Putkinainen

Kun valutan vettä kylppärin hanasta, se ei poistu normaalisti viemäriin. Vesi jää mietiskelemään altaan pohjalle, josta se sitten vastentahtoisen oloisesti, liian pitkän tovin kuluttua, malttaa vihdoin kadota viemäristöön. Irroitin putkesta yhden osan (sellaisen, jonka saa sormilla pyöräytettyä irti), jolloin valkoisesta putkesta poistui mustaa inhaa mönjää. Minä en tunge altaaseen kuin vettä, joten joku käy sinne mönjää ahtamassa. Asunnossani liikkuu ilkeä kotitonttu. Irroittelin kaiken mönjän, johon ulotuin. Se oli totisesti epämiellyttävä tehtävä, vaikka käytin pinkkejä muovihanskojani. Tämän aherruksen jälkeen vesi liikkuu edelleen huonosti. Pitänee ostaa myrkkyä, joka jollain mystisellä tavalla kaivaa käytävän tukkeaman halki.

Kävin eilen elokuvissa. Näytös alkoi jo kello 16.15 elokuvateatteri Niagarassa. Katsojia näytöksessä oli kolme: asetuimme nauttimaan elokuvasta mahdollisimman etäälle toisistamme. Katsoimme elokuvan Nainen, jonka nimi on Nathalie. Elokuvan pääosaa esitti aina yhtä sielukas (=laiha) Audrey Tautou. Hän pukeutui vaatteisiin, joita normaalipainoinen nainen ei voisi käyttää. Nyt paljastan hieman juonta, vaikka juonella ei liene tässä elokuvassa niin suurta merkitystä. Nainen rakastuu, mies kuolee, nainen suree, nainen löytää uuden miehen (sen kaikkein epätodennäköisimmän miehen, vaikka rikasta ja tyylikästä olisi tyrkyllä), nainen toipuu. Mies numero kaksi on muuten ruotsalainen, jota näyttelee belgialainen. "Ruotsalainen"on ranskalaisesta näkökulmasta "huonosti pukeutuva" (pukeutuu kuten ihan tavallinen keski-ikäinen suomalainen mies). Ilman Tautouta elokuvaa ei viitsisi katsoa. Vähän siinä ja siinä on Tautoun kanssakin. Ranskalaisten eloukuvien pääosassa on aina Audrey Tautou, jos pääosassa esiintyy mies, niin se on ilman muuta Gerard Depardieu. Näistä leppoisista elokuvista jää kepeä olo. Jälkeenpäin tekee mieli kahvilaan jonnekin Pariisin sivukujalle. Elokuvat unohtuvat pian, eivätkä jää päähän kytemään.

Satama saapuu

Nyt lienee taas päivittäisen ripittäytymisen aika. Kurssikaverini kouluttautuu pari päivää Tampereella, eikä halunnut eilen osallistua kollegojen yhteiseen illalliseen, vaan asetti jostain käsittämättömästä syystä seurani etusijalle. Käväisimme ensin syömässä ja päivittämässä oman ja kurssikavereiden tilanteet. Sen jälkeen katsoimme Riku Suokasta Luolamiehenä TTT Klubilla. Hankkiuduimme vielä Paapan kapakkaan, joka näin jälkikäteen ajatellen oli virhe, heräsin aamuun lievästi krapulaisena. Tähän en ole sortunut sitten kirjoittajien pikkujoulun.

Ostin eilen rahin, jolle olen nyt asetellut alaraajani sievästi vierekkäin. Läppäri lepää reisilläni. Hankintaa edelsi kiertely huonekalukaupoissa. Mietin jo uuden nojatuolin hankkimistakin. Otin kaupassa kuvan nojatuolista kännykkäkameralla, jotta voisin mahdollista ostosta rauhassa kotona harkita. Katsoin kuvaa ja huomasin filmanneeni nojatuolista videonpätkän, taustalta kuului oma jupinani. Raahasin rahin kotiin bussilla, joka päätyi Keskustorille, josta kannoin sen vielä kotiin.

Kirjoituskoulutus päättyy pian, enää yksi kokoontuminen on jäljellä. Koulutuksen myötä olen havainnut kaunokirjallisissa teoksissa toiston välttelyn. Välillä tuo synonyymien etsiminen on suorastaan hupaisaa. Tästä voinemme siirtyä viikonlopun runoon. Ostin Lukulaarista Harry Salmennimen kokoelman Runojä (Otava 2011). Muistaakseni se on palkittu viime vuoden kauneimpana kirjana. Kirja on totisesti kauniimpi kuin yllä. Aidossa kansikuvassa ei ole mustaa vaan viivat on värjätty kullalla. Mitään en näistä runoista ymmärrä, mutta siinähän ei ole mitään uutta.

Jokin tulee valmiiksi.
Kun satama saapuu,
se on pehmeämpi kuin
yksinäisyys. Aallot,

-------------------

Jotkut merkit näyttävät
juovilta eläimilta,
etenkin ns. "juovien
eläinten merkit".

Kertusta tulee runoilija

Parahin emäntäni,

Kiitos, että hankit minulle uutta revittävää. Aloinkin jo kyllästyä nojatuoleihin, ne eivät enää antaneet riittävästi haastetta terhakoille kynsilleni. Uusi raapimiskohde on kylläkin tylsän neliskanttinen, liian helppo minun taidoilleni. Pidät usein koipiasi neliön päällä, jollloin repimisestä on pakko pidättäytyä. Vaikuttaa siltä, että olet siirtymässä horisontaalisesta asennosta vertikaalisempaan.

Olen muuttanut mieltäni, en tähtääkään lääkäriksi. Lahjakkuuteni menisi hukkaan tuossa tylsässä, porvarillisessa ammatissa. Et yllättyne, kun kerron ryhtyväni runoilijaksi. Harjoittelen jo apurahakaavakkeiden täyttöä. Pieneksi kutistuneessa perheessämme tulee jatkossa olemaan selkeä työnjako: sinä hankit elannon, siivoat ja tarjoilet minulle raksuja, minä riivin huonekalukankaita, teen ajatustyötä ja kirjoitan runon silloin ja toisen tällöin, inspiraatiotilani mukaan. Pääset mukaan runokirjani julkkareihin, jos et nolaa minua. Tovottavasti osaat pysyä viinin litkimisessä kohtuudessa (ehdotan korkeintaan viinilasillista, tarjolla on kuitenkin latteaa tölkkiviiniä).

Yllä on kuva rakentamastasi pesästä. Sisustamisesi alkoi saamastasi matosta (maton päätyjen purkamisesta olin alkuun kohtalaisen innostunut), jonka jälkeen kaikki on pitänyt yrittää sovittaa maton väreihin. Huonekalut on joko saatu tai löydetty, sohva ja raapimisneliö ovat ainoat ostamasi huonekalut.

Ei sinun tarvitse olla seuranani. Runoilija tarvitsee yksinäisyyttä. Sinä voit lähteä kirjastolle, ei siellä norkumistasi kukaan noteeraa. Kerroit, kuinka kirjastoa esiteltiin ulkomaalaiselle ryhmälle. "Jotkut tulevat tänne heti kun kirjasto avataan ja poistuvat kun se suljetaan. Saavat olla, jos eivät häiritse. Eräs asiakas yritti ostaa kirjastonhoitajalta junalippua, eikä meinannut millään uskoa, ettei oleskellut rautatieasemalla."

Sinä ymmärrät toistaiseksi, että asema on kosken toisella puolella, eikä siellä ole leppoisasti naukuvaa lainausautomaattia (lasten automaatti), ainoastaan naukumattomat lippuautomaatit. Voisi virkistää, jos lippuautomaatti naukaisisi ponnistaessaan Tampere-Pieksämäki lipun maailmaan.

Ihan näin ystävyydellä: ei se ensi viikon esitelmä itsestään valmistu.

Kunnioittaen,
kissasi Kerttu

Virtahepo

Ensinnäkin nöyrin kiitokseni siitä, ettei kukaan tämän blogin lukijoista anastanut hopeoitua porokynttilänjalkaani, vaikka julkisesti ilmoitin poistuvani residenssistäni. Rakkaat kirjani (niin typerää varasta ei taida löytyä, joka varastaisi kirjoja) ja tauluni olivat myös omilla sijoillaan.

Matkustin siis Helsinkiin junalla, lähdin kello 10.07 enkä kello 10 sillä täten säästin kuusi euroa ja matkustin mukavammin.

Parikin tuttavaani kertovat  lukevansa Stephen Fryn elämänkertaa. Kuka ihmeen Stephen Fry mietin, mutta en paljastanut sivistymättömyyttäni. Nyt tiedän, että kyseessä on britti, näyttelijä, kirjailija, toimittaja, runoilija, koomikko (Musta kyy, Kyllä Jeeves hoitaa yms) ja elokuvaohjaaja. Huomasin kirjaston VIP-hyllyssä kirjan, jonka kannessa tuo kookas mies poseerasi ja kaappasin mukaani. Hämmästelin miehen avointa jutustelua ruumiintoiminnoista, toistuvasta masturboinnista ja hänen ivallisia kommentteja tyttärestään. Katselin kirjaa vähän tarkemmin ja huomasin kannessa tekstin Virtahepo, ROMAANI. Varsin viihdyttävää lukea viskiä siemailevasta runoilijasta Ted Wallcesta. Tässä isän kommentti tyttärelleen:

"Niinpä tietysti. Ja siksi sinä oletkin mitätön näpyttelijä,joka työkseen suoltaa soopaa snobilehtiin odotellessaan että joku rikas puoliaatelinen hintti poimii sinut siitostammakseen, mutta minä olen kaikista virheistäni huolimatta kirjailija"

Sijaitsen sivulla 103, Ted lorvii kartanossa ja tekee huomioita englantilaisesta yläluokasta, mikä on sangen hupaisaa luettavaa. Jos kaipaa miesnäkökulmaa (viskinhuuruista) niin tätä voinee suositella. Tosin olen vasta alkumetreillä.

Maltoin keskeyttää lukemiseni ja kiiruhtaa Ateneumiin, jonne saavuin jalat ristissä. Laitoksessa on raikkaat vessat toisin kuin junassa. Katsoin velvollisuudekseni katsastaa Carl Larssonin näyttelyn. Hänen kuvastonsa on umpituttua, olemmehan nähneet hänen idyllisiä kuviaan lukuisissa yhteyksissä. Ei voi kieltää, etteikö mies olisi ollut loistava piirtäjä. Maalaukset ovat pakosta kuluneita, mutta mukava nähdä niitä alkuperäisinä nenänsä edessä. Töitä ajattelee helposti idyllin kuvituksena. Idylliä häiritsi, se että Larsson kärsi ajoittain masennuksesta. Söin Ateneumin kahvilassa hyvän salaatin.

Tarkoitukseni ei ollut shoppailla, mutta löysin tieni myymälään, jossa myydään Desigualin vermeitä. Myyjä vakuutti minut (et ole liian vanha tai liian mitään käyttämään noita vaatteita). Hankin siis tunikan ja kevättakin, jonka käyttäminen vaatii hieman rohkeutta. Sen kuviot ja värimaailma on runsas.

Etsiydyin erään tuttavani taidegalleriaan Lönnrotinkadulle ja huomasin sen olevan suljettu ja kävin sitten katsomassa Elina Brotheruksen ja Kira Gluschkoffin valokuvia Iso Roobertinkadulla. Minua kiehtoo kuvien lavastuksellisuus, joka tuo mieleen vanhat maalaukset.

Söimme A:n kanssa Kosmoksessa. A söi tartarpihviä ja lampaan munuaisia, minä pelkurimaisesti salaattia ja nieriää. Hurja (ekologinen, jos ummistamme silmämme shoppailulta)  lomamatkani päättyi Tampereelle kahdeksalta, joten ehdin vielä ruokaostoksille.

Inhimillistä

En pidä ohjelmasta Inhimillinen tekijä. Siinä haastateltuja ihmisiä on väkivalta, kuolema tai alkoholismi vain hipaissut. He ovat nousseet ylös oman älynsä tai tukiverkkojensa voimalla. Usein toistetaan hokemaa, jossa väitetään,että ihmisille annetaan koettelemuksia sen verran kuin he niitä kestävät. Se ei pidä paikkaansa, moni sortuu vastoinkäymisten alle. Emme me heitä halua nähdä, heillä ei ole kerrottavanaan hienoa onnistumiskertomusta, jonka ääressä nauttia ja tirauttaa pari sievää kyyneltä. Heitä näkee välillä töissä, eikä heidän ongelmiaan haluaisi kukaan kuulla, ne ovat liian kipeitä. Inhimillisessä tekijässä esiintyy ihmisiä, jotka ovat olleet jollain tavoin julkisuudessa, viimeksi ohjelmassa haastateltiin julkkiskokkia.

Satuhäät taas on ohjelma, jossa ihmiset kohtaavat onnellisissa merkeissä. Kuitenkin rivien välistä saattaa lukea vaikka mitä. Pitkän kuvausrupeaman aikana ihmiset hiljalleen alkavat käyttäytyä kuin eivät kuvauksen kohteena olisikaan. Esille pääsee sisarkateus, tulevien puolisoiden riidat ja ristiriidat suvun kesken. On kivaa pohtia avioliiton ennustetta. Eilisessä ohjelmassa pari oli tylsähkön porvarillinen. Edellisenä maanantaina kerrottiin parista, joka asui Kiteellä. Nuori nainen työskenteli ABC:llä, jonne tuleva sulhasmies päristeli mopolla. Mies oli tuolloin vasta 16-vuotias, morsio kahdeksan vuotta vanhempi, joten solmittiin vain ystävyys. Morsian käytti miehestä nimitystä "sakkolihhoo". Nainen otti suhteen solmimisessa aktiivisen osan, olihan hänellä kokemusta jo kolmen kihlauksen verran. Nuori mies pohti morsionsa avuja ja arveli niiden sijaitsevan kaulan alla, persaus myös miellytti. Heidän välillään saattoi kuitenkin aistia lämpöä, jota en ollut tuossa porvarillisemmassa parissa samassa määrin havaitsevinani. Älyllinen suhteen vatvominen ei välttämättä ole siinä onnistumisen edellytys, välillä pohdin, onko se peräti onnen este.

Nyt olen sitten paljastanut huonon makuni. Lähden kohta Hesaan lomamatkalle.Palaan illalla ja laitan oven turvasäppiin, joten hopeoitua porokynttilänjalkaani havittelevat vorot älkööt vaivautuko.

Terveisiä nojatuolista

Rakas Kerttu,

Onnea valitsemallasi uralla. Onhan se mukavaa saada talouteen lisätuloja, pääsemme asuntolainan  ikeestä nopeammin kuin osasin toivoa. Toivottavasti myös päivystät, jotta päivystysrasitus meillä muilla vähenisi. Tietohallintomme järjestänee sinulle tassuille paremmin sopivan näppäimistön.

Lenkkeilin eilen Pyynikillä. Kuuntelin äänikirjana Katja Ketun Kätilöä. Sen kieli tunki liian vahvana kevättalvisiin korviini. Hiljaisuus sopi niille paremmin. Nousin Pyynikin harjulle huohottaen. Tavallisesti palkitsen itseni munkkikahveilla, nyt nautin kahvin ja lasin vettä (viikon kestänyt karkki- ja pullakieltäymys jatkuu). Pian näytän niin laihalta ja koska vyötäröni on kapea olen myös onnellinen. Entäs sitten (kysyt sinä, joka syöt itseäsi rajoittamatta raksuja)? Sitten voin taas syödä munkin Pyynikillä.

Kävin eilen syömässä tyttäreni (se satunnainen palvelijasi) ja hänen naisystävänsä kanssa. Heidän  asuntoasiansa näyttävät järjestyvän. Ne ovat aiheuttaneet pientä huolta. Jälkeenpäin pistäydyin Galleria Saskiassa, jossa oli esillä Tuomo Saalin maisemamaalauksia. Maaalauksissa toistuivat myrskyä enteilevä meri, uhkaava taivas ja pieni ihminen (ei kissoja, ei). Olen siitä outo, että pidän syksystä, jopa syysmyrskyistä. Maalaukset olivat klassisella tavalla kauniita, esittäviä. Mietin, että mikä niistä teki taidetta toritaiteen sijaan. Ehkä se oli taito ja aiheen omaperäisempi käsittely, tunnesisältö ja hienot värit. Lähdin näyttelyyn Nokkosen innoittamana. Kuten tiedät en ole mikään taiteen asiantuntija.

Olet kenties huomannut, että olen siirtynyt sohvalta nojatuoliin, jonka vieressä seisoo nyt uusi jalkalamppu, joka sinkoaa ympärilleen tarvitsemaani valoa. Hyvästi sohva! Säästän sohvan torkkuja varten. Nyt kun minulla on nojatuoli ja lamppu niin tarvitsisin jalkojeni alle sellaisen pehmeän rahin. Mikäs tässä sitten olisi ollessa. Sinulla on useampi lepopaikka, joita vaihtelet sen mukaan, missä olet eniten tielläni. Yleensä valitset sen parhaan, joka sijaitsee sohvalla. Nyt en sitten kilpaile jatkuvasti paikasta kanssasi. Koska en istu sohvalla, makaat näköjään nojatuolissa ansaitsemillasi aamupäiväunilla. Sopii siinä nukkua,se on sitten toista,kun aloitat lääkärintoimessa. Silmiä ei saisi vastaanottoa pitäessä tykkänään sulkea, joku potilas saattaa kokea sen loukkavana. Selän takana keuhkoja kuunnellessa voi huomaamatta päästää pienen haukotuksen.

Sinun ei tarvitse työstää artikkelia, eikä tehdä esitelmää, vielä. Mielenkiinnolla odotan järjestämiäsi Power Point sulkeisia. Esitelmä saa sitten kestää korkeintaan puoli tuntia, että ehditään kahville.

Ystävyydellä,

emäntäsi Heidi

Pukeutumisneuvoja

Kirjoitan listoja, stressiä lievittää tekemättömän muuttaminen sanoiksi paperille.

Minulla on viikko lomaa, johon on kertynyt myös työtä. Olen pari vuotta kirjoittanut tieteellistä artikkelia (siihen on liittynyt muutakin kuin kirjoitustyötä), nyt artikkelin käsikirjoitus on osaltani valmis. Lähetin sen muille artikkelin tekijöille ja sain siitä palautetta, joiden mukaisesti alan tekelettä muokata. Lääketieteellisten artikkelien kirjoittaminen on ryhmätyötä, jossa yksi on vastuussa lopputuloksesta, tällä kertaa siis minä. Artikkelin kirjoittajat  asetellaan julkaistaessa järjestykseen, ensimmäisenä artikkelissa seisoo oma nimeni, viimeisenä taas on se toiseksi tärkein henkilö, joka on usein työn ohjaaja. Jos juttu onnistutaan ujuttamaan hyvään lehteen, saan minä tyydytystä loppuun saatetusta työstä, ja sairaalaan saadaan tutkimusrahoja.Parhaassa tapauksessa tulos hyödyttää jotenkin potilaiden hoitoa.


Toimin eilen V:n makutuomarina, V vättelee kesäkuussa ja tarvittiin asu itse väitökseen sekä iltapuku iltajuhlaa varten. Asujen tulee akateemisen perinteen mukaisesti olla mustia. Päiväksi löytyi musta housupuku Stockmannilta. Seisoskelin pukukoppien liepeillä, välillä V ilmaantui kopista ja arvioin hänen asuaan. V tietää kyllä mistä pitää, hän kaipasi vain pientä vahvistusta valmiiksi varattujen asujen sopivuudesta. Viereisestä kopista putkahti välillä arviolta 50-60-vuotias nainen esittelemään sovittamiaan vaatteita miehelleen ja myyjälle. "Tämä on liian nuorekas". Naisella oli päällään  hillitty harmaa mekko, jonka helma ylettyi yli polven. En kyennyt vaikenemaan "Ei todellakaan ole LIIAN nuorekas". Seuraavaksi nainen ilmaantui kopista, hän oli vetänyt jalkohinsa beessit "aikuisten naisten" farkut. Nyt hän kysyi jo suoraan minulta "Ovatko liian nuorekkaat?" Vakuuttelin housujen ja naisen iän olevan täydellisessä balanssissa.

Isäni on jo 82-vuotias ja äitini viisi vuotta nuorempi. He eivät koe itseään vanhuksiksi vaan elävät paljolti nuorten ihmisten elämää. He lenkkeilevät, käyvät kuntosalilla, äiti joogaa. Isä kuuntelee musiikkia Spotifylta, äiti osaa varata netin kautta paikan lentokoneesta. He muuttavat tiheään, aina on joku remonttiprojekti meneillään. Pikaisen laskemani mukaan he asuvat nyt kahdeksannessa yhteisessä asunnossaan, mökki on vasta neljäs. Minulle on jäänyt samanlainen levottomuus. Kun muutan ja alan luoda ympärilleni kotia, rupean jo pian pälyilemään potentiaalista uutta kortteeria. Lapsena muistan jatkuvan huonekalujen siirtelyn, kun äiti halusi alvariinsa muuttaa sisustusta. Huonekalut painoivat ja homma tuntui turhalta, kuitenkin taas kohta samoja mööpeleitä rahdattaisiin uusiin asemiin.

Minä ostin uuden jalkalampun, joten enköhän ole nyt ainakin hetken rauhallinen. Kunhan vain sen sopivan kirjahyllyn löytäisin. Luin jostain sisustuslehdestä, että kyllä se oikea huonekalu sitten tulee vastaan. M oli sitä mieltä, ettei se kulje vastaan kadulla, vaan sitä on kuulemma kaikesta huolimatta etsittävä.

Viikonlopun runo Tomi Kontio Delta (Teos 2008) 

Jos jumalaa ei ole, niin se on etsittävä.
Jos muuta ei ole, nii aina voi yrittää rakkautta,
että muuta ei olisi.


Totuus on sana, joka tekee sokeaksi.
Sokeus on sana, joka tekee todeksi.
Niin että voi sanoa: meri ja taivas ja taivaalla linnut.

Blogiheidi

Nautin jo aamiaiseni ja mietin, miten aloittaisin pävän. En kehtaa vielä kuunnella levyä, jolla Irina Björklund soittaa sahaa (lainasin eilen kirjastosta). Saattaa olla niinkin,ettei joku naapuri halua herätä sahansoittoon.

Tunnustan rakkauteni: rakastan kirjastoa! Nyt Metsoon on värkätty sellainen olohuonenurkkaus, jossa voi piiloutua pallotuoliin, joka on kylläkin jatkuvasti varattu. Jonain päivänä vielä tärppää ja sitten löhöän siinä koko päivän.

Välillä mieleeni on tullut, että alanko muuttua blogini Heidiksi. Olen tietysti oikeastikin blogini Heidi, olen vain laiskempi, tyhmempi ja vähemmän suosittu. Jotta kykenisin täyttämään blogiheidin standardit, olisi minun juostava erilaisissa kulttuuritapahtumissa kiihtyvään tahtiin. Tänään Tulenkantajien kirjakaupassa Merja Toppi lukee savolaisia runojaan  Siitä saisi humoristisen päivityksen. Yllä kolme punahilkkaa, jotka Elina Brotherus ja Kira Gluschkoff ovat kuvanneet. Minun pitänee mennä Helsinkiin heidän näyttelyynsä. Kaikkihan siellä käyvät, blogiheidi ainakin, varsinkin kun blogiheidillä sattuu olemaan lomaa ja vain yksi esitelmä tehtävänä.

Naamakirjan päivityksiä on hupaisa lukea. Niissä kukaan ei ole yksinäinen tai epävarma. Jos joku koettelemus kohtaa, niin se esitetään ironisesti. Kaikki siivoavat, juoksevat kulttuuririennoissa, matkustavat, hoitavat lapsia, joku saattaa olla (sopivasti) vihainen, kukaan ei ole surullinen tai yksinäinen. En siis minäkään.

Googlasin Tulenkantajien kirjakaupassa tänään esiintyvän savolaisen runoilijan, joka on syntynyt Kiuruveellä, kuten minäkin. Maitopitäjän tyttöjä. Kirjan nimi näyttää olevan Aekusen naesen iholla, ja siinä on kamala vaaleanpunainen kansi. Murre on kirjoitettuna aina vähän noloa, lausuttua olisivat varmaan kivempiä. Ainakin savolaisesta.

Kahtelin ihteeni peelistä karaookke-illan jäläkeen.
Lähtiissä joku huutel perrään:
"Kohta se männöö tuonnii akan takkuu umpeen!"
Silittelen naaruryppyjä ja hymmyylen. Voe tokkiisa,
eehän tähän akkaa oo paenettu
vielä parasta ennen päevämiäreekään!

--------------------------------

On tuas se aeka kuukaavesta,
kun irtoo munasarjat
ja järki.
Van mikäpä tässä.
Syyvään liäkettä
ja otetaan tunteella.
Kyllä tämä aena miehenä olon voettaa.

------------------------------------

Ystäviä oltas, jos vuan ehittäs.
Kiirettä on, kiirettä.
Annatko mulle meeliosottees,
niin voen olla ottamatta yhteöttä silläkkii tavalla?

Kerttu lääkärinä

Parahin Emäntäni,

Jouduin taas kahteen otteeseen kuuntelemaan, kun harjoittelit esitelmääsi, joka ei ikävä kyllä vastannut minun standardejani.  Luvalla sanoen esityksesi sisälsi kovin pinnallista informaatiota, olisin kaivannut syväluotaavampaa otetta.

Olen sen verran noita luentojasi kuunnellut ja alan kirjallisuutta kahlannut, että minulla alkaa olla kompetenssia (ja vähän ylikin) toimia lääkärinä. Olen jo silmäillyt Lääkärilehden työpaikat osastoa, mutta riittävän laadukasta tointa en ole itselleni vielä löytänyt. Pari head hunteria on jo tarjonnut kansaivälistä uraa lääketehtaan palveluksessa. Toisaalta ihan kliininen karriääri kiinnostaisi. Tietokoneen näppäimistö on vähän haastava tassuilleni. Itseasiassa pomosi otti jo yhteyttä ja vihjaisi, että kun hän jättäytyy eläkkeelle, niin siinä saattaisi olla sopiva pesti minulle.

Olet näköjään lainannut kirjastosta levyn, jossa se yksi suomalainen naisnäyttelijä laulaa ranskaksi ja soittaa sahaa. Sietämätöntä kuultavaa.

Luin Hesarista, että yksin asuvilla on 80% enemmän mielenterveyden häiriöitä kuin kimpassa elävillä. Sietäisi siis olla kiitollinen, kun saat kanssani residenssisi jakaa. Tuossa Pyynikillä on myynnissä tasokas puutalo, jota olen itselleni vähän katsastanut. Toisaalta pahoin pelkään, ettet yksin pärjää. Meilllä on kullakin ristimme. Minulla sinut.

Kunnioittavasti,
kissasi Kerttu

Villisorsa

Näin eilen Työviksessä Villisorsan. Vuorosanat kuuluivat huonosti ainakin takariviin. En ollut mitenkään perehtynyt teokseen ja näytelmä hämmensi minua. Näytös alkoi upeasti: näyttämöllä seisoi pitkä pöytä, jonka ääreen näyttelijät siirtyvät katsomosta komean musiikin säestyksellä. Sama lavastus pysyi koko näytelmän ajan ja kun mentiin kellariin, niin ryömitttiin pöytäliinan alle. Tyttö, joka näytelmän mukaan oli sokeutumassa vaikutti mykältä. Näyttelijät puhuivat murretta, tapahtumat sijoittuivat jonnekin menneisyyteen, mutta näytelmän valokuvaaja roolihenkilö käytti Applen läppäriä. Luulin teksin olevan jonkun  suomalaisen nykykirjailijan aikaansaannoksia (näytemä oli Henrik Ibseniä). Vielä ennen väliaikaa tuntui melko sekavalta. Jälkeenpäin luin Hesarin arvostelun: Villisorsa häikäisee selkeydellään.

Tänään pidin esitelmän lääkäripäivillä,  pyrin olemaan humoristinen. Kukaan ei nauranut. Illalla saimme kuulla Iiro Rantalaa. Hänen kasvojensa muoto on jotenkin ystävällinen, välispiikit viihdyttäviä. Sormien vipellystä koskettimilla oli ilo seurata. Mitäpä muuta tänään sanoisi. Ei ole muuta sanottavaakaan. Siis tarkoitukseni oli sanoa: Iiro on ihana.

Rikos

En ole juurikaan joutunut rikosten uhriksi. Lukitsematon polkupyöräni varastettiin aikoinaan kotipaihasta ja se löytyi pari viikkoa myöhemmin lähimetsästä. Kerran minut yritettiin ryöstää Barcelonassa (eikö kaikkia kerran yritetä ryöstää kyseisessä kaupungissa). Oli keskipäivä, joka lienee vähemmän suosittu ryöstöaika. Kävelin kaupungin keskustan pikkukadulla lähellä Picasso museota. Minulle oli informoitu, että Barcelona viliseen taskuvarkaita. Epäloogisesti olin tunkenut rahani farkkujen taskuun, taskut jäivät piiloon päällystakkini alle . Oli talviaika. Roikotin käsilaukkua olkapäälläni. Olin pakannut laukkuun huulipunan ja hiusharjan. Eräs ulkomaalaisen näköinen mies (ei näyttänyt espanjalaiselta, toisaalta hyökkäyksen aiheuttama järkytys sekoittaa mielikuviani) alkoi kiskoa olkalaukkuani. Minä pidin sitkeästi kiinni samaisesta laukusta, olihan laukku omaisuuttani. Revin sitä roiston käsistä alkukantaisella "sinä paska et laukkuani vie" asenteella. Samalla huusin lujaa ja kehoitin miestä irroittamaan saastaiset näppinsä omaisuudestani. Lopulta mies luovutti ja juoksi karkuun. Tyhjälle kadulle alkoi ilmaantua yleisöä.

Tämä on ainoa fyysinen kosketus rikolliseen. Barcelonassa olen nähnyt miehen ryömivän kohti katukahvilassa tuolin vieressä makaavaa laukkua anastustarkoituksessa. Metron liukuportaissa taskuvaras heitti kolikoita kaverini eteen, samalla toinen nuori mies avasi repun taskut. Mitään ei löytynyt ja miehet häippäsivät virnistellen. Kiinnijäämisen riski on olematon, toisaalta jos onnistuu niin hyvä on. Havannassa Casa del Musican jonossa, vietiin kaverilta vessapaperit taskusta (soittoruokalan vessassa ei sellaista ylellisyyttä ollut saatavilla).

Tänään lähden teatteriin. Huomenna on esitelmä. Ensi viikolla on loma. Olen kolmatta päivää karkki- ja pullalakossa. Olen taatusti laihtunut ainakin viisi kiloa.

Itse kuriin

Olen pystynyt lopettamaan satunnaisen tupakointini vuosia sitten, alkoholia käytän nykyisin vähän ja telkkarista katson vain Satuhäät. Itsekurini ei ylety syömiseen, harrastan sitä edelleen. Päätin eilen, että minulla on oltava edes sen verran selkärankaa, että elän yhden päivän ilman pullaa ja karkkia. Kätöseni ojentui monta kertaa tottumuksen voimasta kahvihuoneen keksipakettia kohti. Kiskoin tottelemattoman yläraajani takaisin kahvimukin korvaan ja leikkasin palan vihreää omenaa kahvin seuraksi. Uskottelin itselleni hedelmän olevan ihan yhtä hyvää kahvin kera kuin suklaakeksi. Selvisin eilisestä sortumatta ja olen asiasta ylpeä. Muuten syön siis ihan tavalliseen tapaan. Päivä kerrallaan mennään.

Eräs miespotilas kertoi laihduttaneensa 20 kiloa syömällä joka päivä kaksi viipaletta paahtoleipää ja 10 sentin  palan HK:n sinistä lenkkiä. Mitään muuta ei diettiin kuulunut. Olen huomannut, että miehet onnistuvat laihduttamisessa paremmin kuin naiset. He ovat siihen tapaan yksinkertaisempia otuksia. Heille ei ruokaan välttämättä sisälly sellaisia tunnemerkityksiä kuin naisilla.

Kun kymmenen vuotta sitten mainitsin laihduttamisen, päivittelivät ihmiset "ei sinun tarvitse laihduttaa, sinä olet laiha!", viisi vuotta sitten he sanoivat "ei sinun tarvitse laihduttaa, sinä olet ihan normaalipainoinen!". Nyt kukaan ei sano mitään.

(Mahdun edelleen pääasiassa kokoon 40, kerron tämän, ettette luule minua jättiläiseksi).

Tekee mieli jotain hyvää. Taidan hakea jääkaapista porkkanan.

Piskit

Ihmisen kyky oppia toisten kokemuksista on vähäinen, moni ei viisastu omista kokemuksistaankaan.

Työpaikan kahvipöydässä toistuu aina sama keskustelu. Joku alkaa haikailla koiran omistamista. Muut kehoittavat unohtamaan haaveet hurtasta. Haikailijalla on yleensä jo lauma lapsia, lukuisia harrastuksia ja suuret kuvitelmat koiran emäntänä toimimisesta. Hän näkee sievän sisustukseen sopivan piskin loikoilevan rauhallisesti jalkojensa juuressa, hän loihtii mieleensä koiran ulkoiluttamisesta kilvoittelevat lapsukaiset. Puolen vuoden kuluttua hän vihdoin myöntää virheensä ja yrittää puhua järkeä seuraavalle potentiaaliselle koiranomistajalle.

H yksi hankki kookkaan koiran, joka on yleensä sisäsiisti, paitsi silloin kun ei ole, lähinnä yöaikaan. H arvioi aistinvaraisesti, että koiran virtsan tilavuus on noin kolme litraa. Valkoisen sohvan lattiaa viistävän päälllisen helmat imevät keltaista nestettä ja lattialaatat tunkevat irti lattiasta. Ne onneksi painuvat takaisin paikoilleen, kun H lisää lattialämmityksen tehoa. V:n koira taas on pieni ja sievä ja sen pissi täyttää korkeintaan espressokupin, mutta pissa lirahtaa helposti sekä ilossa että pelossa.

Nyt H kaksi tunnusti ostaneensa tanskan doggin pennun. H kakkosella on ennestään hevonen, lapsia ja melkein valmis omakotitalo. Hauveli on ihan vähän rouskuttanut hyllyn laitaa, pikkuisen puraissut nuorinta lasta (leikillään tietysti) ja kusaissut sohvalle. Söpöliini on ollut uudessa kodissaan kaksi viikkoa. Onhan se söpö, H kaksi näytti valokuvia. Eläinten pennuille on suojaksi luotu hellyttävä ulkonäkö, muuten monelle kävisi kehnosti.

Aina joku vierelläsi

Eilisen Aamulehden kyselyn mukaan yli 70% suomalaisista kannattaa aktiivista eutanasiaa. Epäilen, että osalla ihmisistä aktiivinen ja pasiivinen eutanasia menevät sekaisin. Nykyäänkin tehohoito lopetetaan aina siinä tapauksessa, ettei ennustetta ole (irroitetaan potilas hengityskoneesta), ei välttämättä hoideta parantumattomasti sairaan bakteeritulehdusta (jos potilaan ja omaisten kanssa on näin sovittu). Kokemukseni mukaan omaiset haluavat hankalia tutkimuksia ja hoitoja, silloinkin kun niissä ei ole enää mitään järkeä.

Haluaisin, että eutanasian sijaan keskityttäisiin kuolevan potilaan hyvään oireenmukaiseen hoitoon. Kuka kuolemasta päättää? Entäpä jos potilas tätä kuolinapua haluaa, mutta omaiset eivät? Suorittaako tappamisen omalääkäri vai joku keikkalääkäri? Vai olisiko toimeen erikseen koulutettuja ammattilaisia? Saanko minä kieltäytyä työstä, vai menetänkö tuolloin virkani?

Muistelen joskus lukeneeni tulevaisuuten sijoitetun tarinan (Tuula-Liina Varis??), jossa eläkeläiset etukäteen ilmoittivat viranomaisille sopivan kuolinpäivän. Mitä aiemmaksi sen suunnitteli sitä korkeampaa eläkettä sai. Viranomaiset hoitivat sitten aikoinaan siististi eläkeläisen pois päiviltä. Aktiivinen eutanasiakin toisi mahdollisesti yhteiskunnalle säästöjä.

Iloisempiin asioihin. Läikytin aamulla kissanruoat keittiön matolle ja kananmunan keltuaisen valutin syliini. Eikö ollutkin iloista? Aurinko kurkistaa vaativasti lasin läpi. Ulos lie lähdettävä, esitelmä viimeisteltävä, ensi viikosta stressaannuttava.

Kerttu on otettu suosiostaan ja valitsi viikonlopun runon. Runo on Sirkka Seljan kissarunokirjasta Turkissa unien sinerrys (The Lauttassari Press 1996)


Oodi onnelliselle rakastavalle

Sinä joka rakastat
       aina onnellisesti
et edes tunne
       sanoja laimin tai hylätty.
Koskaan et
       odota turhaan
sillä
        pitkänkin pimeän jälkeen
aina aurinko palaa.
Aina jonkun kasvot
        eläimen kukan tai ihmisen
aina on vierelläsi
        joku viiksekäs
kissa.

Kertun nimipäivät

Emäntä kirjoittelee kaikenlaista levotonta. Siksi onkin järkevintä, että otan täksi päiväksi blogin vetovastuun Olenhan sitäpaitsi emäntääni suositumpi. Moni kurkistaa blogia "Olisiko siellä jotain Kertulta?" ja joutuu toistuvasti pettymään. Minä satsaan laatuun, emäntäni ikävä kyllä määrään.

Eämäntäni ei ole saanut aikaiseksi järjestää lupaamiaan kissanristiäisiä. Olen Kerttu vain epävirallisesti ilman säällisiä ristiäisjuhlia. Emännän saamattomuus ei ole minulle mikään yllätys. Tuolla se istuu nenä kirjassa. Kuuluu olevan hyvä, sopivasti melankolinen. Kirjan nimi on Yösoittoja ja sen on raapustanut joku Kazuo Ishiguro. Järjetön nimi miehellä. Kirja ei kuulemma kerro rotukissoista, joten minua ei kiinnosta pätkääkän. Tästä alan päästä hiljalleen asiaan. Minulla on nimipäivä. Yllä on emännän minusta tänä aamuna räppäämä fanikuva, olkaatte hyvät. Sen verran se sentään viitsi. Kuten huomaatte on turkki ihan takussa. Ei viitsi emäntä kammata ja harjata.  Istuu vaan villasukat pikkujaloissaan ja lukee. Päästää välillä melankolisia huokauksia. On olevinaan jotenkin syvälllinen. Katin kontit sanon minä. Siivoaisi hiekkalaatikkoni.

Emäntäni valitteli taas kerran, kun katkoin anopinkielen lehden. Minusta se on ruma kasvi. Sen lehdet ovat sitäpaitsi vastustamattoman rapeita ja sisus on mehevä, pähkinäisen miedon maikuinen.

Kerttu

Nuupahtaneet kukat

Kävelin töihin kengät lipsuen. Miten voi hiekoitussora olla liukasta? Kuutelen edelleen Kiannon "Punaista viivaa". Anonyymin mielestä kirjavalikoimani on 70-luvun koululaisen pakkopullaa. Kuitenkin "Punainen viiva" on mielenkiintoinen kurkistus köyhällistön elämään ja yleisen äänioikeuden historiaan. Kirjan henkilöt eivät ole erityisen yleviä, enemmän sellaisia reppanoita.

Siinä töihin raahautuessani nenääni tunkivat tuoksumolekyylit kahvilan avonaisesta ovesta. Olin aiemminkin salaa kurkkinut kuppilan ikkunoista. Siellä istui työmiehiä aamiaisella. Kalusteet olivat kalvakoita baarituoleja, muovilattiassa risteli halkeamia. Nainen kantoi keittiöstä pullia, valitsin kymmenen pikkupullaa. Pankkikortti ei käynyt ja vaadittavasta summasta uupui 1.25. Sain pullat velaksi. Ne olivat kotipullia, jokainen niistä oli yksilö.

Työpäiväni eteni tahmeasti. Potilaat puhuivat liikaa, opiskelija tuppasi nenänsä joka paikkaan. Minua väsytti ja kyllästytti. Kotimatkalla pistäydyin Valossa. Söpö mies tiskin takana sanoi, että kahvi oli juuri loppu, sitä joutuisin vartoamaan hetken. Tällä loistavalla tekosyyllä tilasin lasin punaviiniä.

Minua ärsyttää yhtäkkiä kaikki. Typerä televisio, paskat sanomalehdet, nuo perkeleen krysanteemit roikottavat maljakossa kukintojaan, Kertttu on taittanut anopinkielestä lehden, kasvi näyttää kituvalta.

Eräs tuttavani on eronnut hiljattain. Hän etsii kiivaasti uutta miestä netistä. Minä en jaksa. Nuoruudessa poikaystävät löytyivät baareista. Kontakteja helpotti humalatila. Olen katsonut muutaman jakson "Satuhäitä". Pariskunnat melkein poikkeusetta ovat tavanneet ravintolassa ja olleet juovuksissa. Eräässä jaksossa äiti ja tytär ovat Tallinnassa hääviiinaksia hankkimassa. Äiti ihmettelee, miksi punaviinejä löytyy kaupasta niin monta eri laatua: "onko niitä eri makuisia?"

Kuinka moni avioliitto Suomessa jäisikään toteutumatta ilman alkoholia. Haluaisin solmia ihmissuhteet sattumalta, sen kummemmin ponnistelematta.

Olen näköjään yltiöpositiivinen. Kävimme aikoinaan kurssimatkalla Budabestissa. Söimme kivassa ravintolassa ihanan aterian. Positiivisen kurssikaverini katse pyyhki läpi ravintolan, ja pysähtyi viimein kukkamaljakkoon."Onpa nuupahtaneen näköiset kukat".

Hulluna Porosta

Lapissa on turismin paras sesonkiaika. Matkustin kerran bussilla Saariselälle, matkan ajan katselimme Souvarien DVD-tallennetta. Vaikka siitä on jo kymmenen vuotta, niin hädin tuskin olen kokemuksesta toipunut. Veryttelimme välillä jumiutuneita lihaksiamme huoltoasemien kahviloissa. Bussi jätti keski-suomalaisen pikkukaupungin puolilta öin ja saavutti Lapin taikamaan seuravaavana päivänä joskus yhden maissa.

Kävin tänään melkein Lapissa,vaikka  kotimatka sujui vähän liiankin helposti, kävellen. Söimme tamperelaisessa Hullu Poro ravitsemusliikkeessä. Kyllä siinä jonkilaiseen tunnelmaan pääsi. Avaraan ravintolasaliin noustiin liukuportaita myöten. Keskellä salia törrötti porontaljoilla vuorattu baaritiski, kalvakkaa valoa ympärilleen levittivät poronsarvivalaisimet. Istuimme ikkunapöydässä, otsani korkeudelle keskelle ikkunaa oli viritelty hylly, johon löin pääni pariin otteeseen. Söimme alkupalaksi "Lapin lautasen", jonka jaoin S:n kanssa. Syötävää piisasi. Annokseen kuului mm. oliiveja, tosin myös kalaa ja leipäjuustoa. Itsetuhoiseen tyyliini vetäisin päälle poronkäristyksen ja jälkiruoaksi suklaakarpalokakun. Tämä kaikki huuhdeltiin alas kurkusta suomihumpan kera. Sekavassa lapinhulluuden tilassa menin samaisessa ostoskeskuksessa sijaitsevaan vaatekauppaan ja ostin punaisen liivihameen.

Onhan Tampereella intialaisia ravintoloita ja kiinalaisia, miksei sitten lappilaista. Jos kaikki ei ihan aitoa ollutkaan, niin mikä sitten on. Ja miksi sen pitäisi aitoa olla?

Ahneus

"Sillä sanotaanhan että ihminen ei tule koskaan tyydytetyksi, vaan yhden saatuaan hän tahtoo heti jotakin uutta. Ja tämä lausutaan moitteena, vaikka kysymyksessä on lajin suurimpia lahjoja, lahja, joka on sen kohottanut yläpuolelle eläimen, joka tyytyy siihen mitä sillä on."

Olen työmatkalla liukastellessani kuunnellut Stenbeckin pientä romaania Helmi. Kirja kertoo köyhästä helmenkalastajasta Kinosta, joka löytää suuren helmen, joka lopulta tuhoaa hänet ja hänen perheensä. Se kertoo pakahduttavan surkeasta köyhyydestä ja häikäilemättömästä ahneudesta. Kirjan epämiellyttävin henkilö on (tietysti) laiska, leivoksia ahtava, kiero ja yltiöahne lääkäri. Sellaisia me siis olemme, lääkärinetiikasta ei tietoakaan. Välillä on tehnyt mieli lopettaa kuunteleminen kesken; ei elämä voi olla niin epäoikeudenmukaista ja täytyyhän köyhyydestä olla reitti ylöspäin. Kirja ei sellaista tietä näytä.

Heti perään aloitin Kiannon teoksen Punainen viiva. Suomessa ei voi enää elää ainuttakaan niin köyhää miestä kuin Topias Topiaanpoika, hänen vaimonsa Retriika Euphrosyyne ja heidän lapsensa, joilla ei ole edes kenkiä. Pääsin tänään kohtaan, jossa perheen poika laskee paljasjaloin mäkeä isänsä suksilla. Torakat kirmailevat pitkin pirttiä ja perheen  ravintona on peruna, laiha vesivelli ja kovat leivänkakkarat. Pahaa tekee tämänkin kuunteleminen. Muistelen, että kirjan filmatisoinnissa emäntä kompuroi pihalla ja kaataa umpeen menneen lehmänkantturan viimeisen maitotilkan pimeälle pihamaalle monumentaalisen musiikin soidessa taustalla.

Kehitysmaissa samanlaista köyhyyttä on vieläkin ja täällä taas riittää ahneutta ja häikäilemättömyyttä. Sanoo hän ja imeskelee tummaa suklaata ja kääriytyy muhkeaan villashaaliin.

Olen siis ahneesti näkövammaisista piiittaamatta lainannut kirjastosta heikkonäköisille tarkoitettua materiaalia, vaikka edelleenkin näen Tiimarin laseilla, joiden vahvuus on 1.50. Siellä näkövikaiset raukat turhaan etsivät Kiannon tuotantoa.

Kateus

Rakas Kerttu,

Kirjoitusryhmässä kyseltiin sinusta, ja hämmästeltiin kirjoittajanlahjojasi, lyyristä kieltäsi. R toi sinulle laadukasta kissanruokaa, oikein erikoisliikkeestä hankittua. Uudesta Seelannista asti tänne tuotettua. Asettelin sitä heti tarjolle. Mielestäsi muona ei kuitenkaan ollut riittävän rapeaa, joten kevyesti nuolaisit arvokasta lihaa karhealla kielelläsi. Ylenkatsoit annostasi vaikka pussissa luki A Natular Balanced Real Meat Diet.

Matkallani kirjoitusryhmään pistäydyin ABC:llä syömässä. Se on mukavasti reittini varrella. Ensimmäinen päivälliseni nautin siellä ennen edellistä kirjotusryhmän tapaamista, se oli Quattro Stagioni pizzaa (pahaa). Tänään söin lohileivän: tumman leipäpalan päälle oli lätkäisty puoliraaka lohipala, kananmuna, kaiken ylle oli roiskaistu reilusti teollista ruskean oranssia kastiketta. Molemmilla kerroilla ruoasta on tullut huono olo.

Mitäpä minä näitä sinulle valittelen.

Aion sanoa R:lle, että suurella ruokahalulla Uuden Seelannin eineen nautit. Niin on tapa sanoa, näin meidän ihmisten kesken. Siihen sisältyy pieni riski, saatat saada uuden paketin samaa lihaa. Herkkä balanssi kohteliaisuuden ja totuuden välillä  on kenties paras strategia.

Ystävällisesti,
emäntäsi

Kohtuus

Erikoistuessani työskentelin jonkin aikaa erään yliopistosairaalan ensiavun ylilääkärin sijaisena. Oli rauhaisa joulunaika. Paikallinen lehti kärsi ilmeisesti pahemman laatuisesta uutispulasta. Toimittaja soitti minulle ja kysyi "Mitä pitää tehdä jos syö liikaa kinkkua?" Mietin hetken ja huomasin, etten tiennyt, miten tuollaisessa hätätilanteessa tulisi toimia. Kiersin kysymyksen sanomalla "Pitää syödä kinkkua kohtuullisesti". Olin varsin tyytyväinen vastaukseeni. Sitten toimittaja uteli "Kauanko kinkku säilyy jääkaapissa?". Mistä minä tiedän. Aika monta päiväähän sitä syödään, voisin jopa sanoa, että ihan liian monta päivää. Kehoitin kysymään asiaa jostain muualta. Seuraavan päivän lehdessä mustalla kehystettynä oli kehoitukseni noudattaa kinkun syönnissä kohtuullisuutta. Minua hävetti, mikä ihmeen kohtuullisuuden apostoli minusta oli tehty.

Miten julkisuuden henkilöt tulevat toimeen tiedoitusvälineden kanssa? Nyt saamme seurata jatkokertomusta erään ammattiliiton virkailijoista. Viimeksi Hesari väitti, että kahakan osapuolilla on ollut läheinen suhde, nyt lehti pyytää asiaa anteeksi, mutta samalla kertoo kuulleensa suhteesta usealta lähteeltä.

Onneksi oman elämäni pimeistä puolista ei lehdistö ole kiinnostunut (kaikilla jotain pimeää löytyy). Jotkut julkisuuden henkilöt halajavat kertoa yökastelustaan, jälki-istunnoistaan, äitisuhteestaan, rakkauksistaan ja eroistaan lehdissä. Jos joku toimittaja sattuisi olemaan kiinnostunut elämästäni ja kuuntelisi juttujani pää empaattisesti kallellaan, niin todennäköisesti hyvinkin pian suoltaisin kaiken suoraan hänen syliinsä. Onneksi siis asiani eivät ketään kiinnosta. Blogissani saan sopivasti paljastaa ja peittää, valehdella ja puhua totta.

Veden oppii janosta

Merete Mazzarella mainitsee viimeisessä kirjassaan, että muuton jälkeen on etsittävä uusi lempikahvila. En ole tehnyt lempikahvilani suhteen lopullista päätöstä. Pidän kahvila Runosta, joka sijaitsee Ojakadulla. Katu on runollinen, sen varrella asusti aikoinaan Eeva-Liisa Manner. Sympaattinen kahvila on kannaltani hieman syrjässä. Istun usein Keskus-Torin läheisyydessä sijaitsevassa Waynes Coffeessa, mutta periaattessa en pidä ketjukahviloista vaikka tämä onkin viihtyisä ja ystävällinen, riittävästi päivän lehtiä on saatavilla. Kahvila Valon sijainti on hyvä, osa leivonnaisista itse leipaistuja, myynnissä on myös erikoiskahveja ja laaja valikoima teetä. Alan kalllistua Valon puoleen. Istuimme siellä eilen tunnin verran luokkakaverini M:n kanssa. M on palannut elämääni vuosien jälkeen, sillä olemme vahingossa joutuneet samalle paikkakunnalle.

Kahvilasta siirryin suorittamaan päivän urakkaa, lyhytelokuvien katselua. Ensimmäinen työrupeama alkoi klo 14, otsikkona Petollinen on ihmissydän. Elokuvia ei ollut helppo katsoa, vaikeaksi sen teki se, että ahdistavia aiheita oli käsitelty ammattitaidolla. Australialainen Tethered sijoittui teurastamoon, eikä eläinten tappamisen ja suolistamisen seuraaminen ole koskaan ollut mielipuuhaani. Elokuva oli lohduton ja loppu vailla toivoa.  Unkarilainen Peto taas kertoi sadistisesta perheenisästä, romanialainen Ystävien kesken ihmiskaupan uhrista. Bosnia Herzegovinasta näytettiin lyhytfilmi aikuisesta pojasta, joka etsii kuolleiden vanhempiensa jäännöksiä. Kerron tämän, jotta ymmärtäisitte, ettei mielialani ollut kovin riemukas jälkeenpäin.

Kävin kotona syömässä, sikäli kun ruoka enää maistui, ja palasin elokuvateatteriin. Se oli täynnä nuoria, näytettiinhän animaatiofilmejä. Ne olivat ihania. Moxie, pyromaanikarhu ikävöi äitiään. Mistään lastenelokuvasta ei ollut kyse, sillä karhu välillä lohduttautui masturboimalla. Slovakialaisessa filmissä eläimet pakenevat metsästäjiä bussilla, eläimet on inhimillistetty pukemalla heidät vanhahtaviin vaatteisiin ja pakottamalla heidät kulkemaan kahdella jalalla. Abuelas on kaunis itkettävä tarina Argentiinasta, isoäidistä, jonka vasemmistolainen tytär siepattiin ja tapettiin, ja lopulta lapsenlapsen löytymisestä. Ruotsalainen räyhäturismia kuvaava Las Palmas sai yleisön nauramaan kyyneleet silmissä.Turistin osassa nukkehahmojen joukossa riehuu vauva vyölaukkuinen. Katja Ketun ja Jan Anderssonin Mankeli oli sekin liikuttava.

Lähden ensi vuonnakin. Vaikka välillä ahdistuin.

Kerttu ilkkuu runotyttöyttäni. Väittää, että vääntää nykyrunon tuosta vaan, vaikka vasemmalla tassullaan. Vaatimalla vaatii minua julkaisemaan runonsa, jossa ei ole järkeä. Jostain syystä Kerttu on runossaan jossain määrin pyrkinyt riimillisyyteen. Tässä se nyt sitten on:

Uni on ääretön avaruus
planeetat ja tähdet
               kiidän kuuhun
kuu on juustoa
leikkaan siitä palan
pistän sen suuhun
vatsani on pinkeä
mieleni vinkeä
                 en löydä kotiin.
Ei se haittaa
niin kauan
kuin juusto maittaa. 

Kissa kulkee nokka pystyssä ja on olevinaan suuri runoilija. Sanoo lähettäneensä tekeleensä jo kustantamoihin. Sieltä kisu on saanut positiivista palautetta. Vastaukset ovat läiskähtäneet kisun sähköpostiin ennätysvauhdilla. Kerttu käy puhelimellani tiukkoja neuvotteluja, kilpailuttaa paria kustantamoa, pienkustantamoille se nyrpistää nenäänsä.Kokoelmaa pukataan jo äitienpäivämarkkinoille.

Tähän päälle Emily Dickinsonia (1830-1886) Golgatan kuningatar (Tammi 2004) suomentaja on Merja Virolainen.

Veden oppii janosta
ja maan merenkäynnistä,
liidon kivusta,
rauhan pistinraudasta,
rakkauden haudasta,
linnut lumesta.

--------------

Se oli jumalaista hulluutta.
Jos vaivun vielä joskus uudestaan
surkeaan tervejärkisyyteen,
parannus siihen on lukea

taas järkäleittäin sulaa noituutta.
Tietäjät vaipuivat jo uneen,
vaan lumous on kuin Jumala:
se kestää iäisestä iäiseen.

Kerttu pohtii uskonasioita

Parahin Emäntäni,

Kun saavuit töistä ruokatarvikkeita raahaten, osasin jo ounastella viikonlopun koittavan. Kritisoit minua siitä, että olen kranttu syömisieni suhteen. Minulle kuitenkin kelpaa se yksi pusseissa myytävä kissanruoka, joka sisältää kanaa ja kastiketta. Latkin siitä liemen, niljakkaisiin lihapaloihin en juuri koske. Päälle rouskutan raksuja, ne ovat mukavan rapeita. Sinä tarvitset salaattia, vihanneksia, vähän  lihaa ynnä muuta sörsseliä, joita keittelet välillä tuntitolkulla. Kumpi meistä on ronkeli ruoan suhteen? Ottaisit sinäkin vaan kanaa kastikkeessa ja valuttaisit lautaselle, siinä on kaikki proteiinit ja vitamiinit, eikä uuneja ja kaiken maailman balsamicoja tarvita.

Näyttää se olevan vapaa lauantai sinullakin. Hipsuttelet villasukissa, ryystät kahvia ja luet lehtiä. Kuljet tuossa iänikuisessa aamutakissa, voisit hankkia jotain sievempää. Radiossa mies lukee Välskärin kertomuksia, mutta et sinä niitä kuuntele. Minä kuuntelen. Mielenkiintoinen teos.

Aamuhartaudesta en piittaa, en ole kovin uskonnollinen. En arvele kissojen kuitenkaan pääsevän taivaaseen. En kylläkään ole noista taivaskysymyksistä kovin hyvin perillä. Kissoilla pitäisi olla suora pääsy taivaan kullalla asfaltoiduille kaduille ja viheriäisille niityille. Meidän syntimme ovat mitättömiä sikäli kun niitä ihmisten pahoihin tekoihin vertaa, sen verran olen televisiosta uutisia seurannut.Ainakin meidän sisäkissojen, sillä näissä tiloissa ei mahdu suuria syntejä tekemään.

Jos vielä kerran hiiren saisi. Sellaisen pienen, eikä kovin vikkelää. Taidan ottaa pienet torkut. Kovin kävi ramaisemaan tuo aamupala.

Kunnioittavasti,

Kerttu

Kotiseutunostalgiaa

Sain ilokseni tarjota illallisen lapsilleni ja tyttäreni tyttöystävälle. Poikani oli vaikuttunut, kun kerroin aikoinani hoitaneeni hypnotisoija Oliver Hawkin lasta. Hawk järjesti hypnotisointinäytöksiä ympäri Suomen. Mies oli suuri sensaatio, Hymy-lehden vakioaineistoa. Jatkoaika- nimisessä viihdeohjelmassa tuo luihun näköinen mies muutti veden viinaksi ja heitti sen nieluunsa ennenkuin muut ehtivät apajalle. Pätkä löytyy Ylen elävästä arkistosta, en jaksanut katsoa sitä veden viinaksi muuttamiseen saakka. Ohjelmassa Aarre Elon ja Oliver Hawkin lisäksi sohvalla istuu joukko ihmisiä, joiden funktio jää minulle epäselväksi. Yksi nainen istuu sohvalla, tuijottaa eteensä ja polttaa ketjussa ja eräs mies imeskelee piippuaan.

Talossamme asui hotelli Atlaksen portieeri. Kun Hawk tuli Kuopioon, mies pyysi minua ja ystävääni Saria  tuohon hotelliin kaitsemaan hypnotisoijan lasta näytöksen ajaksi. Kummastelimme, miksei mies yksinkertaisesti hypnotisoinut lapsukaista. Olen siis tavannut herra Hawkin. Meitä jännitti miehen tapaaminen, muistan kohtaamisesta ainoastaan siistin puvun ja huolletut viikset.

Kuopiosta kertoo myös Aapelin (Simo Puupponen) Pikku Pietarin piha. Vanhaa kuopiolaista puutaloa ja sen asukkaita katsotaan pienen Pietarin silmin. Ihmisten heikkoudet nähdään lempeän huumorin läpi. Olen kuunnellut kirjaa töihin taapertaessani. Äänikirjan lukijana toimiin Kauko Helovirta, joka on loistava valinta lukijaksi.

Tuo kyseinen puutalo oli jo purettu, kun muutimme Kuopioon. Uudessa rakennuksessa taisi jossain vaiheessa sijaita Valion baari. Teekupin ääressä sai istua vain säädetyn ajan ja kahvia keitettiin yhtä laatua. Baari tarkoitti kahvilaa, saatavilla ei ollut edes keskiolutta. Baarissa työskenteli Kuopion ainoa italialainen, jonka kaikki tietysti tunsivat nimeltä.

Yhdellä torin nurkalla, puutalossa myytiin savuvahinkoisia kankaita alennuksella vuosikausia. Kaipa liikkeessä oli joskus riehunut tulipalo.Siitä missä törröttää ruma betoni-Anttila, purettiiin puutalo, jossa hienot rouvat kävivät kahvilla ja paakelsilla. Kahvilan nimi oli Trube.Sataman ja torin välisellä alueella risteilivät rännikadut, sittemmin puutalot on revitty irti juurineen. Savon Sanomat järjesti kilpailun, jossa lukijat saivat ehdottaa Kuopion ihmettä. T lähetti kilpailuun ehdotuksensa "ihme on yksi purkamatta jäänyt puutalo". T voitti arvonnassa mustavalkoisen matkatelevision. Voittajaa ei lehdessä mainittu.

Festivaaleilla

Saimme tänään yllätysvoiton. Projektimme palkittiin sairaalan viime vuoden parhaana projektina. Hienoa voittaa yllättäen jotain, josta ei edes tiennyt kilpailevansa. Mukavaa voittaa porukalla, sillä saatoimme iloita yhdessä ykkössijastamme (Mietitte varmaan montako kilpailevaa projektia oli? Kokonaista seitsemän). Jos yksi ihminen voittaa, hän jää yksin, muiden yläpuolelle, nyt ei niin käynyt. Saimme kunniakirjat, ruusut ja lippupalvelun lahjakortit.

Dessu kirjoitti hiljattain ekakerrasta (nuorekkaan miehen eläkeläislipun ostosta, turha haikailla intiimejä paljastuksia). Minäkään en aio kertoa siitä mistä kaikki tietysti mieluiten lukisivat, vaan siitä kuinka kävin ekakertaa Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla (kansaivälinen kilpasarja). Olen todennäköisesti saanut valoyliannostuksen, koska vaihdoin kotisohvan Hällän kapoisampaan ja kovempaan penkkiin. Festivaalivieras pukeutuu farkkuihin, mustaan ja maiharinvihreään. Hän suhtautuu elokuvaan vakavasti. Jokaisen filminpätkän jälkeen hän taputtaa coolisti.

Paikalla olivat kolmen elokuvan ohjaajat (filmejä esitettiin kuusi). Tätä harvoin elokuvissa tapahtuu. Otsikkona oli muistaakseni "Pojat ovat poikia". Elokuvissa käsiteltiin miehistä uhoa (miten muuten yksikään nuori mies selviää hengissä aikuisikään asti?), mieheksi kasvamista, seksiä, katulasten elämää. Jos pitkä elokuva on romaani niin lyhytelokuva lienee novelli tai runo. Kaikki elokuvat kertoivat pojista tai nuorista miehistä hyvin erilaisissa kulttuureissa. Osa näistä kansainvälisen kilpailusarjan filmeistä oli hyvin ammatimaisia, osa rosoisempia, keskeneräisempiä.  Ohjaajille olisi saanut tehdä kysymyksiä jälkeenpäin. Minulla ei ollut mitään kysyttävää.

Kun kynnys on ylitetty ja Hällän portaat ylös kivuttu, niin on helppo jatkaa tällä lyhytjännitteisellä lyhytelokuvan tiellä.Nautinko elokuvista? Ei niistä kuulu nauttia, niille annetaan pisteitä lappuseen, joka sisään mennessä kouraan tyrkätään.

Kissanhiekkaa

Rakas Kerttu,

Et arvosta minua, olen huoneen nurkassa seisova raapimapuu, jota et viitsi enää kaluta, Rainbow kissanruoka, jolle käännät selkäsi.

Raahasin tänään residenssiimme kärryllä 30 kiloa tyyristä laventelin tuoksuista kissanhiekkaa ja puhdistin eriösi. Kuulinko yhtään kiitoksen sanaa? Se 30 kiloa on paljon, vaikka pyörät on alla. Kannoin moskan ylös portaita pussi kerrallaan. Passaa siihen jätöksensä tehdä.

Työkaverin asunnossa on remontti, eikä vessaa voi käyttää viikkoon. Suositin ostamaan laventelin tuoksuista kissanhiekkaa. Arvelisin, että 30 kiloa riittää viikoksi, sillä nainen asuu yksin. Kun ei vaan mene kutsumaan vieraita. Kynnen aluset kannattaa puhdistaa huolellisesti sen jälkeen kun on riipinyt hiekat tuotosten ylle.

Sinä et alkoholista piittaa. Nyt on noussut häly eräästä saha-alan yrittäjästä, joka on myös työteliäs kansamme edustaja. Kutsukaamme häntä nimellä herra H. Herra H on yösydäntä myöten tavannut kansalaisia, osa työstä on tapahtunut hänen henkensä kaupalla moottoripyöräjengin tiloissa. Siellä tämä jalo herra H jakeli köyhille satasia. Jos hän vähäisenä vapaa-aikanaan (siinä aloitteiden rustaamisen ja muun aherruksen ja asioihin perehtymisen sivussa) on hiukan nauttinut alkoholia, niin siitäpä on nyt mekkala noussut.

Kyllä valo piristää. Ostin lippuja Tampereen lyhytelokuvafestivaaleille. Kun asuin pienessä kaupungissa junamatkan päässä, haaveilin sinne pääseväni. Nyt olen asunut jo useamman vuoden ihan tapahtuman vieressä, mutta vasta nyt ostin festivaaleille lippuja. Ei siellä kissaelokuvia ole, ainakaan toivottavasti.

Ystävällisesti,

emäntäsi Heidi

Yhden asian nainen

Ehdin tehdä yhden asian päivässä. V väitti, ettei se pidä paikkaansa, sillä päivitin samana päivänä FB:n kahdesti.

Maanantain vaativa "yksi asia" oli kevätakin haku korjausompelimosta (en omista ompelukonetta, eikä  käsinompelu onnistunut). Takin tasku repsotti irvokkaasti neljän sentin matkalta. Takkia hakiessani huomasin kauluksessa meikkivoidetta ja minua hävetti. Maksoin neljästä sentistä suoraa ommelta11 euroa, 2.75 euroa senttimetriltä.  Kotona ruikin takin kaulukseen sappisaippualiuosta ja pesin sen pesukoneessa.

Tälle päivälle oli työlistassani yksi vaativa tehtävä, kissahiekan hankinta. Haen hiekkaa eläinkaupasta ja se painaa kuin (tähän mietin vielä sopivaa sanaa), siksi kuljetan sen Pariisista ostamallani mummokärryllä. Töistä lähtiessäni aurinko mollotti taivaalta ja iski minulle silmää ja kuiskasi "ehtii sitä huomennakin, ei sitä hiekkaa tarvitse sillä katilla niin paksusti olla". Päädyin siihen, että siirrän työtehtäväni torstaille ja ulkoilin töistä kotiin metsän ja järvenjään poikki. Kotiovella jalkani olivat jo niin raskaat, että juuri ja juuri jaksoin nostaa ne 3 cm kynnyksen yli. Joudun kuitenkin tekemään yhden asian, laatimaan kymmenen minuutin esityksen eräästä projektista. Tein sen itseasiassa jo sunnuntaina, mutta luin vasta tänään ohjeen, jossa luki, että esityksessä saa olla korkeitaan viisi diaa, esityksessäni niitä on 16. Onneksi en siis ostanut kissanhiekkaa, silloin olisinkin tehnyt kaksi tehtävää samana päivänä ja teoriani siitä, että jaksan tehdän vain yhden asian päivässä, olisi ikävästi romuttunut.

Torstaina vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jolloin minua (olen nainen) saa palkita kuohuviinillä. Työskentelen naisvaltaisessa työyhteisössä, miehiä osastolla on kaksi: nuori salskea sivaripoika ja piirun verran vähemmän salskea kuusikymppinen pomomme. Kahvipöydässä eräs naispuoleinen työtoveri sisar herkkä valkoinen  käyttää toistuvasti entisen miehensä nykyisestä vaimosta nimitystä, eksäni panopuu. Kukaan ei kuitenkaan yleensä huuda kenellekään,  ei vähättele, eikä kiusaa. Kaipa se sitten on ihan hyvä työyhteisö.

Muotisairaus

Kilpirauhasairaudet ovat tulleet muotiin (Hesarissa oli niistä näyttävä juttu). Muotisairaudet vaihtelevat sen mukaan, miten aktiivisia potilasjärjestöt tai sitten lääkefirmat ovat.  Olen toiminut pian 30 vuotta lääkärinä (järkyttävää) ja pyytänyt sadoista väsyneistä henkilöistä kilpirauhaskokeet, hyötysuhde on ollut onnettoman pieni. Väsymys vaan sattuu olemaan niin yleinen vaiva: minuakin väsyttää niin turkasesti ja kilpirauhanen pukkaa hormonia ihan normaaliin malliin.Usein onnistuminen tällä kilpirauhassairauksien saralla on ollut sattumaa. Kun melkein kaikista jotain tiettyä tutkii, niin joskus osuu oikeaan. Aina kun töissä kuullaan innostava esitelmä jostain vähän unohtuneestakin sairaudesta niin sitä etsitään kaikista kiihkeästi jonkin aikaa, kunnes homma taas tasaantuu. Kilpirauhasta on aina tutkittu innokkaasti, sillä sen toiminnan tutkiminen on niin helppoa.

Toinen yleinen ongelma on lihominen. Ei se mitään, jos kuluttaa vähemmän kuin syö niin lihoo. Ongelma ovatkin ihmiset, jotka kertomansa mukaan nauttivat ruokaa kuin lintuset, sen vähänkin he syövät tyystin rasvatonta ja makeanhimoonsa rouskuttavat porkkanan. Kaiken vapaa-aikansa he kävelevät ja vesijuoksevat ja silti lihovat.

Kolmas viheliäinen vaiva on keski-ikäisen naisen kinttujen turpoaminen tai sitten sellainen yleinen turpoaminen, joka ei näy kenenkään muun kuin asianomaisen silmään.

Kun olen selittänyt, että kaikki tutkimustulokset ovat normaaleja, niin sitten tulee se odotettu kysymys: mutta mistä se sitten johtuu?  Minä en tiedä. Siksi onkin puhuttava potilas pyörryksiin, ihasteltava laveasti sitä seikkaa, ettei mitään vaarallista tällä kertaa todettu. Avattava ovi ja tungettava potilas ulos ja sytytettävä ovenpieleen punainen valo. Joskus on käynyt niin,että ovelta kuuluu kaiken tämän jälkeen vielä ujo koputus ja jo ulos onnistuneesti ohjattu asiakas palaa huoneeseen ja kysyy: mutta mistä se sitten johtuu?

P.S. Nyt menee vakavaksi, mutta krooninen kipu on suuri inhimillinen ongelma, vaikka siihen ei löytyisikään syytä. Lisää kivunhoidon asiantuntemusta ja kipupoliklinikoita tarvittaisiin!

P.S. Taidan jatkossa keskittyä blogissani kirjeenvaihtoon kissan kanssa. Ammattiasioissa on niin suuri väärinkäsitysten mahdollisuus.

Kerttu kirjailijana

Parahin Emäntäni,

Kävit taas ilmeisesti Anttilassa ja ostit monenmoisia kissanruoka-annospusseja. Minulle riittää se yksi laatu, jossa on kanaa kastikkeessa. Muille nyrpistän jatkossakin nenääni. Turhaan niitä tänne raahaat. Hiekkalaatikossani on hiekkaa hieman liian ohuesti, kun peitän sievää ulostekekoani, niin kynteni raapivat inhasti muovia. Laiskuuttasi et viitsinyt hankkia lisää hiekkaa.

Miksi muuten valmistit niin hervottoman saavin sitä makoronilaatikkoa? Muistelet varmaan aikaa, jolloin laitoit apetta neljälle hengelle. Syytä itseäsi kun saat sitä samaa sotkua mättää monta päivää. Ostit luomujauhelihaa, teeskentelyä. On sinulla laatikon pohjalla soijakikkaroitakin, mikset käyttänyt niitä.  Leivoit myös sämpylöitä, niistä tulee kiva haju. 

Lukupiiritapaamisesi lähestyy ja sinulla on vielä 400 sivua Svejkiä kahlaamatta. Luet kuitenkin salaa sitä Liksomin kirjaa. Mokoma ohut läpyskä on oikein palkittu. Minäkin osaisin kirjoitaa kuten Rosa:

"Heräsin ja hyppäsin sänkyysi ja asetuin viereesi kuin anteeksi pyydellen. Sinusta huokui peiton lämpö. Kurkistin ikkunasta, maidonvalkealta taivaalta hohkava valo kirkasti lumen. Pöyhkeä aurinko lämmitti jo ujosti ikkunanpieliä. Talojen keltainen muuri kasvoi pihan ympärillä. Yksinäisen pyöräkatoksen alla lojui väsyneitä polkupyöriä. Nousit viipyillen ylös. Avasit tympeän jääkaapin oven ja vedit esille puolityhjän jähmettyneen margariinirasian ja levitit eltaantunutta rasvaa pullealle sämpylälle, jonka pinnalla kiemurtelivat matomaiset juustoraastejuovat. Naapurin hetekka natisi kehräykseni tahtiin."

Mitä sanot? On suuri vääryys, ettei Kissa Finlandiaa jaeta, vaikka on kaikenlaista jonniinjoutavaa Iskelmä Finlandiaa.

Ja lenkille siitä. Ei maailma laiskoja elätä (poissulkien kissat, mutta meillä onkin sellaisia jaloja ominaisuuksia, joita ihmisillä ei ole, kuten terävät terhakat kynnet, jotka on luotu huonekalujen pilkkomiseen). Saat ne munkkikahvit, mutta vähintään tunti on ensin reippailtava, niin, että hiki tulee pintaan, ei siis mitään laahustamista ja turhaa haaveilua!

Kunniottavasti

Kerttu

Laitan Kertun kirjeen perään oikean runon. Kertusta alkaa tulla turhan ylimielinen.

Gunnar Ekelöf Epätasaiset runot (Delfiinikirjat Otava 1981)suomentanut Pentti Saarikoskii

Runousoppi

Hiljaisuutta sinun on kuunneltava
hiljaisuutta tuollapuolen viitteiden, vihjeiden
hiljaisuutta retoriikassa
tai niin sanotussa muodoltaan viimeistellyssä
Tämä on mielettömän etsimistä
mielekkäästä
ja kääntäen
Ja kaikki minun taidokkaat runoyritykseni
ovat vastakohtaisesti taidottomia
ja koko täyteys tyhjä
Minkä olen kirjoittanut
se on kirjoitettu rivien väliin

Päivystämisen syvällinen merkitys

Päivystämisen syvällinen merkitys on se, että elämä päivystyksen jälkeen tuntuu kirkkaalta, ruoka maistuu hyvältä, ihmiset hymyilevät, sanomalehdissä on mielenkiintoisempia juttuja, televisiossa parempaa ohjelmaa ja kissasta lähtee vähemmän karvoja.

Heräsin taas ajoissa kolisuttelemaan kattiloita. Lapset olivat aikoinaan sitä mieltä, että tein sen heidän kiusakseen. Tytär demonstroi asiaa paukuttamalla kahta kattilankantta yhteen. Nyt naapurit todennäköisesti arvelevat minun tekevän heille kiusaa.

Minulla on edelleen kaksi joulukukkaa: amaryllis, jonka kehitys on pysähtynyt kukkavarteen, jonka päässä tököttää nuppu ja valkoinen joulutähti, joka tuntuu luulevan, että on edelleen joulunaika.

Taiteilijat käyttävät materiaalinaan omaa elämäänsä. Olen työmatkoja taapertaessani kuunnellut Daniel Katzin kirjaa Berberileijonan rakkaus. Kirjan tarinat ovat faabeleita ja kuvitteellisen kirjailija Kufin jäämistöä. Kuf muistuttaa jossain määrin Katzia (on juutalainen mm.). Tarinat ovat erittäin viihdyttäviä. Daniel Katzin arvelisi olevan suositumpikin kirjailija kuin hän on.

Selvemmin omaa elämäänsä on hyödyntänyt ranskalainen Sophie Calle, joka on käyttänyt taiteessaan sähköpostiviestiä, jossa hänen miesystävänsä kertoo lopettavansa suhteen. Installaatio nimeltään Take Care of Yourself sisältää videoita, valokuvia ja tekstiä. Taitelija antoi entiseltä miesystävältään saamansa viestin 107:lle eri alojen naisille, joiden ammattiin kuuluu tulkinta.  Tulkinnat on koottu kirjaksi ja naisia on myös kuvattu taideteokseen. Kiinnostavaa, on varmaan lähdettävä Emmaan. Eri asia sitten on, saako omaa ja muiden elämää käyttää näin suorasti, mitenkään sitä todellisuudesta etäännyttämättä. Tässä tapauksessa mies kuulemma hyväksyy projektin.

Kuka nyt ei olisi saanut vastaavaa viestiä. Tapailin viime kesänä erästä miestä muutaman kerran. Pyysin häntä erääseen kulttuuritapahtumaan. Mies lähetti minulle sähköpostiviestin, jossa hän luetteli hyvin yksityiskohtaisesti kiireitään. Vastaus loukkasi älyäni, mitään suurempaa tunnesidettä välillemme ei ollut syntynyt. Pari viikkoa myöhemmin mies tuli kaupungilla vastaani, käsipuolessa kulki vaalea nainen.

Nainen barrikaadeilla

Nyt saattoi joku jo luulla, että nyt se tajusi, ettei aina tarvitse kirjoittaa jotain, varsinkin kun sitä asiaakaan ei yleensä ole kuin nimeksi. Tajuamisesta ei ole nyt kyse. En ole myöskään löytänyt rakkautta, niinkuin eräs blogisti. Minut on pakotettu työskentelemään päivystyksessä klo 15-18 päivystyspäivinä. Kotiin tullessa olin niin väsynyt, että nukahdin sohvalle. En ole enää iskussa. Miten olen kyennyt joskus työskentelemään 24 tuntia putkeen?

H on yksinhuoltaja, myöhemmin M muutti H:n asuntoon. M ei siis ole lasten isä, eikä osallistu taloudellisesti lasten huoltoon. Nyt KELA on keksinyt, että H ja M ovat avoliitossa (lain tulkinta on sellainen, että kun kaksi eri sukupuolta olevaa kansalaista asuu yhdessä, niin he ovat avoliitossa) ja vaatii lapsilisän yksinhuoltajalisän palauttamista. Jos H kuolisi, niin M:llä ei kuitenkaan olisi mitään oikeuksia tai velvollisuuksia H:n lasten suhteen. M ei olisi enää olemassa heidän elämässään. Kuitenkin M:n myötä H menettää yksinhuoltajastatuksensa. H on tuohtunut asiasta, eikä ole jäänyt asiaa vetistelemään. Hän on ottanut yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun, tasa-arvoministeriin ja moneen naiskansanedustajaan. H on valmis barrikaadeille. Vavise KELA! En voi kuin ihailla H:n tarmoa, vaikka arvaan lopputuloksen.

Viikonlopun runo on runoilijalta, joka on kirjoittanut runon Olen kommunisti. Noloa. Tämä runo ei ole nolo, se on totta. Se kertoo ihmisten enemmistöstä, ihmisten enemmistö asuu kehitysmaissa, eikä sillä ole mitään muuta kuin toivoa. Runoilija on Nazim Hikmet, kokoelman nimi Puut kasvavat vielä (Tammi 1981)

IHMISTEN ENEMMISTÖ

Ihmisten enemmistö matkustaa välikannella,
              matkustaa kolmannessa luokassa,
              jalkaisin kulkee maanteitä
              ihmisten enemmistö.

Ihmisten enemmistö menee töihin kahdeksanvuotiaana,
             menee naimisiin kaksikymmenvuotiaana,
             ja nelikymmenvuotiaana kuolee
             ihmisten enemmistö.

Lukuun ottamatta  ihmisten enemmistöä
             leipää riittää kaikille,
     ja riisiä
     ja sokeria
     ja kangasta
     ja voita
kaikkea tätä riittää kaikille
             paitsi ihmisten enemmistölle.

Ihmisten enemmistölle ei löydy maailmassa suojaa,
             ei lyhtyä tielle,
             ei ruutua ikkunaan,
vain toivoa on annettu ihmisten enemmistölle,
              ilman toivoa se ei voi elää.
           

Taksilappu

Jari Sarasvuon mielestä suomalaiset ovat liikaa sairaslomilla. Harva tietoisesti huijaa lääkäreitä, mutta työuupumus ja väsymys saattaa saada nivelkivun, vatsavaivojen tai päänsäryn ilmiasun. Välillä ihmettelee, miten joku ikumyrtsi henkilö saapuu vastaanotolle hymy huulillaan. Sitten selviää, että tämä henkilö on vihdoin päässyt eläkkeelle. Toisinaan taas näkee, että ihminen on yksinkertaisesti romu, ei pysty töihin, mutta et saa KELAa millään uskomaan tuota totuutta. KELA kaipaa näyttöä, poikkeavia laboratorioarvoja ja rtg-tutkimuksia.

Työskentelin vuosia sitten lyhyen aikaa eräällä neurologisella tutkimusosastolla, jossa tehtiin työkykyselvityksiä. Tutkittavat olivat kerrassaan toimintakyvyttömiä kun oli kyse työstä. Kun samoja ihmisiä arvioitiin ajolupa-asioissa, niin heillä ei ollut sitten minkäänlaisia ongelmia (tässä vähän yleistän, mutta saahan niin tehdä?).

Aikoinaan vuodeosastoa kiertäessä, kuului jokaisesta sängystä vuorollaan tärkeä kysymys "Saanko taksilapun?". Lappu luvattiin, siitä huolimatta sama kysymys toistui joka ikinen aamu. Lähtöpäivänä korostettiin, ettei sitä kotikylän taksia saa tilata ennenkuin reseptit ja muut tilpehöörit on annettu. Tästä huolimatta osaston käytävä kuhisi levottomia taksikuskeja viimeistään puolilta päivin.

Entäs se invalidipysäköintilupa. Sellainen tuntuu olevan jokaisen huomattavasti itseä parempikuntoisella naapurilla.