En ole käyttänyt ompelukonetta sitten kouluaikojen. Katsoin Areenasta kaksi kautta letkeää ohjelmaa (Suuri ompelukisa), jossa etsitään Britannian parasta kotiompelijaa. Halusin yhtäkkiä kiihkeästi ommella. Sain ystävältä lainaksi vanhan Singerin ja yllätyksekseni muistin miten sitä käytetään.
Leikkasin kaavapaperia ompelukoneen omistajan ohjaamana ja samalla leikkasin kirjaston lehden kaava-arkkiin parinkymmenen sentin haavan. Ilalla minulla oli kaksi siksakattua kangaspalaa, mutta kaikki sormet tallella.
Valitsin ensimmäiseksi ompelutyöksi yksinkertaisen hameen, jossa on vyötärökuminauha. Näin hameen helmojen hilpeän tanssin kevättuulessa. Huruuttelin koneella ja sain aikaiseksi pötkelön, jonka nähdessään ohjelman tuomarit sanoisivat "Saumoja ei ole silitetty. Kankaan kuvioita ei ole kohdistettu. Hame ei istu lantiolta. Huolimatonta työtä. Valitettavasti joudut lähtemään kotiin." Sen jälkeen muut kilpailijat halaisivat minua, tirauttaisin muutaman kyyneleen ja sanoisin kameralle "Tänne pääseminen oli voitto. En aio lopettaa ompelemista koskaan".
Aion katsoa, mitä hameelle olisi tehtävissä. En luovuta vielä, vaikka ehkä kannattaisi.
Sain eilen kivaa kirjallista palautetta kolumnistani. Se tuli tarpeeseen.
