perjantai 19. elokuuta 2011

Silta


Välitän taas eteenpäin. Tapasin taiteilijan lentokoneessa ja sain kutsun edelliseen näyttelyyn, jonne en ehtinyt. Nyt on siis vielä näyttely Hämeenlinnassa, sinne aion mennä ja mainostan teillekin.

Minulle tuli tänään ankea olo, se helpotti kun kävelin tuohon muutaman sadan metrin päähän ystäväperheen hellään huomaan. Siellä oivalsin kaksi tapaa nostaa mielialaa: ostan uuden kirjahyllyn ja tilaan Spotyfy premiumin ja hankin sellaisen häkkyrän, johon voin istuttaa puhelimen ja kuunnella kaiuttimista Spotifyta. Kuka vättää, ettei tavara tee onnelliseksi.

Isäni 81-v käyttää Spotifyta. Hän on niin nuorekas, mukana nykyajan kotkotuksisssa. Tulin vanhempieni kyydissä mökiltä Tampereelle ja pelkäsin, sillä isäni ajoi lujaa ja ohitteli jatkuvasti rekkoja. Hän oli saanut ylinopeussakot (nopeuden seuranta oli asetettu erityisen kieroon paikkaan). Isältä on leikattu kaihi molemmista silmistä ja kuulokin on vähän huonontunut, mutta mitään vikaa hän ei aisteissaan myönnä olevan. Autossa oli ilmastointi niin kylmällä, että pelkäsin varpaitteni verenkierron puolesta. Onneksi takapenkiltä löytyi paksu fleece-takki, johon käärin jalkani. Isäni muuten tarvitsee korkean ikänsä vuoksi kahden henkilön todistuksen autonajokyvystään. Todistukset hän on saanut vävyiltään.

Ei kommentteja: