Sulatetut viinerit

Kotini lähiympäristössä vaanii nainen, joka pyytää auttamaan itsensä tien ylitse. Koska nainen kykenee kävelemään rollaattorin kanssa jalkakäytävää pitkin, minulle ei ole ihan selvinnyt miksi hän tarvitsee apua tien ylityksessä. Yritin kerran avustaa häntä ja hän sanoi "Sinä autat väärin." Sen jälkeen olen raukkamaisesti pakoillut häntä.  Se ei ole kiltisti tehty. 

Tänään en katsonut riittävän tarkasti, joten törmäsin naiseen. Hän sanoi minulle "Kaunis ilma. Kaunis huulipuna".

Kun viimeksi kävin isäni luona, saimme palvelutalon kahvilassa jälkiruoaksi mansikkaleivokset. Kun siskoni ja hänen miehensä tulivat heti sen jälkeen kahville, sanoin, etten ota pullaa, eikä siskonikaan halunnut. Isä vetäisi pakastimesta kuusi viineriä sulamaan. Sanoin, että nehän menevät piloille, mutta isä ilmoitti, että hän pakastaa ne uudelleen. Käsittääkseni elintarvikkeiden toistuvaa sulattamista pakastamista ei suositella. 

Isä oli ostanut bluetooth-kaiuttimen asukkaiden lauluiltoja varten. Minulla on samanlainen, mutta pienempi. Isä täyttää elokuussa 96 vuotta. 

Tallipihalla järjestettiin vintage-tapahtuma. Siellä myytävät vaatteet näyttivät joko siivoustakeilta tai ne on tehty niin kapeavyötäröisille naisille, että sellainen vyötärömitta on äärimmäinen harvinaisuus. Kuva on otettu kyseisestä tapahtumasta.  

Kirjakaupassa

Tein toivioretken kirjakauppaan. Näön vuoksi vilkuilin alkuun pokkaritarjousta: nyt saisi kolme pokkaria viidellätoista eurolla. Ihan sama. Katseeni pyyhki kirjapinoja mitään näkemättä. Sopivan ajan kuluttua hiivin huomiota herättämättä kaunokirjallisuushyllylle (liikehtimiseni ei kiinnostanut myyjiä tai muita asiakkaita) ja siellähän se Ei saa elvyttää oli, kansi käännettynä kutsuvasti potentiaalisia ostajia kohti. Laitoin kännykän äänettömälle, nappasin kuvan ja poistuin myymälästä.

Ystäväni R sanoi eilen puhelimessa, että minun pitäisi hakeutua johonkin netin ulottumattomiin, vaikka Rautavaaran korpeen, että loppuisi tuo jatkuva kirjan googlaaminen. Hän oli oikeassa. Tämä ei ole enää normaalia.

R kertoi, että Goodreadsin äänestyksessä viime vuoden parhaaksi rakkausromaaniksi valittiin Read, White & Royal Blue (Casey McQuiston), joka kertoo kahden miehen rakkaustarinan, toinen heistä on Englannin kuninkaallinen (siis prinssi) ja toinen Yhdysvaltain presidentin poika. Kuulostaa uskomattomalta, mutta kirja on kuulemma hyvin kirjoitettu.

Uusimmassa Imagessa haastatellaan ohjaaja Milja Sarkolaa ja jutussa siteerataan jotain hänen näytelmäänsä (minulla ei ole tässä lehteä käsillä), jossa heitetään ajatus, että kaikki ihmiset ovat itsekkäitä ja pyrkivät pitämään huolta vain itsestään ja jälkeläisistään. Nekin, jotka auttavat muita, tavoittelevat omaa etuaan. Haluavat, että heitä pidettäisiin hyvinä ihmisinä. Minusta ajatus oli mielenkiintoinen. Muiden auttaminen hyödyttää myös itseä, jos ei muuten, niin siitä saattaa saada hyvän mielen. Luultavammin laitan roposeni SPR:lle ja Planille puhtaasti imagosyistä. Oli hyvän tekemisen motivii mikä vaan, niin tuohan se avun sitä tarvitseville.