Näin unen!

Näin unen! Luulin jo, että olin menettänyt kykyni nähdä unia. 

Luin kirjaa Paljastavat unet (Ullman, Zimmerman), joka on julkaistu suomeksi 1982. Paljastavat unet löytyi kirjaston varastosta, sivut olivat jo kellertyneet ja se oli taatusti iloinen päästessään ihmisten ilmoille. 

Kirjassa neuvottiin, että kun herää ja saa pikkuisen kiinni unen reunasta, ei saa sytyttää valoja, vaan pitää muistella unta. Minä siis muistelin ja sytytin lampun vasta sen jälkeen. Kirjoitin unen vihkoon, jonka olin varannut sängyn vierelle. 

Unessani ei tuntunut olevan mitään järkeä. Siinä esiintyi tanskandoggin pentu, jonka olin luultavammin napannut Ellen Jokikunnaksen Instasta. Ensin aistin unessani eteläisen illan lämpöä ja pimeyttä ja sitten harmaata päivänvaloa, lunta ja vetisiä hiihtolatuja. Yhtään ihmistä ei näkynyt.

Näin unta myös viime yönä, mutta en jaksanut kirjoittaa paperille, joten menetin kallisarvoisen uneni. 

Käsikirjoituksestani tehdään jo taittovedokset ja se menee studioon lukijalle. Painettu kirja tulee kuulemma kirjastojen tietoisuuteen Storian (ent. kirjavälitys) kautta. Oma tuntemukseni on sekoitus iloa ja häpeää. Sitähän monet tärkeät asiat ovat, kun ne kokee ensimmäistä kertaa. Kun ei tiedä mihin kaikki johtaa vai johtaako yhtään mihinkään. Jälkimmäinen skenaario on todennäköisin. Minulta on julkaistu kolme romaania, mutta kustantamo oli toinen ja kovin erilainen.

Hypin taas kerran aiheesta toiseen. Olen tottunut, että nykyään jumpissa sanotaan, että tehkää oman vointinne mukaan. Jos on rajoituksia, niin kertokaa. Levätkää, jos ette jaksa. Käykää pitkällenne jos ette pysy pystyssä. Juokaa vettä jos on jano. Lähtekää kahville jos ei huvita. Olkaa lempeitä itsellenne. 

Viimeksi kahvakuulajumppaa ohjasi reipas mies ja tehtiin kahvakuulalla terästettyjä kyykkyjä. Jumppaan on tullut uusi miespuolinen osallistuja, joka ei kieltämättä kyykännyt kovin syvään. Ohjaaja sanoi hänelle "Onko tuo muka kyykky?" 

Loukkaannuin kyykkääjän puolesta. Entä jos mies oli toipumassa leikkauksesta tai hänen nivelissään oli joku rajoittava vika. 

Ostin ilmakihartimen. Kysyin kampaajalta, miten saisin hiukseni laitettua edes vähän siihen malliin kuin hän, ja kampaaja suositteli ilmakiharrinta (ehkä sille on muitakin nimityksiä, minusta tämä on hyvä). Revin laitteen pakkauksestaan ja löysin laatikosta kihartimen lisäksi mustan neulehanskan.  

Kampaaja kertoi, että kiharrin saattaa kuumentua, jolloin hanskaa voi käyttä patalapun sijaan, vaikka eihän laite ole paljon kummempi kuin fööni, tuskin se kovin pahasti kuumenee. Sillä hanskakädellä saa kuulemma myös lyhyet hiukset pidettyä aisoissa.  

Täytyy myöntää, että hämmennyin parittomasta sormikkaasta.