torstai 9. toukokuuta 2024

Paluu


Lähdin Hampurista junalla Lyypekkiin joskus viiden jälkeen maanantaina, jatkoin bussilla Travemünden satamaan Skandinavian laivaterminaaliin, jossa olin jo puoli kahdeksalta illalla, vaikka kävin syömässä Lyypekissä. Osaan muuten jo kirjoittaa ü:n, é:n, è:n, à:n, ã:n, ø:n. Ja vielä ŧ í ô œ ò ó ŋ ñ ç ž ż ź. Tämä on ihan uusi maailma!

Laivaterminaalissa luvattiin ystävällisesti ottaa rinkkani tiskin taakse säilöön, että voin kävellä laivan lähtöä odotellessani. No ei siellä ollut oikein mitään missä kävellä. Satama-alueella pitäsi käyttää huomioliivejä (ei sattunut mukaan), eikä sittenkään saisi liikkua juuri missään. Suurimman osan ajasta käytin siihen, että seurasin miten rekkakuskit käppäilivät ostamaan Traveller shopista alkoholia. He olivat pukeutuneet shortseihin, lyhythihaisiin paitoihin ja läpsysandaaleihin vaikka oli aika viileää. 

Tapasin terminaalissa Münchenistä saapuneen puheliaan naisen, joka kertoi olevansa kuvanveistäjä ja menossa laivaristeilyllle Helsinkiin. Yli kolmekymmentä tuntia laivalla matkustamista suuntaansa ja kaksi yötä hotellissa Helsingissä. Hän oli ostanut liput Stravinski-iltaan oopperataloon ja perehtynyt etukäteen pääkaupungin taidemuseoihin. Naista seuratessa tuli mieleen, että voisihan sitä puhua vieraille ihmisille sen sijaan, että kyräilee jossain nurkassa. 

Laivaa odotti myös hiljainen Manfred, jonka kuvanveistäjä veti mukaan keskusteluun. Manfred jatkaisi heti tulopäivänä Viking Linella Tukholmaan tapaamaan tytärtään ja siitä myöhemmin junalla Trondheimiin poikansa luo. Hän aikoi palata Saksaan lentäen. 

Meidät kuljetettiin parilla autolla laivalle klo 23. Puolilta öin alkoi kaiuttimista pauhata lakisääteinen safety demonstration. Laiva lähti merelle Saksan aikaa noin klo 02, mutta silloin olin jo unessa. 

Laivalla istuin kahvilassa, katselin merta, söin, lueskelin, kirjoitin ja makoilin hytissäni. Kuuntelin ihmisten juttuja. Erään miehen housut olivat hukkuneet (varastettu?). Oli hänellä kyllä housut jalassa. Kaikki hänen omistamansa muut neljät päällyshousut olivat jossakin. Mies mietti, mistä hän keksii housut seuraavalle päivälle, sillä hän vaihtaa kyseistä asua päivittäin. Käsiteltiin kyllä miehen lapsuuttakin ja terapiakäyntejä. 

Saksalainen nainen oli innoissaan laivan saunasta ja kaikesta muustakin. Paatissa muuten näytti olevan rekkamiesten oma lounge. 

Meidät autottomat matkustajat kuljetettiin kahdella autolla Vuosaaren satamaterminaaliin keskiviikkoaamuna. Kuvanveistäjä oli hommannut itselleen kyydin yhden suomalaisen miehen autossa. Neuvoin Manfredille bussin, metron ja Viking Linen terminaalin. Käytin viimeisen interrail-matkani välillä Hki- Tre. Vieläkin kuvittelen välillä tuntevani jalkojeni alla pientä keinuntaa.



3 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Uskomattoman monipuolinen matka sinulla! Sosiaalinenkin - ja satunnaiset tapaamiset ovatkin eräs yksinmatkailun hyviä puolia. Pienetkin kohtaamiset nousevat omissa ajatuksissa kulkiessa merkityksellisiksi.
Minun yksinmatkailuni jäi siihen, kun palasin yhdeltä matkalta (ihan valmismatka Turkkiin) keuhkokuumeessa. Mies alkoi pelätä puolestani ja vähän se pelko on tarttunut itseenikin. Nuorempana olisin lähtenyt minne vain yksin, ja lähdinkin, luottavaisena hyvin pienellä budjetilla.

Nyt toivotan sopeutumista kotiarkeen sinulle. Matkustushalu kasvaa matkatessa. Joko on uusi matka mielessä?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kyllä minullekin tuli se pelko mieleen, mutta meni ohi nopeasti. Kotiarkeen on vaikea palata.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Niin, eikä uusia matkoja ole mielessä paitsi ensi viikolla Lahteen. On tarkoitus mennä ystävien kanssa Sibelius-taloon konserttiin ja yöpyä hotellissa.