torstai 18. kesäkuuta 2009

Juhannus

Hommasin sellaisen tikun, jolla pääsee nettiin missä vain. Nyt sitten mallailen sitä läppäriini omassa olohuoneessani. Tosi kätevää. Maanantaina lähden maan ääriin Teiskoon opettelemaan espanjaa, tuolloin tämä liitymä on tarpeen. Juhannuksena en jaksa lähteä mihinkään, ensi viikkolla en ole kotona ja tulin juuri matkoilta. Elämä tuntuu muuten liian paljolta paikasta toiseen siirtymseltä. Mökille olisin voinut mennä, mutta junayhteydet takkuavat. Kuopioon olisi pyydetty, matka tuntuu pitkältä. Suunnitelmissa on viettää Juhannus Tampereen keskustassa. Aamulla menen Jazz-tanssitunnille, ja sitten, jos saan tyttärestä seuraa niin torikahveille. Illalla mahdollisesti työkaverin porukoiden kanssa Viikinsaareen tai sitten ei. Voi olla että en viitsi. Vanhemmat tulevat sunnuntaina kylään. Ehkä tästä selvitään hengissä. Hukkumisvaara ainakin on minimaalinen. Alkoholia en ole hankkinut. Varmuudeksi ostin pienen säälittävän kahden grillimakkaran pakkauksen. Sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Jospa joku kutsuu grillaamaan. Sitäpaitsi uunissani on grillivastukset.

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Koivin on paineistettu tämä juhannusjuhla. Itse menen samalla kaavalla kuin sinä, enkä aio ottaa paineita. Joskus täytyy reissaamisen välissä hiukan hengähtää ja minulle se sopiva hetki on myös juhannus.

S kirjoitti...

Kuulostaa kivan rennolta aikuisen naisen juhannukselta, jossa ei ole mitään velvotteita ja voi toimia fiilispohjalta.

Rentouttavaa jussia!