Istuin tänään(kin) varsin myöhään työpöytäni ääressä. Meillä on nykyään käytössä kulunvalvonta, joten tehty työ kirjautuu ylös. Olen käyttänyt järjestelmää pian kaksi viikkoa ja ylityötunteja on kertynyt seitsemän. Tänään kävin kirjautumassa ulos ennenkuin sain työni tehdyksi. Minua hävettää, että johto saa tietää minun luuhaavan työpaikalla niin myöhään. Aletaan vielä moittia hitaaksi.
Huomenna lähden opettamaan lääkärinalkuja. Tilaisuuden juju on se, että mukana on oikea aito potilas, jonka sairauskertomuksen esittelen. Tämän jälkeen opiskelijat saavat katsoa ja kuunnella päävierasta. Hankin potilaan hyvissä ajoin ja tein esitykseni valmiiksi. Potilas lupasi auliisti saapua paikalle. Tällä viikolla hän oli ilmoittanut, että hänellä on jotain muuta menoa, eikä hän ehdi meille potilaan malliksi (sanoin muutaman kirosanan, mutta luonnollisesti siten, ettei kukaan kuullut). Sain viime hetkellä hankittua hänen tilalleen hyvän sijaisen ja valmistelin uuden esityksen.
Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa järjestettiin konsertti, jossa nuori sukulaiseni soitti Gershwinin preludeja. Muistan hänet korkealla pianojakkaralla koskettimia paukuttamassa, jalat eivät ulottuneet lähellekään pedaaleja. Me sanoimme "Lopeta vähäksi aikaa se soittaminen, että saadaan rauhassa juoda kahvia". Nyt hän soitti niin hienosti, välillä kädet jännästi ristissä. Minulle ainakin meni täydestä. Taputin innokkaasti. Esiintyjiä oli neljä ja yleisöä muutama enemmän.
Kaikkea voi opiskella, lääketiedettä ja musiikkia. Nyt pitäisi tietää lastentarhassa, mitä joskus haluaa. Virheliikkeet ovat kiellettyjä. Jos jotain aloitat, niin siinä opiskelupaikassa olisi sitten kärvisteltävä, vaikka vihaisit koko alaa. Se on tehokasta, taloudellista ja täysin järjetöntä. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kulkea oma kiertotiensä.
torstai 31. lokakuuta 2013
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Valo
Yllä näkyvä muumivalo herättää samanlaista sääliä kuin yksin jäänyt muuttolintu tai orpo leskenlehti karulla tienpientareella. Muumi on ripustettu keskelle kävelykatua, tai oikeastaan ihan pikkuisen lähemmäksi kadun toista puolta, joka tekee asetelmasta jotenkin tasapainottoman, vähän kuin vinossa seinällä roikkuvan taulun. Näky herättää epätoivoa, sillä onhan mahdollista, että auringonvalo on lopullisesti jättänyt Tampereen. Tähän asti pimeys on ollut ohimenevä pitkällinen piina, jonka keskellä ihmiset yrittävät pitää hauskaa pikkujouluiksi kutsutuissa bakkanaaleissa ja aamulla kalpeina katuvat löyhäpuheisuuttaan.
Muumivalo on viritetty kävelykadun ylle. Tampereella kävelykaduiksi muutetaan kadut, joita kukaan ei halua kävellä, sillä ne ovat kaikkein rumimmat eikä niiden varrella ole katukahviloita tai kivoja ravintoloita.
Työpaikalle hankittiin eilen parikymmentä tuoretta mehevää pullaa. Tänään töistä lähtiessäni kahvihuoneen pöydällä suljetussa Minigrip- pussissa lojui pullan puolikas. Perinteisesti sitä ei syö kukaan, ei ainakaan ennen kuin se on kova koppura, yleensä se pyörii aikansa pöydällä, kunnes sairaalahuoltaja heittää sen biojätteisiin.
Miksi sähköpostiviestiin on vastattava heti tai ainakin tulee kiireen tunne. Se tekee kirjeenvaihdon vaikeaksi, sillä siitä tulee liian nopeatempoista ja viestittelysuhde kulutetaan hetkessä loppuun, kun taas perinteiseen kirjeeseen voi vastata harkitusti ja viiveellä kirjesuhdetta kuihduttamatta. Ei kukaan enää kirjeitä lähetä. Pitäisi keksiä sähköpostiviesti, jonka kulku veisi ainakin pari päivää.
Minulla on pian kehityskeskustelu. Koskaan en ole tuonut niissä esille mitään erityisen kehittävää. Haaveilen paljastavani, etten jaksa työmäärääni, kun päivystysrasitukseenkaan ei helpotusta ole tulossa. Ihanneminäni on reipas, se jaksaa puurtaa loputtomiin (todellinen minäni on ihanneminäni vastakohta). Silloin kun olen oikein uupunut, niin otan jonkun kivan lisähomman, jos joku sattuu sellaista tarjoamaan, ettei todellinen minäni vaan paljastuisi.
tiistai 29. lokakuuta 2013
Päivystys
Laahustin työpäivän päätteeksi ensiapuun, jossa minun on puuhasteltava päivystysarkena vähintään kuuteen saakka. Hoitajat istuvat porukalla keskellä huonetta pyöreässä pömpelissä ja seinien vierillä makaavat potilaat jalkapohjat ojennettuna kohti huoneen keskipistettä. Yritän puhua hiljaisella äänellä, etteivät ihan kaikki kuulisi potilaan asioita. Kuulevathan he kuitenkin, sillä verhokangas on huono äänieriste. Yleensä on sitäpaitsi pakko karjua niin, että väliverhot lepattavat. Niitä on muuten lähes toivotonta saada riittämään kunnolliseksi näköesteeksi.
Odotan hetkeä, jolloin minulle sanotaan, ettei minun enää tarvitse mennä sinne asioita sotkemaan. Joudun kuitenkin todennäköisesti tekemään hommaa niin kauan kun kykenen vielä naputtamaan tietokoneelle röntgenpyynnöt.
Kävin viemässä työtakin pukuhuoneeseemme, jossa oli pimeää ja äänetöntä. Olin lähes varma, että jäniskorvainen tyyppi ryntää huoneeseen ja iskee persaukseeni myrkkypiikin. Olen katsonut viikonloppuna liian monta osaa Silta- sarjaa
Ostin itselleni päivystyspalkaksi pussillisen lakuja ja söin ne sohvalla maaten, sillä istuminen on niin epäterveellistä.
Odotan hetkeä, jolloin minulle sanotaan, ettei minun enää tarvitse mennä sinne asioita sotkemaan. Joudun kuitenkin todennäköisesti tekemään hommaa niin kauan kun kykenen vielä naputtamaan tietokoneelle röntgenpyynnöt.
Kävin viemässä työtakin pukuhuoneeseemme, jossa oli pimeää ja äänetöntä. Olin lähes varma, että jäniskorvainen tyyppi ryntää huoneeseen ja iskee persaukseeni myrkkypiikin. Olen katsonut viikonloppuna liian monta osaa Silta- sarjaa
Ostin itselleni päivystyspalkaksi pussillisen lakuja ja söin ne sohvalla maaten, sillä istuminen on niin epäterveellistä.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Repaleinen lokakuu
Eiliseen Hesariin oli kerätty syksyn säkeitä. Yksi niistä oli usein kuultu Heikki Salon laulu:
" Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan päivät niin kuin
varisparvi raahautuu"
En ole oikein vieläkään antanut anteeksi Heikki Salolle, että hän muutama vuosi sitten, ilmoitti viime hetkellä lähtevänsä Kanarian saarille, vaikka oli lupautunut puhumaan meille kirjoituskurssilaisille laulujen sanoittamisesta. Kanarian saarille, olisi ollut edes Sumbavan, Viti Levun tai prinssi Edvardin saari, mutta jotain niin tavanomaista kuin Kanarian saaret. Liekö ollut Teneriffa.
Teimme kuitenkin kaipuun kaljakorin innoittamia harjoituksia, jotensakin tähän tapaan: rakkauden marjapuuro, surun tehosekoitin, ilon jäähdytin tai yksinäisyyden kumisaappaat.
Heikki Salon riimistä on tullut klassikko. En tunne kovin hyvin lintuja: kulkevatko varikset parvissa ja liikkuvatko ne raahautuen. Aika vikkelästi ne lentävät autojen edestä, eivätkä koskaan jää rekan alle, vaikka viime tippaan herkuttelevat jollain ällöttävällä suolikasalla keskellä maantietä. Tai kai ne ovat variksia. Varikset eivät minusta raahaudu.
Eräs FB-kamu tekee opiskelun ohessa töitä kellokaupassa ja hän kertoi eilen vaihtaneensa 462 kelloa talviaikaan.
" Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan päivät niin kuin
varisparvi raahautuu"
En ole oikein vieläkään antanut anteeksi Heikki Salolle, että hän muutama vuosi sitten, ilmoitti viime hetkellä lähtevänsä Kanarian saarille, vaikka oli lupautunut puhumaan meille kirjoituskurssilaisille laulujen sanoittamisesta. Kanarian saarille, olisi ollut edes Sumbavan, Viti Levun tai prinssi Edvardin saari, mutta jotain niin tavanomaista kuin Kanarian saaret. Liekö ollut Teneriffa.
Teimme kuitenkin kaipuun kaljakorin innoittamia harjoituksia, jotensakin tähän tapaan: rakkauden marjapuuro, surun tehosekoitin, ilon jäähdytin tai yksinäisyyden kumisaappaat.
Heikki Salon riimistä on tullut klassikko. En tunne kovin hyvin lintuja: kulkevatko varikset parvissa ja liikkuvatko ne raahautuen. Aika vikkelästi ne lentävät autojen edestä, eivätkä koskaan jää rekan alle, vaikka viime tippaan herkuttelevat jollain ällöttävällä suolikasalla keskellä maantietä. Tai kai ne ovat variksia. Varikset eivät minusta raahaudu.
Eräs FB-kamu tekee opiskelun ohessa töitä kellokaupassa ja hän kertoi eilen vaihtaneensa 462 kelloa talviaikaan.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
20 litraa maitoa
Uusin puhelinliittymääni. Soneran liikkeessä nuori mies kauppasi pakettia, johon kuuluisi uusi puhelin ja maksaisin saman kuin nyt ilman puhelimen maksamista. Kieltäydyin, sillä minulla on toimiva puhelin. Sen jälkeen hän kauppasi iPadia, vaikka vakuutin ostaneeni sellaisen tänä vuonna. Seikka ei myyjän intoa lannistanut.
Puhelupakettiin kuuluu 1000 tekstiviestiä. En millään ehdi niitä sellaista määrää lähettää: töissä ei jouda ja nukkuakin pitäisi. Laskin, että jos nukun seitsemän tuntia arkisin ja kahdeksan viikonloppuisin ja käyn arkipäivinä töissä, niin minun pitäisi valveilla ollessani lähettää tekstiviesti 28 minuutin välein, jotta saisin kaiken maksamani käytettyä. Nuori mies yritti vakuuttaa minua "Jos menet ostamaan litran maitoa ja sinulle annetaan vielä ilmaiseksi 20, niin etkö ottaisi." Vertaus ei minusta ole oikein osuva. Ensinnäkään minulla ei ole autoa, jolla kuljettaa moista maitomäärää kotiin, toisekseen yksin asuvan ihmisen on työlästä kuluttaa 21 litraa maitoa säilyvyysajan puitteissa, vaikka söisi päivittäin riisipuuroa ja pannukakkua ja kittaisi päälle maitoa. Lopulta myyjä yritti myydä minulle jotain televisojuttua kysymällä "Katsotko tanssii tähtien kanssa?". Viimeiseksi hän totesi "Aina kannattaa yrittää".
Jotenkin lähdetään siitä, että uusi on parempi ja että laitteistoa on jatkuvasti päivitettävä, joka lie luonnon kannalta aika kestämätöntä ja toisaalta minusta laitteiden käyttäjän kannaltakin vaivalloista. Tällainen keski-ikäinen nainen ei ole näiden liikkeiden toiveasikas, vaikka rahaa olisikin. Parhaita asiakkaita ovat nuoret, joilla ei edes olisi niihin varaa.
Nousin kymmenisen kertaa kolme kerrosväliä vintille. Omistan näköjään välineet lähes kaikkeen mahdolliseen urheiluun, sillä varastosta löytyivät rullaluistimet, luistimet, monot, sukset, tennis- , kössi, ja sulkapallomailat, laskettelulasit ja ratsastussaappaat. Komeron perillä makasi hylätty matkakaukku, aitoa beigeä DDR- tekonahkaa, lisäksi siellä lojui matkalaukku, jonka vetoketju oli rikki, omistan vielä yhden kovaa materiaalia olevan laukun ja neljä muuta matkalaukkua. Vintille oli piilotettu kaksi tahraista vaahtomuovipatjaa, jotka kannoin roskalavalle ympärilleni vilkuillen. Siellä oli myös digiboksi, josta pääsin eroon FB:n kautta. Vein kirpparille paljon hyvää tavaraa.
Kävimme illalla katsomassa Tampereen teatterin Frenckell- näyttämöllä Tsehovin Lokin, esitys oli raikas. Esitykset loppuvat kuulemma pian, sillä katsojia on ollut vähän. Raikkaaksi sen tekivät varmasti ohjaus ja nuoret lahjakkaat vielä teatterikoulua käyvät vierailijat. Esitystä katsomassa oli ilahduttavan paljon nuoria.
Näytelmän Konstantin oli nuori aloitteleva kirjailija ja Trigorin saavuttanut kirjailijana jo paljonkin menestystä . Trigorinin puhe kirjailijan elämästä Ninalle on hersyvää kuunneltavaa. Näytelmässä kaikki rakastivat ja kaipasivat jotakuta, jota he eivät tietenkään saaneet. Näytelmän dramaattinen loppu oli toteutettu hienosti. Tsehov kirjoitti Lokin 1895-96, hämmästyttää miten hyvin se on kestänyt aikaa.
Kävimme Kivessä viinilasillisilla (tuli niitä nautittua kolme) ja seuranamme oli myös näytelmässä esiintynyt mies, joka jää eläkkeelle keväällä. Aamulla päätäni särki, punaviini ei siis sovi minulle. Katsoimme vielä kun meikatut puetut zombiet (olikohan oikein) tanssivat Michael Jacksonin Thrillerin Keskustorilla pehmeässä hämärässä, tasan puolilta öin. Katulamppujen valossa toria kehystävien rakennusten ääriviivat liukenivat pimeyteen. Tanssi alkoi maasta, josta nuo elävät kuolleet makasivat. Raukoilla oli aika vähäisesti päällä, ei liene ollut mukavaa maata kylmällä, märällä kiveytyksellä. Musiikki oli liian hiljaisella, tunnelma olisi ollut dramaattisempi kovemmalla volyymilla.
Puhelupakettiin kuuluu 1000 tekstiviestiä. En millään ehdi niitä sellaista määrää lähettää: töissä ei jouda ja nukkuakin pitäisi. Laskin, että jos nukun seitsemän tuntia arkisin ja kahdeksan viikonloppuisin ja käyn arkipäivinä töissä, niin minun pitäisi valveilla ollessani lähettää tekstiviesti 28 minuutin välein, jotta saisin kaiken maksamani käytettyä. Nuori mies yritti vakuuttaa minua "Jos menet ostamaan litran maitoa ja sinulle annetaan vielä ilmaiseksi 20, niin etkö ottaisi." Vertaus ei minusta ole oikein osuva. Ensinnäkään minulla ei ole autoa, jolla kuljettaa moista maitomäärää kotiin, toisekseen yksin asuvan ihmisen on työlästä kuluttaa 21 litraa maitoa säilyvyysajan puitteissa, vaikka söisi päivittäin riisipuuroa ja pannukakkua ja kittaisi päälle maitoa. Lopulta myyjä yritti myydä minulle jotain televisojuttua kysymällä "Katsotko tanssii tähtien kanssa?". Viimeiseksi hän totesi "Aina kannattaa yrittää".
Jotenkin lähdetään siitä, että uusi on parempi ja että laitteistoa on jatkuvasti päivitettävä, joka lie luonnon kannalta aika kestämätöntä ja toisaalta minusta laitteiden käyttäjän kannaltakin vaivalloista. Tällainen keski-ikäinen nainen ei ole näiden liikkeiden toiveasikas, vaikka rahaa olisikin. Parhaita asiakkaita ovat nuoret, joilla ei edes olisi niihin varaa.
Nousin kymmenisen kertaa kolme kerrosväliä vintille. Omistan näköjään välineet lähes kaikkeen mahdolliseen urheiluun, sillä varastosta löytyivät rullaluistimet, luistimet, monot, sukset, tennis- , kössi, ja sulkapallomailat, laskettelulasit ja ratsastussaappaat. Komeron perillä makasi hylätty matkakaukku, aitoa beigeä DDR- tekonahkaa, lisäksi siellä lojui matkalaukku, jonka vetoketju oli rikki, omistan vielä yhden kovaa materiaalia olevan laukun ja neljä muuta matkalaukkua. Vintille oli piilotettu kaksi tahraista vaahtomuovipatjaa, jotka kannoin roskalavalle ympärilleni vilkuillen. Siellä oli myös digiboksi, josta pääsin eroon FB:n kautta. Vein kirpparille paljon hyvää tavaraa.
Kävimme illalla katsomassa Tampereen teatterin Frenckell- näyttämöllä Tsehovin Lokin, esitys oli raikas. Esitykset loppuvat kuulemma pian, sillä katsojia on ollut vähän. Raikkaaksi sen tekivät varmasti ohjaus ja nuoret lahjakkaat vielä teatterikoulua käyvät vierailijat. Esitystä katsomassa oli ilahduttavan paljon nuoria.
Näytelmän Konstantin oli nuori aloitteleva kirjailija ja Trigorin saavuttanut kirjailijana jo paljonkin menestystä . Trigorinin puhe kirjailijan elämästä Ninalle on hersyvää kuunneltavaa. Näytelmässä kaikki rakastivat ja kaipasivat jotakuta, jota he eivät tietenkään saaneet. Näytelmän dramaattinen loppu oli toteutettu hienosti. Tsehov kirjoitti Lokin 1895-96, hämmästyttää miten hyvin se on kestänyt aikaa.
Kävimme Kivessä viinilasillisilla (tuli niitä nautittua kolme) ja seuranamme oli myös näytelmässä esiintynyt mies, joka jää eläkkeelle keväällä. Aamulla päätäni särki, punaviini ei siis sovi minulle. Katsoimme vielä kun meikatut puetut zombiet (olikohan oikein) tanssivat Michael Jacksonin Thrillerin Keskustorilla pehmeässä hämärässä, tasan puolilta öin. Katulamppujen valossa toria kehystävien rakennusten ääriviivat liukenivat pimeyteen. Tanssi alkoi maasta, josta nuo elävät kuolleet makasivat. Raukoilla oli aika vähäisesti päällä, ei liene ollut mukavaa maata kylmällä, märällä kiveytyksellä. Musiikki oli liian hiljaisella, tunnelma olisi ollut dramaattisempi kovemmalla volyymilla.
lauantai 26. lokakuuta 2013
Kauhea, kaamea ja rokotus
Verkossa velloo taas rokotuskeskustelu, kyse on HPV (papilloomavirusrokotteesta), jota suositellaan nuorille tytöille kohdunkaulansyövän ehkäisyksi. Näihin keskusteluihin liittyy aina jotenkin paranoidinen piirre: kun viranomaiset ensin kieltävät voin, läskin, kerman ja kaiken kivan niin päälle yritetään vielä iskeä kipeä piikki, jolla viedään loppukin terveys.
Ehdotan seuraavaa strategiaa: rokotetta tarjotaan vain suomenruotsalaisille ja tietysti ilmaiseksi. Siitähän nousee kamala meteli, nehän ovat muutenkin rikkaita ja terveitä. Sen jälkeen annetaankin koko kansan vaatimuksesta rokote kaikille ja kansalaiset ovat tyytyväisiä.
Rokotteiden vastustajat etsivät aina esille potilastapauksia, joissa jotain vakavaa on tapahtunut rokotteen antamisen jälkeen, todetaan ajallinen yhteys, mutta muun yhteyden todistaminen on vaikeaa. HPV- rokotetta on testattu lumekontrolloidusti, eikä rokoteryhmässä ole ollut SAE (serious adverse event) tapahtumia enempää kuin lumeryhmässä. SAE ei vielä tarkoita, että tapahtuma liittyisi tutkittavaan lääkkeeseen/rokotteeseen, se voi olla vaikka liikenneonnettomuus.
Nykyisin lääketieteellisiä julkaisuja on valtavasti, osa niistä ei ilmesty paperisena versiona ollenkaan, joten perustaminen ei vaadi suuria taloudellisia ponnistuksia. Lehtiä arvotetaan impact factorilla, joka on korkea sellaisissa lehdissä kuin Lancet tai NEJM. Impact factor nousee kun lehteä referoidaan muissa julkaisuisssa. Ennenkuin johonkin lehteen uskoo, kannatta ottaa selvää ovatko sen jutut vertaisarvioituja (peer review) ja mikä on lehden impact factor.
Se siitä sitten. Olen kytännyt roskalavaa, johon talon asukkaat voivat heittää tavaraa vinttikomeroista, jotka on pakko tyhjentää. Sisutuslehdissä on aina juttuja, joissa joku on löytänyt roskalavalta Arne Jacobsenin tuolit, meidän lavallamme on vain rikkinäiset lastenrattaat, pahvilaatikoita ja lastulevyhyllyjä.
Kävin eilen pitkästä aikaa Tampereen filharmonian konsertissa, nautin kovin ja mietin miksi käyn niin harvoin (siksi, että perjantai-iltaisin aina väsyttää). Chopinin pianokonsertto Jorma Mertasen soittamana oli hieno, viimeisenä esitettiin Fallan (en ollut koskaan kuullutkaan) reipas tanssillinen teos, jonka soittamisesta muusikot vaikuttivat nauttivan. Voihan se olla, että muusikoista on kiva soittaa sellaista, jota me emme edes välitä kuulla (tämän kyllä kuuli mielellään). Jokaiseen konserttiin on otettava joku yleisötärppi, jotta on mahdollista soittaa samalla jotain uutta ja kummallista. Kuten huomaatte en ymmärrä musiikista mitään, minä vain kuuntelen.
Tampereen filharmonian konserteissa on kiva käydä, tuntee itsensä niin nuoreksi. Vallitseva hiusväri on harmaa. Nyt paikalla oli konserttikäyttäytymisen amatöörejä, jotla taputtivat väärissä kohdissa. Ohjelma otetaan käteen siksi, että tiedetään, milloin on lupa osoittaa suosiotaan.
Juttelin konsertin jälkeen miehen kanssa, joka oli vuosia sitten lyhytaikaisesti työkaverini. Hän oli muuttanut Tampereelle ja kertoi työpaikkansa nimen. En millään muista miehen nimeä, yritin googlailla sitä, mutta turhaan. Joku ihan tavallinen nimi se oli. Mies lainasi aikoinaan minulle levyjä ja harrastaa siis musiikkia. Vielä sen muistan tai jotenkin selvitän.
Jos alussa olevasta sekavasta höpötyksestä ei selviä, niin sanonpa vielä: minä suositan rokottamista. Minulla ei ole minkään lääkefirman osakkeita, enkä ole niiden palkkalistoilla.
Ehdotan seuraavaa strategiaa: rokotetta tarjotaan vain suomenruotsalaisille ja tietysti ilmaiseksi. Siitähän nousee kamala meteli, nehän ovat muutenkin rikkaita ja terveitä. Sen jälkeen annetaankin koko kansan vaatimuksesta rokote kaikille ja kansalaiset ovat tyytyväisiä.
Rokotteiden vastustajat etsivät aina esille potilastapauksia, joissa jotain vakavaa on tapahtunut rokotteen antamisen jälkeen, todetaan ajallinen yhteys, mutta muun yhteyden todistaminen on vaikeaa. HPV- rokotetta on testattu lumekontrolloidusti, eikä rokoteryhmässä ole ollut SAE (serious adverse event) tapahtumia enempää kuin lumeryhmässä. SAE ei vielä tarkoita, että tapahtuma liittyisi tutkittavaan lääkkeeseen/rokotteeseen, se voi olla vaikka liikenneonnettomuus.
Nykyisin lääketieteellisiä julkaisuja on valtavasti, osa niistä ei ilmesty paperisena versiona ollenkaan, joten perustaminen ei vaadi suuria taloudellisia ponnistuksia. Lehtiä arvotetaan impact factorilla, joka on korkea sellaisissa lehdissä kuin Lancet tai NEJM. Impact factor nousee kun lehteä referoidaan muissa julkaisuisssa. Ennenkuin johonkin lehteen uskoo, kannatta ottaa selvää ovatko sen jutut vertaisarvioituja (peer review) ja mikä on lehden impact factor.
Se siitä sitten. Olen kytännyt roskalavaa, johon talon asukkaat voivat heittää tavaraa vinttikomeroista, jotka on pakko tyhjentää. Sisutuslehdissä on aina juttuja, joissa joku on löytänyt roskalavalta Arne Jacobsenin tuolit, meidän lavallamme on vain rikkinäiset lastenrattaat, pahvilaatikoita ja lastulevyhyllyjä.
Kävin eilen pitkästä aikaa Tampereen filharmonian konsertissa, nautin kovin ja mietin miksi käyn niin harvoin (siksi, että perjantai-iltaisin aina väsyttää). Chopinin pianokonsertto Jorma Mertasen soittamana oli hieno, viimeisenä esitettiin Fallan (en ollut koskaan kuullutkaan) reipas tanssillinen teos, jonka soittamisesta muusikot vaikuttivat nauttivan. Voihan se olla, että muusikoista on kiva soittaa sellaista, jota me emme edes välitä kuulla (tämän kyllä kuuli mielellään). Jokaiseen konserttiin on otettava joku yleisötärppi, jotta on mahdollista soittaa samalla jotain uutta ja kummallista. Kuten huomaatte en ymmärrä musiikista mitään, minä vain kuuntelen.
Tampereen filharmonian konserteissa on kiva käydä, tuntee itsensä niin nuoreksi. Vallitseva hiusväri on harmaa. Nyt paikalla oli konserttikäyttäytymisen amatöörejä, jotla taputtivat väärissä kohdissa. Ohjelma otetaan käteen siksi, että tiedetään, milloin on lupa osoittaa suosiotaan.
Juttelin konsertin jälkeen miehen kanssa, joka oli vuosia sitten lyhytaikaisesti työkaverini. Hän oli muuttanut Tampereelle ja kertoi työpaikkansa nimen. En millään muista miehen nimeä, yritin googlailla sitä, mutta turhaan. Joku ihan tavallinen nimi se oli. Mies lainasi aikoinaan minulle levyjä ja harrastaa siis musiikkia. Vielä sen muistan tai jotenkin selvitän.
Jos alussa olevasta sekavasta höpötyksestä ei selviä, niin sanonpa vielä: minä suositan rokottamista. Minulla ei ole minkään lääkefirman osakkeita, enkä ole niiden palkkalistoilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

