maanantai 27. kesäkuuta 2011

Alennusmyynti

Kävin alennusmyynnissä. Jotenkin oli sellainen olo, että kyllä siellä on käytävä. Kävelin edestakaisin täysiä vaaterekkejä katsellen. Minulla on jo melkein kaikkea. Selviäisin todennäköisesti omistamillani vaatteilla hautaan saakka. Niitä on kaapeissa, vinttikomerossa ja vaatekomeron päällä kahdessa kassissa, keräsin niitä sinne sen jälkeen kun henkareita kannatteleva tanko romahti. Kassit odottavat tarmonpuuskaa, joka kuljettaisi tekstiilit keräyslaatikkoon.

Valitsin alennustangosta sinisen kotelomekon, jossa oli tuotemerkki Betty Barcley. Mekko oli sellainen, jota en ikinä käyttäisi. On mahdollista, että käytän vääränlaisia vaatteita, saatan olla oikeasti ladylike-tyyliä,  kenties en ole itseäni vielä löytänyt. Kiskoin vaatteen vaivoin kiinni, mekon selässä oli pitkä vetoketju, joka olisi oikeastaan vaatinut avustajan. Katsoin itseäni peilistä ja näin siellä tyylikkään naisen, jolla hammastahna ei aamuisin lentele rinnuksille, joka ei  unohda ruokakassia kauppaan ja joka ei puhu typeriä.

Taiteilin mekon päältäni ja päätin, ettei sen aika ole vielä tullut. Sovituskopissa oli valonappula, jossa oli kaksi vaihtoehtoa: keinovalo ja päivänvalo. Napsutin valonappulaa edestakaisin ja näytin molemmissa valaistuksissa olmilta.

2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Minä ostin mekon alennusmyynneistä. Tai se oli alennusrekissä, mutta ei ollutkaan alennettu. Oli sen verran kohtuuhinta, että ostin sen kuitenkin, sillä tykkäsin kuosista. Nyt sitten mietin, että näytänkö läskiltä siinä mekossa eikä kukaan tietenkään kerro totuutta. :)

Kaisa kirjoitti...

Voi, nytkö on alennusmyyntien aika? Kohta jo mainostetaan koulutarvikkeita.