sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Viiden tähteen illallinen

Kirjoitin blogiini, että Ossi Nyman näyttää kuvissa pitkänaamaiselta vaikka ei oikeasti ole sitä ja sain bogiini yhtenä päivänä lähes tuhat kävijää (Nyman oli linkannut kirjoituksen facebookin kirjailijasivulleen). Minä taas näytän kuvissa vanhalta ja lihavalta vaikka oikeasti olen nuori ja laiha.

Kaikki riippuu siitä miten asiaa katsoo. Kävin eilen lenkillä ihanassa talvisäässä, tein herkullista ruokaa, pistäydyin Galleria Rongassa, istuin kaksi tuntia hyvässä seurassa kahvila Runossa ja luin kirjoitusystäväni Raisan runokokoelmaa Grand plié. Toisaalta heräsin puoli kuudelta kissan mekastukseen, siivosin kissanoksennuksen matolta, makasin sohvalla, pelasin Sanajahtia ja ostin Tokmannilta astianpesuainetta. Kumman tarinan haluaisitte kuulla? Ette kumpaakaan.

Katsoin Areenasta dokumentin kemianopettajasta, joka dyykkaa kaikki ruokatarvikkeet vaimolleen ja itselleen ja hankkii rahalla taidetta. Pariskunnan keittiön lattialla lojui muovilaatikoissa ruokatarvikkeita ja niitä oli tungettu keittiön tuuletusikkunan väliin, sillä jääkaappiin kaikki löydetyt ruokatarvikkeet eivät tietenkään mahdu. Mies ei dyykkaa kauppojen vaan kerrostalojen roskiksista ja samalla siirtää sekajätteistä metalli- ja lasijätettä oikeisiin keräyslaatikoihin. Kuulostaa ekologiselta. En silti mahda mitään sille, että minua inhottaisivat vaippojen alta ongitut herkkusienet vaikka ne olisivatkin muovisessa pakkauslaatikossa. Mies tarjosi sienet vaimolleen viiden tähteen illallisella. Taidan tyytyä keräämään roskia maasta (sitäkin mies teki). Pyrin mahdollisimman pieneen ruokahävikkiin.

Näin USA:ssa kahvilassa, kun mies tiskin takana leikkasi patonkien päät roskikseen tehdäkseen myytävistä täytetyistä patonginpaloista tasalaatuisia.

Kuulin eilen, että Sauli Niinistöltä ei kerry juuri lainkaan biojätettä. Mies syö ilmeisesti hedelmien, kananmunien ja perunoiden kuoret sekä kalojen perkeet, eikä jätä ruokaa lautaselleen. Kuvittelen mielessäni miten Niinistö haukkaa välipalaksi palan banaania kuorineen ja paloittelee kuhan pään haarukalla ja veitsellä. Googlasin asian, kysely oli tehty ennen edellisiä presidentinvaaleja. Olen siis tehnyt huolellisen faktatarkistuksen, eikä tämä perustu pelkästään kuulopuheisiin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, piti oikein kuuklata, kuka se Ossi N oikein on. Olen vähän sivussa Suomen asioista. Luen juuri paraillaan Tommi Kinnusen Lopotti-teosta ruotsiksi ja oikein pitää käyttää aivonystyröitäni, koska en aina ole mukana tekstissä. Joskus pitää se jopa kääntää suomeksi, että pääseen perille sisällöstä. Ja ehkä olisi pitänyt kirjoittaa erilliselle paperille kirjan henkilöistä lista.
Minua dyykkaminen joten yököttää. Kemianopettajan dyykkaminen tuntuu jo hamstraamiselta.

Kiva lukea sinun kirjoituksiasi (KIITOS!); asut synnyinkaupungissani. Joskus minulla on niin kauhea hinku muuttaa sinne takaisin, että katselen vuokrattavia sekä myytäviä asuntoja.

Eija ja katti



Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Sulla se on toi itseironia kohillaan. :D

Tiina kirjoitti...

Hmm, ei sitä biojätettä varmaan itseltä kerry, jos syö aina ulkona ja/tai toisten tekemää ruokaa.