Olen havainnut televisiossa enenevässä määrin paneeleja, joissa ei ole yhtään naista. Mikään maanpuolustusta tai diplomatiaa koskeva asia ei kosketa meitä naisia, eikä kenelläkään meistä ole minkäänlaista asiantuntemusta moisten asioiden suhteen. Tämä on luonnon laki.
Onhan sentään Elina Valtonen. Miltä on tuntunut puhua Donald Trumpista, kun on joutunut suorastaan valehtelemaan tai ainakin kaunistelemaan asioita.
Koska maailma on kuin vartioimaton ruutitynnyri, on paras harrastaa kulttuuria. Tampereella järjestetään Tampere Chamber Music -festivaali, joka päättyy tänään. Kävin torstaina Tampere-talossa konsertissa, jonka piti kestää puolitoista tuntia, mutta kestikin noin kaksi ja puoli tuntia. Aisiantuntijuuteni ei riitä arvioimaan konserttia, jossa esiintyi lukuisia arvostettuja muusikoita, mutta oli ihana seurata heidän innostustaan ja yhdessä soittamisen iloa. Musiikkikin oli hienoa, samaten Minna Tervamäen tanssi. Miten voi naisella olla niin yliliikkuvat raajat.
Konserttiin mennessä näin yhden puolitutun miehen, muistin hänen etunimensä jossain puolivälissä konserttia ja ihan loppupuolella sukunimi pulpahti mieleeni. Nimen etsiminen henkilökohtaisista tiedostoistani heikensi hieman musiikkiin keskittymistä.
Samaan aikaan Tampere-talossa liikkui miehiä mustissa bändipaidoissaan. Heitä varten oli myyntipöytä, josta myytiin olutta, lonkeroa ja shotteja. Yritin arvailla, mistä oli kyse. No Uriah Heepistä tietysti. Uriah Heep -fanit olivat vanhentuneet sitten 70-luvun. Luin Wikipediasta, että yhtyeen nimi on kaapattu Charles Dickensin romaanista David Copperfield, jossa Uriah Heep oli viekas ja vastenmielinen kirjanpitäjä. Kitaristi Mick Box on bändin ainoa alkuperäisjäsen.
Jatkan tänään editointia, oikeastaan editoinnin editointia. Onneksi hommalla on deadline, muutenhan jäisin pyörimään editointipyörässä hamaan loppuun saakka.
Yllä oleva kuva on vohkittu festivaalien sivulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti