sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Söpöysvajaus

Hämeenpuiston varrella on toiminut muutaman vuoden ajan liike nimeltään Vihkokauppa. Olen odottanut, milloin kauppa katoaa taidekauppojen ja muiden turhien liikkeiden rivistöstä.

Kävin ensimmäistä kertaa Vihkokaupassa ja sieltä löytyi vihkojen lisäksi muistikirjoja, kyniä, leimasimia, tarroja sekä Tarot- ja oraakkelikortteja. Nuo kortit olivat tosi söpöjä, joten ostin pinkan oraakkelikortteja sillä ajatuksella, että niistä voisi saada kirjoitusinspiraatiota. Vedin tänä aamuna pakasta kortin, jossa lukee Responsibility, Relationships, Construct, Self-care. Tuntuu liian yleisluontoiselta, oraakkelimaiselta. Seuraavaksi ajaudun harrastamaan kiviterapiaa ja katsomaan kaivon paikkaa varvun avulla.

Korttipakka tuntuu kivalta ihan fyysisenä esineenä. Kortit ovat söpöjä. Tykkään salaa söpöydestä, vaikka se onkin aliarvostettua. En myönnä sitä edes itselleni. 

Ehkä alan kaivata söpöä hömppää, sillä maailma tuntuu turvattomalta. Ehkä lapsuudestani ja nuoruudestani on jäänyt söpöysvajausta. Syntymäkunnassani Kiuruvedellä ei söpöyttä edes tunnettu, oli vaan kivisiä peltoja ja lenksottavia navettoja. Nyt mummoni sanoisi, että olihan jorriinipenkit, posliinikannu ja -vati , joiden kylkeen oli maalattu ruusuja.


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Japanilaiset ja korealaiset ovat vieneet söpöstelyn ihan äärimmilleen. Verkkokaupoista saa esimakua (ja tulee halvemmaksin, ellei osta mitään), jos matkustaminen em. maihin ei ole mahdollista.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minulla on kohta kuusi vuotta täyttävä pojantytär, jonka kanssa harrastamme söpöilyjä. Hän katselee omia kuviaan ja toteaa. "Enkö olekin söpö?" Tietysti siihen pitää vastata, että söpöin kaikista. Puhelimessa hän aina varmistaa, että onhan mummilla mekko päällä. Valehtelen että on, vaikka olisi collegehousut. Ostin hänelle synttärilahjaksi Prinsessa-lehden vuosikerran, ei mitään opettavaista ja järkevää.
Kyllä kaiken pahan keskellä, ikävien uutisten ja kolean sään armoilla, on hyvä, että elämässä on välillä sekä söpöä että höpöä.

Anonyymi kirjoitti...

Kawaii! - KVG. On japania ja meinaa söpöä. Olen tuon opetellut lausumaan oikein, söpösti. Minulla oli työkaverina nuori nainen, joka harrasti japania, mangaa ja söpöilyä.

Toinen kulttuurin lähde on Kurosawa Akira, opin elokuvistaan tilaamaan sakea kuppilassa: Sakeda! Ja oikean puhuttelutavan tonttuilijoille: Baka, bakaru! Äänensävy on tärkeä, kawaii ja baka äännetään ihan eri tavalla.

Toinen on naisten japania ja toinen samurai-luokan miesten japania, saat ihan itse arvata kumpi on kumpaa.

ICT-ukkeli

Heidi Mäkinen kirjoitti...

ICT-ukkeli: Kurosawa ei ole kovinkaan söpöstelevä ohjaaja. Japanin kulttuuri on tosi vierasta. Katsoin kerran jonkun tosi hidassoutuisen japanilaisen elokuvan, jossa ihmiset käyttivät tyynyinä sellaisia puupalikoita. Näytti epämukavalta.

Marjatta: Keskustelin ystävän kanssa, jonka lapsenlapsi (poika) on innoissaan mummon koruista ja haluaa välillä pitää mummon korvakoruja. En ole koskaan katsonut omia kuviani ja ajatellut olevani söpö, sitä ei olisi pidetty lapsuudessani edes sopivana. Onneksi nykyään lapset saavat vielä olla tyytyväisiä omaan kuvaansa.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Meillä kanssa kuopuspoika, tämän nykyisen söpöilijän iskä, tykkäsi koristautua minun koruillani, jotka puki kaikki päälleen yhtä aikaa. Hän oli muutoinkin valtavan söpö pikkupoika ja täynnä itsevarmuutta, voitti pienten diskon soolotanssikilpailunkin ja oli suuresti tyttöjen suosiossa. Hämmästyin kun diskovalvojana näin hänen tanssinsa ja miten hän loppuillasta tanssi hitaita itseään päätä pitempien tyttöjen kanssa, jotka riiputtivat päätään hänen olallaan. Mietin kehen poika oikein tulee ja mitä hänestä tulee. Ei tullut Rudolf Nurejevia vaan uutistoimittaja.
Keskimmäinen pojista tykkäsi hempeistä söpöistä väreistä, keltaisesta ja vaaleanpunaisesta. Hänellä ei ole aikuisenakaan koskaan ollut yhtään tylsänväristä paitaa, vaan kaikki pastelleja.