Katson vielä yhden jakson

Luin Kodin kuvalehdestä toimittaja Anna-Stina Nykäsen haastattelun. Hänen elämänsä on ollut viimeiset pari vuotta raskasta: ensin kuoli isä, seuraavana päivänä sisko ja myöhemmin vielä aviomies. Nykänen lohduttautuu vertaamalla elämää televisiosarjaan: "Tässä jaksossa tapahtuu nyt tällaista ja sitten tämä on nähty. Sitten tulee seuraava jakso, ja siinä voi tapahtua jotain ihan muuta. Katson vielä sen". Minua kosketti tuo viimeinen lause: paskallekin elämälle kannattaa antaa vielä mahdollisuus korjata tapansa. 

Tänään kampaajalla viereisellä tuolilla istunutta asiakasta tällättiin morsiameksi. Pöydällä kiemursi kolme hiuslisäkettä kuin jotain hyvin harvinaisia karvaeläintä. Ne pujotettiin nutturaa tukevoittamaan. Nuoren naisen yläluomet piirrettiin magneettisella rajausvärillä, johon tekoripset napsahtivat kiinni.  Pöydällä seisoi lasillinen kuohujuomaa, suklaata ja mansikoita. Kampaajani lupasi minulle samantasoiset tarjoilut jos menen naimisiin. Kenen kanssa?

Hääpari joutuu ikävästi huomion keskipisteeksi, hääleikit ovat vaivaannuttavia, noutopöydän salaatit vetisiä ja kakku liian makea. Morsian polkaisee sulhasta kipeästi ja joku sukulainen on kännissä. Olen mennyt jo kerran naimisiin ja se riitti. Se tapahtui kylläkin maistraatissa. Tilaisuus oli karu, eikä morsiolla ollut magneettiripsiä.

Luin somesta päivityksen ihmisistä, jotka pahoittavat mielensä siitä, että suklaapötkön, lakritsin tai kaurahiutaleiden pakkauksia tai nimiä muutetaan tai avioliittoa laajennetaan koskemaan samaa sukupuolta olevia ihmisiä. Näille status quo -ihmisiä kaikki muutokset loukkaavat, aiheuttavat ahdistusta, surua ja porua. Minkälainen tämä maailma olisikaan jos täällä hallitsisivat status quo -ihmiset. Miettikääpäs sitä.