torstai 19. kesäkuuta 2008

Salsaa

On liikaa käydä peräkkäin Havannassa ja Pariisissa. Minut on vallannut lamaannus. Moni on kysynyt onko Kuubassa halpaa. Minä käytin kaikki rahani nuoriin miehiin...

Kävelimme joka päivä rähjäiselle kadulle, astuimme vaivihkaa yksityisasuntoon. Olohuoneen huonekalut oli nostettu käytävälle. Huoneessa seisoskeli viisi nuorta miestä. Naapureista lähdettiin lainaamaan tuulettimia. Hiki valui selkää pitkin. Tuulettimet laitettiin töpseleihin, joita ei mikään suomalainen viranomainen hyväksyisi. Osmel aloitti salsatunnit, jotka loppuivat hillittömään reageitoniin. Maksoimme jokainen n.10 euroa, Osmel saattoi meidät "kotiin", yhdessä emme saaneet kulkea, etteivät poliisit näe. Illalla maksoimme samat miehet diskoon tai Casa De la Musicaan, ostimme pöytään rommipullon ja Kuuban vastinetta kokikselle. Mitään ei oikeastaan ehtinyt juoda, meno tanssilattialla oli uskomaton. Varaderossa Dan järjesti meille ruedatunnin, tanssimme illan tanssishown ammattitanssijoiden kanssa.

Kävimme kylässä kuubalaisessa perheessä. Vanha harmaatukkainen leidi laittoi ruokaa ja korjasi pöytää. Kun keittiö oli siisti hän otti lasin rommia ja alkoi tanssia salsaa 50 vuotta nuoremman miehen kanssa. Musiikki oli läsnä kaikkialla: upea vanha nainen lauloi katukahvilassa, salsabändi soitti tienvarren pysähdyspaikassa, fiestassa stereoiden napit käännettiin kaakkoon, Varaderon pienessä "musiikkitalossa" soitti kymmenen muusikon bändi.

Eräs musta mies pyysi sähköpostiosoitettani. Sanoi rakastavansa minua. Ihan kiva muuten, mutta miehellä oli nuori vaimo ja kolme pientä lasta.

Pinnan alla kytee. Joku sanoi, että Havannassa on 2 miljoonaa asukasta, joista miljoona on poliiseja. Heitä on joka nurkassa ja Dan sai jatkuvasti näyttää papereita. Kun rantakadulla tanssimme ja lauloimme kuubalaisten kanssa poliisit tarkistivat jokaisen kuubalaisen paperit ja näin kuinka yksi heistä antoi rahaa poliisille. Ulkomaalaisten kanssa ei saa olla tekemisissä. Ihmiset näyttivät terveiltä, onnellisilta ja ylpeiltä, mutta lapset kadulla Cien Fuegosissa pyysivät saippuaa ja kyniä. Kukaan ei muuten tiedä missä Fidel asustaa.

Ei kommentteja: