Nilkutusta

Kehumisprojektini ei etene suunnitelmien mukaan. En ole tänään kehunut ketään.  Tämän puutteen korjatakseni sanoin äsken Kertulle  "Olet ihan kelpo kissa, mutta päivät ovat valvomista ja yöt nukkumista varten". Kerttua ei kiinnostanut, se vaan jatkoi kuorsaamistaan.

Liukastuin ja lensin pitkin pituuttani Pirkankadun keskellä sijaitsevalle ratikkatyömaan ylityspaikalle. Ohikulkija kysyi "Sattuiko",  no kyllä h-tissä sattui. Olisi mielenkiintoista nähdä hidastuksena miten kaatuminen tapahtui, sillä ensin olin pystyssä ja sitten selälläni, se lyhyt välivaihe on epäselvä.

Koska ikävyydet tuppaavat kasautumaan, koin heti perään pettymyksen, joka romahdutti itsetuntoni. Vasen pakarani on kipeä, joten nilkutan sekä fyysisesti että henkisesti.

Katsoin Areenasta ensimmäisen ja kolmannen osan Ingmar Bergmanista kertovasta dokumentista. Kakkosesta puuttui tekstitys, enkä jotenkin jaksanut seurata sitä vaikka kai ymmärtäisin ruotsia sen verran.

Sain tietää, että miesnero Bergman eli viilillä ja Marie-kekseillä, eikä hänen henkilökohtaisia keksejään saaneet muut syödä. Hän ohjasi näyttelijöitä kovin fyysisesti menemällä lähelle, tarttumalla heihin kiinni ja rakastumalla naisnäyttelijöihin. Siittämistään lapsiparoista hän ei suuremmin piitannut. Bergmanin omaan lapsuuteensa voi eläytyä katsomalla elokuvan Fanny ja Alexander.

Kun eräs näyttelijä oli rooliin liian iloinen, Bergman houkutteli lääkärin kertomaan miehelle, että hänen sairautensa olikin luultua huonoennusteisempi (en kylläkään ymmärrä miten tälläinen olisi mahdollista). Näyttelijä masentui ja elokuvasta tuli sellainen kuin Bergman halusi.

Tämä kaikki kuulostaa oudon tutulta.

Ehkä neroksi tullakseen on elettävä neron elämä ja onhan Bergman tehnyt hienoja elokuvia, mutta tämän jälkeen niitä katsoisi toisin.