Kun olin päiväkotilapsi, teimme tätien ohjaamana joululahjat äideille. Miksei muuten isille? Lahja oli muistaakseni pannunalunen ja se oli kiedottu valkoiseen paperiin ja paketin ympärille oli sidottu punainen nauha. Paketista ei saanut kertoa äidille. En voinut olla vihjailematta, mitä olisi tulossa, jos äiti jaksaisi odottaa vielä muutaman päivän.
Odotus tuntui pitkältä ja kutkuttavalta.
Isä laittoi lahjan kirjahyllyn päälle ja nosti minut joka päivä ylös, että saatoin tarkastaa, ettei paketti ollut kadonnut mihinkään.
Jännä, etten muista hetkeä, jolloin äiti avasi paketin. Ilmeisesti se ei ollut mikään suuri spektaakkeli.
Sain kirjalahjoja joka joulu ja kirjat olivat muutenkin suosittuja lahjoja ja kustantamojen joulumyynti merkittävä. Viime jouluna lupasin lapsilleni ja heidän puolisoilleen kirjalahjat, jotka he saivat itse valita. Tänä vuonna en. Kuulemma kirjojen joulumyynti on ollut huonoa.
Lupaan ostaa ainakin yhden kirjan vaikka sitten itselleni.
Kävin Kulttuuriravintola Kivessä Café Barock-musiikkitapahtumassa ensimmäistä kertaa. Tapahtuman sivulla sanotaaan, että Café Barock palauttaa konserttitradition juurilleen yhteisen viihtymisen tavaksi, johon kuuluu syöminen, juominen ja jutustelu.
Nämä vanhan musiikin tyypit näyttivät erilaisilta kuin muut klassisen musiikin soittajat, jotenkin rennommilta ja boheemimmilta. Siltä, etteivät ota itseään niin tosissaan. Ehkä heidän ei tarvitse kilpailla paikastaan soittokädet ruvella.
Istuin samassa pöydässä kahden kollegan kanssa. Puhuimme siitä, miten paljon monilahjakkuuksia lääkäreissä on. Olen tavannut kirurgin, joka on käynyt teatterikoulun, tiedän monia lääkärimuusikoita, -urheilijoita ja -kirjailijoita. Tutkijoita. Paljon älykkäitä tyyppejä (on niitä tietysti muillakin aloilla). Olen aina tuntenut itseni lahjattomaksi heihin verrattuna, varsinkin yliopistosairaalapiireissä. No nyt on sitten paloittelusurmalääkärikin.
