lauantai 5. lokakuuta 2013

Blue

Woody Allenin Blue Jasmine on elokuvana nimensä veroinen. Allen on yleensä suonut onnellisen tai ainakin jotensakin toiveikkaan olon elokuvan jälkeen. Nyt ei niin tapahtunut. Pohjautuuko onnellinen vauras elämä lopulta aina jonkinasteiseen itsensä pettämiseen. Siskokset, jotka eivät ole biologisesti sukua, ovat päätyneet kovin erilaisiin elinympäristöihin. Se köyhempi on kenties rehellisempi, mutta onko sittenkään. Elokuvan päähenkilö on jotensakin epämiellyttävä ja epärehellinen tyyppi, joka saa ansionsa mukaan elintason romahdettua hienostorouvasta hammaslääkärin apulaiseksi. Jasminen tokkuraisuus, jatkuva lääkkeiden nappailu ja vodkan kittaaminen alkaa vähän ärsyttää ja samalla hämmästyttää, miten hyvin hän pystyy välillä itsensä kokoamaan. Onhan Allen aina taitava, mutta jään kaipaamaan Annie Hallin ajan terävää huumoria.

Kävin taidemessuillakin, jonne olin saanut vapaalipun. Taidetta myytiin parivuoteiden ja sohvakalusteiden kyljessä. Messuilla oli lava, jossa olisi haastateltu suunnittelija Jukka Rintalaa ja tateilija Johanna Orasta. Oraksen osasto oli suuri ja seinällä roikkui komean kokoisia maalauksia. Taiteilija istui taulujen keskellä ja hiveli kännykkäänsä. Naiselle saattaa olla etua naistenlehtijulkisuudesta, minut se kuitenkin karkottaa. Tuntuu tirkistelyltä katsoa hänen taulujaan.

Kyselin taiteilija Päivi Hintsaselta, hänen töidensä tekotavasta, eikä se ihan selvinnyt. Kauniita ne olivat. En tiedä rikonko joitain tekijänikeuksia laittamalla hänen teoksensa kuvan blogiin. Vapaalipun lähetti taitelija Marianne Laiti, jonka teoksista pidän myös. On järkevää esitellä taidetta huonekalujen joukossa, jolloin  mahdollisesti saadaan taiteelle uusia ostajia. Taidenäyttelyillä on rauhoittava vaikutus, taidemessuilta lähtiessäni olin yhtä rentoutunut kuin viimehetken jouluostosten jälkeen.

Kävin taidemessuilla ja ostin lopulta kaksi metrin mittaista lakupötköä. Joku kone jossain suoltaa lakupätkiä raveja, festivaaleja, markkinoita ja messuja varten.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Ihmettelin suuresti, kun Blue Jasminea markkinoitiin draamaKOMEDIANA. Elokuvahan oli kokonaisuudessaan melkoisen surullinen ja apeakin. Allenin aiemmissa elokuvissa on usein ollut myös jonkinkaista itselleennauravaa huumoria, tässä ei. Ja kuten jo mainitsit.. ei toiveikkuutta lopussakaan.