perjantai 2. syyskuuta 2022

Saivare

Kävin Nitsin keikalla G Livelabissa. Ostin lipun pari vuotta sitten ja muistaakseni tällä välillä vaihdettiin keikkapaikkaakin. 

Bändin treenitalo paloi hiljattain ja siinä menivät arkistot ja soittimet. Yhtyeen ihailijat lahjoittivat rahaa ja niillä nitsiläiset ostivat uudet instrumentit ja pääsivät kiertueelle. 

Jos joku ei tunne Nitsiä, siteeraan Hesaria "Suomessa jo 40 vuotta tunnettu taiderockyhtye". Nits on kotoisin Hollannista ja se perustettiin 1974. Bändissä on kolme jäsentä Henk Hofstede (laulu), Rob Kloet (rummut) ja Robert Jan Stips (koskettimet, voiko niin sanoa). Kosketan koskettimiasi. 

Nit on nettisanakirjan mukaan saivare.

Nits kärsii jonkinlaisesta Suomi-riippuvuudesta, sillä se ramppaa täällä alvariinsa. Yhtye on tehnyt levyn, jonka nimi on Alankomaat (siis ihan suomeksi kirjoitettuna).  Bändin joissakin kappaleissa on viittauksia Suomeen ja jopa pätkä suomenkielistä kuulutusta. Muistelen, että heillä on muitakin lauluja, jotka on nimetty suomeksi, suomalaisia kaupunkeja?

Henk mainitsi Marinin ihailevaan sävyyn ja sanoi Hollannin pääministerin olevan puupökkelö, eikä luultavammin ollenkaan tanssitaitoinen. 

Hieno keikka, eikä yhtään liian "taiteellinen". Taide ja rock yhdessä kuulostavat vaivaannuttavilta. Henk jutusteli mukavia ja otti välillä jonkun soittimen kätösiinsä.

Istuimme eturivissä, näimme kaiken ja musiikin volyymi oli juuri sopiva. 

Yleisö kehuskeli sillä, kuinka monta Nitsin keikkaa oli nähnyt. Minulla tämä taisi olla vasta kolmas.

Bändin jäsenet ovat jo kypsässä iässä. Vääntelin mielessäni kiertoilmaisuja vanhalle ja päädyin kypsään. Henkillä oli yllään lepattava puku ja oranssit lenkkarit. Hän näytti varsin kypsältä. Jos Henk olisi nainen, hän olisi joutunut meikkaamaan tuntitolkulla peittääkseen iän tuomat merkit. Henkin silmäluomet saivat roikkua vallattomasti, eikä hänen tarvinnut käyttää aikuisen miehen meikkiä. 


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sattumalta tässä yhtenä päivänä mietinkin juuri tätä: miksi "aikuisen miehen" meikki on vaivaannuttava näky, mutta nuoren miehen kajalilla reunustetut silmät tekevät kantajastaan kiinnostavan (ja vähän vaarallisenkin).

Henkin luomet repsottavat kyllä jo siinä mittakaavassa, että voisi täällä ihailemassaan Suomessa päästä leikkaukseen ihan kunnalliselle sektorille. Mahtaako näkökentän laajuus olla enää lähelläkään 190 astetta?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Silmäluomet saattavat olla muutakin kuin mahdollinen esteettinen haitta.