Olen maltillisesti eläkkeellä. En ole ryhtynyt riehumaan. Kirjoitan, luen, käyn kuntosalilla ja juon päivittäiset pullakahvini. Yksi tapahtuma päivässä riittää. Hammastarkastus on tapahtuma, kaupassa käyminen on tapahtuma, elokuvan katsominen elokuvateatterissa on erityistapahtuma, ihmisten tapaamisen jälkeen on levättävä pari päivää.
Kirjastokäynti on yhtä vähän tapahtuma kuin hiusten peseminen. Käyn kirjastossa melkein joka päivä. Nyt kirjaston kahvila on suljettuna viiden viikon ajan. Miten minä pärjään?
Katsoin Wim Wendersin elokuvan saksalaisesta kuvataiteilijasta Anselm Kieferistä. Elokuva oli 3D-esitys. Olen aiemmin nähnyt 3D-versiot Avatar -animaatioelokuvasta ja Sodankylän elokuvafestivaaleilla Godardin elokuvan Goodbye to Language. Jälkimmäinen vaikutti humalaisen kuvaamalta, sillä välillä kaikki kellahti ihan kallelleen.
Siispä 3D-lasit silmille. Anselm Kiefer on pykännyt itselleen valtavan työtilan ja mystisen maailman vanhoihin teollisuusrakennuksiin. Elokuvassa seurataan kun taiteilija ajaa keskeneräisten ja valmiiden taideteosten keskellä polkupyörällä, räiskii maalia valtaville maalauspohjille (ovatkohan ne puuta?) ja polttaa maalauksiin kiinnitettyjä ruokoja. Avustaja sammuttaa palonalut. Välillä seuraamme pikku Anselmia.
Liikutaan valtavassa kirjastossa, hiekkakasassa, hökkeleistä kasattujen tornien keskellä ja talvisella pellolla. Jotain hyvin mystistä elokuvassa ja taiteilijassa on. Häntä epäiltiin jossain vaiheessa uusnatsiksikin, sillä hän kuvasi taideteokseen natsitervehdyksen. Kiefer on käsitellyt töissään suhdettaan Saksan menneisyyteen. Hän syntyi pari kuukautta ennen Saksan antautumista.
Taidemuseo Göstaan on hankittu yksi Kieferin työ. Sen nimi on Väinämöinen Ilmarinen ja siellä sitä voi käydä katsomassa.
