Kevyt ja painava

Jännitän sopivasti huomista Orivedelle lähtöä. Lomalla on oltava rohkea, tehtävä kaikkea vaarallista.

Jospa minulle sanotaan: olet huono. Naurettavan huono ja tyhmä. Jospa ruoka on pahaa ja opettaja ilkeä. Jospa alan itkeä.

Viikonlopun runo on Vilja-Tuulia Huotarisen kokoelmasta Naisen paikka WSOY

ETSIJÄ

Pirtissä matonkuteet
lapsen pään kokoiset lankapallot
lepäävät arkuissa
mustina, valkeina ja punaisina.

Elämän tarkoitus ei ole tulla onnelliseksi
tärkeintä on löytää kotiin

otan mukaan punaisen

kevyen pallon, painavan valinnan.

Viinilista

Mihin hillittömyyksiin lomallani vielä päädynkään, olen käynyt jo Hatanpäällä, Viikinsaaressa sekä Ikurissa saakka. Rikkaasta kulttuurielämästäni voisin mainita Sami Hintsasen laulun kuuntelemisen Keskustorilla. Esitys oli ilmainen. 

Luokkakaveri Kuopiosta vieraili luonani ja kävimme Ikurissa toisen luokkalaisemme luona. Istuimme ulkona terassilla syömässä (talon isäntä oli nikkaroinut hienon uuden terassin), lopulta ilma alkoi viiletä ja kääriydyimme viltteihin. Korviimme kantautui "Rupiset riimit" Teivon raviradalta.

Puhuimme savolaisuudesta. Kuopiossa on Sampo niminen ravintola, jossa aikoinaan istuskelivat henkilöt, joiden alkoholinkäyttöura oli jo melko pitkällä. Kuppilan takaosassa on pieni tila ruokailijoille, tilan takaseinää koristaa jäljennös taulusta Taistelevat metsot. Ravintolasta saa maailman parhaita muikkuja ja perunamuusia.  Kerran kun tarjoilijan mielestä mietimme turhan pitkään mitä tilata, hän sanoi "Piättäkee jo, että piästään paestamaan". Viinilista kysyttäessä hän totesi "Se on mulla piässä", löytyi "Valakosta ja punasta, kuivempoo ja makkeempoo".

Huudan vanhaa suolaa

Alkuviikosta alakroppa oli kipeä, nyt taas ylävatsa ja hartiat ovat arat, tällainen tuo kaivattua vaihteua.

Aloitin loman, ostin pullon valkkaria ja kaikenlaisia herkkuja sekä kukkakimpun, näytin varmaan Kassi-Almalta nyssäköitteni kanssa.

Aamulla pyöräillessäni olen kuunnellut radiota. Radiossa on soitettu Kaija Koota. Hän ilmeisesti kokee jonkinlaista renesanssia, kulkee rockfestivaaleilta toiselle ihan kuten muutkin iäkkäämmät rokkimimmit kuten Paula Koivuniemi ja Katri-Helena. Nuoret ovat ilmeisesti kehdossaan kuulleet noita naislaulajia ja nyt nostalgisoivat arvon rouvia parikymppisinä. Minulla ei sinänsä ole mitään kyseisiä naislaulajia vastaan. Kuuntelin Kaija Koon lyriikoita hieman hämmentyneenä. Tässä erään taideteoksen (Vanhaa suolaa) kaksi viimeistä säettä. Tulkitsen, että on laulussa esiintyy jo hieman vanhempi nainen (nelikymppinen?). Hän on jo eronnut ja käynyt eroseminaarinsa tai ainakin lukenut tarkkaan naistenlehden syväluotaavat avioeroartikkelit, kun puhuu laastarisuhteesta (ensimmäinen suhde, johon eron jälkeen rynnätään, tuomittu epäonnistumaan). Nainen tuntee myös Hectorin tuotannon ja lainaa sitä omaan outoon tapaansa. Vanha suola ja uusi haava, kuulostaa ikävältä yhdistelmältä. Miten suolaa huudetaan? Säkeet puhukoot puolestaan:

kyllä se imartelee, kun arvoni nousee, kun muut perääni viheltee
Se korvias raatelee, nyt perääni kuolaat
Minä kuulin sun laastarisuhteen keskeltä katkenneen
Uuteen haavaan huudat vanhaa suolaa, kun sitä kirvelee

Ei niin se mee, lumi tehköön enkelin eteiseen
Minä rakastuin vain ihmiseen
Minä luulin laastarisuhteen sun ehjäksi korjanneen
Eikä pappikaan saanut kahvia juodakseen
Kyllä se kirvelee

Poltergeist

Televisioni alkoi pitää omituista kilisevää ääntä ja laitteen volyymi nousi itsestään. Onko tämä nyt se kuuluisa poltergeist-ilmiö? En uskalla käydä nukkumaan.Televisiosta kuului minua herjaavaa puhetta (vitsi, vitsi). Mutta ihan oikeasti ääni koveni ihan itsestään. Perusturvallisuuteni on järkkynyt pahasti. Mihin instanssiin tällaisissa tapauksissa otetaan yhteyttä?

Pohdin kumpi pakkakunta on parempi: entisessä kaupungissani ajetaan viikonloppuna rallit (humalaisia miehiä, melua, roskia) nykyisessä kuninkuusravit (humalaisia miehiä, melua, roskia). Aiemmassa kotikaupungissani järjestetään viikonloppuna Suomipop festivaalit (Paula Koivuniemi, Kaija Koo) nykyisessä Kukkaisviikot (Oriveden mieslaulajat, Sami Hintsanen).

Jäiseen veteen

Kävin jumpassa. Melkein kuolin. Jumppaan on lähdettävä mitään ajattelematta,muuten se ei onnistu. Ikäänkuin lähtisi uimaan hyytävän kylmään veteen, jos ajattelet jäistä vettä ihollasi se ei onnistu. On käveltävä järveen kuin siellä ei vettä olisikaan. Se joka jää pohtimaan veden olemusta epäonnistuu ja kastelee vain varpaansa ja joutuu nolona palaamaan rannalle. Suunnittelin tähän loppuun jotain syvällistä, joka olisi ikäänkuin uimista suurempaa, mutta käteni ovat jumpasta niin raskaat ja ajatukseni pakasteessa odottavassa jäätelössä.

Luokkakaverini L tulee viikonlopuksi kylään. Tapaamme muutaman kerran vuodessa, mitään vierautta ei silti muodostu.

Lapsuudenystävääni Saria en ole nähnyt vuosiin. Sarin kanssa lennettiin Kuopiosta Jyväskylään Sarin isosiskon luo. Silloin moisia lentoja oli,  emme maksaneet juuri mitään, sillä molempien isät olivat töissä lentoasemalla. Sarin siskolla oli huulipunaa ja poikaystäviä. Hän kuunteli levyä Jet'aime, jossa huokailtiin syvään ja sensuellisti, radiossa huokailukohdan päälle aina puhuttiin. Sari oli nähnyt kirjakaupassa kirjan, jossa oli asentojen kuvia. Meillä oli melkoisen hatara käsitys, mistä oli kyse. Kävimme salaa selailemassa kirjan sivuja ja hihitimme. Meillä oli muutenkin taipumusta naurukohtauksiin, joita oli vaikea lopettaa.

Metso

Tää on mun kirjoitusryhmästä, vähän mää oon ylpee. Siis tossa yläpuolella on tietty se ruma kirjasto, mutta linkistä löytyy sen Marishan kirjan arvostelu. Se kriitikko osottaa suurta ymmärrystä tosta kirjallisuudesta.

Kynsiviila

Pidän työtakin rintataskussa kynsiviilaa. Odotellessani potilastietojärjestelmän tiimalasin kääntyilemistä, viilailen kynsiäni ja työntelen kynsinauhojani. Aika on tuskastuttavan pitkä, mutta kuitenkin niin lyhyt, ettei aivojen käyttöä vaativaa työtä voi tehdä. Pian minulla ei ole enää kynsiä ja kynsinauhani tavoittavat rystyset. Mahdollisesti alan jatkossa virkata kapiopitsejä.

Keskustelimme tänään kofeiinittomasta kahvista. S sanoi, että ei kukaan juo kofeiinitonta kahvia eikä alkoholitonta viiniä. V juo, kun tietty kellonaika on ylitetty, sitä saa myös espressokahvijauheena.

Olin kylässä ystävän luona, hän ehdotti kahvin keittämistä, katsoin vaistomaisesti kelloa. Se oli seitsemän. Alkoholia taas ei pidä juoda ennen kuin kello on vähintään 13, ei vaikka olisi loma. Väitöstilaisuuteni alkoi puolilta päivin, joimme alkoholia (konjakkia?) ennen tilaisuutta. Minä oikeastaa vain kosketin juomaa kielelläni, kustos ja vastaväittäjä joivat pikarilliset. Olin ottanut jo 1 mg diapamia ja pelkäsin näiden aineiden yhteisvaikutusta. Noin pienellä diapam annoksella lienee lähinnä lumevaikutus. Eräs lastenlääkärikollega (nainen) kertoi, että kun hän joutuu pitämään esitelmän englannin kielellä hän ottaa kongressiin mukaan konjakkia Piltti-purkissa ja kulauttaa juoman salaa ennen luentoa. Tulikin mieleeni, että olisi näyttävää jos luennoisija kaivaisi luentonsa alussa taskumatin ja ottaisi ähkäisten ja naamaansa väännellen kunnon kulauksen ja sen jälkeen vasta aloittaisi esityksensä. Varsinkin jos luennoitsija olisi kiltin näköinen naishenkilö.

Vielä kaksi aamua, laskin aivan itse. Jos joku taho nyt eväisi ansaitun lomani, niin repisin vaatteeni ja heittäytyisin lattialle parkumaan.

Työpaikalleni ilmaantui korealainen mies, joka tiedusteli ystävänsä puolesta erään kalliin hoidon toteuttamisesta Suomessa. Ystävä työskentelisi täällä vuoden ajan. Korealaisella miehellä oli sievä olkihattu, minulla oli samanmoinen kun menin naimisiin. Hän kysyi, käytetäänkö täällä kyseistä hoitoa. Vakuutin, että hoitomme on erittäin korkeatasoista ja tuo maltaita maksava tuote on myös käytössä. Meille ei selvinnyt kuka tuon hoidon kustannuksista vastaisi. Annoin miehelle mahdollisesti asiasta tietävien henkilöiden yhteystietoja. Mies kiitteli vuolaasti ja perääntyi selkä edellä kumarrellen.

P.S. Toivottelen itselleni hyvää nimipäivää.

Ilmiöitä

Nuoren naisen rannetta kiersi kaksi ranneketta: Ruisrock ja Provinssi. Niitä pidetään kuulemma koko kesä.  Ne ovat statussymboleja.

Työkaverilla oli kädenselkämyksessä leima. Muistelin, että sellainen lyötiin joissakin huvipaikoissa, jotta saattoi käydä välillä ulkona vilvoittelemassa. J oli kuitenkin leimattu IKEAssa, kun hän oli jättänyt ostosten suorittamisen ajaksi lapsen hoitotätien hoivaan.

Monella on nykyään tatuointi, se ei kysy ikää. Välillä on vaikea olla tuijottamatta noita ihon taideteoksia, joista osa on enemmän ja osa vähemmän onnistuneita. Osa niin hämmästyttäviä, että menee sanattomaksi.

Viirtuaalioksennus

Aamulehti on taas ylittänyt itsensä: Norjan tragedian syy onkin naisen puute, mukaan on niputettu koulusurmat, jotka johtuvat siis samasta asiasta. Osoittaa melkoista tilannetajun puutetta tällaisen tragedian keskellä heittää moista ajatusta edes leikillään. Olen loukkaantunut uhrien ja heidän omaistensa puolesta, naisten puolesta, joiden kuuluisi kuulemma näiden psykopaattien kanssa seurustella. Senkin kyllä moni tekee ja pääsee hengestään.

Lääkärien sisäisellä keskustelufoorumilla joukkomurhan käsittely on kuulemma ollut ala-arvoista. Onneksi olen kadottanut salasanani.

Aamulehden yleisönosastossa joku perussuomalainen on saanut keskeisen paikan. Kirjoituksessaan hän haukkuu Erkki Tuomiojaa populistiksi, sillä mies haluaa tiukentaa aselakia.

Mihin kukaan tarvitsee automaattiasetta? Miksi pitää ampua edes tauluun? En ihan oikeasti ymmärrä.

Keräsin kissanoksennuksen ja pakkasin sen aamulehden sivun sisälle, teen samoin joka aamu muille Kertun eritteille. En lähetä niitä päätoimittajalle. Olen sivistynyt henkilö. Teen sen ainoastaan virtuaalisesti.

Hikinen nainen

Vihaan pyörän kumien pumppaamista. Ulkoistaisin työn mielelläni jollekin osaavammalle taholle. Ikävä kyllä polkupyörä kulkee kevyemmin jos siinä on pinkeän täydet renkaat. Paitani etumusta koristivat jo valmiiksi  hikiläikät, mutta siitä lisää myöhemmin, kerron ensin pumppauksesta. Olin suunnitellut sitä jo kauan. Polkupyöräni oli talvella huollossa, enkä ole mitään sen jälkeen rakkaani hyväksi tehnyt. Astelin siis reippaasti pihalle, minulla oli aseenani Anttilasta kymmenellä eurolla ostettu pumppu. Sen saa pystyyn maahan, siitä kulkee ilmajohto pyörän kumiin ja siinä on vipu, jota pumpataan edestakaisin. Ensin se on saatava kiinni pyörän venttiiliin. Muistelin, että siitä piti ottaa ainakin korkki ensin pois. Sovittelin pumppua paikalleen, ei sopinut. Kiersin vielä toisen osasen pois, sillä seurauksella, että pyörän kumi tyhjeni suhahtaen. Mies viereisen kerrostalon roskiksella tupakoi ja katsoi toimiani vahingoniloisen näköisenä. Laitoin edellä mainitun osan takaisin ja sain monen epätoivoisen vaiheen ja puolen tunnin aherruksen jälkeen kumit täytettyä.

Hiki johtui vatsapeppu muokkauksesta, jossa kävin ennen pumppausta. Vain pinnallinen ihminen käy vatsapeppu muokkauksessa näinä aikoina. Toisaalta onko kenenkään etu jos vatsani ja peppuni alkavat tällaisina masentavina päivinä merkittävässä määrin  roikkua.

Duunia ja lomaa vierailla mailla

Olin eilen syömässä ystävän kanssa: M on tehohoitolääkäri. Hän on menossa parin kuukauden kuluttua kahden kuukauden työkeikalle Tansaniaan. Työstä maksetaan 45 euroa vuorokausi, myös matkat maksetaan (kuluista vastaa hyväntekeväisyysjärjestö). Täysihoito sairaalan asuntolassa maksaa 22 euroa. Hän lentää Dares Salamiin ja sieltä Cessnalla 1000 km jollekin pienemmälle paikkakunnalle. Siellä on hyvin kuuma, mutta on pukeuduttava peittäviiin löysiin vaatteisiin (M on nainen). Vaatteet voi pesettää mamalla, joka kuivattaa ne ruohon päällä (pyykkinaruja ei ole). Vaatteita on valvottava kuivatuksen ajan (mama valvoo, ettei niitä kähvelletä). Sen jälkeen ne on silitettävä, sillä niihin mönkii ötököitä, jotka on tapettava kuumuudella. Jos menee sisäpihalle, saatetaan asunto sinä aikana ryöstää. Sairaalan lääkkeet varastetaan jatkuvasti. Yöllä ei voi ulkona liikuskella villieläinten vuoksi. M on syntynyt Pohjois-Karjalassa pienellä paikkakunnalla, hänellä tuntuu olevan kyltymätön maailman näkemisen tarve, hän on matkustanut paljon ja asunutkin Englannissa, Kanadassa ja Australiassa. Hänen nykyinen miehensä on kuubalainen.

Kävin M:n kanssa Australiassa, asuimme ensin Brisbanessa M:n tyttären pomon luona. Nainen johti siivousfirmaa. En ole eläissäni nähnyt yhtä siivotonta asumusta. Olohuoneessa seisoi akvaario, joka oli niin limainen, että en voinut katsoa sitä, sillä minua alkoi heti oksettaa ja minä en tosiaankaan ole mikään siivousintoilija. Talo oli omakotialueella. Pihalla juoksentelivat kanat ja jätteet heitettiin ikkunasta kanoille. Pihassa oli ollut myös pari pientä kananpoikaa, parimetrinen käärme oli popsinut ne poskeensa ja sen jälkeen sulatellut aikansa ateriaa pihalla. Nainen kylpi ammeessa vanhan koiransa kanssa, joka oli hänelle suunnattoman rakas.Ulkoovi pidettiin yöllä avoinna koiran vuoksi, vanhus kävi yöpissalla. Autotallissa oli jonkilainen suihkuviritys, tarkistin aamuisin reitin käärmeiden varalta. Nainen keitti koiralleen jotain lihasotkua, sen rasvaiset jäänteet lojuivat hellalla koko vierailumme ajan. Jostain syystä meille tarjoiltu illallinen ei oikein maistunut. Ateria koostui ostereista ja muista meren antimista.

Ilma oli  ikiaurinkoinen ja ihmiset leppoisia. Kävimme Brisbanen lähellä kaupungissa, jonka nimi oli Surfer's Paradise. Miten kaupungilla voi olla moinen nimi? Tampere voisi olla Mustamakkaran syöjän paratiisi.

Pahuus

Maailmassa on pahuutta ja sillä saamme nyt mässäillä. Me aikuiset kestämme, mutta miten on lastenja nuorten laita.

Aseiden hankkimisen vapautta puolustavat,argumentoivat asiaa aina samalla tavalla: jos joku haluaa saada muita hengiltä niin se onnistuu saipa aseita laillisesta tai ei. Jos yksikin kuolema estettäisiin aselakia kiristämällä niin se olisi sen arvoista. Mihin ampumaharrastusta tarvitaan? Ampumistaidosta kilpailu on minusta täysin turhaa.

Suomessahan ovat asiat hienosti (tätä Aamulehtikin taas korosti), koska lain mukaan lääkärin on ilmoitettava kun aselupaa hankkivan mielenterveys horjuu. Töissä kukaan lääkäri ei tuntenut lakia kunnolla. En voi sitäpaitsi millään tietää kenellä on aselupa tai kuka sitä on anomassa. Ovatko näiden tekojen tekijät lyhyessä kontaktissa jotenkin niin poikkeavia, että sen huomaisi? Olenko vastuussa jos joku luonani käytyään tappaa jonkun?

Kävin eilen kuuntelemassa kuubalaista salsabändiä. Laulaja näytti latinomacholta,tukevalla miehellä oli yllään musta pikkutakki, oranssi paita, jossa oli niin leveät kaulukset, että 70-luvullakin niitä olisi kadehdittu. Odottelimme Pakkahuoneelle pääsyä kun eräs mies tuli luokseni ja kysyi haluaisinko lipun kymmenellä eurolla (lipun hinta oli 35 euroa). Halusinhan minä. Bändi alkoi soittaa vasta puolen yön aikaan, minä luovutin yhden jälkeen. Yleisön joukossa tanssahteli lukuisia Kuuban kävijöitä, useat heistä olivat omaksuneet niukan pukeutumisen ja kuubalaiset poskisuudelmat.

Kävelin kotiin läpi humalaisen Tampereen. Komea nuori englantia puhuva mies yritii tehdä tuttavuutta. Käyttäydyin torjuvasti ja mies sanoi "You look unhappy". Toivotin hauskaa iltaa ja kävelin kotiin. Päästyäni omaan rakkaaseen petiini olin hyvin happy. Nukuin viime yönä pitkästä aikaan hyvin. Vielä viisi työpäivää.

Vapiseva pulu

Minä näin pulun, jonka jalat vai ovatko ne kädet vapisivat, tarkemmin ajatellen pululla ei ole käsiä. Pulu lensi ja vapisi. Oliko pululla parkinsonin tauti vai essentielli tremor?

Olen väsynyt ja levoton, mutta en saa päiväunesta kiinni.

Ostin torilta tuoretta kaalia, uusia porkkanoita ja sipulia, ostin hallin kalakaupasta kaksi kalapihviä, jonka kera laitoin wokkia edellä mainituista vihanneksista.

Istuin torikahvilassa, kyttäsin iltapäivälehtiä ja luin toisen, en muista kumman. Ei olisi kannattanut.

Melkein kastuin. Melkein ostin kengät. Melkein ostin mansikoita, mutta ostinkin kirsikoita. Pudotin rasvaisen kalapihvinpalan mekolleni. Tästä näyttää tulevan hauska ja tapahtumarikas päivä.

Epäsymmetria

Tulin kotiin vasta aamulla, hiukseni levisivät kampaamattomina muodostaen epäharmonisen kokonaisuuden. En tiennyt siis mitään. Olin jäänyt kylään yöksi, sillä kello oli hyvin paljon. Kerttu katsoi minua paheksuen, ei sanonut mitään. Mietin mitä laittaa illalla päälle,   tapaan illalla yhden ystävän, menen hänen kanssaan syömään. En vielä tiennyt mitään. Pesin pyykkiä, vaihdoin imuriin uuden pussin, imuroin, imuri kiskaisi kaiken nojatuolia pienemmän sisäänsä. Minulla oli hiki. En tiennyt mistään. Katsoin osan mielisarjaani Terapiassa. En tiennyt vieläkään mitään. Katsoin Aamulehden etusivua, jossa oli kuva lentokuva saaresta. Katsoin Ylen Areenalta uutiset. Nyt tiedän, mutta en haluaisi tietää. 

Viikonlopun runo on Mirkka Rekolan kokoelmasta Ilo ja epäsymmetria (WSOY 1991)

Aina olin menossa
tunsin korvani tuulessa
erottumaton
jokin ruskea sävel
ei ollut laulu
maasta nousi lintuja
minä räpyttelin silmiäni

Kukkaisviikot

Olen hämmästynyt saatuani uusia lukijoita. Jos joku haluaa lukea naisesta, joka asuu kissansa kanssa ja jolle ei tapahdu mitään, niin oma vikansa. Minulle ei tarvitse tulla valittamaan, että on hukannut ainutkertaista elämäänsä moiseen. Ehkä tapahtumattomuudelle on tilaus, tyven hetki keski-ikäisen naisen kohottavan älykkäässä seurassa. Kukapa sitä ei kaipaisi.

Erään uuden ystäväni (työkaveri, FB-kaveri,lukupiiriystävä, siis ystävä?) mies esittäytyi minulle jo neljättä kertaa. Sanotaan, että keski-ikäisistä naisista tulee näkymättömiä,nyt tämä kehitys on kohdallani ilmeisesti kulkenut aimo harppauksen eteenpäin. Voin tehdä rauhassa ryöstöjä, kukaan ei tunnista minua siitä tunnistusrivistä. Mies sanoi, ettei tuntenut minua valkoinen takki päällä.

Joillakin alkoholisteilla on mielenkiintoinen tapa valehdella, he uskovat itsekin valheisiinsa. Erään miehen laboratoriokokeet osoittivat selvästi pitkäaikaista runsasta viinaksilla läträämistä, mies haisi viinalle, silmät olivat kuin särjellä ja liikkuminen ja puhe oli kuin hidastetusta filmistä. Kuitenkin hän oli nauttinut eilen ainoastaan  kolme keskiolutta (kysyin kaikki alkoholituotteet vielä erikseen), toissapäivänä ei tietysti mitään. Onneksi hän oli tullut taksilla. Meillä ei ole alkometriä, joten en voinut senhetkistä tilannetta tarkistaa. Toimin aikoinaan osastolla, jossa hoidettiin maksasairaita. Sairauden syytä pyrittiin selvittelemään, jotkut kielsivät ehdottomasti alkoholin käyttön. Asia selvisi yleensä perjantaina, jolloin heidän piti välttämättä lähteä hoitamaan pankkiasioitaan.

Tampereella on kukkaisviikot ( täällä on myös flamenko-viikko). Keskustorille on pystytetty maailmanpyörä ja ruukkuiihin on istutettu muutama samettiruusu. Keskus-torilla soitti tänään nuorten poikien bändi, Rockwalli. Oli pakko pysähtyä kuuntelemaan ja katsomaan. Kaikkien aikuisten kasvoille nousi hymy tai ainakin minun. Voi sitä isompien poikien bändeiltä kopioitua asennetta "Miten menee Tampere?". Paljon testosteronia, jota ei vielä osata hallita. Kivoja poikia.

Paljastuksia

FB-ystäväni R totesi, että FB on tarpeen siksi, että tajuaa, ettei muillekaan tapahdu mitään. Elämä koostuu liikunnasta, lapsista, työstä, satunnaisista kulttuuririennoista ja siivoamisesta. On mahdollista, että ystäväni ovat tavallista tylsempää joukkoa. Kenenkään parisuhdestatus ei muutu.

Lähetin toukokuun puolivälissä kahdelle kustantajalle niitä lyhyitä "novellejani". Nyt joka päivä odotan sitä lyhyttä hylkäyskirjettä. Jonain päivänä se lojuu kynnykselläni. Tiedän, että se tulee, mutta siitä huolimatta olen varmasti pettynyt. Toimin niin, että valitsin suurimmat ja taatusti mahdottomimmat kustantajat, jotta en ala elätellä turhia toiveita. Päätin, etten kerro tätä teille, tässä sitä nyt ollaan.

Katsoin televisiosta dokumentin, jossa mies yritti haastatella naisia, joiden kanssa oli seurustellut. En jaksanut katsoa dokumenttia loppuun. Mies kyseli exiltään, mitä he miehestä muistivat ja melkein kaikki totesivat, että mies oli kusipää. Eräs tyttöystävä muisteli, kuinka mies oli esitellyt hänet juhlissa siskokseen ja alkanut iskeä toista seurueen jäsentä.
 
Luokkakaverini J piti yhdessä ystävänsä kanssa esitelmän teoksesta Rabelais, François: Suuren Gargantuan hirmuinen elämä. J istui luokan edessä opettajan pöydän takana ja heitti villapaidan pois päältään. Ihastuin J.n hartioihin. Soitin J.lle jollain tekosyyllä. Soitto vaati minulta melkoista rohkeutta, J:n äiti vastasi, J ei ollut kotona. Kun vanhempani olivat matkoilla, oli J meillä, hänen autostaan valunut öljy koristi pitkään rivitaloasuntomme pihaa.

J muutti toiselle paikkakunnalle ja meni armeijaan, minä aloitin opiskelut ja ihastuin K:n, jonka toinen silmä oli sininen ja toinen ruskea. Vuosikymmeniä myöhemmin J soitti minulle töihin. Tapasimme muutaman kerran, J oli keski-iän kriisissä ja  hankkinut moottoripyrän. Olin hänen kyydissään henkeni kaupalla. Lopulta J rakastui turkkilaiseen naiseen ja meni hänen kanssaan naimisiin. P, joka on J:n vanha ystävä sanoi viimeksi nähdessämme, ettei naisessa ole mitään viehättävää. Avioliitto on kestänyt jo vuosia, enkä ole nähnyt J:tä kymmeneen vuoteen, silti olin tyytyväinen, ettei tuo nainen kenties ollutkaan kaunis ja mielenkiintoinen ihminen.

Pakkozumba

Kerttu on ollut tänään alavireinen, naukunut ja syönyt niukasti. Syy on sangen ymmärrettävä: valtakunnan ykköskissa Miska on siirtynyt kissataivaaseen.

Suomalaisen kansalaivelvollisuus on liikkua, että jaksaa eläkeikään asti  töissä kitkuttaa. Nyt on lisäksi havaittu, että lääkefirmat ovat meitä huijanneet ja piilotelleet tutkimustuloksia, joissa masennuslääkkeistä ei ole sokeripalaa enempää hyötyä meille alavireisille loman odottajille. Sen sijaan liikunta on parasta mielialalääkettä. Koska odotan vaisuna iäisyyden päässä (seitsemän työpäivää) siintävää säälittävää neljän viikon lomaa, niin päätin hakeutua jumpaamaan liikuntakeskukseen. Minulla sattui olemaan ostettuna kymmenen kerran verran tätä itsensäkiduttamista, olen käyttänyt vasta kolme ja voimassaoloajan päättyminen häämöttää vaarallisen lähellä. Aiemmin nautin jumpasta, nyt se suoraan sanoen kyllästyttää minua armottomasti. Paljon mieluummin lukisin Alice Munron novellikokoelmaa Liian pajon onnea tai kirjoittelisin ja mietiskelisin.

Olin ostanut nuo viheliäiset jumppapalvelut naisten kuntokeskuksesta, sillä sinne ei tarvitse sitoutua vuodeksi. Jumppasaliin kuljetaan kuntosalin läpi. Salissa kaksi naista polki haluttoman näköisesti kuntopyörää. He lukivat samalla naistenlehtiä, jotka oli viritelty pyörän aisoissa olevaan telineeseen. Nuori kaunis nainen venytteli ja katseli itseään tyytvyväinen ilme kasvoillaan suuresta peilistä.

Ohjaaja oli perinteisen tekopirteä. Tuttuun tapaan hän hämmästeli kuinka olimme saapuneet paikalle vaikka oli kaunis ilma. Eturivissä zumbasi nainen oikein urakalla ja epätahtiin. Palkitsin itseni tunnin piinasta hyvällä salaatilla ja lasillisella valkoviiniä. On oikeastaan törkeää ja äärimmäisen tuomittavaa pakottaa itsensä zumbaan, vaikka moni kai menee sinne ihan vapaaehtoisesti.

Aamulehti esitteli kirjallisuusblogeja. Mukana oli kaksi seuraamaani blogia Erjan lukupäiväkirja ja Sallan lukupäiväkirja. Luen myös kuvataideblogia nimeltään Nokkonen. Nämä kaikki kolme löytyvät blogilistastani.

Ei saa tehdä mitään sillä kaikki voi olla vaarallista

Rosina kysyi, miksi blogini nimi on Ei saa mennä ulos saunaiholla. Mummollani oli sellainen käsitys, ettei saunan jälkeen pidä mennä ulos, moisesta seuraa vääjäämättä keuhkokuume. Mummolan hatara savusauna lämmitettiin kerran viikossa. Vaari aloitti lämmityksen lauantaiaamupäivällä. Hämärässä saunassa tuoksui savulta ja Sunlight-saippualta. Linna-shampoo, joka pesi ilman kyyneleitä, kirveli silmiä. Saunan jälkeen juoksimme sisälle koivujen reunustamaa polkua paljaat jalat vilkkuen. Saunan jälkeiselle ulkoilmalle altistuminen yritettiin pitää mahdollisimman lyhyenä. Jälkeenpäin kuunneltiin lauantain toivottuja ja kastettiin mummon tekemiä pullakorppuja teehen.

Mummon mielestä appelsiiniin saattoi tukehtua (mahdollisesti joku on näin heittänyt henkensä), pallosalama saattoi tappaa, hukkumisvaara oli aina vaanimassa, puhumattakaan niistä kaikista väkivallanteoista, joista mummo meille sanomalehdestä luki. Maailma oli vaarallinen paikka, mutta pahinta kaikesta oli ulkoilu kylpemisen jälkeen.

Luin Haruki Murakamin (Nirunarun, kuten eräs tuttuni kirjailijaa nimitti) romaanin Sputnik- rakastettuni. Varokaa, nyt paljastan jotain kirjan juonesta: K  tykkää Sumiresta silleen, Sumirekin tykkää K.sta, mutta ei silleen, Sumire tykkää Miusta silleen, Miu taas ei voi tykätä kenestäkään silleen. K on opettaja, Sumire haahuilee ja haaveilee kirjailijan urasta, Miu on isältään perityn firman johtaja. Kyse on toteutumattomasta rakkaudesta, seksistä, joka on kaikille päähenkilöille jollain tavoin ongelma. Mukana on outouttavia aineksia.

Kieli on raikasta. Kuu on homeenvärinen.  Sumiren sydän laukkaa kuuluvasti kuin hullu hevonen puisella sillalla.  Ajattelin merkitä kirjaan kaikenlaisia osuvia ilmauksia, mutta en laiskaan tapaani viitsinyt enkä niitä enää löydä. Ehkä luette kirjan itse. Ei kai minun tehtäväni ole valmiiksi etsiä parhaita kohtia (hyökkäys on paras puolustus).

Vehnänorasmehu

Ihminen on sitä mitä hän syö. Hiljattain iduista löytyi Ehec-bakteereita. Kun olin parikymppinen, minulla oli ituvaihe. Laitoimme erilaisia papuja lasipurkkien pohjalle ja niitä huuhdoimme useita kertoja päivässä. Jos huuhtomisen unohti, ne alkoivat haista pahalle. Kun papuihin kasvoivat hennot idut, ne olivat syömävalmiita. Ne eivät maistuneet juuri miltään.

Illalla juomalasin pohjalle kaadettiin vehnänjyviä, joiden päälle valutettiin vettä, seisonut juoma nautittiin seuraavana aamuna. Maistui pahalle, mutta oli niin terveellistä. Erityisen hyödyllistä oli nauttia oli Molcosania, hapanta nestettä, jota sai ostaa terveyskaupasta. En enää muista sen hyvää tekeviä ominaisuuksia. Gurumme oli Toivo Rautavaara ja hänen teoksensa Mihin kasvimme kelpaavat. Villivihannekset olivat jotain hienoa, miksi ostaa kaupasta salaattia kun pihat olivat täynnä voikukan lehtiä, jotka olivat ravitsevampia. Ne piti kerätä oikean kokoisina ja tietynlaisesta maastosta, en koskaan onnistunut siinä, sillä ne maistuivat pahalta. Villivihannesvaihe oli korkeintaan parin kesäisen viikon mittainen.

Eräs tuttuni harrasti transkendaalista mietiskelyä, en tiedä mitä siinä ajateltiin, mies oli jatkuvasti rauhallinen kuin kesäsunnuntai mummolassa.

Työkaverini kävi tänään töissä vuoden ikäisen lapsensa kanssa. Lapsi oli hiljattain oppinut kävelemään, oikeasti hän juoksi paikasta toiseen. Juoksu lähti vähän etukenosta asennosta, tasapainon säilyttämiseksi hänen oli pakko pikaisesti siirtää jalkojaan toisen eteen, ettei olisi kaatunut. Kädet hän sijoitti juostessaan suoraan sivulle kuin pienet siivet. Näin tasapaino saattoi säilyä, kunnes hän mätkähti lattialle, nousi ylös ja aloitti taas juoksunsa. Kun nyt on keksitty vesijuoksu ja sauvakävely niin seuraava luonteva laji olisi vauvajuoksu. Alkuun nolottaisi juosta kädet sivulle siiviksi levitettynä, mutta pian lenkkipolut olisivat täynnä vauvajuoksijoita. Suomalaiselle tämä olisi siitäkin mukava laji,että siinä olisi pakko olla vähintään kahden kädenmitan päässä muista harrastajista.

Lienen jo riittävästi kirjoittanut tätä järjetöntä villivihannessotkua. Minun on pakko lähteä lenkille, vaikka se innostaa minua kaikkein vähiten. Olen niin jo päivällä päättänyt. Enkä millään keksi yhtään tekosyytä. Laukaan Peurungan kuntoutuskeskuksen seinälle on näyttävästi kirjoitettu suuren johtajamme Urho kekkosen sanat KAIKKI SYYT, JOTKA ESTÄVÄT SINUA LIIKKUMASTA OVAT TEKOSYITÄ.

Ihmepelastuminen

Sain tyttäreltäni vapaalipun Särkänniemeen, niinpä menin Sara Hildenin taidemuseoon, joka on keidas huvipuiston hälyn laidalla. Museossa esiteltiin Sara Hildenin museon omaa kokoelmaa. Olin nähnyt monet teokset jo aiemmin, mutta ei se haitannut, useimmat niistä olivat edelleen kiinnostavia. Museoon oli tullut monista museoista tuttu ääniopastus. Ajatus on hyvä, mutta olen niin malttamaton, että opastukset tuntuivat liian pitkiltä. Toisaalta olisi ollut hauska tietää miksi kyseinen taideteos on päätynyt kokoelmiin, yllä olevasta Picasson teoksesta opin, että se on kollaasitekniikkaa. Sanomalehtileikkeen orvokille on piirretty varsi ja vaasi ja orvokki (violet) ja viulu (violin) ovat samantyyppisiä sanoja.

Näin taas kerran teoksen Kalkkiviiva, jossa lattiaan on kauniisti keottu kalkkikiviä, muulloin valkoisia kivenmurikoita säilytetään laatikoissa museon varastossa.

Tämä Wilhelm Sasnalin teos teki taas kerran vaikutuksen. En tiedä miksi, sillä en ymmärrä taiteesta mitään. Hienoja olivat museon uudet hankinnat, pidin varsinkin Jarmo Mäkilän maalauksesta Kärpästen herra, Antero Kahilan sarjasta Leikin varjolla ja Teemu Mäen teoksesta Woodoo Women. Söin ihanaa valkosuklaamasikkakakkua kahvila Sarassa.

Hoitaakseni kuntoani lähdin näyttelyssä käytyäni raahustamaan tietä, joka seurailee Näsijärven rantaa. Ylitin valtatien vaarallisesti tavoitteenani käydä Pispalassa. Nousin sotkuista asfalttia kohti harjua ja päädyn junaradan varteen. En päässyt radan yli ja lopulta vasemmalla puolellani oli junarata ja oikealla aita. Aidan takana seisoi rähjäisiä rakennuksia, joiden seinät peittyivät graffiteihin. Mielikuvitukseni alkoi laukata. Alhaalla oikealla puolellani puiden välistä kurkisti rähjäinen punatiilirakennus, jonka seinässä luki MC Boxers. Olin varma, että talossa sijaitsee moottoripyöräkerhon rikollispesä ja aloin peloissani hölkätä radan viertä. Olin varma, että joku kohta ammuskelee rakennuksen  pihalla. Valmistauduin juoksemaan radan sivua Seinäjoelle (kulkeeko rata sinne?). Onneksi aita kävi matalammaksi, hyppäsin sen yli polulle, jota pitkin pääsin takaisin valtatien viereen. Olin pelastunut lähes varmalta väkivaltaiselta kuolemalta. Ruumiini paloja ei löytyisikään siististi paloiteltuina mustasta jätesäkistä.

Eräs henkilö arvosteli taulujani ja sanoi niitä keskinkertaisiksi. Ajattelin silloin, ettei kenenkään toisen mielipiteillä ole väliä. Olen ostanut taulut rakkaudella ja rajoitetulla budjetilla, joten koin sen kuitenki lähes tulkoon persoonaani kohdistuvana arvosteluna. Eiväthän tauluni ole maailman taiteen huippunimien maalaamia (eivät edes Suomen), mutta tyydyttävät esteettistä silmääni ja ovat minulle rakkaita.

Maitokahvivaahtoa ja vimpaimia

Keitin tänä aamuna espressopannulla kahvia (tällä kertaa kahvi ei levinnyt hellan päälle) ja vatkasin maitovaahtoa (roiskui vähän pöydälle). Yllä näette uuden hienon patterilla toimivan vispaimeni, sain sen ystävältä tuliaiseksi, olin aiemmin kertonut hänelle, että minulta puuttuu sellainen. Vieressä poseeraa sievä pipppurimylly.

Aamulehdessä on kirjoituskilpailu, jossa ihmiset kertovat suhteestaan omaan ikäänsä. Kaikki lukemani tarinat ovat olleet naisten kirjoittamia. Onko ikä ja sen käsitteleminen naisten juttu vai eivätkö miehet halua asiaa julkisesta pohtia? Monet naiset ovat olleet viisikymppisiä. Tänään kirjoittaja oli 56-vuotias nainen, joka sairastaa malignia tautia. Hän pohtii mitä kaikkea haluaisi vielä tehdä: hän haluaisi päästä ensi lauantaina Pyynikille katsomaan Rauta-aikaa, elokuun lopussa vaeltamaan Birgitan polun, järjestää tyttären valmistujaisjuhlan ja tehdä sängynpeiton valmiiksi. Hän oli tyytyväinen elettyyn elämäänsä ja työhönsä.

Anna-Stina Nykänen kirjoitti hiljattain Hesarissa iästä ja ikäpäiväkirjan pitämisestä. Eräänä työaamuna ikä tuli vastaan heti aamulla muutaman kerran. Pesin hampaani anti-aging hammstahnalla, vetäisin naamaani anti-aging rasvaa ja pohdin voiko tämän ikäinen polkea töihin polven yläpuolelle päättyvässä mekossa. Päätin, että kyllä voi. Naisen ei onneksi tarvitse pelätä pontenssin menetystä.

Seiska-lehden lööpissä mainostettiin salakuvia Jyrki Kataisen Kyproksen matkalta. Mielestäni hänen perhelomakuvansa ovat tismalleen yhtä mielenkiintoinen ajatus kuin työkavereiden tai naapureiden etelänlomakuvat.

Nuori työntekijämme oli menossa viikonloppuna häihin. Kutsussa oli mainittu "otathan huomiooon, että morsiammen väri on kulta". Mitä tuohon voi sanoa? Ei kai mitään. Onko tämä nykyinen hääkilpavarustelu melkein joka viikkoisten kuninkaallisten häiden ja hääohjelmien syytä? Koskaan en ole häissä nähnyt niin vähän rakkautta kuin Monacon kuninkaallisissa häissä, joissa sulhanen ei vilkaissutkaan morsiota vaan pää pyöri kuin väkkärä ja sulho kurkki hääyleisöä, moikkaili kamujaan ja vanhoja tyttöystäviään.

Loppuun vielä kuva toisesta vimpaimesta, joka on tyttäreni kakkospuhelin. Se toimii edelleen.

Varoitus!

Taloni asukkaita vainoaa vanha mies. Hän kiertää pihaa ja talon edessä kulkevaa tietä tupakka huuliensa välissä roikkuen ja kärttää puheseuraa. Yhtenä päivänä hän pysäytti minut ja kysyi olenko osakkeenomistaja vai vuokralainen. Sanoin olevani omistaja, joka ei tosiasiassa pidä paikkaansa, sillä todellinen asuntoni omistaja on Osuuspankki. Mies naulitsi minut paikoilleen ja alkoi suomia talon hallituksen toimia. Kuuntelin miestä ja yritin olla katsomattta hänen hampaitaan, joita oli kaksi alaleuassa ja kaksi yläleuassa. Tämä teki miehestä oravan näköisen. En ole kertaakaan käynyt talon yhtiökokouksessa, joten minulla ei ollut paljonkaan sanottavaa, ynisin jotain epämääräistä. Pakoon en päässyt. Nyt olen viisaampi ja vältän katsekontaktia mieheen, joka väsymättä etsii uusia uhreja. Yleensä hän on puheissa jonkun ohikulkijan kanssa.

Kuuntelin äsken Ylen kanavalta ohjelmaa, jossa kehoitettiin kuulijoita soittamaan toimittajille asioista, jotka koskivat jotenkin suomalaisuutta. Eräs kuulija, äänen perusteella vanhempi nainen, aloitti sanatulvan, johon toimittajaparka ei saanut edes puolta sanaa väliin. Mahdollisesti nainen ei kuullut keskeytysyrityksiä.

Pelkään, että minusta tulee vanha yksinäinen nainen, joka suoltaa elämäntarinansa Siwan kassalle, samalla kun pitkä jono janoisia mäyräkoiriensa kanssa odottaa takanani.

Vapaa pudotus

Olin unohtanut poistaa herätyksen, tuon inhan sävelmän soidessa huomasin, että hartiaseutuni oli kivulias. Kun olin paikallani tyystin liikkumatta, ei ongelmaa ollut, kyljen kääntäminen teki kipeää. Nousin kuitenkin raihnaisen vanhuksen tapaan ylös, latasin erilaiset kodinkoneet ja aloin näin häiriköidä naapuriparkojani.

Olen hämmentynyt tunnustuksellisten lukijoideni kasvaneesta määrästä. Jotta lunastaisin tämän aseman, julkaisen taas oikeaa kirjallisuutta ja pyrin näin paikkaamaan puuttuvaa syvällisyyttäni. Viikonlopun runo on virolaisen Jaan Kaplinskin kokoelmasta Olen Kevät Tartossa (SanaSato 2010). Sen on kääntänyt englannin kielestä runoilija Arto Lappi. Runot on siis alunperin kirjoitettu englanniksi, ei viroksi.

Me kasvamme aina.
Joskus takaisin kohti itseämme,
kuten runkoon kääntyvät oksat.
Joskus poispäin, kohti toisia
ihmisiä, paikkoja, kieliä.
Toisinaan painomme katoaa; kasvusta tulee 
kuin vapaata pudotusta. Kuin ajatuksemme
olisi lehti tai peruukki, pyrähtäisi
tiehensä kuin tiainen tai peippo.
Oksa värisee hetken ja seisahtaa taas.

Stop shake honey go!

Pyöräilin suoraan töistä baariin. Muovisessa siiderikipossani kilisivät jääpalat jo klo 15.45. Käytökseeni oli syynä mies seitsemänkymmenluvulta: Kari Peitsamo. Peitsamo esiintyy Tammerfestissa päivittäisissä ilmaiskonserteissa klo 16 Pakkahuoneen terassilla. Menin tilaisuuteen yksin, joka on tietysti äärimmäisen säälittävää, yritin ensin näyttää siltä, että odotan jotakuta, sen jälkeen kun Peitsamo alkoi esiintyä asialla ei ollut juuri väliä. Miehellä on minulle nostalginen merkitys, lauloimme opiskeluaikana hänen kappaleitaan. Suosikkimme oli "Stop shake honey go",  neljä sanaa, joilla pärjää elämässä.  Olin utelias näkemään, miltä oikea Peitsamo näyttää. Levyjähän en jaksa kuunnella. Miehellä oli oiva lavakarisma. Peitsamo sanoi, että hyvän rock-kappaleen on täytettävä kaksi ehtoa: sen pitää olla lyhyt ja sanoissa ei saa olla mitään järkeä.

Hulvaton juhlimiseni alkoi klo 15.45 ja päättyi 16.30.

Tilaisuudessa joku mies otti valokuvia pitkällä objektiivilla, minua pelottaa, että esiinnyn Aamulehdessä tai jossain muussa arvojulkaisussa.

Mietin tänään lääkärin roolia. Kun aloitimme kandivaiheen ja siirryimme sairaalaan, saimme stetoskoopit ja ostimme valkoiset työtakit. Takista piti huolehtia itse, joten se ei pitkään ollut valkoinen. Useimmat nuoret miehet ryttäsivät sen laukun pohjalle, joten se oli likainen ja ryppyinen. Alkuun minusta oli noloa käyttää takkia. Ei ollut helppoa käydä tutkimassa vieraita ihmisiä, he olivat kilttejä kun suostuivat siihen.  Alkuun potilaat herättivät voimakkaita tunteita, seuraavassa vaiheessa pyrin olemaan tiukka asiantuntija, nyt ihmiset taas tulevat enemmän iholle.

Olimme ex-mieheni kanssa kesätyössä terveyskeskuslääkäreinä. Paikkakunnan ainoa hissí oli terveyskeskuksessa. Ex-mieheni poisti vuodeosaston mummon päänahasta luomen vähän turhan isolla marginaalilla eikä  meinannut saada kiskottua haavaa kiinni. Mummon otsarypyt silisivät (olen mahdollisesti kirjoittanut tästä jo aiemmin, mutta ei se mitään).Kaupassa käydessä ihmiset seuraisivat mitä ostimme. Minua nolottivat ostoskärryt, joihin olimme latoneet olutta, makkaraa ja sinappia.Kävimme kylässä opiskelukavereiden luona, jotka tekivät kesätyötä paikkakunnalla, jonka asukkaat harrastivat hautojen hoitoa. Kavereiden olohuoneen ikkunasta näkyi hautausmaa, jonne johti kyläläisten keskeytymätön marssi..

Muistin virkistämiseksi:
Kaikkea ne opettajatkin viitsii siellä koulussa opettaa,
kun ei tässä maailmassa kuitenkaan tarvitse kun neljää pientä sanaa. Ja ne ovat STOP SHAKE HONEY GO! Niillä pärjää ou ou ou ou jee, niillä kyllä pärjäilee.

Kun sä lähdet liikenteeseen uudella satapiikki hondalla, on parasta jarruttaa kun risteyksen kohdalla näet merkin: STOP! Ja sitten anna mennä taas, ou jee, sillä kyllä pärjäilee.

Jos rupeat englantilaista yskänlääkettä juomaan, sua pullon kylkeen neuvon silmäyksen luomaan, jos siinä lukee: SHAKE! Käännä se ylösalaisin, ou jee, sillä kyllä pärjäilee.

Jos äitis lähettää sut kauppaan ostoksille, etkä saa selvää mitä sun pitäis tuoda sille, ota purkki jossa lukee: HONEY. se on hyvää ja ravitsevaa, ou jee, sillä kyllä pärjäilee.

Kun kuulet radiosta kovan rokki biisin, melodian tarttuvan ja kompin rennosti iisin, niin se on STOP SHAKE HONEY GO, sillä pärjää ou ou ou ou jee, sillä kyllä pärjäilee.

Ihmissuhdeinvalidi

Olisiko aika mennä itseensä, katsoa peiliin, ymmärtää vihdoin puutteelliset ihmissuhdetaitonsa. Kahteen sukulaiseen ovat välit vinksallaan ja nyt yksi vanha ystävä näköjään heittänyt minut FB-ystäviensä joukosta. Kaikki miehet, joihin on ollut edes pientä romanttistyylistä viritystä katoavat lähistöltäni. Olen luotu elämään Kertun kanssa. Kerttu tyytyy seuraani kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa, sitäpaitsi annan sille kuivamuonaa ja vettä. Jos kupsahdan kotiini niin pelkään,että Kerttu syö minut nälissään. Paras antaa Kertulle riittävästi muonaa. Toisaalta Kerttu on aika kranttu ravinnostaan. Ehkä se ei ala aterioida minulla ennen kuin töissä aletaan minua kaivata.

Pääsimme vihdoin kauan suunnitellulle piknikille kirjoitusporukan kanssa. Me eteeriset kirjallisuusihmiset istuimme herkkuinemme Näsin puistossa. Vierestämme kuului melkoinen läiskintä: karate-ryhmä harjoitteli. Opin monta hyvää itsepuolustuspotkua. Porukalla oli eriväriset vyöt, opettajalla oli tietysti musta. Voisiko samaa soveltaa kirjoitusharrastukseen: mustan vyön saisi se, joka ylittäisi kustannuskynnyksen.

Vielä 11 työpäivää. Kannan töissä konsultaatiopuhelinta, joka soi jatkuvasti. Yritän keskittyä toistuvasti katkeavaan vastaanottoon. Välillä kauhistun sitä miten suurin odotuksin jotkut ihmiset luokseni tulevat ja miten vähän minulla lopulta on heille tarjota.

Pakastin

Vessat ja pakastimet ovat selkeästi tärkeitä ja liian vähälle huomiolle joutuvia aiheita. En ole koskaan saanut näin paljon palautetta.

Kysyin mikä voisi tulla paremmaksi pakastamalla ja Divineltä löytyi oikea vastaus: gini. Lisäisin tuohon toisenkin kammottavan alkoholituotteen, vodkan.

Jääpalat ovat kivoja. Silloin kun lääkäreitä sai vielä korruptoida ja saimme sukkia ja oransseja slipovereja, joihin oli suurella fontilla painettu jonkun peräpukamavoiteen nimi, sain kotelon, jolla saattoi jäädyttää Viagra-tabletin näköisiä jääpaloja. Se on vahinko kyllä kadonnut johonkin.

Säälin Kaisaa, joka etsi siskonsa pakastimesta jäätelöä ja löysi sen sijaan kuolleen talitintin. Pakastimeni on nyt niin kaunis, puhdas ja harmoninen, että en taida enää koskaan pakastaa mitään.

Yksityisyys

Voisin jatkaa ruokapäiväkirjaani, mutta tulisitte kateellisiksi. Kerron kuitenkin: risotto viinillä ja mangoldin lehdillä ryyditettynä, paisettu kuha ja salaatti.

Toijalan asemalla penkillä nukkui mies, hampaat roikkuivat rujosti suun ulkopuolella.

Uutisissa revitään järkyttävää uutista siitä, kuinka osastonsihteeri on lukenut luvatta potilaskertomuksia. Periaatteessa en saa töissä katsoa edes omia tietojani. Minulla on lupa tutustua vain omien potilaitteni sairauskertomuksiin. Ketä kiinnostaa toisten sairauksista lukeminen, ei minua ainakaan. Kaikilla on oikeus yksityisyyteen, lääkäreillä sitä ei ole, sillä tieto  heidän sairastamisestaan leviää työpaikalla. Muistan erään julkkispotilaan, joka vaahtosi siitä, kuinka tieto hänen sairaudestaan ei saa päästä lehtiin. Myöhemmin hän hämmästyksekseni tilitti vaivaansa jossain iltapäivälehdessä.

heidi 27v treffi

Hauska seurata millä hakusanoilla blogiini on  hakeuduttu. Henkilö, joka on käyttänyt hakua "heidi 27v treffi" lienee ainakin pettynyt.   ei saa mennä ulos saunaiholla18

ei saa mennä ulos 3

anna lappalainen 2

variksen saappaat 2

illan aforismi 1

"heidi" site:blogspot.com 1

gynekologi 1

hauska fb kutsu 1

heidi 27v treffi 1

hopeaionit

Kolme kultaista sääntöä pakastamisesta

Epäilen, että jääkaappia ja pakastinta jotenkin säädetään samasta nupista. Pesin jääkaapin. Pakastin sulaa paukkuen, Kerttua pelottaa. Kun vein roskat ulos se jäi naukumaan kuin henkensä hädässä.

Opin tiettyjä keskeisiä seikkoja pakastamisesta:
1. Jos et syö punaisia viinimarjoja vuonna 2009, et syö niitä myöskään 2010 tai 2011
2. Ei kannata säästää wokkivihannesten/katkarapupussien loppuja. Valkean jääklimpin keskeltä hädin tuskin erottuivat thaimaalaiset vihannekset.
3. Hienoa säästää ruoan loppu rasiaan myöhempää käyttöä varten. Niistä ei vaan saa selkoa onko kyse keitosta/kastikkeesta vai peräti laatikosta. En ole viitsinyt kirjoittaa sisältöä rasioiden päälle, sillä olen ollut varma, että käytän ne pikaisesti ja muistan niiden laadun. Rasioista puuttuvat myös päivämäärät.

Pakastaminen on hieno säilömismuoto.

Ruokapäiväkirja

Päätin aamulla aloittaa ruokapäiväkirjan. Olen pitänyt sitä jo 11 tunnin ajan. Julkaisen sen tässä:

6.30 1 dl maustamatonta jugurttia, n. 10 mansikkaa, sokeria, ruisleivän pala, margariinia, juustoa, pala tomaattia, lasi vettä (hieno alku, olen ylpeä itsestäni)
7.55 kuppi kahvia puoliksi seisaaltaan juotuna (hienoa, tätä vauhtia mahdun kohta kokoa pienempiin vaatteisiin)
9.30 kuppi kahvia ja charlotte russe kakkua (laitoshuoltajan lomaltapaluukakku, epäkohteliasta kieltäytyä, vielä toinen pala, jotta voin näyttää miten arvostan leivonnaista)
10.30 kuppi kahvia ja pieni suolakeksi
10.35 toinen suolakeksi
10.37 kolmas suolakeksi (miten nämä voivat olla näin pieniä)
10.38 yksi suolapähkinä (potilas on erehtynyt päivästä eikä tule)
10.40 vielä puoli kuppia kahvia toinen suolapähkinä
12.00 salaatti alakerran syöttämöstä (salaatin saa koota itse: liisteröityneitä makarooneja, mozarellapaloja, mistä saa noin pieniä paloja, jäävuorisalaattia, tomaattia, appelsiiniviipaleita??) lasi vettä
13.00 kuppi kahvia pieni pala charlotte russea (huomenna sitä ei enää ole)
14.30 puheluita, kuppi kahvia ja suolakeksi
17.00 itse tehtyä perunasalaattia öljykastikkeella, keitettyjä uusia punajuuria seassa homejuustoa, öljyä ja cashew- pähkinää, krakovanmakkara (eilisten vieraiden jäljiltä), salaattia, lasi vettä

Raskasta tämä ruokapäiväkirjan pito.

Näinä päivinä kaikki sulattavat pakastimensa. Omani kaipaisi siivousta ja jään häätöä. Olen nyt aukonut ovia, kierrellyt pakastinta myötä ja vastapäivään enkä löydä nappia,josta laitteen virta kytketään pois päältä. Töpseli on jossain pakastimen takana. Ilmankos kauppias halasi minua kun toi pakastimen kotiini. Olen kertonut tarinan täällä jo aiemmin.

Ystäväni Toijalasta on löytänyt paikalliselta kirpparilta minulle sopivan keittiönpöydän, joten lähden huomenna Akaaseen katsomaan sitä. Sen kunniaksi Pentti Saarikoskea:

TOIJALAN TAKANA

Toijalan takan ei ole paljon mitään.
Pikajuna pohjoiseen lähtee raiteelta kaksi
ikkunoissa tanakat kasvot, kiviset pellot
ja lapset kuin pulleat kurkut.

Mieliaihe

Kirjoitan taas mieliaiheestani- vessoista. Kaikki alkoi mummolasta, pihan perällä sijaitsi puusee. Rakennuksen taakse heitettiin läskiämpärin sisältö. Vessan ympäillä kasvoi saunakukkia, joissa oli keltainen keskusta ja valkeat terälehdet. Reikä oli korkealla, huojuin laitoja henkeni kaupalla puristaen syvän aukon päällä. Paljaat varpaat heiluivat parikymmentä senttiä lattian yläpuolella.

Koulun vessaan pääsi vain ulkokautta. Vain yhdessä vessassa oli ovi, sinne saivat mennä tytöt, joilla oli kuukautiset. Olen kuullut, että armeijassa puuttuivat ennen naispuolustusministeriä vessojen ovet. Se, että ihmisiltä riistetään mahdollsuus tehdä tarpeensa rauhassa on yksi vallankäytön muoto.

Lentokoneen vessassa jätökset häviävät koneellisen imun voimasta. Pelkään lentokoneen vessoja, sillä kun kone putoaa haluan istua paikallani turvavyö kiinnitettynä enkä iskeytyä eriön seiniin. Lapsuuteni junissa kiellettiin WC:n käyttö junan kulkiessa. Pytyn vieressä oli poljin, jolla pytyn pohjassa oleva läppä aukaistiin ja eritteet levisivät pitkin junarataa. Oli jännittävää katsella aukosta ratapölkkyjen vilkkumista.

Kirjaston vessoissa on sinivalot, sillä rakennukset ovat laittomien päihteiden käytön keskittymiä. Tampereen kaupunginkirjaston toisen kerroksen vessan seinään on kirjoitettu: Minut on raiskattu täällä. Välttäkää siis kirjastojen vessoja.

 Ruby et Fellas pubin vessojen oven alalaidan ja lattian väliin on jätetty paljon tilaa. Vessan lattialle sammuneet asiakkaat on helppo kiskoa ulos (oma arveluni). Yleiset vessat ovat niin siivottomia, että miehet kuseskelevat mieluummin niiden ulkoseiniin. Mitä etelämmäksi mennään niin sitä varmemmin pytyn tilalla on reikä lattiassa. Useissa eteläisissä maissa on tarjolla mukavaa eläkeiän puuhaa vessan vartijana. Turistit jättävät mummon edessä olevalle lautaselle pienimmät kolikkonsa. Kuubalaisista vessoista en enää viitsi edes  mainita.

Noruwei no mori

Onneksi elokuvien nimiä ei enää käännetä, mikä olisi Anh Hung Tranin elokuvan Norwegian Wood nimi? Elokuvan nimi on kylläkin japaniksi "Noruwei no mori". Nimi viittaa Beatlesien kepeään kappaleeseen, jonka eräs elokuvan henkilö esittää englantia hupaisasti lausuen. Elokuva alkaa vuodesta 1967, jolloin Tokiossakin opiskelijamellakat raivoavat, elokuvan päähenkilöitä ne eivät kosketa, he vellovat ihmissuhteissaan. Kuva 60-luvun Japanista on kaunis. Elokuva kertoo yliopisto-opiskelijoista, mutta sillä ei ole mitään tekemistä amerikkalaisen genren elokuvien kanssa. Kyse on seksistä, rakkaudesta ja kuolemasta. Edes seksi ei ole kepeää. Elokuva on synkkä. Kauniit luontokuvat toimivat päähenkilöiden mielentilojen ilmentäjinä. Jos joku kaipaa helteen keskelle elokuvateatterin viileyttä, kauniita kuvia, hidasta tempoa ja tunteissa vellomista niin suosittelen. Minulle tämä elokuva teki hyvää. Minulla on kylläkin omituinen elokuvamaku. Lopulta päähenkilö tekee ratkaisunsa, joka on askel kohti menneisyydestä vapautumista.

Minua ärsyttää tällaisten taide-elokuvien katsominen Finnkinon elokuvateattereissa, joissa elokuviin tullaan syömään. Keskellä dramaattisinta hetkeä joku rouskutti intensiivisesti  pop corneja. Eikö voisi syödä ennen ja jälkeen elokuvan, pari tuntia yleensä pärjää ilman ravintoakin.

Kivi ui

Menin kirjastoon, lainasin runoja ja Alice Munroa, kävin torikahvilla, varjon alla ei ollut paikkoja, aurinko tuntui kipuna paljaalla ihollani. Torilla soitti kuusi vanhempaa miestä haitaria, miehillä oli ruutupaidat. Seitsemäs ruutupaita lauloi, äänessä oli vanhemman miehen säröisyyttä. He kuulostivat liikuttavilta.

Ostin kukkakaalia, tomaatteja, salaattia, mansikoita, punajuuria, porkkanoita, menin kukkakauppaan ja hankin gerberan, kun avasin kotini ulko-ovea , huomasin, että gerbera jäi kukkakauppaan. Ladoin vihannekset jääkaappiin ja kävelin takaisin kukkakauppaan ja hain gerberan. Kävin antkvariaatissa, liikettä pitää melkolailla ikäiseni mies. Mies sanoi "Plikalla on hyvä maku." Plikalla? Keskustelimme Haruki Murakamista ja elokuvista. Sanoin, että en kehtaa ostaa häneltä hömppäkirjallisuutta. Hän kertoi lukevansa myös Tex Willereitä.

Lainasin kirjastosta Pentti Saarikoskea. En muistanutkaan miten romattisia hänen runonsa ovat, suorastaan sentimentaalisia. Tämän muistan kouluajalta, loistava äidinkielenopettajamme Helka Nurmi luetutti meillä runon:

KUUN KASVOT

1
Tarinat kerrotaan.
Ne elävät.Ja ne unohdetaan.
Ja kuolema kääntää kasvot
aina toisinpäin,

näin piirretään kuu:
silmä
silmä
nenä
suu,
viilenevien puu-
tarhojen kuu!

2
Yli kattojen purjehtii
kuun laiva sininen,
ja perämies on murhaaja,
hän pakenee
eikä rauhaa saa,
hän taivasta purjehtii
eikä löydä satamaa,
ei löydä satamaa.

3
Eräänä yönä,
kuutamoyönä,
hevonen, ei kenenkään ratsu,
näki kuun, oli mies niin laiha
kori kädessään,
oli luita poimiva pikkumies,
kori reikäinen,
oli jotta hevonen hirnahteli
riemuissaan
näkyä suurenmoista.

4
Mene järven rantaan,
ota mukaan höyhen ja kivi.
Kivi ui,
on poikasi kotiintulon päivä.

Laitan tähän vielä yhden nimettömän:

Aamusta iltaan on peninkulmien taival,
maailma yhdentekevinä tasankoina
sinussa ja ympärilläsi: oi olet vapaa
minne tahansa menemään,
olet harvinaisen vapaa: vain
nopeutesi määrätään.

Suuren taiteilijan aamu

Suunnittelin tälle aamulle voimistelua (onko enää voimistelua, on vain body pumpia, body balancea, body stepiä, zumbaa). Ilahduin huomatessani, ettei lauantaiaamun jumppaa ole heinäkuussa. Aion pettää itseäni siirtämällä kuntoni hoitamisen huomiselle. Minulla on mahdollisuus käyttää koko päivä ihan miten haluan.  Minun ei tarvitse edes siivota, sillä imuroin toissapäivänä. Siitä huolimatta poikani löysi eilen nojatuolin alta kuivuneen kissanoksennuksen. Teen siis jo tähän aikaan suunnitelmia kesälauantaille.

Käyn torikahvilassa. Juon kahvia kertakäyttömukista, syön pullan. Katselen kanssaihmisiäni aurinkolasieni läpi, salakuuntelen. Varpuset ja pulut kyttäävät syötäviäni. Ostan mansikoita ja vihanneksia. Käyn kirjastossa. Lainaan runokirjoja ja Alice Munroa. Menen mahdollisesti katsomaan elokuvan Norwegian Wood.

Kuuntelen radiosta kirjallisuusohjelmaa. Pentti Saarikoski lausuu: "Olen tässä aamulla paha olla..."  Saarikoski aloitti päivänsä Koskenkorvalla, minä tuoremehulla. Saarikoski oli suuri taileilija, minä en.

Terassilla

Tapasin molemmat lapseni ja heidän kumppaninsa. Tapaaminen oli minulle tärkeä. Jätin heidät Jack the Roosterin terassille. Tyttäreni mielestä hankin meille pöydän röyhkeästi. Me keski-ikäiset naiset olemme häpeämättömiä. Varoittelin lähtiessäni nuorisoa mahdollisesta yöuinnista. Sellaista suunnitelmaa tuntui olevan ilmassa. Muistan nuoruuden juhannuksen, jolloin yhtäkkiä keksin, että osaan sukeltaa rantakalliolta pää edellä.

FB on täynnä hehkutusta tyyliin "Kylmä siideri, lämmin ilma, kaunis maisema, ihana musiikki, kiva seura, viisi viikkoa lomaa edessä!!!". Laitoin vastapainoksi statukseeni "Valkoinen takki, aikainen herääminen, rivakka työpäivä, vielä kolme viikkoa!!! Mahtavaa!!! Ihanaa!!!"

Työhöni kuuluu ns. invalidipysäköintilupalausuntojen kirjoittaminen. Olen ollut tarkka siitä, että kirjoitan niitä vain sellaisille henkilöille, joille se lain mukaan kuuluu. Lupa oikeuttaa pysäköimään invalidipaikalle ja vielä maksutta. Eräs asiakkaani väitti, että niitä kopioidaan, sitäpaitsi hän käyttää iäkkään äitinsä lupalappua.

Tori-ihminen

En ole taiteilijasielu. Aamulla ylös noustessa en omaa ainoatakaan ylevää ajatusta, vaan ensimmäisenä mietin mitä laittaa päälle. Eilen pukeuduin kesämekkoon, joka sai kehuja, nyt siinä oli keskeisellä paikalla rasvatahra, joten se oli poissa laskuista. Toisaalta ammattini on siitä erinomainen, että vain jalat näkyvät. Laitoin päälleni pellavahamosen sekä hihattoman teepaidan (Gina Tricot 4.90). Seuraavaksi mietin, onko ihan pakko pestä hiukset ja tulin siihen tulokseen, ettei se ole ihan välttämätöntä. En tehnyt tiibetiläisiä riittejä, sillä olen opiskellut asiaa koskevaa kirjallisuutta ja riitit voi tehdä joko aamulla tai illalla, ei ilmeisesti kuitenkaan päivällä, koska siitä oppaassa ei mainittu mitään.

Lähdin polkemaan kohti työpaikkaani jo seitsemän aikaan. Tavoitteenani oli hankkia töihin mansikoita ja täten ansaita reilun maine. Minusta mansikat ja uudet perunat on hankittava nimenomaan torilta ja mieluiten Tammelan torilta. Torilla oli vain muutama asiakas, kojujen vierillä seisoi korkeita mansikkalaatikkopinoja. Ilma oli imelä mansikoista. Ajoin töihin mansikat pyörän aisassa keikkuen. Tuntui kesältä.

Työpäivän jälkeen pyöräilin Rauhaniemeen, torkuin varjossa ja uin lempeässä vedessä. Luin romaania, jota minulle on kehuttu ja jonka juonen käänteistä ja ihmissuhteista olen pudonnut kärryiltä viikkoja sitten. Jatkoin kuitenkin sitkeästi lukemista. Söin jäätelön.

Huomenna on kuudes perättäinen työpäivä. Tapaan rakkaimmat ihmiseni, jos kaikki menee hyvin.

Urheiluhullu

Nyt minä kirjoitan asiasta, josta minun ei pitäisi missään nimessä kirjoittaa ja josta en tiedä mitään: kirjoitan urheilusta. Mika Myllylä laati 2001 julkisen testamentin, jossa hän pyysi anteeksi Suomen kansalta. Sitä lukiessa tuli kiusaantunut olo. Testamentti vaikutti hyvin masentuneen ihmisen kirjoittamalta. Toivoin, että joku puuttuisi asiaan. Masennukseen liittyi lööppien perusteella alkoholin liikakäyttöä.

Muistan vielä kuinka Lasse Viren kaatui ja nousi ylös ja voitti. Isäni osti itselleen vinyylilevyn, johon tuo selostus oli talletettu. Viren oli hänen urheiluihanteensa ja hän pyrki samaan painoon kuin Viren,  joka ainakin kuvien perusteella oli hoikka poika. Töiden jälkeen isä totesi: väsyttää niin, että vapisuttaa, mutta lenkille on lähdettävä.

Eikös kilpaurheilun pitäisi olla hauskaa? Doping-oikeudenkäynteihin meni järjetön määrä rahaa ja aikaa. Jos voitto on kiinni jostain sekunttien osista ja voittoja on saavutettava niin eikö ole selvää, että kaikkia keinoja käytetään. On tekopyhää väittää muuta. 

Lainaan Eppuja:

Elävästi muistan kuinka velttoilin silloin
Nuorempana aamuin sekä päivin sekä illoin
Luin Sartrea, Nietzscheä, Hegeliä, Kanttia
Se oli kyllä tavallaan kovin intressanttia
Että toiset vei naiset
Oli jokaisella heili, ne näet urheili

Variksen saappaat

Kävin sympaattisisssa monikansallisissa hääjuhlissa Toijalassa. Suhteen virallistaminen tapahtui Berliinissä, morsiuspari (miksi ei sulhaspari) asuu New Yorkissa. Pitkään pohdittuani (ainakin vuorokauden) ostin lahjaksi käsinneulotut kirjaillut villasukat, itse en ehtinyt neuloa, sillä keksin idean vasta eilen. Hyvää ruokaa ja juomaa oli tarjolla. Sulhasen äidin pullakranssi oli vähän turvonnut liikaa. Hän sanoi morsiammen vanhemmille, että Suomessa sulhasen äiti aina leipoo tällaisen leivonnaisen ja mitä suurempi vehnänen on niin sitä onnellisempi parista tulee. Voisin väittää, että näillä perustein heistä tulee hyvin onnellisia. Pullaa syödään sitäpaitsi vielä pitkään.

Jostain oudosta syystä minulla oli tänään ihania potilaita. Joku oli kerännyt samalle päivälle kaikki suosikkini. Melkein aloin pitää työstäni. Kuulin uuden ilmaisun: jalat ovat kuin variksen saappaat.

Sain Orivedeltä kirjeen. Novellipajaan pitäisi kirjoittaa 21.7 mennessä novelli, jossa on alku keskikohta ja loppu. Ei siis pidä lähettään pelkkää alkua ja loppua. Millä ajalla minä sellaisen väännän? Saan onneksi oman huoneen kurssin ajaksi. Näin mukavuudenhaluiseksi iän myötä tulee.

Terapeutti

Kun Sofian tärkeä ihmissuhde päättyi, hän ei jaksanut pukeutua, vaelsi vain asunnossaan ja purskahti itkuun aina kun näki jotain miehelle kuuluvaa. Meri pakotti Sofian työterveyshuoltoon, josta hän sai viikon sairaslomaa. Lääkäri kirjoitti masennuslääkereseptin. Sofia lakkasi itkemästä ja nauramasta. Kaikesta oli tullut haaleaa ja väritöntä. Hän palasi töihin, teki kaiken konemaisen huolellisesti. Hänen työnteossaan ei löytynyt mitään moitittavaa. Lopulta Meri pakotti Sofian oman terapeuttinsa vastaanotolle, joka taas suositti Sofialle erästä ammattitaitoista naisterapeuttia.

Vastaanottohuone oli terapeutin kodin yhteydessä omakotitalon alakerrassa Koivukujalla. Asuinalue oli viehättävä, lähellä keskustaa ja lapsiperheiden suosiossa. Sofia istahti kodikkaasti rispaantuneeseen suureen nojatuoliin.  Hän kuuli kuinka nainen laskeutui portaita ja vaihtoi kotitossut korkokenkiin. Asunnosta kuului koiran haukuntaa. Terapeutti oli pukeutunut mustaan jakkupukuun. Nainen istui nojatuoliin Sofiaa vastapäätä. Hän nosti jalkansa toisen päälle ja katsoi Sofiaa kysyvästi. Kyyneleet alkoivat valua ennen kuin Sofia sai sanottua mitään. Terapeutti ojensi nenäliinapakettia. Paketin päällä luki Pirkka ja se oli puolillaan. Sofia otti pakasta kaksi päällimmäistä nenäliinaa ja niisti toiseen.

Terapiaistunnot pidettiin kahdesti viikossa. Sofiaa kiinnosti terapeutin yksityiselämä. Vaivihkaa hän yritti udella sen yksityiskohtia. Nainen ei paljastanut juuri mitään. Sofia alkoi iltaisin lenkkeillä talon ympäristössä. Hän kurkisti postilaatikkoon. Siellä oli vain mainoslehtisiä. Sofia lähestyi varovasti omakotitalon seinää ja seinässä loistavaa valaistua ikkunaa. Koira alkoi haukkua ja Sofia kompuroi takaisin tielle.

Terapeutin istunnot kestivät tismalleen 45 minuuttia. Sofia oppi huomaamaan, kuinka terapeutti alkoi muutama minuutti ennen loppua pohjustaa lähestyvää eroa. Sofia yritti udella muista potilaista, turhaan. Unessaan Sofia tökkäsi puutarhasakset isänsä kylkeen. Hän odotti innolla, että pääsisi kertomaan unesta terapeutille. Nainen oli selvästi tyytyväinen kuulemaansa. 

Sofia käveli Sokokselle ja osti samansävyistä huulipunaa ja kynsilakkaa kuin terapeutilla. Illalla hän lenkkeili terapeutin kotikadulle, pihassa seisoi vieras auto. Sofia kulki talon ohi viidesti ja palasi kotiin. Matkaa oli viisi kilometriä, huomaamatta Sofian kunto oli noussut ja paino pudonnut ihannelukemiin. Hän joutuisi hankkimaan uusia vaatteita.

Vaatekaupassa Sofia ei enää katsellut farkkuja ja löysiä teepaitoja. Nuorison suosiman halpavaateketjun sijaan hän hakeutui ostoksille kaupungin parhaaseen putiikkiin. Sieltä löytyi musta jakkupuku, joka laskeutui kauniisti pitkin hänen hoikentuneita linjojaan. Korkokengillä oli hankala kävellä. Sofia venäytti nilkkansa. Iltalenkki Koivukujalle jäi siltä päivältä.

Terapeutin rispaantuneessa nojatuolissa istui uusi Sofia. Hänellä oli yllään musta jakkupuku ja korkokengät. Portaista kuuluivat tutut askeleet. Nainen sanoi jotain hiljaisella äänellä koiralleen. Sen jälkeen hän mahdollisesti rapsutti koiraa. Sofia mietti mahtuisiko hänen kaksioonsa kultainen noutaja. Ovi avautui, terapeutti astui sisään kotitossuissa ja farkuissa, tukka näytti kampaamattomalta. Ruskeissa silmissä vilkkui ärtynyt ilme. Sofia oli erehtynyt päivästä. Nainen käski rauhallisesti hänen tulla seuraavana päivänä uudestaan. 

(Copyright Heidi)