Olen katsonut Areenasta brittiläistä sarjaa Suuri ompelukisa. Ohjelmassa etsitään Britannian parasta kotiompelijaa. Sarja auttaa ahdistukseen, arvelisin Suuren omapelukisan tehon vastaavan yhden milligramman Diapam-tablettia.
Ensin suoritetaan kaavahaaste, jossa ommellaan kaavasta jotain sellaista pientä kuten miesten pikkutakki. Aikaa on kuusi tuntia. Ommellaan lasten vaatteita, korseletteja, iltapukuja, yöasuja, takkeja, urheiluasuja, kaikkea mahdollista. Kilpailuun kuuluu tuunaustehtävä, jossa vanhoista vaatteista valmistetaan kekseliäitä luomuksia.
Osallistujat eivät kiusaa vaan auttavat toisiaan. Jokaisessa osassa yksi taituri putoaa ja tuota huonosti päärmännyttä tai nappien kiinnittämisessä myöhästynyttä tyyppiä kaikki halaavat. Halaamisen katsominenkin lohduttaa.
Ompelemista pidetään paljolti naisten juttuna, mutta ohjelmaan osallistuu myös taitavia miehiä. Edesmennyt ex-appeni oli ammatiltaan mallimestari ja hän loihti minulle kauneimman vaatteen, jonka olen omistanut, sileästä tummansinisestä sametista ommellun iltapuvun. Lainasin juhlavaatetta kaverilleni, joka riehui promootiossa niin, että mekon takapuolen kodalle tuli tahra, jota en saanut enää pois. Ei se leninki minulle enää mahtuisikaan.
Olen ommellut viimeksi joskus kouluaikoina ja nyt minut on vallannut vastustamaton halu ommella vaatteita. Ystävä lupasi ompelukoneen lainaksi.
2 kommenttia:
Nyyh tahratun samettimekon muistolle! Tuli heti mieleen oma häpeällinen tekoni. Lainasin kälyltäni hemaisevan kesämekon ekalle yhteiselle matkalle silloisen poikaystäväni kanssa, Rhodokselle. (Koko laina tuntuu nyt aika omituiselta, että miksi sitä nyt sellaista vaatetta lainaisi. Idea saattoi olla ystävällisen kälyn.) Matka meni hyvin, ei tahroja, mutta pesaisin mekon kotiin palattuani. Liian kuumassa! Se kutistui eikä enää sopinut kälylleni. Mikä häpeä ja harmitus. Muistan sen vielä niin hyvin.
Epäilen, että mekon tärvellyttä tyyppiä harmitti tässäkin tapauksessa enemmän.
Lähetä kommentti