Olen ihan järjestelmällisesti täyttänyt kalenteriin tämän tapaamiskiintiön. Eilen kirjoitimme M:n ja R:n kanssa kahvilassa ja huomasin, miten laiskasti tätä kirjoitustyötäni teen. Toisaalta sain yhden vähän vastenmielisen luvun kirjoitettua loppuun. Pääperiaate tässä(kin) käsikirjoituksessa on liioittelu, josta toivon syntyvän jotain koomista ja ehkä traagistakin.
On hienoa, että ihmisen elämässä on aina silloin tällöin lyhyitä oivalluksen hetkiä, jolloin kaikki tuntuu niin selvältä ja oikealta. Tänä aamuna ajattelin, että elän hyvää elämää. En tiedä mistä se ajatus tuli. Aamulla niskani oli kipeä, aamupuurohiutaleet loppu ja heräsin aamuyöstä kun Kerttu raapi huonekaluja.
Olen ollut tämän viikon lomalla ja järjestänyt itselleni jokaiselle päivälle jonkun sosiaalisen kontaktin. Olen ihan järjestelmällisesti täyttänyt kalenteriin tämän tapaamiskiintiön. Eilen kirjoitimme M:n ja R:n kanssa kahvilassa ja huomasin, miten laiskasti tätä kirjoitustyötäni teen. Toisaalta sain yhden vähän vastenmielisen luvun kirjoitettua loppuun. Pääperiaate tässä(kin) käsikirjoituksessa on liioittelu, josta toivon syntyvän jotain koomista ja ehkä traagistakin.
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Maiharit
Joitakin asioita hankkii tuosta vaan, mutta jotkut ostokset vaativat pitkää kypsyttelyä. Kyse ei ole yksinomaan rahasta. Olen pari vuotta pohtinut maihareiden ostamista. Sovitellut kenkiä kaupassa ja surffaillut netissä niitä ihmettelemässä. Keskustellut kengistä ystävien kanssa, ihaillut niitä muiden jaloissa. En miettinyt avioitumista tai eroakaan näin pitkään.
Nyt maihareita tyrkytetään minulle jokaisella nettisivulla. Ilman yli-innokasta myyntiä olisin saattanut ostaakin kyseiset jalkineet. Välillä tuntuu, että ajatuksiani luetaan vaikka maihareiden ilmaantuminen näytön oikeaan laitaan on omien tekojeni seurausta, eikä pääni sisälle pääse toistaiseksi kukaan.
Kirjoittaminen sujuu kehnosti. Maanantaina tekstini oli oivallista, jostain syystä se oli kuitenkin muuttunut yön aikana paskaksi. Katsotaan onko Helinä-keiju taikonut sen taas tänään hyväksi. Saan näin lomalla kirjoitettua liuskan päivässä (jos kaikki olosuhteet ovat ideaaliset). Olen siis toivottoman hidas varsinkin kun ottaa huomioon tekstini kevyen humoristisen laadun. Onhan sitä mainittu naistenviihteeksikin. Siitä olen tietysti loukkaantunut. Tällainen kritiikki tuntuu siltä kuin minua itseäni sanottaisiin kepeäksi ja iloiseksi ihmiseksi. Minähän olen melankolinen tyyppi!
Nyt maihareita tyrkytetään minulle jokaisella nettisivulla. Ilman yli-innokasta myyntiä olisin saattanut ostaakin kyseiset jalkineet. Välillä tuntuu, että ajatuksiani luetaan vaikka maihareiden ilmaantuminen näytön oikeaan laitaan on omien tekojeni seurausta, eikä pääni sisälle pääse toistaiseksi kukaan.
Kirjoittaminen sujuu kehnosti. Maanantaina tekstini oli oivallista, jostain syystä se oli kuitenkin muuttunut yön aikana paskaksi. Katsotaan onko Helinä-keiju taikonut sen taas tänään hyväksi. Saan näin lomalla kirjoitettua liuskan päivässä (jos kaikki olosuhteet ovat ideaaliset). Olen siis toivottoman hidas varsinkin kun ottaa huomioon tekstini kevyen humoristisen laadun. Onhan sitä mainittu naistenviihteeksikin. Siitä olen tietysti loukkaantunut. Tällainen kritiikki tuntuu siltä kuin minua itseäni sanottaisiin kepeäksi ja iloiseksi ihmiseksi. Minähän olen melankolinen tyyppi!
maanantai 25. syyskuuta 2017
Taide-elämyksiä
Koska minulla on loma ja aikaa kirjoittaa, hukkaan mahdollisuuteni edetä käsikirjoituksessani. Haalin lomaviikolleni sosiaalisia kontakteja, ettei vain tulisi kirjoitettua. Vaikka olen halunnut nimenomaan kirjoittaa. Ihminen on otus, joka kasaa esteitä omalle tielleen.
Sara Hildenillä on esillä yhdysvaltalaisen Robert Longon valtavia, erinomaisen taitavasti tehtyjä hiilipiirroksia. Hiilipiirroksista tulevat mieleen harjoitukset, joita tehdään työväenopistoissa ympäri maan. Piirretään elävää mallia. Nämä ovat jotain aivan muuta, piirrokset ovat kuin valtavia mustavalkokuvia, jotka saavat aiheensa elokuvista, urheilusta ja kaikenlaisesta mitä ajassamme liikkuu. On näyttelyssä versioita vanhojen mestarien tauluistakin, osa niistä ikäänkuin rtg-kuvia, joissa näkyvät maalauksen tekemisen vaiheet.
Vaikka museo näyttää pimeältä, se ei ole kiinni (paitsi maanantaisin). Työt kestävät huonosti valoa. Muumimuseossa on vielä hämärämpää, mutta toistaiseksi olen vielä erottanut taulut hämärän keskeltä.
Kävin katsomassa Sofia Coppolan elokuvan Lumotut. Elokuva oli hienosti kuvattu ja tarina sinänsä kiinnostava. Jotenkin elokuvan naiset jäivät ihmetyttämään, tuollaisiako me olemme? En kyennyt samaistumaan yhteenkään elokuvan henkilöön ja koko filmi jäi yhdentekeväksi. Coppola on ohjannut vain yhden hyvän, anteeksi loistavan elokuvan "Lost in translation". Sekin on yhdelle ihmiselle paljon. Elokuvissa määrä ei korvaa laatua.
Sara Hildenillä on esillä yhdysvaltalaisen Robert Longon valtavia, erinomaisen taitavasti tehtyjä hiilipiirroksia. Hiilipiirroksista tulevat mieleen harjoitukset, joita tehdään työväenopistoissa ympäri maan. Piirretään elävää mallia. Nämä ovat jotain aivan muuta, piirrokset ovat kuin valtavia mustavalkokuvia, jotka saavat aiheensa elokuvista, urheilusta ja kaikenlaisesta mitä ajassamme liikkuu. On näyttelyssä versioita vanhojen mestarien tauluistakin, osa niistä ikäänkuin rtg-kuvia, joissa näkyvät maalauksen tekemisen vaiheet.
Vaikka museo näyttää pimeältä, se ei ole kiinni (paitsi maanantaisin). Työt kestävät huonosti valoa. Muumimuseossa on vielä hämärämpää, mutta toistaiseksi olen vielä erottanut taulut hämärän keskeltä.
Kävin katsomassa Sofia Coppolan elokuvan Lumotut. Elokuva oli hienosti kuvattu ja tarina sinänsä kiinnostava. Jotenkin elokuvan naiset jäivät ihmetyttämään, tuollaisiako me olemme? En kyennyt samaistumaan yhteenkään elokuvan henkilöön ja koko filmi jäi yhdentekeväksi. Coppola on ohjannut vain yhden hyvän, anteeksi loistavan elokuvan "Lost in translation". Sekin on yhdelle ihmiselle paljon. Elokuvissa määrä ei korvaa laatua.
lauantai 23. syyskuuta 2017
Nauhoitus
Kävin podcastin nauhoituksessa Ylen Mediatalossa. Jäin junasta Pasilan asemalla ja taloa etsiessäni törmäsin korkeisiin aitoihin. Löysin lopulta oikean rakennuksen ja oven, jossa luki "vierailijat". Sain vahtimestarilta kaulaani vierailijakortin ja ystävällinen toimittaja haki minut eteisestä. Oli jännittävää istua oikeassa studiossa kuulokkeet korvilla. Join termospullosta kahvia, jota toimittaja oli meille keittänyt kun ei pitänyt automaattien sumpista.
Keskustelin transukupuolisen lapsen äitinä toisen äidin kanssa tunnin verran. Toimittajan ei tarvinnut oikeastaan sanoa juuri mitään. Lopussa hän totesi "Tää on tosi hyvä." Kokemuksemme olivat hyvin erilaisia, joka tekee podcastista mielenkiintoisen, ainakin toivon niin. Lopussa halasimme ja palasimme molemmat omaan elämäämme. En tiedä edes keskustelukumppanini sukunimeä, eikä sillä lopulta ole väliä.
Tajusin podcastin edun verrattuna radio-ohjelmaan: sitä ei rajoita ohjelma-aika, joten se voi olla minkä pituinen vain. On mahdollista, että nauhoitus kuullaan vielä radiossakin, mutta se on vielä hyvin epävarmaa.
Keskustelin transukupuolisen lapsen äitinä toisen äidin kanssa tunnin verran. Toimittajan ei tarvinnut oikeastaan sanoa juuri mitään. Lopussa hän totesi "Tää on tosi hyvä." Kokemuksemme olivat hyvin erilaisia, joka tekee podcastista mielenkiintoisen, ainakin toivon niin. Lopussa halasimme ja palasimme molemmat omaan elämäämme. En tiedä edes keskustelukumppanini sukunimeä, eikä sillä lopulta ole väliä.
Tajusin podcastin edun verrattuna radio-ohjelmaan: sitä ei rajoita ohjelma-aika, joten se voi olla minkä pituinen vain. On mahdollista, että nauhoitus kuullaan vielä radiossakin, mutta se on vielä hyvin epävarmaa.
torstai 21. syyskuuta 2017
Ei mitään
Allekirjoitin sähköisesti viisikymmentä sairaskertomustekstiä. Ennen allekirjoitus sujui tuosta vaan, lääkefirman mainoskynällä vedettiin paperille kummallinen kiemura, jota kutsutaan lääkärin allekirjoitukseksi.
B-lausunnot allekirjoitetaan edelleen vanhanaikaisesti, mutta muiden tekstien sähköinen hyväksyminen vaatii lukemattomia näpäyksiä ja zeniläistä mieltä.
Huomasin tekstejä lukiessani, että minulla on ikävä tapa viljellä "mitään"-sanaa. Potilaalla ei ole mitään vatsavaivoja. Sydämen auskultaatiossa ei ole mitään poikkeavaa ja niin edelleen. Deletoin "mitään" sanat vaikka potilaalla on tuskin mitään niitä vastaan. Ne ovat kuitenkin turhia ja turhia sanoja pitää välttää.
Käväisin tänä aamuna kahvilassa (Kahvisalonki). Isäntä toi minulle pöytään vesilasin ja sanoi "Vettä, ole hyvä". Näin pieni juttu tuntui kivalta, asiakkaan huomioimiselta.
B-lausunnot allekirjoitetaan edelleen vanhanaikaisesti, mutta muiden tekstien sähköinen hyväksyminen vaatii lukemattomia näpäyksiä ja zeniläistä mieltä.
Huomasin tekstejä lukiessani, että minulla on ikävä tapa viljellä "mitään"-sanaa. Potilaalla ei ole mitään vatsavaivoja. Sydämen auskultaatiossa ei ole mitään poikkeavaa ja niin edelleen. Deletoin "mitään" sanat vaikka potilaalla on tuskin mitään niitä vastaan. Ne ovat kuitenkin turhia ja turhia sanoja pitää välttää.
Käväisin tänä aamuna kahvilassa (Kahvisalonki). Isäntä toi minulle pöytään vesilasin ja sanoi "Vettä, ole hyvä". Näin pieni juttu tuntui kivalta, asiakkaan huomioimiselta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
