Lyhyt ikuisuus

Tuntuu kuin viimeisestä päivityksestä olisi ikuisuus. Kolme päivää ilman blogia on lyhyt ikuisuus. 

Heräsin aamulla kuudelta ja luin käsikirjoitustani, johon olen todella kyllästynyt.  Lähetin sen kustannustoimittajalle.

Facesta sain tänä aamuna lukea, että taas yksi taideproosaa kirjoittanut kirjailija julkaisee dekkarin.  Miten monta feelgood-kirjaa ja dekkaria tähän maahan mahtuu?  Minunkin romaanini yrittää sulloutua feelgood-ryhmään.

Moni ehkä tietää, että olen Claire Keegan -fani. Luin uusimman Claire Keeganin suomennoksen Aivan viime hetkellä, joka sisältää kolme novellia. Sivuja kirjassa on 107. Napakka teos!

Yhdessä  kolmesta novellista kirjailijapäähenkilö lukee Tšehovin novellia Morsian (ei taatusti sattuma). Ei ole vaikea arvata, kuka on Keeganin esikuva. Toisessa novellissa mies matkustaa bussilla ja hänen vieressään istuu vieras nainen, jonka matkalukemisena on Roddy Doylen romaani Nainen joka törmäili oviin. Sekään ei ole sattumaa! Nainen on ylipainoinen ja puhelias ja ärsyttää miestä.

Ihana lukea tekstiä, joka on keikailematonta, eikä sellaista sakeaa metaforasoppaa. Hesarin kriitikko kirjoitti, että kaikissa kolmessa novellissa kerrotaan misogyniasta ja niinhän se on.  Viimeisen novellin loppu on isku vatsaan, lähes loppuun asti toivoo, ettei sitä lyöntiä tulisi. 

Kirjojen lukeminen on loputon suo, nyt haluan lukea Tšehovin novellin Morsian ja Roddy Doylen romaanin Nainen joka törmäili oviin (olen sen joskus lukenutkin). 

Keeganin kirjassa puhutaan ikuisuudesta. Naisen opettaja kuvasi sitä lapsille niin, että kun kaikki maailman hiekanjyvät laitetaan tiimalasiin ja valutetaan, niin se on ikuisuus.  Ikuisuus ei siis voi olla lyhyt. 

Odottelen, minkä maan Trump aikoo seuraavaksi "pelastaa".  

Kuvan amarylliksellä ei ole mitään tekemistä minkään asian kanssa. Se on täysin viaton.