lauantai 31. maaliskuuta 2012

Putkinainen

Kun valutan vettä kylppärin hanasta, se ei poistu normaalisti viemäriin. Vesi jää mietiskelemään altaan pohjalle, josta se sitten vastentahtoisen oloisesti, liian pitkän tovin kuluttua, malttaa vihdoin kadota viemäristöön. Irroitin putkesta yhden osan (sellaisen, jonka saa sormilla pyöräytettyä irti), jolloin valkoisesta putkesta poistui mustaa inhaa mönjää. Minä en tunge altaaseen kuin vettä, joten joku käy sinne mönjää ahtamassa. Asunnossani liikkuu ilkeä kotitonttu. Irroittelin kaiken mönjän, johon ulotuin. Se oli totisesti epämiellyttävä tehtävä, vaikka käytin pinkkejä muovihanskojani. Tämän aherruksen jälkeen vesi liikkuu edelleen huonosti. Pitänee ostaa myrkkyä, joka jollain mystisellä tavalla kaivaa käytävän tukkeaman halki.

Kävin eilen elokuvissa. Näytös alkoi jo kello 16.15 elokuvateatteri Niagarassa. Katsojia näytöksessä oli kolme: asetuimme nauttimaan elokuvasta mahdollisimman etäälle toisistamme. Katsoimme elokuvan Nainen, jonka nimi on Nathalie. Elokuvan pääosaa esitti aina yhtä sielukas (=laiha) Audrey Tautou. Hän pukeutui vaatteisiin, joita normaalipainoinen nainen ei voisi käyttää. Nyt paljastan hieman juonta, vaikka juonella ei liene tässä elokuvassa niin suurta merkitystä. Nainen rakastuu, mies kuolee, nainen suree, nainen löytää uuden miehen (sen kaikkein epätodennäköisimmän miehen, vaikka rikasta ja tyylikästä olisi tyrkyllä), nainen toipuu. Mies numero kaksi on muuten ruotsalainen, jota näyttelee belgialainen. "Ruotsalainen"on ranskalaisesta näkökulmasta "huonosti pukeutuva" (pukeutuu kuten ihan tavallinen keski-ikäinen suomalainen mies). Ilman Tautouta elokuvaa ei viitsisi katsoa. Vähän siinä ja siinä on Tautoun kanssakin. Ranskalaisten eloukuvien pääosassa on aina Audrey Tautou, jos pääosassa esiintyy mies, niin se on ilman muuta Gerard Depardieu. Näistä leppoisista elokuvista jää kepeä olo. Jälkeenpäin tekee mieli kahvilaan jonnekin Pariisin sivukujalle. Elokuvat unohtuvat pian, eivätkä jää päähän kytemään.

3 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Mie kyllä katson mieluummin ketä vaan kuin Depardieuta.

Laita sinne putkeen desi-pari etikkaa ja valuta päälle ruokasoodaa. Anna olla jotain 15 min ja huuhtele kuumalla vedellä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos vinkistä!

Josefiina kirjoitti...

Minulla on ongelma noiden ranskalaisten elokuvien kanssa, en niistá vain voi tykätä. Ovat mielestäni jotankin elämälle vieraita, teennäisiä, kaukaa haettuja, eivät kolahda. Taidanpa jättää tämänkin nyt sitten väliin...