Jos Antti Holma antaa blogissaan New York -vinkkejä, niin miksen minä voi kirjoittaa Tampereesta, joka on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka varsinkin jos pitää ratikkatyömaista. Jos ei satu rakastamaan puhkottuja katuja, kannattaa matkaa siirtää parilla vuodella, ehkä tuolloin katujen varsilla kasvaa puita, eikä katua ylittääkseen tarvitse etsiä sopivaa aukkoa työmaa-aidasta. Kuulun silti ehdottomasti ratikkaliikenteen kannattajiin.
Tampereella parasta ovat tamperelaiset, nuo hassusti puhuvat, vaatimattomat ja ystävälliset alkuasukkaat. Missä muuallla bussi on nimeltään Nysse ja urheilutila Nääs halli? Sano joka välissä moro niin sillä pärjäät hyvin.
Näsijärvi ja Pyhäjärvi rajaavat kaupunkia. Järvien erottamiseen on helppo muistisääntö: Näsijärven rannalla sojottaa Näsinneula, mutta Pyhäjärven ei. Pyynikilläkin seisoo näkötorni, jonka kahvilasta saa kaupungin parhaat munkit.
Keskustan kaupat lopettavat hiljalleen toimintansa, mutta ei hätää, sillä onhan meillä Ratinan ostoskeskus. Kesäaikaan toimii kaksi toria, joista Tammelan tori on (minusta) se oikea tori. Kauppahallissa voi keihästää huteralla muovihaarukalla lihapullan tai valita metalliset ateriaimet ja ranskalaistyyppisen ravintolan (Neljä vuodenaikaa), josta saa huippuruokaa melko edulliseen hintaan.
Kaupungissa toimii kaksi suurta laitosteatteria, joiden ohjelmistot ovat musikaaleihin painottuvia. Tampere filharmoniaa johtaa vikkelä Santtu-Matias Rouvali. Sara Hildenin taidemuseossa voi nauttia kansainvälisestä huipputaiteesta ja betoniarkkitehtuurista. Tampereella järjestetään hienoja kulttuuritapahtumia, kuten Tampereen teatterikesä, Tampere jazz happening, Pohjoismaiden suurin hip-hop festivaali Blockfest ja Tampere film festival. Popeda esiintyy joka vuosi.
Tampereen yleisissä saunoissa on helppo sulautua alkuasukkaiden joukkoon, pistää vaan löylypipon (tamperelainen sanoo pipa, joka minusta muistuttaa jotain lapsille opetettavaa somaa sukupuolielimen nimeä) päähän ja istuu lauteille. Murre on melko helposti ymmärrettävää, joten kielivaikeuksia ei ole. Kuulet kaiken tarvittavan jääkiekosta.
Tampereen hienoin kirjakauppa (Teoksen kirjakauppa) lopettaa maaliskuun lopussa. Kaupungin paras divari on Lukulaari.
Eiköhän tämä riitä, sillä vaikka Tampere on hieno kaupunki niin ei se mikään New York kuitenkaan ole.
torstai 28. helmikuuta 2019
keskiviikko 27. helmikuuta 2019
Kulttuuriin saa kuluttaa
Tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten ole blogiani päivittänyt, vähän kuin olisin jättänyt laiskuuttani roskat lajittelematta. Heittänyt biojätteet, lasi- ja metalliroskat sikin sokin tavalliseen roskikseen.
Nukuin viime yön huonosti. Olen ollut viime aikoina rento kuin lähtölaukausta odottava satasen juoksija. Kerttu viimeisteli taas kerran levon puutteeni herättämällä minut puoli kuudelta. Työt tein aivosumussa, joka tekee olemukseni valheellisen lauhkean näköiseksi. Tänään en tosin tavannut yhtään potilasta vaan hivelin katseellani tietokoneen näyttöjä (minulla on niitä kaksi).
Aloitin reilun viikon loman ostamalla Filkkareille 17 lippua, joista kaikki eivät tule minulle itselleni. Hankin sarja- ja supersarjakortin ja lipun palkittujen elokuvien näytökseen. Saan kaksi festivaalikirjaa ja kassin lippujen kylkiäisinä kunhan Filkkarit ensi viikolla käynnistyvät.
Huomenna sinnittelen viimeisen päivän ostolakossa (olisi noloa sortua osteluun tässä vaiheessa). Ostokielto ei koskenut kulttuuritapahtumien lippuja eikä kirjoja. Välillä olen kärsinyt lyhytaikaisesti ostohalusta, mutta sellainen syntinen himo on mennyt ohitse kun olen visualisoinut jäätiköiden sulamisen, jonka uuden mekon ostaminen aiheuttaisi. R on myös osallistunut talkoisiin, tosin ennen joulua R kävi kaupassa miehensä kanssa ja A osti ledvalotähden (ei ole reilua!).
Nukuin viime yön huonosti. Olen ollut viime aikoina rento kuin lähtölaukausta odottava satasen juoksija. Kerttu viimeisteli taas kerran levon puutteeni herättämällä minut puoli kuudelta. Työt tein aivosumussa, joka tekee olemukseni valheellisen lauhkean näköiseksi. Tänään en tosin tavannut yhtään potilasta vaan hivelin katseellani tietokoneen näyttöjä (minulla on niitä kaksi).
Aloitin reilun viikon loman ostamalla Filkkareille 17 lippua, joista kaikki eivät tule minulle itselleni. Hankin sarja- ja supersarjakortin ja lipun palkittujen elokuvien näytökseen. Saan kaksi festivaalikirjaa ja kassin lippujen kylkiäisinä kunhan Filkkarit ensi viikolla käynnistyvät.
Huomenna sinnittelen viimeisen päivän ostolakossa (olisi noloa sortua osteluun tässä vaiheessa). Ostokielto ei koskenut kulttuuritapahtumien lippuja eikä kirjoja. Välillä olen kärsinyt lyhytaikaisesti ostohalusta, mutta sellainen syntinen himo on mennyt ohitse kun olen visualisoinut jäätiköiden sulamisen, jonka uuden mekon ostaminen aiheuttaisi. R on myös osallistunut talkoisiin, tosin ennen joulua R kävi kaupassa miehensä kanssa ja A osti ledvalotähden (ei ole reilua!).
sunnuntai 24. helmikuuta 2019
Kuvataide
Kävin uudestaan katsastamassa Sara Hildenillä Kiki Smithin näyttelyn. Anteeksi V, mutta nyt siteeraan vapaasti facepäivitystäsi, jonka mukaan et koe hurmiota kun pronssinainen näyttää syöksysyntyneen itseään pienemmän valppaan pronssipeuran persiistä. Virkistävän rehellinen taidearvio.
Jotain puoleensavetävää kuvataiteessa kuitenkin on. Eniten nautin, kun joku viisas selittää minulle mistä on kyse ja miten kaikki on tehty, sillä enhän minä ymmärrä taiteesta juuri mitään. Toisaalta kaipa taideteos muotoutuu tietämättömänkin katsojan päässä ja onhan Sara Hildenillä erinomainen kahvila.
Taidemuseossa oli väkeä melkein tungokseksi asti. Tavallisesti siellä on niin hiljaista, että mietin miten ne museovahdit saavat aikansa kulumaan. He eivät ilmeisesti saa surffailla netissä, en ole ainakaan koskaan nähnyt heidän sitä tekevän.
Tämä on klisee, mutta käyn taidehistorian kurssilla (tämän ikäiset kulttuurinaiset harrastavat taidehistoriaa). Ensimmäisellä barokin taiteen luennolla näin irtileikattuja päitä ja epäilevän Tuomaksen, joka tunki sormensa Jeesuksen rintakehän haavaan. Hurjan näköistä. Taiteilijoiden nimistä jäivät mieleen vain Caravaggio ja Vermeer. Tiesittekö, että Caravaggio oli murhaaja?
Mielenkiintoista, että tuolloinkin on ollut taitavia naismaalareita, heidän työnsä laitettiin kuitenkin yleensä jonkun miestaiteilijan tekosiksi.
Jotain puoleensavetävää kuvataiteessa kuitenkin on. Eniten nautin, kun joku viisas selittää minulle mistä on kyse ja miten kaikki on tehty, sillä enhän minä ymmärrä taiteesta juuri mitään. Toisaalta kaipa taideteos muotoutuu tietämättömänkin katsojan päässä ja onhan Sara Hildenillä erinomainen kahvila.
Taidemuseossa oli väkeä melkein tungokseksi asti. Tavallisesti siellä on niin hiljaista, että mietin miten ne museovahdit saavat aikansa kulumaan. He eivät ilmeisesti saa surffailla netissä, en ole ainakaan koskaan nähnyt heidän sitä tekevän.
Tämä on klisee, mutta käyn taidehistorian kurssilla (tämän ikäiset kulttuurinaiset harrastavat taidehistoriaa). Ensimmäisellä barokin taiteen luennolla näin irtileikattuja päitä ja epäilevän Tuomaksen, joka tunki sormensa Jeesuksen rintakehän haavaan. Hurjan näköistä. Taiteilijoiden nimistä jäivät mieleen vain Caravaggio ja Vermeer. Tiesittekö, että Caravaggio oli murhaaja?
Mielenkiintoista, että tuolloinkin on ollut taitavia naismaalareita, heidän työnsä laitettiin kuitenkin yleensä jonkun miestaiteilijan tekosiksi.
lauantai 23. helmikuuta 2019
Sinä luet sinusta
Sain kahlatuksi Jennifer Eganin kehutun romaanin Manhattan Beach. Amerikkalaiset lihottavat romaanit niin paksuiksi ja painaviksi, että niitä on vaikea lukea sohvalla maaten. Manhattan Beach käsittää laveine kiitoksineen 564 sivua. Kunnioitan kirjailijoita, jotka onnistuvat pitkittämään tarinaa ja viitsivät ährätä taustatyön parissa kuten Egan on tehnyt. On tarvittu paljon istumista New York Public Libraryssa. Toivottavasti siellä on kahvila.
Urakan suoritettuani siirryin Sara Ehnholm Hielmin esseekokoelmaan "Ja sydän oli minun". Nappasin kirjasta norjalaisen lastenkirjailijan Stian Holen ajatuksen "Minä kirjoitan minusta. Sinä luet sinusta".
Siskoni kävi ensimmäistä kertaa elämässään Ylläksellä ja oli innoissaan. Muistelimme lapsuuden talvia, jolloin isä ja äiti palasivat Lapin lomilta ruskettuneina ja rentoina. Valokuva-albumeissa he poseeraavat hankien keskellä ystäväpariskuntien vieressä naamat onnellisessa virneessä. Miksei meitä lapsia koskaan otettu mukaan? Kesällä meidät kyllä vietiin pohjoiseen itikoiden syötäväksi ja telttaan palelemaan. Ilmankos ihmiset tarvitsevat myöhemmin vuosien terapiat.
Tein hervottoman kulhon makaronilaatikkoa, jonka maustoin eksoottisesti harissa-mausteella. Unohdan toistuvasti, ettei minulla ole enää perhettä ruokittavana. Onneksi kohtalotoveri tulee huomenna pelastamaan tilanteen.
Urakan suoritettuani siirryin Sara Ehnholm Hielmin esseekokoelmaan "Ja sydän oli minun". Nappasin kirjasta norjalaisen lastenkirjailijan Stian Holen ajatuksen "Minä kirjoitan minusta. Sinä luet sinusta".
Siskoni kävi ensimmäistä kertaa elämässään Ylläksellä ja oli innoissaan. Muistelimme lapsuuden talvia, jolloin isä ja äiti palasivat Lapin lomilta ruskettuneina ja rentoina. Valokuva-albumeissa he poseeraavat hankien keskellä ystäväpariskuntien vieressä naamat onnellisessa virneessä. Miksei meitä lapsia koskaan otettu mukaan? Kesällä meidät kyllä vietiin pohjoiseen itikoiden syötäväksi ja telttaan palelemaan. Ilmankos ihmiset tarvitsevat myöhemmin vuosien terapiat.
Tein hervottoman kulhon makaronilaatikkoa, jonka maustoin eksoottisesti harissa-mausteella. Unohdan toistuvasti, ettei minulla ole enää perhettä ruokittavana. Onneksi kohtalotoveri tulee huomenna pelastamaan tilanteen.
perjantai 22. helmikuuta 2019
Viisumi
Harrastan työmatkapyöräilyä ympäri vuoden, kelistä riippumatta, vaikka sataisi sammakoita. En omista mitään erityisvälineitä nastarenkaita lukuunottamatta.
Tällä viikolla sitten kaaduin, joka ei ole mitenkään ihme, sillä mitä enemmän ajaa, sitä todennäköisempää, että joskus kaatuu.
Sukkahousuihini tuli reikä, josta pilkotti jotain punaista. Sulkeuduin työhuoneeseeni tarkoituksena puhdistaa ja paikata vauriot ja olin juuri riisumassa sukkahousujani, kun sivaripoika (anteeksi pojittelu) tuli sisään. Seisoin sukkahousut puolisääressä, sivari katsoi minua kauhuissaan, pyyteli anteeksi ja pakeni paikalta. En ehtinyt selittää syytä sukkahousujen riisumiselle.
Toivottavasti sivari ei saanut paljaista asfaltti-ihottumaisista polvistani pysyvää traumaa. Minulla oli kuitenkin mekko päälläni.
Olen lähdössä yhden ystävän kanssa Pietariin. Matkustustavasta (juna) saanee pisteitä somessa.
Matkaa varten pitää hankkia viisumi ja sitä varten todistus matkavakuutuksesta, "kutsu" hotellista ja tuore valokuva. Päätimme tehdä kaiken vaikeimman kautta, emmekä hommanneet viisumia matkatoimistosta vaan päädyimme Suomi-Venäjä seuraan.
Tampereella seuran toimisto sijaitsee Tulli Business Parkissa, jonka aulasta tulee mieleen neljän tähden hotelli. Ilmoittauduin infoon ja pian saapuikin murtaen suomea puhuva ystävällinen nainen viisumitarvikekoreineen luokseni, liimasi kuvat anomuksiin ja poistuin paikalta.
Vartin päästä hän soitti, että hän unohti pyytää passit, jotka siis lähetetään konsulaattiin ja joihin liimataan viisumitarra. Jos viisumin saamiseen menee pari viikkoa, niin se aika on sitten oltava ilman passia.
Minulla ei tietenkään ollut sen ystävän passia, sain sen eilen illalla ja menen Tulli Business Parkiin tänään uudestaan. Paperit olisi voinut myös lähettää, mutta silloin ei olisi kuullut naisen Pietari-vinkkejä.
Tällä viikolla sitten kaaduin, joka ei ole mitenkään ihme, sillä mitä enemmän ajaa, sitä todennäköisempää, että joskus kaatuu.
Sukkahousuihini tuli reikä, josta pilkotti jotain punaista. Sulkeuduin työhuoneeseeni tarkoituksena puhdistaa ja paikata vauriot ja olin juuri riisumassa sukkahousujani, kun sivaripoika (anteeksi pojittelu) tuli sisään. Seisoin sukkahousut puolisääressä, sivari katsoi minua kauhuissaan, pyyteli anteeksi ja pakeni paikalta. En ehtinyt selittää syytä sukkahousujen riisumiselle.
Toivottavasti sivari ei saanut paljaista asfaltti-ihottumaisista polvistani pysyvää traumaa. Minulla oli kuitenkin mekko päälläni.
Olen lähdössä yhden ystävän kanssa Pietariin. Matkustustavasta (juna) saanee pisteitä somessa.
Matkaa varten pitää hankkia viisumi ja sitä varten todistus matkavakuutuksesta, "kutsu" hotellista ja tuore valokuva. Päätimme tehdä kaiken vaikeimman kautta, emmekä hommanneet viisumia matkatoimistosta vaan päädyimme Suomi-Venäjä seuraan.
Tampereella seuran toimisto sijaitsee Tulli Business Parkissa, jonka aulasta tulee mieleen neljän tähden hotelli. Ilmoittauduin infoon ja pian saapuikin murtaen suomea puhuva ystävällinen nainen viisumitarvikekoreineen luokseni, liimasi kuvat anomuksiin ja poistuin paikalta.
Vartin päästä hän soitti, että hän unohti pyytää passit, jotka siis lähetetään konsulaattiin ja joihin liimataan viisumitarra. Jos viisumin saamiseen menee pari viikkoa, niin se aika on sitten oltava ilman passia.
Minulla ei tietenkään ollut sen ystävän passia, sain sen eilen illalla ja menen Tulli Business Parkiin tänään uudestaan. Paperit olisi voinut myös lähettää, mutta silloin ei olisi kuullut naisen Pietari-vinkkejä.
keskiviikko 20. helmikuuta 2019
Ketterästi filosofiaa
Metson filosofian illassa keskustelivat professori Ulla-Maija Forsberg ja kustantaja, filosofi Jarkko S. Tuusvuori otsikolla "Tankeroenglantia, virastokieltä ja konsulttijargonia -ymmärtääkö kukaan?".
Kieleen pitää kuulemma suhtautua sallivasti ja saa alkaa tekemään tai alkaa tehdä ja voi napata muista kielistä sanoja, eikä silti joudu ainakaan ihan välittömästi helvettiin.
Bullshit on kuulemma puhetta, joka ei asetu mihinkään kohtaan totuus- epätotuus -akselilla. Bullshit leviää aina hierarkian yläpäästä, ei suorittavalta taholta.
Se, että pitää tehdä enemmän vähemmillä resursseilla, piilotetaan kehittämispäivien self help -tyyppiseen puheeseen. Terveydenhuoltoon tällainen puhe ei mielestäni ole vielä tunkenut siinä määrin kuin muualle työelämään.
Ketterä on kuulemma muotisana.
Ja antaa johdon kehitellä strategioitaan, eikä niiden takia kannata menettää yöuniaan.
Tällaista opin. Muuta ei jäänyt mieleen vaikka puhetta riitti.
Kommenteissa puhuttiin lääketieteen kielestä ja siihen minulla olisi ollut sanottavaa, mutta en halunnut paljastaa ammattiani, joten olin hiljaa. Hesarissa oli muuten muutama vuosi sitten juttu tyypistä, joka teki väitöskirjan kuolintodistusten kielestä ja antoi niissä käytettävälle aikamuodolle nimen dramaattinen preesens.
Kieleen pitää kuulemma suhtautua sallivasti ja saa alkaa tekemään tai alkaa tehdä ja voi napata muista kielistä sanoja, eikä silti joudu ainakaan ihan välittömästi helvettiin.
Bullshit on kuulemma puhetta, joka ei asetu mihinkään kohtaan totuus- epätotuus -akselilla. Bullshit leviää aina hierarkian yläpäästä, ei suorittavalta taholta.
Se, että pitää tehdä enemmän vähemmillä resursseilla, piilotetaan kehittämispäivien self help -tyyppiseen puheeseen. Terveydenhuoltoon tällainen puhe ei mielestäni ole vielä tunkenut siinä määrin kuin muualle työelämään.
Ketterä on kuulemma muotisana.
Ja antaa johdon kehitellä strategioitaan, eikä niiden takia kannata menettää yöuniaan.
Tällaista opin. Muuta ei jäänyt mieleen vaikka puhetta riitti.
Kommenteissa puhuttiin lääketieteen kielestä ja siihen minulla olisi ollut sanottavaa, mutta en halunnut paljastaa ammattiani, joten olin hiljaa. Hesarissa oli muuten muutama vuosi sitten juttu tyypistä, joka teki väitöskirjan kuolintodistusten kielestä ja antoi niissä käytettävälle aikamuodolle nimen dramaattinen preesens.
tiistai 19. helmikuuta 2019
Siekin oot sanonut kaiken
Eeva Kilpi 91 v. sanoo Parnasson haastattelussa "Mie oon tuntenut, että oon sanonut kaiken". Minulla on vähän sama olo vaikka olen Kilpeen verrattuna melkein nuori tyttönen. Enkä totisesti vertaa itseäni häneen. Sehän on kuin vertaisi Pietarin kirkkoa Kalevan kirkkoon tai Roomaa Suonenjokeen. Tänään ei ole mitään kerrottavaa, mutta eihän se ole aiemminkaan minua haitannut
Vietimme töissä kollegan 60-vuotispäivää, söimme kakkua ja joimme kahvia. Halasin häntä ensimmäistä kertaa. Sairaanhoitopiiri lahjoitti syntymäpäiväsankarille grafiikanlehden ja meiltä hän sai mariskoolin ja kukkia. Keräämme säännöllisesti jokaiselta työntekijältä kymmenen euroa tällaisia tarkoituksia varten.
Muisteltiin menneitä vaikka minulla ei ole hänen kanssaan yhteistä työmenneisyyttä kuin kymmenen vuotta. Jäljelle jäävät enää eläkekahvit ja siinä se sitten on. Viimeistään 68-vuotiaana on lähdettävä, mutta aiemminkin saa (onneksi) poistua ja antaa pukukaappinsa jonkun muun käyttöön.
Pukukaapistani löytyy työtakin lisäksi yksi punainen nahkahanska, huivi, papereita ja kolmet kuluneet sandaalit (olen hylännyt ne jo muusta käytöstä, mutta töihin ne vielä kelpaavat). Käytän niitä, joissa on niin pieni reikä, ettei sitä kukaan huomaa. En suunnittele kaapin tyhjentämistä ennen viimeistä työpäivää. Voihan sinne ilmaantua vielä yhdet sandaalit ja pariton hanska.
Amerikkalaisissa elokuvissa työpaikalta häivytään viimeistä kertaa pahvilaatikkoa kantaen. Minä olen suunnitellut heittäväni kaiken roskiin.
Takaisin ei muuten kannata tulla, sillä eihän ketään enää kiinnosta. Kaikki miettivät, että kuka se nyt olikaan tai jos hyvin käy, muistavat sinut ja naureskelevat piintyneille vanhanaikaisille tavoillesi. Siekin oot sanonut kaiken kiinnostavan.
Vietimme töissä kollegan 60-vuotispäivää, söimme kakkua ja joimme kahvia. Halasin häntä ensimmäistä kertaa. Sairaanhoitopiiri lahjoitti syntymäpäiväsankarille grafiikanlehden ja meiltä hän sai mariskoolin ja kukkia. Keräämme säännöllisesti jokaiselta työntekijältä kymmenen euroa tällaisia tarkoituksia varten.
Muisteltiin menneitä vaikka minulla ei ole hänen kanssaan yhteistä työmenneisyyttä kuin kymmenen vuotta. Jäljelle jäävät enää eläkekahvit ja siinä se sitten on. Viimeistään 68-vuotiaana on lähdettävä, mutta aiemminkin saa (onneksi) poistua ja antaa pukukaappinsa jonkun muun käyttöön.
Pukukaapistani löytyy työtakin lisäksi yksi punainen nahkahanska, huivi, papereita ja kolmet kuluneet sandaalit (olen hylännyt ne jo muusta käytöstä, mutta töihin ne vielä kelpaavat). Käytän niitä, joissa on niin pieni reikä, ettei sitä kukaan huomaa. En suunnittele kaapin tyhjentämistä ennen viimeistä työpäivää. Voihan sinne ilmaantua vielä yhdet sandaalit ja pariton hanska.
Amerikkalaisissa elokuvissa työpaikalta häivytään viimeistä kertaa pahvilaatikkoa kantaen. Minä olen suunnitellut heittäväni kaiken roskiin.
Takaisin ei muuten kannata tulla, sillä eihän ketään enää kiinnosta. Kaikki miettivät, että kuka se nyt olikaan tai jos hyvin käy, muistavat sinut ja naureskelevat piintyneille vanhanaikaisille tavoillesi. Siekin oot sanonut kaiken kiinnostavan.
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Ilman jäitä, kiitos
Perjantain vesijumpassa soi taas se sama valikoima suomalaista iskelmämusiikkia. Uimahallissa laulujen sanoja on vaikea erottaa, sillä ne kimpoilevat kaakeliseinistä ja uppoavat veteen.
Kuulin eräässä laulussa ihan selvästi laulettavan "Hei rantanaamio, mä astun aurinkoon..." Kun jonkun asian kuulee tietyllä tavalla, urautuvat aivot väärinkuulemiseen pysyvästi. Nyt minulle selvisi, että kyseessä on Frederikin kappale, jossa lauletaan:
Hei Gran Canaria
Mä astun aurinkoon
Mua naiset piirittää
Myös mulla kääntyy pää
Miten laulu sitten alkaa?
Joka ilta katsoit mua
Alan aina kuumentua
Silmät antaa vinkin
Nostat drinkin kaikki seuraa sua
Mua kiusaat katseellas
Olet kuumin uhmakas
Täällä tuoksuu kookos
Oonhan jookos haaveenas
Hei beibi
Otat sä mut jäillä vai ilman
Ilman jäitä, kiitos.
Aloitin somessa virallisen "julkaise kuva tulppaanikimpusta" -kauden. Sen aika käynnistyy "julkaise kuva vanhojen tansseista" -kauden jälkeen ja jatkuu "kuvaa ensimmäinen leskenlehti" -aikaan saakka.
perjantai 15. helmikuuta 2019
Portti on aina auki
Olen lukenut, että kulttuurin harrastaminen pidentää ikää. Moni terveelliseksi mainittu asia muuttuu kuitenkin liikaa nautittuna epäterveelliseksi, ei rasvaliukoisia vitamiinejakaan voi mielin määrin popsia. Olen viikon sisällä käynyt teatterissa, elokuvissa, konsertissa ja taidenäyttelyssä. Kirjastokäyntejä en kehtaa edes mainita.
Luin tällä viikolla Katriina Huttusen kirjan Surun istukka (Kustantamo S&S, 2019). Surun istukka kertoo kirjailijaa muistuttavasta naisesta, jonka tytär teki itsemurhan 26-vuotiaana (näin kävi myös kirjailijalle). Huttunen on suomentanut Karl Ove Knausgårdin autofiktiivisen romaanisarjan Taisteluni ja kirjoittaa nyt itse autofiktiota. Helkutin hyvin kirjoittaakin.
Luin kirjan melkein yhteen menoon vaikka aihe on todella rankka, eikä kirjailija päästä ketään helpolla, kaikkein ankarin hän on itselleen. Jos tähän asti on ollut vaikea kohdata omaisensa menettänyt henkilö, niin tämän kirjan lukemisen jälkeen se on mahdotonta.
Kirjan voisi oikeastaan aloittaa miltä sivulta tahansa tai sekoittaa sivut, eikä se juurikaan vaikuttaisi lukukokemukseen, sillä tässä ei edetä mihinkään vaan sukkuloidaan surussa ja syyllisyydessä edestakaisin. Huttunen tahtoo jäädä suruun. Hän ei halua käyttää sanaa surutyö. Olen aina ihmetellyt miten surun häivyttämisen tai rakkauden säilyttämisen eteen voi tehdä työtä.
En kirjoita työssäni masennuslääkereseptejä, mutta mietin, että tuleeko joskus aika, jolloin ihmetellään, miksi näitä nykyisiä lääkkeitä aikoinaan ihmisille määrättiin.
Kirjasta löytyy muutama hieno runo kuolemasta, kuten Huttusen suomentama Edith Södergranin runo Mot alla fyra vindar. Kopion tähän runon lopun:
Minussa on portti kaikkeen neljään tuuleen
Minussa on portti itään - rakkauteen joka ei koskaan tule
Minussa on portti päivään ja toinen suruun, portti
kuolemaan - ja se on aina auki
Luin tällä viikolla Katriina Huttusen kirjan Surun istukka (Kustantamo S&S, 2019). Surun istukka kertoo kirjailijaa muistuttavasta naisesta, jonka tytär teki itsemurhan 26-vuotiaana (näin kävi myös kirjailijalle). Huttunen on suomentanut Karl Ove Knausgårdin autofiktiivisen romaanisarjan Taisteluni ja kirjoittaa nyt itse autofiktiota. Helkutin hyvin kirjoittaakin.
Luin kirjan melkein yhteen menoon vaikka aihe on todella rankka, eikä kirjailija päästä ketään helpolla, kaikkein ankarin hän on itselleen. Jos tähän asti on ollut vaikea kohdata omaisensa menettänyt henkilö, niin tämän kirjan lukemisen jälkeen se on mahdotonta.
Kirjan voisi oikeastaan aloittaa miltä sivulta tahansa tai sekoittaa sivut, eikä se juurikaan vaikuttaisi lukukokemukseen, sillä tässä ei edetä mihinkään vaan sukkuloidaan surussa ja syyllisyydessä edestakaisin. Huttunen tahtoo jäädä suruun. Hän ei halua käyttää sanaa surutyö. Olen aina ihmetellyt miten surun häivyttämisen tai rakkauden säilyttämisen eteen voi tehdä työtä.
En kirjoita työssäni masennuslääkereseptejä, mutta mietin, että tuleeko joskus aika, jolloin ihmetellään, miksi näitä nykyisiä lääkkeitä aikoinaan ihmisille määrättiin.
Kirjasta löytyy muutama hieno runo kuolemasta, kuten Huttusen suomentama Edith Södergranin runo Mot alla fyra vindar. Kopion tähän runon lopun:
Minussa on portti kaikkeen neljään tuuleen
Minussa on portti itään - rakkauteen joka ei koskaan tule
Minussa on portti päivään ja toinen suruun, portti
kuolemaan - ja se on aina auki
keskiviikko 13. helmikuuta 2019
Sinappikaali
Kävin lääkeinformaatiolounaalla. Siellä ei saa syödä rauhassa vaan joutuu katselemaan käyriä. On pakko ihmetellä lääke-edustajien siististi leikattuja hiuksia ja huoliteltua meikkiä. Ei ole ilmaista lounasta.
Tänään melkein tukehduin rucolan lehteen informaatiolounaalla. Luulin, että kalanruoto oli takertunut kurkkuuni, nousin pöydästä, kaoin hetken, jolloin sitkeä salaatinlehti kipusi hieman ylöspäin, yökkäilin ja kaivoin rucolan kurkustani sormillani. Huoliteltu lääke-edustaja ojensi roskista minua kohti käsivarsi suorana ja pudotin limaisen salaatinlehden mustaan roskapussiin.
Olin ollut niin ahne, etten ollut pilkkonut veitsellä tai purrut sitkeävartista rucolaa vaan yrittänyt niellä kokonaisena. Miettikää minkä muotoinen rucola on, se on kuin tarkoitettu kiinnittymään jonnekin ruoka- ja henkitorven välille. Isäni sanoo aina, että ahneella on paskainen loppu. Isä saattaa olla oikeassa.
Suhteeni rucolaan muuttui kerralla, aiemmin se oli piristävän maukas kasvi mauttoman salaatin joukossa, mutta enää en voi suhtautua siihen positiivisesti. Rucola on muuten suomeksi sinappikaali.
Tänään melkein tukehduin rucolan lehteen informaatiolounaalla. Luulin, että kalanruoto oli takertunut kurkkuuni, nousin pöydästä, kaoin hetken, jolloin sitkeä salaatinlehti kipusi hieman ylöspäin, yökkäilin ja kaivoin rucolan kurkustani sormillani. Huoliteltu lääke-edustaja ojensi roskista minua kohti käsivarsi suorana ja pudotin limaisen salaatinlehden mustaan roskapussiin.
Olin ollut niin ahne, etten ollut pilkkonut veitsellä tai purrut sitkeävartista rucolaa vaan yrittänyt niellä kokonaisena. Miettikää minkä muotoinen rucola on, se on kuin tarkoitettu kiinnittymään jonnekin ruoka- ja henkitorven välille. Isäni sanoo aina, että ahneella on paskainen loppu. Isä saattaa olla oikeassa.
Suhteeni rucolaan muuttui kerralla, aiemmin se oli piristävän maukas kasvi mauttoman salaatin joukossa, mutta enää en voi suhtautua siihen positiivisesti. Rucola on muuten suomeksi sinappikaali.
tiistai 12. helmikuuta 2019
Toivon bonusta
Lääketieteen opiskelijat ovat kivoja. He haluavat tehdä toimenpiteitä, sillä he luulevat erilaisten temppujen olevan vaikeinta lääkärin työssä. Jokaisen opiskelijan taskusta löytyy violetti vihko, johon hän pyytää allekirjoituksen kunhan on viimein saanut tökättyä terävän neulan elävään ihmiseen.
Otin tänään yhden opiskelijayksilön seuraamaan työtäni. Tein sen mielelläni. Kohta minulle tyrkytettiin toista kirkasotsaista valkotakkista yksilöä vaikka vastaanottohuone alkoi jo tuntua liian täydeltä. Opiskelija näytti säälittävältä reppanalta, jota ei oteta pesäpallojoukkueeseen, joten ajattelin, että meneehän kaksi siinä missä yksikin. Myöhemmin kuulin, että muut olivat kieltäytyneet hänestä erilaisin verukkein. Toivottavasti saan jonkun bonuksen.
Tänään sohjo oli jäätynyt polanteiksi, joiden yli täryyttäessä sisäelimet menivät epäjärjestykseen. Odotan jännityksellä mitä terveysongelmia tästä seuraa. Töihin polkiessani koin jotensakin puhdasta kiukkua. Miksi sitä sohjoa ei voitu eilen poistaa, kun sen olisi luullut olevan helppoa? Epäilen, että tämä kaikki tehdään nimenomaan minun kiusakseni.
Otin tänään yhden opiskelijayksilön seuraamaan työtäni. Tein sen mielelläni. Kohta minulle tyrkytettiin toista kirkasotsaista valkotakkista yksilöä vaikka vastaanottohuone alkoi jo tuntua liian täydeltä. Opiskelija näytti säälittävältä reppanalta, jota ei oteta pesäpallojoukkueeseen, joten ajattelin, että meneehän kaksi siinä missä yksikin. Myöhemmin kuulin, että muut olivat kieltäytyneet hänestä erilaisin verukkein. Toivottavasti saan jonkun bonuksen.
Tänään sohjo oli jäätynyt polanteiksi, joiden yli täryyttäessä sisäelimet menivät epäjärjestykseen. Odotan jännityksellä mitä terveysongelmia tästä seuraa. Töihin polkiessani koin jotensakin puhdasta kiukkua. Miksi sitä sohjoa ei voitu eilen poistaa, kun sen olisi luullut olevan helppoa? Epäilen, että tämä kaikki tehdään nimenomaan minun kiusakseni.
maanantai 11. helmikuuta 2019
Onko se totta?
Luen Antti Eskolan kirjaa Vanhanakin voi ajatella (Vastapaino 2019). Tilasin kirjan seutuvarauksena ja se saapui Metsoon kaukaa Akaasta.
Noukin kirjasta dekkaristi Sue Graftonin ajatuksen, joka sopii tähän blogiinkin "tiedän sen olevan totta, koska olen keksinyt sen itse".
Eskola kirjoitti kirjassaan kauniisti rakkaudesta. Sanan käyttäminen oli professorille vierasta (taitaa olla sitä monelle muullekin suomalaiselle). Eskolan mukaan kaunein rakkaudentunnustus on Akselin Pohjantähdessä Elinalle tiristämä "En minä ilman sinua jaksas...". Elina ei uskaltanut vastata, sillä pelkäsi äänensä pettävän liikutuksesta. Antti Eskola suunnitteli vaimonsa kuolinilmoituksen tekstiksi "Ilman sinua en olisi jaksanut". Eskola kuoli kuitenkin ennen vaimoaan.
Tästä vielä hyppäys toiseen rakkausjuttuun, näin nimittäin eilen Esko Roineen ja Seela Sellan esittämän symppiksen pienen näytelmään Rakkauskirjeitä (A.R. Gurney). Näyttelijät vain istua töröttivät vierekkäin saman pöydän ääressä ja lukivat kirjeenvaihtoaan. Gurney oli antanut tiukat ohjeet siitä miten näytelmä on esitettävä. Ei elämää suurempaa, mutta nokkelaa ja hetkittäin koskettavaa. Olemmehan kaikki tämän jossain muodossa kokeneet.
Tänään on ollut talven tähän asti paskin pyöräilykeli, pyöräteitä peittää nilkkoihin ulottuva sohjo, synkeät vesilammikot ja pirullinen jää. Jostain syystä autoteillä ei näyttänyt olevan lunta lainkaan. Jos uskaltaudut sinne polkemaan, niin tamperelaiset autoilijat huutelevat auton ikkunasta hävyttömyyksiä. Lumisohjo näytti häiritsevän myös yhtä rollaattorimummoa, kävelijöitä, lenkkeilijöitä ja muutamaa lastenvaunuja työntelevää tyyppiä. Jos jaksaisin, niin haluaisin järjestää provokaation, jossa kevyt liikenne valtaisi hetkeksi nuo ihanan lumettomat autokaistat.
Noukin kirjasta dekkaristi Sue Graftonin ajatuksen, joka sopii tähän blogiinkin "tiedän sen olevan totta, koska olen keksinyt sen itse".
Eskola kirjoitti kirjassaan kauniisti rakkaudesta. Sanan käyttäminen oli professorille vierasta (taitaa olla sitä monelle muullekin suomalaiselle). Eskolan mukaan kaunein rakkaudentunnustus on Akselin Pohjantähdessä Elinalle tiristämä "En minä ilman sinua jaksas...". Elina ei uskaltanut vastata, sillä pelkäsi äänensä pettävän liikutuksesta. Antti Eskola suunnitteli vaimonsa kuolinilmoituksen tekstiksi "Ilman sinua en olisi jaksanut". Eskola kuoli kuitenkin ennen vaimoaan.
Tästä vielä hyppäys toiseen rakkausjuttuun, näin nimittäin eilen Esko Roineen ja Seela Sellan esittämän symppiksen pienen näytelmään Rakkauskirjeitä (A.R. Gurney). Näyttelijät vain istua töröttivät vierekkäin saman pöydän ääressä ja lukivat kirjeenvaihtoaan. Gurney oli antanut tiukat ohjeet siitä miten näytelmä on esitettävä. Ei elämää suurempaa, mutta nokkelaa ja hetkittäin koskettavaa. Olemmehan kaikki tämän jossain muodossa kokeneet.
Tänään on ollut talven tähän asti paskin pyöräilykeli, pyöräteitä peittää nilkkoihin ulottuva sohjo, synkeät vesilammikot ja pirullinen jää. Jostain syystä autoteillä ei näyttänyt olevan lunta lainkaan. Jos uskaltaudut sinne polkemaan, niin tamperelaiset autoilijat huutelevat auton ikkunasta hävyttömyyksiä. Lumisohjo näytti häiritsevän myös yhtä rollaattorimummoa, kävelijöitä, lenkkeilijöitä ja muutamaa lastenvaunuja työntelevää tyyppiä. Jos jaksaisin, niin haluaisin järjestää provokaation, jossa kevyt liikenne valtaisi hetkeksi nuo ihanan lumettomat autokaistat.
sunnuntai 10. helmikuuta 2019
Kompostoitu kuolema
Tapasin tänä viikonloppuna kahta luokkakaveriani, joista toinen asuu täällä Tampereella ja toinen matkusti meitä katsomaan Kuopiosta asti.
Olemme siinä iässä, että vanhempamme ovat jo iäkkäitä (emme itsekään ole enää ihan nuoria), joten puhuimme kuolemasta.
Mietimme mikä olisi paras tapa hoitaa oma ruumis pois eläviä häiritsemästä. L sanoi, että tuhkaaminen kuluttaa runsaasta energiaa ja lisää ilmaston lämpenemistä.
Hautausmailla on kuulemma pulaa tilasta.
Ruumiin kompostointi olisi ekologisinta. Kompostimullassa voisi kasvattaa kukkia ja kesäkurpitsaa. Yritäpä kompostoida kokonaista kalmoa, niin ei siitä mitään tule vaikka kuinka heittelisit päälle kompostiherätettä. Ruumis olisi järkevä pilkkoa tai mielellään jauhaa pieniksi helposti kompostoituviksi paloiksi. Jostain syystä ajatus tuntui kuitenkin epämiellyttävältä, emmekä saaneet sovittua, miten lopulta pitäisi toimia.
Jos ruumiin hävittäminen olisi helppoa, eivät murhaajat jäisi koskaan kiinni.
Kanssamme iltaa istui myös M:n tytär H ja mies K. Annoimme H:lle hyviä ihmissuhdeneuvoja. Aamulla mietimme, että ehkä ne neuvot eivät lopulta olleetkaan niin kovin hyviä.
Olemme siinä iässä, että vanhempamme ovat jo iäkkäitä (emme itsekään ole enää ihan nuoria), joten puhuimme kuolemasta.
Mietimme mikä olisi paras tapa hoitaa oma ruumis pois eläviä häiritsemästä. L sanoi, että tuhkaaminen kuluttaa runsaasta energiaa ja lisää ilmaston lämpenemistä.
Hautausmailla on kuulemma pulaa tilasta.
Ruumiin kompostointi olisi ekologisinta. Kompostimullassa voisi kasvattaa kukkia ja kesäkurpitsaa. Yritäpä kompostoida kokonaista kalmoa, niin ei siitä mitään tule vaikka kuinka heittelisit päälle kompostiherätettä. Ruumis olisi järkevä pilkkoa tai mielellään jauhaa pieniksi helposti kompostoituviksi paloiksi. Jostain syystä ajatus tuntui kuitenkin epämiellyttävältä, emmekä saaneet sovittua, miten lopulta pitäisi toimia.
Jos ruumiin hävittäminen olisi helppoa, eivät murhaajat jäisi koskaan kiinni.
Kanssamme iltaa istui myös M:n tytär H ja mies K. Annoimme H:lle hyviä ihmissuhdeneuvoja. Aamulla mietimme, että ehkä ne neuvot eivät lopulta olleetkaan niin kovin hyviä.
perjantai 8. helmikuuta 2019
Kerttu nuku kuuteen, please!
Varoitus, tämän tarinan olen kertonut jo aiemmin. Voitte tarvittaessa ohittaa seuraavan kappaleen.
Elokuvateattereihin on saapunut elokuva hypnotisoija Olliver (kahdella ällällä!) Hawkista, joka oli aikansa suuri julkkis. Hän esiintyi aikoinaan Kuopiossa ja yöpyi hotelli Atlaksessa, jonka ravintolassa eräs samassa rivitalossa asuva mies työskenteli portsarina. Mies pyysi minua ja kaveriani Saria hoitamaan Hawkin lasta. Olimme silloin varmaan jotain viisitoistavuotiaita. Lastenhoito sujui ilman komplikaatioita ja saimme kai palkkaakin. Mietimme, miksei mies yksinkertaisesti hypnotisoinut lastaan. Ehkä lapsukaisen äitikin oli reissussa mukana, siitä minulla ei ole mitään mielikuvaa. Elokuva sai Hesarissa hyvät arvostelut.
Luokkakaverini L on kylässä koko viikonlopun. Nyt hän meni tapaamaan iäkästä tätiään Linnainmaalle. Elämä muuttuisi, jos asuisi jonkun kanssa. Pitäisi sulkea vessan ovi siellä käydessään.
Kerttu naukui taas puoli kuudelta, ja koska en noussut ylös, se hyppäsi sänkyyni ja taputti poskeani tassullaan. Nyt yritän pitää sitä hereillä, vähän kuin lapsia, silloin kun he meinasivat nukahtaa autoon ja oli pelättävissä epätoivottu virkistyminen ja yöunien siirtyminen.
Kerttu nuku kuuteen, please!
Elokuvateattereihin on saapunut elokuva hypnotisoija Olliver (kahdella ällällä!) Hawkista, joka oli aikansa suuri julkkis. Hän esiintyi aikoinaan Kuopiossa ja yöpyi hotelli Atlaksessa, jonka ravintolassa eräs samassa rivitalossa asuva mies työskenteli portsarina. Mies pyysi minua ja kaveriani Saria hoitamaan Hawkin lasta. Olimme silloin varmaan jotain viisitoistavuotiaita. Lastenhoito sujui ilman komplikaatioita ja saimme kai palkkaakin. Mietimme, miksei mies yksinkertaisesti hypnotisoinut lastaan. Ehkä lapsukaisen äitikin oli reissussa mukana, siitä minulla ei ole mitään mielikuvaa. Elokuva sai Hesarissa hyvät arvostelut.
Luokkakaverini L on kylässä koko viikonlopun. Nyt hän meni tapaamaan iäkästä tätiään Linnainmaalle. Elämä muuttuisi, jos asuisi jonkun kanssa. Pitäisi sulkea vessan ovi siellä käydessään.
Kerttu naukui taas puoli kuudelta, ja koska en noussut ylös, se hyppäsi sänkyyni ja taputti poskeani tassullaan. Nyt yritän pitää sitä hereillä, vähän kuin lapsia, silloin kun he meinasivat nukahtaa autoon ja oli pelättävissä epätoivottu virkistyminen ja yöunien siirtyminen.
Kerttu nuku kuuteen, please!
torstai 7. helmikuuta 2019
En ole kovin aggressiivinen
Kirjoitin renessanssin toistuvasti liian vähillä ässillä kuten anonyymi ystävällisesti huomautti. Seuraavaksi jätin aggressiivisesta toisen g-kirjaimen pois. Agressiivinen kuulostaa jotenkin vähemmän aggressiiviselta. Onneksi menen pian barokin enkä renessanssin taidetta käsittelevälle kurssille.
Kirjoittaminen on muutenkin vaikeaa. Sanoin viidassa, että haluan huvittaa ihmisiä. Nyt se ei enää onnistukaan yhtä helposti. Itselleen ei voi mitään. Kerttu-kissan lohkaisut on lohkaistu ja olen etääntynyt kissojen ajatuksista. Pelkään, etten enää osaa kirjoittaa ja moni on varmaan sitä mieltä, etten ole koskaan osannutkaan.
Eilen vietettiin saamelaisten päivää. Tiesittekö, että Suomessa puhutaan kolmea saamelaisten kieltä? Minä en tiennyt. Pohjoissaame on kielistä suurin ja muut ovat inarinsaame ja koltansaame. Saamea puhutaan Suomen lisäksi Norjassa ja Ruotsissa. Kissa on pohjoissaameksi bus'sa tai gahttu (a-kirjainten päälle olisi pitänyt viskata sellainen hattu, jota en osannut naputella).
Luokkakaverini L tulee viikonlopuksi kylään ja menemme lauantaina toisen luokkakaverin luo. Sunnuntaina teatteriin. Pitää levätä, että selviää viikonlopusta ehjänä.
Kirjoittaminen on muutenkin vaikeaa. Sanoin viidassa, että haluan huvittaa ihmisiä. Nyt se ei enää onnistukaan yhtä helposti. Itselleen ei voi mitään. Kerttu-kissan lohkaisut on lohkaistu ja olen etääntynyt kissojen ajatuksista. Pelkään, etten enää osaa kirjoittaa ja moni on varmaan sitä mieltä, etten ole koskaan osannutkaan.
Eilen vietettiin saamelaisten päivää. Tiesittekö, että Suomessa puhutaan kolmea saamelaisten kieltä? Minä en tiennyt. Pohjoissaame on kielistä suurin ja muut ovat inarinsaame ja koltansaame. Saamea puhutaan Suomen lisäksi Norjassa ja Ruotsissa. Kissa on pohjoissaameksi bus'sa tai gahttu (a-kirjainten päälle olisi pitänyt viskata sellainen hattu, jota en osannut naputella).
Luokkakaverini L tulee viikonlopuksi kylään ja menemme lauantaina toisen luokkakaverin luo. Sunnuntaina teatteriin. Pitää levätä, että selviää viikonlopusta ehjänä.
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Kaksi kokousta
Olen kuunnellut tänään parin tunnin ajan asiaa palvelumuotoilusta. Kuulin termin ensimmäisen, mutta tuskin viimeisen kerran. Kukaan ei oikein etukäteen tiennyt mistä on kysymys ja vähän hämäräksi se jäi vieläkin.
Palvelukokemus on nyt huippumuotia. Ei riitä, että lonkka leikataan tai keuhkokuume hoidetaan vaan hoidosta kuuluu saada elähdyttävän positiivinen kokemus.
Ei ole sama miten sairaalaruoka asetetaan tarjottimelle tai mistä lasista maitoa juodaan, sillä sekin on kokemus. Jos sairaala tarjoaa ruoat vääristä astioista niin asiakas karkaa muualle. Käyttää valinnan vapauttaan.
Töiden jälkeen osallistuin Pirkkalaiskirjailijoiden kokoukseen, jossa riideltiin kirjailijayhdistyksen nimestä. Vanha nimi voitti, joten sillä jatketaan. Kokous oli kiihkeä ja niitä, jotka halusivat nimeä vaihtaa, lyötiin Väinö Linnalla. Kerrankin kokouksessa oli runsaasti väkeä.
Palvelukokemus on nyt huippumuotia. Ei riitä, että lonkka leikataan tai keuhkokuume hoidetaan vaan hoidosta kuuluu saada elähdyttävän positiivinen kokemus.
Ei ole sama miten sairaalaruoka asetetaan tarjottimelle tai mistä lasista maitoa juodaan, sillä sekin on kokemus. Jos sairaala tarjoaa ruoat vääristä astioista niin asiakas karkaa muualle. Käyttää valinnan vapauttaan.
Töiden jälkeen osallistuin Pirkkalaiskirjailijoiden kokoukseen, jossa riideltiin kirjailijayhdistyksen nimestä. Vanha nimi voitti, joten sillä jatketaan. Kokous oli kiihkeä ja niitä, jotka halusivat nimeä vaihtaa, lyötiin Väinö Linnalla. Kerrankin kokouksessa oli runsaasti väkeä.
tiistai 5. helmikuuta 2019
Paskin pyöräilypäivä
Tänään oli vuoden paskin pyöräilykeli. Välillä polkupyörä tärisi niin, että perna ja maksa vaihtoivat paikkaa, välillä pyörät sutivat tyhjää.
Huomenna päätetään onko pirkanmaalaisten kirjailijoiden yhdistys edelleen nimeltään Pirkkalaiskirjailijat vai vaihdetaanko nimeä, jolloin yhdistyksestä tulisi Tampereen kirjailijat. Pirkkalaiskirjailijat on siitä ongelmallinen nimi, että se yhdistetään Pirkkalaan. Ei minulla ole mitään Pirkkalaa vastaan, mutta haluaisin silti ne Tampereen kirjailijat. Nimiasia on herättänyt niin suuria tunteita, että tahdon ehdottomasti osallistua kokoukseen vaikka suunnittelin alkuun valtakirjan toimittamista äänestystä varten.
Kirjailijayhdistyksillä on monenlaisia kummallisia nimiä, kuten Kirjoittajayhdistys Paltta ry, Pohjois-Savon kirjallinen yhdistys Vestäjät ry, Manuscript -63 ry ja Kirjallisuusyhdistys Kirja-Varkaus ry. Löytyy niitä tavallisia Kainuun, Keski-Suomen ja Espoon kirjailijoitakin.
Varaan jatkuvasti kirjastosta kirjoja, jotka sitten tulevat jostain käsittämättömästä syystä samaan aikaan. En keksi järkevää selitystä ilmiölle. Tänään sain ilmoituksen kolmesta varaamastani kirjasta. Ne pitäisi ehtiä lukea kuukauden sisällä, sillä niitä monet muutkin havittelevat.
sunnuntai 3. helmikuuta 2019
Alkoholiannosta on vaikea titrata
Perjantai-iltana vietettiin kirjoitusystävän, runoilijan 40-vuotissyntymäpäiviä teen voimalla. Mukana oli monta Puru-kollektiivin jäsentä (kollektiivi kustantaa runoutta). Vaikka alkoholia ei ollut tarjolla (useinhan tällaisissa tilaisuuksissa on), oli kivaa ja naurettiin ihan kuin olisimme olleet yhden viinilasillisen humalassa. Oikeaa alkoholiannosta on vaikea titrata, teen kanssa ei ole ihan niin tarkkaa.
Juhlissa tulivat puheeksi puukäsityöt, nykyään oppiaineesta käytetään ilmeisesti nimeä tekninen työ. Kaikki teknisen työn tunneille osallistuneet olivat nikkaroineet periskoopin. Ehkä Suomen puolustus perustuu siihen, että lähes joka kodista löytyy periskooppi. Ja löylykauha.
Keskusteltiin tietysti myös rahasta ja Antti Nylenin kirjasta Häviö, jonka sisältöä joku piti elitistisenä ruikuttamisena. Keksin uuden sanan, nylenismi. Se voisi tarkoittaa valittamista, joka tapahtuu jotenkin toisten ihmisten yläpuolelta. A sanoi, että Nylen on miellyttävä ihminen.
Katsoin eilen erään vanhan tutun monologin. Ennen esitystä edessä istuva nainen kuvasi videon vähän mauttomasta rypytetystä esiripusta. Hän kuvasi rypytykset koko matkalta, oikealta vasemmalle. Sitä on sitten kotona kiva katsella.
Jännitin esitystä melko paljon, sillä pelkäsin, että se olisi nolo ja sitten asiaan olisi vaikea suhtautua. Mitä voisi sen jälkeen sanoa monologin kirjoittaneelle ja näytelleelle miehelle. Esitys oli kuitenkin varsin sympaattinen ja viihdyttävä kuvaus pinnistelystä kohti mieheyttä. Pidin eniten revittelevästä itsetuhosta ensimmäisen ja tietysti epäonnistuneen seksikokemuksen jälkeen.
Juhlissa tulivat puheeksi puukäsityöt, nykyään oppiaineesta käytetään ilmeisesti nimeä tekninen työ. Kaikki teknisen työn tunneille osallistuneet olivat nikkaroineet periskoopin. Ehkä Suomen puolustus perustuu siihen, että lähes joka kodista löytyy periskooppi. Ja löylykauha.
Keskusteltiin tietysti myös rahasta ja Antti Nylenin kirjasta Häviö, jonka sisältöä joku piti elitistisenä ruikuttamisena. Keksin uuden sanan, nylenismi. Se voisi tarkoittaa valittamista, joka tapahtuu jotenkin toisten ihmisten yläpuolelta. A sanoi, että Nylen on miellyttävä ihminen.
Katsoin eilen erään vanhan tutun monologin. Ennen esitystä edessä istuva nainen kuvasi videon vähän mauttomasta rypytetystä esiripusta. Hän kuvasi rypytykset koko matkalta, oikealta vasemmalle. Sitä on sitten kotona kiva katsella.
Jännitin esitystä melko paljon, sillä pelkäsin, että se olisi nolo ja sitten asiaan olisi vaikea suhtautua. Mitä voisi sen jälkeen sanoa monologin kirjoittaneelle ja näytelleelle miehelle. Esitys oli kuitenkin varsin sympaattinen ja viihdyttävä kuvaus pinnistelystä kohti mieheyttä. Pidin eniten revittelevästä itsetuhosta ensimmäisen ja tietysti epäonnistuneen seksikokemuksen jälkeen.
perjantai 1. helmikuuta 2019
Liikunnan ilo
Aamun vesijumpan jälkeen en onnistunut avaamaan pukukoppini ovea (Pyynikin uimahalli, kaappi nro 104). Jotta kaapin saa suljettua, lukkoon on asetettava joku kortti (käytin museokorttia).
Kolme muutakin naista kävi avainta kääntelemässä, mutta turhaan. Tuli jotenkin haavoittuva olo, kun oli pelkkä pyyhe ympärillä, vaatteet, hiusharja, deodorantti, rasvatuubi, avaimet ja kännykkä tavoittamattomissa lukon takana. Pukuhuoneesta poistuva nainen lupasi ilmoittaa kassalle ongelmasta. Luulin, että huoltomies ryntää apuun, mutta vesijumpan vetäjä tuli paikalle ja avasi pukukopin vaivattomasti sillä samalla avaimella, jota olimme turhaan yrittäneet lukossa väännellä. Ei ollut kuulemma ensimmäinen kerta.
Tiedoksenne, että vesijumpan musiikki oli vaihtunut! Käytimme jumpassa huokoisesta materiaalista valmistettuja "käsipainoja".
Koulukadun kentällä koululaiset luistelivat rockin tahdissa, minun aikanani olisi varmaan soitettu klassista luistelumusiikkia. Välillä rock-musiikki taukosi ja nuori ääni kehotti kertomaan lähellä luistelevalle "mistä olet tänään iloinen".
En nauttinut koululiikunnasta vaan se liikunnan ilo on pitänyt myöhemmin ihan itse keksiä.
Lukkoepisodi tulee olemaan melko varmasti viikonlopun jännittävin tapahtuma, joten kannattihan tämä ehdottomasti jakaa.
Kolme muutakin naista kävi avainta kääntelemässä, mutta turhaan. Tuli jotenkin haavoittuva olo, kun oli pelkkä pyyhe ympärillä, vaatteet, hiusharja, deodorantti, rasvatuubi, avaimet ja kännykkä tavoittamattomissa lukon takana. Pukuhuoneesta poistuva nainen lupasi ilmoittaa kassalle ongelmasta. Luulin, että huoltomies ryntää apuun, mutta vesijumpan vetäjä tuli paikalle ja avasi pukukopin vaivattomasti sillä samalla avaimella, jota olimme turhaan yrittäneet lukossa väännellä. Ei ollut kuulemma ensimmäinen kerta.
Tiedoksenne, että vesijumpan musiikki oli vaihtunut! Käytimme jumpassa huokoisesta materiaalista valmistettuja "käsipainoja".
Koulukadun kentällä koululaiset luistelivat rockin tahdissa, minun aikanani olisi varmaan soitettu klassista luistelumusiikkia. Välillä rock-musiikki taukosi ja nuori ääni kehotti kertomaan lähellä luistelevalle "mistä olet tänään iloinen".
En nauttinut koululiikunnasta vaan se liikunnan ilo on pitänyt myöhemmin ihan itse keksiä.
Lukkoepisodi tulee olemaan melko varmasti viikonlopun jännittävin tapahtuma, joten kannattihan tämä ehdottomasti jakaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)