Opin Hesarista uuden termin: biofiktio. Lehden mukaan se tarkoittaa oikeista eläneistä ihmisistä kirjoitettua fiktiota.
Johanna Venholta julkaistiin aiemmin romaani Sylvi Kekkosesta ja nyt Tove Janssonista. Jari Tervo ja Roope Lipasti ovat molemmat kirjoittaneet biofiktiota Mikael Agricolasta.
"Triviaali syy minun Agricola-romaanille on se, että elämäkerrat ovat muotia ja ne myyvät..." kertoo Roope Lipasti Hesarin sivulla.
Miksi oikeista ihmisistä kirjoitettu fiktio on sitten suosittua? Onko niin, että takana on hyötynäkökanta, samalla kun viihdytän itseäni, saan tietoa ja sivistyn. Aika ei mene hukkaan. Ovatkohan nämä elämäkertaromaanit muualla yhtä luettuja kuin Suomessa.
Toisaalta siinä voi kuvitella pääsevänsä käsiksi oikean ihmisen ajatuksiin, vaikka siinä pääsee korkeintaan kirjoittajan päähän. Nyt on mahdollista tutustua sekä Jari Tervon että Roope Lipastin Mikael Agricolaan. Molemmat kirjailijat kuuluvat tavallaan Otavaan, sillä Lipastin kustantamokin on nykyään osa Otava konsernia. Kun usein epäillään, ettei jonkun käsikirjoitusta hyväksytty, sillä tulossa on toinen samaa aihetta käsittelevä kirja, niin tämä ei nyt pidä paikkaansa.
Niagarassa näytettiin yleisön pyynnöstä vielä kerran elokuva Yhdet vielä. Sen on ohjannut tanskalainen Thomas Vinterberg, joka on kai ihan hyvä ohjaaja.
Elokuvassa neljä keski-ikäistä miesopettajaa päättää testata ajatusta, jonka mukaan ihminen eläisi jatkuvasti 0.5 promillen alkoholivajauksessa. He titraavat oikeaa tasoa alkometerin avulla. Ensin menee hyvin ja sitten huonosti. Tästä elokuvasta pitää, jos tykkää katsoa miesten juopottelua.
Elokuvaa jaksaa katsoa lähinnä Mad Mikkelsenin takia. Lopun tanssikohtaus on hieno. Minulle selvisi, että näyttelijä on entiseltä ammatiltaan tanssija.
3 kommenttia:
Biofiktio kuulemma jakaa mielipiteitä. Minä vähän vierastan sitä, mutta en autofiktiota. Minusta se on vähän pahempaa kuin kulttuurinen omiminen, mutta ei kovin pahaa kuitenkaan. Varsinkin jos kirjoittaa hyvin.
Elämäkertaromaanit (siinäpä vasta hauska termi!) ovat olleet kuuminta hottia suuressa maailmassa jo jonkin aikaa - niin kirjailijoiden, lukijoiden kuin tutkijoidenkin parissa.
Ja mikäpä siinä! Lukijan kannattaa silti pitää päänsä kylmänä ja muistaa, että viime kädessä sekä bio- että autofiktio ovat kuitenkin puhdasta tekijänsä mielikuvituksen tuotetta. Sepittää saa niin paljon kuin sielu sietää ja rahkeet riittää (paitsi ehkä ei Amerikassa, jossa esim. perikunta voi pillastua ja haastaa poloisen biofiktikon oikeuteen). Ne faktat lähdeaineistoineen löytyvät sitten historiankirjoituksen puolelta.
Biofiktio tuntuu minusta vähän hassulta. Otetaan pohjaksi todellisen elämän tunnetut henkilöt, mutta väännetään sitten heidän elämänsä ihan paikkansapitämättömäksi. Osa lukijoista ottaa biofiktiotarinan todesta ja on hyvillään, että nytpä tuli oikaistuksi väärä historia.
Lähetä kommentti