Saappaat

Ostin syksyllä kauniit, erittäin kapeavartiset mustat saappaat. Myyjä sanoi, että näitä kapeita malleja on myynnissä aika vähän ja nyt ymmärrän miksi. Aamulla saan vedettyä jalkineiden vetoketjut kiinni, mutta työpäivän aikana pohkeeni kehittyvät sellaisiksi, että niitä on hyvin työlästä sulloa takaisin saappaisiin. Välillä lähden kotiin saappaiden vetoketjut puoliväliin suljettuna, mikä näyttää erittäin typerältä. 

Katsoin youtube-pätkää, jossa parikymppinen mies tanssi huolettoman ja vaivattoman näköisesti yksinään. Koin hillitöntä kaihoa nuoruuden menettämisestä. Minä tanssin edelleen vaivattomasti, mutta en samalla huolettomuudella. Muistan kyllä, ettei silloinkaan ollut aina huoletonta, mutta aikaa oli edessä loputtomasti ja mitä vain saattoi tapahtua.Toisaalta mummoni ei tässä iässä tanssinut vaan veivasi matkaharmonilla virsiä. Isäni äiti luki Iisalmen sanomista ääneen uutisia hukkumisonnettomuuksista. Heihin verrattuna elämäni on iloittelevaa ja kevyttä kuin Pirkka-siideri.

Yhdistyksemme puheenjohtajana minusta on tullut oraakkeli, jolta kysytään erilaisia asioita. Oraakkelilla ja minulla on yksi olennainen ero: oraakkeli tietää vastauksen kaikkeen, minä en.

Pomoni pomon pomo lähetti minulle selvityspyynnön, joka on laadittava muutaman päivän sisällä. Erikoista tässä pyynnössä on se, että potilas kehuu ja kiittää minua, mutta valittaa toisesta eri alan lääkäristä. Ilmeisesti minua rangaistaan siitä, että minut on potilaan tekemässä valituksessa mainittu nimeltä.

Pukeudun talvella kotioloissa venyneeseen villatakkiin, jonka hihojen resoreihin on kehkeytynyt peukaloille sopivat reiät. Hihat pysyvät hyvin paikoillaan ja lämmittävät sormia.

Saattaa olla, etten ehdi pariin päivään päivittää blogiani. Kerron (mahdollisesti) sunnuntaina mitä olen kirjoitustauollani tehnyt. Kaikkihan sen haluavat tietää tai jos eivät halua niin jättävät lukematta, hölmöt.

Röyslääjä

Sain tänään kutsun kummipojan lakkiaisiin. En edes kuulu kirkkoon, mutta minusta vaan siitä huolimatta tehtiin kummi. Pappi kysyi mihin seurakuntaan kuulun ja minä vastasin "Muuramen seurakuntaan". Millainen ihminen valehtelee papille päin naamaa? Ristiäiset pidettiin rantakalliolla. Kummipojan rannetta kiersi kultaketju, sillä muuten häntä ei saattanut erottaa kaksoisveljestään. Olen ollut maailman huonoin kummi, mutta mitä muuta voi odottaa papille valheita syytävästä pakanasta.

Ristimisen jälkeen pappi joi lasin kuohuviiniä ja poltti sikarin. Kummipojalle ja hänen veljelleen istutettiin tammet. Illalla saunottiin ja juotiin olutta. Ne olivat parhaat ristiäiset, joissa olen koskaan ollut. 

Olin tänäänkin myöhään töissä sillä tein aputytön hommia päivystyksessä. Päivystykseen oli tulossa traumapotilas. Häntä vastassa oli yli kymmenen ihmistä: neurokirurgi, thoraxkirurgi, ortopedi, anestesialääkäri, ehkä muunkin alan erikoislääkäreitä, hoitajia. Ajatella, että nuo kaikki hienot ammattilaiset odottivat yhtä ihmistä. Ihan tavallista ihmistä: floristia, elinkeinoasiamiestä, työtöntä, nuohoojaa tai röyslääjää (älkää kysykö mikä on röyslääjä). On se vaan hienoa. Siinä totisesti saa katetta maksamilleen veroille.

Nenäkarvat ja muuta sälää, mutta mahdollisimman lyhyesti.

Aloitin työpäivän ennen kahdeksaa. Neljältä menin tilaisuuteen, jonka tarkoituksena oli rekrytoida uusia erikoistuvia alalleni. Tilaisuuteen osallistuikin luennoitsijoiden (viisi luennoitsijaa ja yksi puheenjohtaja) lisäksi kaksi lääketieteen kandidaattia, jotka saattavat harkita alaa sekä lääkäri, joka aikoo erikoistua fysiatriaan, sekä eräs joka jo erikoistuu alalle,  ja vielä virolainen kollega, joka on tehnyt alan töitä jo pitkään. Varsinaisesta menestystarinasta ei siis voi puhua. 

Selailin haikeana Taija Tuomisen kirjoittamisopasta "Minusta tulee kirjailija" (se putkahti tänään postiluukusta), mutta alan kuitenkin lukea apuraha-anomuksia. Ei sen puoleen, että minusta kirjailijaa tuon opuksenkaan avulla tulisi. Jos oppaita lukemalla ja kursseja käymällä voisi tulla kirjailijaksi, niin olisin jo sitä. Siteeraan vielä ennen apuraha-anomuspinon kimppuun rynnistämistä Taija Tuomista, joka siteeraa Risto Ahtia "Ei ole sellaista mestaruutta, johon harjoitus ja virheet eivät kuljettaisi". Joskus vaan tuntuu, että ne virheet ja harjoitus kuljettavat nimenomaan väärään suuntaan.

Lopuksi: näin viime yön unta miehestä, jolla kasvoi nenäkarvoja nenän ulkopinnalla. En kaipaa unelleni minkäänlaista tulkintaa.

Yamamoto

Kävimme kirjoitusporukan kanssa Kissanmaalla. Kissanmaalla ei ole mitään muuta huomionarvoista (kissanmaalaiset saattavat olla eri mieltä) kuin teehuone. Pikkuruisessa liikehuoneistossa tai oikeammin liikehuoneessa on sohva, pöytä, kaksi tuolia ja myytitiski. Seiniä peittävät hyllyt, joille on asetettu teepaketteja ja teekannuja. Nuori kauppias keittää teetä litran tai puoli ja kaataa sitä hieman teekuppiin. Asiakas maistaa lämmintä juomaa kuin viiniä ja joko hyväksyy tai hylkää haudutuksen. Jos vahvuuteen ei ole tyytyväinen niin saa kokonaan uuden sumpin (jollekin vaativalle asiakkaalle kelpasi vasta neljäs liemi). Teen kera voi nauttia keksejä ja pieneen liiketilaan voi tehdä pöytävarauksen. Teeni maistui ja tuoksui raikkaalta, R:n tee haisi savulta ja M:n ja R:n tee eltaantuneelta lihaliemeltä (se sisälsi paahdettua riisiä). Outo maku joillakin. Kotiin hankin sellaisia laatuja kuin Japanin  kirsikka, Yamamoto ja Earl Grey Lady Blue.

Keskustelimme taas niitä näitä, olemme suorastaan alkaneet vältellä kirjoittamisesta puhumista, vaikka tämän piti olla Viita akatemian jatkoa omin voimin. Nyt puhuimme selvännäkijöistä. R on samaa ikäpolvea kuin minä, joten hänkin muisti kuuluisan Aino Kassisen. Löysin netistä naisen ennustuksia:

Asuntojen hinta laskee. Asunnoista on liikatarjontaa
Maaseudulta ei kannata muuttaa kaupunkiin. Maanviljely kannattaa.
Ursula Rainio menee ulkomaalaisen kanssa naimisiin.
Helsingin väkiluku nousee seitsemän sataan tuhanteen.
Kiina hyväksytään YK:n jäseneksi.
SALT Neuvottelut onnistuvat.
Syväjäädytetyt miljonäärit eivät herää henkiin.
Syöpään keksitään lääke.
Castro hallitsee Kuubassa.
Max Jacobsonista tulee YK:n pääsihteeri.
Suomi ei joudu uuteen sotaan
Itämeri puhdistuu saasteista. Samoin Saimaa.
Helsinkiin tulee maanalainen.
Seutulan lentokenttä ei tule kestämään uusia ja isompia lentokoneita. Maan laatu on liian huono.

Ei ihme, että poliitikot kysyivät hänen neuvojaan.

Eräältä sukulaiseltani varastettiin Volvo Amazon merkkinen henkilöauto. Tuolloin autojen varastelu ei ollut arkipäivää vaan merkittävä tapahtuma. Niinpä sukulaiseni meni Aino Kassiselta neuvoa kysymään. Kassinen sanoi, että auto löytyy ja löytyihän se.

Olen käynyt kerran ennustajalla. Naisen vastaanotto oli kampaajan takahuoneessa. Ennustajalla oli nenällään sellaiset paksut kaihilasit, joita ei enää näe. Se teki hänestä jotenkin viisaan näköisen ja hänen silmänsä näyttivät valtavilta. Nainen käytti tulevaisuuden arvioinnin välineinä pelikortteja, joissa luki Finnair. Hän tiesi, että kun minusta tulee vanha ja sairas niin poikani vie minua saunaan. Minusta se oli jotenkin sympaattista kunnes työkaveri kertoi ylpeänä saman tarinan. En muista ennustamisen hintaa, mutta se maksettiin jotenkin hyvin hienotunteisesti. Käynnistä jäi hyvä mieli moneksi viikoksi. Se nainen olisi varmasti pärjännyt mainosmaailmassa.

Palvelua

Ostin Kertun repimään nojatuoliin valkoisen lampaantaljan ja nyt istun tuon ostoksen päällä. Tuntuu suloisen lämpimältä (asuntoni on kylmä). Hankin lampaan jäännökset hallista. Lammas on varmasti elänyt suomalaisen lampaan eettisen ja tyydyttävän elämän ennenkuin päätyi takapuoltani lämmittämään. Myyjä opasti, ettei taljaa saa pestä, mutta sitä voi puhdistaa lumihangessa. Vakuuttelin, etten syö nojatuolissa. Eilen kuitenkin huomasin napostelevani kaikenlaista pientä jatkuvasti.  Silppusin jopa kaalinkerän tuolissa istuen. Tänä aamuna olen valmistanut kaalilaatikkoa, keittiössä tosin.

Sain tehtyä pari pientä mieltä vaivannutta hommaa. Siihen meni kymmenen minuuttia, stressiin käytin viikon verran. Olen aina kuvitellut tehneeni pitkän uran terveyskeskuslääkärinä, nyt eettistä varten CV:tä laatiessani huomasin, että tuo työrupeama kesti pari vuotta ja olin sen aikana äitiyslomallakin. Ehkä se vain tuntui niin pitkältä.

Palaan taas Wallaceen ja hänen esseekokoelmaansa. Mies saa aikakausilehdeltä tehtävän kirjoittaa Karibianristeilystä. Kirjoitus on tarkkanäköinen, paikoin ilkeä ja hyvin henkilökohtainen. Inhoan laivaristeilyjä. En kaipaa sen tyyppistä rentoutusta tai sitten en yksinkertaisesti osaa rentoutua. Ajatus ristelemisestä on houkutteleva, mutta kaikesta huolimatta hienoimmat hetket ovat laivan irtoaminen laiturista ja saapuminen satamaan. En kylläkään ole tehnyt luksusristeilyjä lämpimässä ilmanalassa vaan matkustanut Tallinnaan, Pietariin ja Tukholmaan, silloinkin päämäärä on ollut tärkein, ei laivalla ostelu, karaoken hoilaaminen tai iltashown katselu. Wallace ihmettelee, miten on mahdollista, että hytti on aina siivottu kun hän palaa, koskaan ei siivooja tule häiritsemään kun hän on paikalla.  Wallace kyttää hytin oven takana ja tekee yllätyshyökkäksiä hyttiinsä, eikä saa selville, mistä henkilökunta saa tietää milloin hän ei ole paikalla.Wallace kertoo kuitenkin nähneensä siivoojan vilaukselta ja rakastuneensa tähän.

Palvelu on muutenkin ylenpalttista. Kantaja melkein irtisanotaan kun Wallace haluaa raahata itse tavaransa hyttiin ja onnistuukin tekemään sen. Kun mies nostaa hetkeksi takapuolensa aurinkotuolista, pyyhe viedään pyykättäväksi. Olen kerran elämässäni asunut oikein hienossa, siis todella hienossa hotellissa. Huoneessani käytiin aina kun olin sieltä poissa, vessapaperin vapaa pää taiteltiin taidokkaasti, tismalleen keskelle tyynyä oli laitettu kauniissa kääreessä oleva suklaakonvehti, illalla sängynpeite oli avattu ja kaukosäädin aseteltu kauniisti esille. Suomalainen ei ole tottunut siihen, että joku palvelee, vaan se tuntuu nololta. Ottaakseen luontevasti palvelua vastaan olisi oltava ainakin syntymärikas.

Wallace seurailee kanssamatkustajiaan ja huomaa miehen, joka filmaa kaikkea ja koko ajan. Miehellä on sukulaisilleen näyttää risteilyn pituinen videofilmi lomamatkasta.

Poikkesin eilen galleria Kapriisiin, jonka alakerrassa näytettiin TAMKin opiskelijoiden tekemiä videoinstallaatioita. Ne olivat sopivan pituisia (lyhyitä). Joitakin katsoo hypnotisoituna, vaikka ei ymmärrä teoksen tarkoitusta lainkaan. Yhdessä filmissä kissa kellii ja pyörii, taustalta kuuluu voimakas kehräys. Tulee seesteinen olo.

Vastapäisen talon ikkunoista paistaa aurinko ja lienee lähdettävä ulos, vaikka se niin vaivalloista onkin. Jos olisin vanhaa englantilaista ylimystöä ja olisi 1900-luvun alku, niin minulla olisi kamaripalvelija, joka ottaisi esille lenkkivaatteet ja auttaisi pukeutumisessa. Kotiin palatessani minua odottaisi lämmin kylpy.

Platinaleikkuu

Merimakkarat ovat makkaran muotoisia meressä eläviä piikkinahkaisiin luettavia selkärangattomia eläimiä kertoo Wikipedia. Toisen lähteen mukaan tuo aasialaisten herkkuruoka hengittää peräaukkonsa kautta. Olen kerran elämässäni nauttinut merimakkaraa ja mitään yhtä inhaa syötävää en ole konsaan saanut kokea. Englanniksi sen nimi on sea cucumber, toisinsanoen merikurkku. Ei auta, pahaa se oli, tai siinä oli ilkeä suutuntuma.

David Foster Wallacen esseekokoelmassa Hauskaa, mutta ei koskaan enää kirjoitetaan hummerien syömisestä. Hummeri keitetään julmasti elävältä. Otus kuulemma kolistelee pitkään kattilassa, kunnes lopulta menehtyy. Hummeri on oiken maukasta, mutta tuo kuolinkamppailun kuunteleminen voisi viedä ruokahalut. Sama elävältäkeittäinen koskee kotimaisia rapujakin, ne eivät kylläkään juuri kolistele kattilassa, jos oikein muistan. Hummerihan tuodaan usen ennen lopullista murhaamista elävänä asiakkaan nähtäville. Entäs jos sama tehtäisiin vaikkapa ankalle. Entäpä jos sika pitäisi ensin itse tappaa ja sen jälkeen valmistaa ateriaksi, niin saattaisi kinkun napostelu monelta jäädä. Kaloja olen ottanut hengiltä ja kerran nyppinyt kanalta sulat, mutta silti tuo elävältä keittäminen alkoi esseen myötä inhottaa. Hummeri on joskus aikoinaan ollut köyhäinruokaa, Uudessa Englannissa oli säädetty, ettei rangaistuslaitoksissa saa hummeria tarjota useammin kuin yhtenä päivänä viikossa. Mainen osavaltiossa järjestetään hummerifestivaali, Suomeen voitaisiin perustaa muikkufestivaalit (googlasin ja huomasin, että Pielavedellä pidetään muikkuvestivaalit v:llä.)

Tämä juttu lähti siitä, että aloin miettiä mitä kamalia ruokia olen syönyt, mutta juttu karkasikin käsistä, joten antaa mennä.

Kuulin eilen, että miehille on tarjolla parturiliikkeitä, joihin saa ostaa vuoden jäsenyyden. Liikkeisiin myydään silver, gold ja platinakortteja, joilla saa hiuksiaan leikkauttaa mielin määrin, aikaa ei tilata, mutta platinakortin omistaja ohittaa kultakortin omaavan ja hopeakortin omistaja pääsee taas kortittoman proletäärin ohi. Aloimme suunnitella samanlaisia kortteja päivystysvastaanotoille tai miten olisi vuoden poskiontelopunktiot vakiohintaan jonottamatta, niin usein kuin asiakas haluaa. Ehkä konsepti ei sovi julkiselle puolelle vaan paremminkin sille yksityiselle.