Näytetään tekstit, joissa on tunniste Andrea Arnold. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Andrea Arnold. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Luma

Katsoin puolitoistatuntisen elokuvan Luma-nimisestä lehmästä. Elokuvan Cow on ohjannut Andrea Arnold. Pitkä elokuva lehmästä, voiko hullumpaa keksiä?

Luman elämä muistutti omaani siinä, että sen päivät olivat aika yksitoikkoisia: Lumalla syömistä, märehtimistä ja lypsyllä käymistä. Lumaa ympäröivät lajitoverit, minä vietän enemmän aikaa yksin.

Cow innosti lukemaan lypsykarjan kasvatuksesta. Lypsylehmä poikii keskimäärin kerran vuodessa. Luma ehtii seuranta-aikana poikia kahdesti. Lehmä tuottaa maitoa vaikka se on tiineenä. Maidon tuotanto loppuu noin kuukausi ennen synnytystä ja käynnistyy uudestaan kun vasikka syntyy. 

Synnytyksen jälkeen emo nuolee jälkeläisensä puhtaaksi ja vasikka siirtyy yksin toiseen aitaukseen, jossa sitä ruokitaan muovisesta keinoutareesta. Emo ammuu vasikan perään surkeasti. Tai niin minä tulkitsin. En voi tietää miltä Lumasta tuntui.

Vasikka on siis lehmävauva. Jos se on naaraspuolinen siitä tulee hieho ja ensimmäisen synnytyksen jälkeen lehmä, mutta jos se on uros siitä saadaan lihaa ja se
teurastetaan sunnilleen puolitoistavuotiaana. Vasikat nupoutetaan, eli sarven alut tuhotaan turvallisuuden vuoksi. Lypsylehmien elämä kestää viitisen vuotta. Periaatteessa lehmä voisi elää parikymmentä vuotta. 

Cow-elokuvan maatilalla ei lypsykarjaa kohdella huonosti.  Lehmiä kutsutaan tytöiksi ja kesäaikaan ne hyppelevät innoissaan laitumelle.

Elokuvassa ei puhuta, eikä selitetä tai julisteta mitään. Koin myötätuntoa Lumaa kohtaan, kun se liukasteli viimeistä kertaa ulos navetasta valtavaa maitotehdastaan raahaten. Jokainen voi sitten itse päättää onko tämä kaikki reilua. Lumaa on vaikea unohtaa.