Kissan oksennus ja muuta mukavaa

Elämä koostuu toistoista. Meitä on kolme siskosta ja jokaikinen isän- ja äitienpäivä (syntymäpäivä ja joulu) otamme yhteyttä keskimmäiseen siskoon, jotta hän hankkisi yhteislahjan. Nykyinen tekniikka helpottaa toimintaa, sillä meillä siskoksilla on yhteinen WhatsApp-ryhmä. Siskon mies olikin jo tänään sanonut, että kohta ne laittavat viestiä. No laitettiinhan me. Mies varmaan siunaa, että on naimisissa lahjanostajasiskon eikä jomman kumman lusmusiskon kanssa.

Syntymäpäivinä isä laulaa meille puhelimessa vanhan miehen äänellään "Paljon onnea vaan." Se tuntuu kivalta. Isä ei häpeä vaan laulaa reippaasti. Minä olen niin täynnä häpeää, ettei moinen onnistuisi.

Mietin eilen fb-ryhmiä joihin kuulun ja mistä ryhmästä oikeasti pidän. Se ei ole "Lääkärit kierrättää" (ryhmässä myydään vanhoja vaatteita, kenkiä ja huonekaluja ylihintaan), ei "Lääkärit ja kirjallisuus", "Kirjallisuuden ystävät" tai "Rennommat kirjallisuuden ystävät" eikä myöskään "Rennot feministit" vaan "Suomen ragdoll-kissat". Kissakuvia ja -videoita on kiva katsoa, eikä ryhmässä suuremmin riidellä, joten ei ole tarvetta ryhmään "Rennommat Suomen ragdoll-kissat."

Tänään silti mietin, että miksi olen hulluuksissani kissan vastuksekseni hankkinut. Kerttu alkoi raapia makuuhuoneen ovea klo 5 ja raapimisen ohessa se huusi oven läpi minulle kovin vaativaan sävyyn. Kun lopulta nousin ylös se pudotti öljypullon, jonka korkki aukesi ja nestemäinen rasva levisi keittiön lattialle. Viimeistelin aamun ihan itse astumalla kissan oksennukseen.