Ostin Sokokselta valkoisen pellavapaidan ja käytin bonuskorttia laitteessa samalla kun maksoin ostoksen. Myöhemmin sain liikkeestä sähköpostin, jossa kysyttiin olinko tyytyväinen ostamaani pellavapaitaan. Minusta tuntui epämiellyttävältä, vähän kuin joku olisi penkonut kaappejani. Olen ahneuttani myynyt yksityisyyteni, mutta halpaan hintaan.
Olen kaupannut elämäni myös Facebookille. Luin Emma Jane Unsworthin romaanin Aikuiset. Romaanin nimihenkilö, kolmekymppinen Jenny elättää itsensä kirjoittamalla kolumneja nettijulkaisuun. Jennyllä on paha someriippuvuus. Nappasin romaanista muutaman herkullisen huomion somesta: "Kommenteista tykkääminen vaatii aina sitoutumista, sillä jos tykkäät yhdestä, pitää tykätä kaikista" (olen usein pohtinut, onko tylyä jättää joku kommentti huomiotta), "Huutomerkit ovat nöyristelijöiden välimerkkejä" (olen huutomerkkityyppi, pistettä pidetään nykyään epäkohteliaana tapana lopettaa lause), "Olemme luokitelleet sen (somen) käyttäjät, myös itsemme näin: tykkääjät, ei-tykkääjät (lymyilijät), taktiset tykkääjät ja oikeasti täyspäiset"(onko niitä?) ja "Facebook on datankeruulaitos, joka on naamioitu toverilliseksi yhteisöksi, vaikka tosiasiassa se lietsoo epävarmuutta ja tuskaa".
Sokos-tavaratalo on mukakiinnostunut, olenko tyytyväinen ostokseeni. Tykkäänkö pellavapaidastani. Se arpoo tuotepalkintoja kyselyyn vastanneille ja tekee varmasti omat päätelmänsä ostajien mielipiteistä.
Nykyään ei voi tehdä juuri mitään joutumatta arvioimaan muita. Odottelen aikaa, jolloin ystävät lähettävät arviopyynnöt yhteisistä kahvihetkistä
