maanantai 9. maaliskuuta 2009

Merkkitiedoton

Minulle tarjottiin hyväpalkkaista virkaa. Kerroin asian pomolleni, jonka jälkeen minulle tarjottiin täältä melkein yhtä hyvää virkaa ja lisää palkkaa. Tästä voisi joku heikko persoona ylpistyä. Minäkin ensin iloitsin asiasta. Sitten minut valtasi paniikki, jospa en pärjää. Olen huijannut toisia yrittämällä näytellä fiksumpaa kuin olen. Kääntyilin viime yön levottomasti uudessa sängyssäni. Aamulla päässäni ei ollut ainuttakaan järkevää ajatusta. Nyt pitää pysytellä hereillä ainakin ilta yhdeksään vaikka itseään nipistelemällä.

Alakerran kirpputorille on joku Marimekko-ihminen tuonut kaappinsa sisällön myytäväksi. Iski heti ahneus, kunnes muistin etten moisista vermeistä edes pidä. Olen oppinut tarkistamaan kirpputorilla kippojen pohjat, jos vaikka joku olisi myymässä Kupittaan saven keramiikkaa vahingossa halvalla. Aiemmin en edes tiennyt moisen firman olemassaolosta. Anoppi vainaa antoi minulle ruman ruskean 70-luvun kannun (Arabia). Heitin sen muutossa roskiin. Se maksaa lähistön vanhan tavaran myymälässä 40 euroa.

Ei kommentteja: