Katselin eilen Li Anderssonin presidenttivaalitenttiä ja minusta häntä kohdeltiin eri tavalla kuin Pekka Haavistoa (jota aion äänestää). Haastattelija keskeytti Anderssonin puheen toistuvasti, lueskeli papereitaan, eikä vaikuttanut kuuntelevan mitä Andersson sanoi. Tuntui siltä, että toimittaja pyrki tekemään presidenttiehdokkaasta haihattelevan tyttösen, joka yrittää tunkea isojen miesten sarjaan.
Muita tenttejä en ole katsonut, sillä saatan helposti ajautua liian voimakkaaseen tunnetilaan ja menettää yöuneni.
Palaan vielä hetkeksi Vanhaan testamentin Mooseksen ensimmäiseen kirjaan.
Saara oli Abrahamin (aiemmin hänen nimensä oli Abram, mutta ei siitä enempää) sisarpuoli ja vaimo. Saara kuuli yhdeksänkymmenvuotiaana synnyttävänsä vuoden sisällä pojan satavuotiaalle miehelleen (avioliitto oli ollut lapsenton, toki Abrahamilla oli lapsi orjan kanssa). Vauvauutisen kuultuaan Saara nauroi sen kuuluisan naurunsa.
Eilen sain tietää Lootista (Abrahamin veljenpoika) ja hänen tyttäristään, joita Loot tarjosi väkijoukon raiskattavaksi miehen ilmiasussa olevien enkelien sijaan. Tekstin mukaan tyttäret olivat neitsyitä.
Myöhemmin, erilaisten vaiheiden jälkeen tyttäret juottivat Lootin humalaan ja molemmat makasivat isänsä kanssa ja synnyttivät sittemmin poikalapset. Naiset ne vaan houkuttelee ja juonittelee ja miestä viedään. Vastenmielinen kertomus. Tarina on esitetty vähän kuin säätiedotus, johon ei sisälly myrskyvaroitusta.
Eläinuhrit mainitaan toistuvasti. Eläinparat eivät ansaitse sääliä.
Raamattu-projekti taitaa olla liian rankka minulle.
