Kaksi, nolla, kaksi , viisi

Tulen henkilökohtaisesti muistamaan vuoden 2025 vuotena, jolloin istuin ystävän designlampun päälle. Samalla kaaduin ja hajotin Boknäs-kirjahyllyn lasin. Se hämmästys siitä, etten ollutkaan istunut jakkaralle vaan lampulle, siinä ehti koko elämä kulkea filminä silmien ohitse. Itsetunto vaurioitui, mutta onneksi ei koitunut fyysisiä vammoja.

Sain kustannussopimuksen käsikirjoitukselleni.  Onneksi olkoon minulle. Romaanini nimettiin feelgood-romaaniksi. Kaipa se on sitä. 

Vuoteen on mahtunut paljon teatteriesityksiä. Eilen näimme siskoni kanssa Elli Salon kirjoittaman ja Riikka Oksasen ohjaaman näytelmän Muistopäivä. Näytelmä esitettiin Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Muistopäivä kertoo suomalaisista, jotka loikkasivat Neuvostoliittoon 30-luvulla. Kaikki heistä eivät olleet kommunisteja, osa lähti  rajan yli työtä ja ruokaa etsimään. Monet paremman elämän etsijät teloitettiin lopulta. Lapset vietiin ja venäläistettiin nimiä myöten. 

Näytelmä onnistui kaikesta huolimatta välttämään toivottomuuden. Hyvät näyttelijät, oivaltava koreografia, elävä musiikki, videoita käytetty hienosti ja tarina oli koskettava ja tosi. 

Katsomossa haisi kuin joku olisi kaatanut päälleen pullollisen espanjalaista vessanpesuainetta. Haistelimme ja arvailimme, mistä tuoksu oli peräisin. Vielä näytelmän jälkeenkin hajumuisto löyhähteli hetkittäin nenääni. Kotona paikallistin hajun lähteen laukkuni, jonka pohjalle parfyymin tuoksunäyte oli valunut ja imeytynyt laukun vuorikankaaseen. 

Mietin, minkä lupauksen tekisin ensi vuodelle. Viime vuosina en ole luvannut mitään. Ehkä voisin tällä kertaa tehdä poikkeuksen, jos keksin jotain helposti toteutettavaa.  

Hamlet

Shakespearen Hamlet julkaistiin ensimmäistä kertaa painettuna 1602  (kertoo Wikipedia).  Sitä esitetään edelleen ahkerasti, vaikka kaiken järjen mukaan parasta ennen päivän luulisi olevan jo ohitse. 

Hamletin pääosassa heiluu Tanskan kuninkaan poika, prinssi Hamlet. Hänen setänsä Claudius murhaa kuninkaan ja saa siten kruunun ja Hamletin äidin Gertruden. Gertrude ja Claudius menevät naimisiin kuukausi Hamletin isän hautajaisista. Mautonta! Ofelia taas on Hamletin rakastettu ja on siinä muutakin porukkaa. Näytelmässä on myös näytelmä, jossa kerrotaan murhasta.

Kansallisteatterin Hamletista on tehty jonkinlainen kabaree. Olavi Uusivirta Hamletina on hämmästyttävä energiapakkaus. Ihan oman tunnelmansa näytelmäsovitukseen tekee se, että Hamletin isää esittää Olavi Uusivirran isä Matti Uusivirta, joka kulkee harmaana hitaana haamuna näyttämöllä, kun poika taas hyppii, pomppii, riisuu vaatteensa ja välillä kulkee permannolla yleisön joukossa. 

Nykyajan feministi-Ofeliaa esittää Fanni Noroila, jonka laulua on kiva kuunnella. Ofeliallakin on näytelmässä pieni monologi! 

Lavalla soittaa bändi. Timo Kämäräinen on säveltänyt näytelmään musiikkia ja esittää vielä Hamletin ystävää Horatiota. 

Muut näyttelijät olivat Ola Blick, Karlo Haapiainen, Aleksi Holkko, Esa-Matti Long, Paula Siimes ja Timo Tuominen. Hyviä olivat kaikki tyyni.

Hamletista on monta suomennosta, nyt kuulemma käytettiin Matti Rossin käännöstä. Hamletin monologi alkaa muuten näin:

To be, or not to be, that is the question. Liekö maailmassa ainoatakaan yhtä tunnettua lausetta?

On mielenkiintoista nähdä eri versioita klassikkonäytelmistä ja kyllä minä tästä Samuli Reunasen ja Aina Bergrothin näkemyksestä pidin. Se oli ainakin tehty täysillä. Yleisössä oli paljon nuoria, joka on aina ilahduttavaa.

Miksiköhän näytelmässä oli Vesku Loiri -imitaatio? Olavi Uusivirta on muuten ihan yhtä hyvä kaatuja kuin Loiri. 

Minulla oli kiire junaan, enkä nähnyt loppukiitoksia, jotka ovat teatterissa parasta ja liikuttavinta. Vaatesäilön nainen oli ystävällisesti kasannut ulkovaatteeni valmiiksi penkille, josta ne poimin ja juoksin 22.03 junaan. Ehdin juuri ja juuri.  

Näytelmän viimeiset esitykset ovat loppuunmyytyjä.

Kuva: Yehia Eweis (Kansallisteatteri)