"Teidät on tuomittu avioeroon". Noilla sanoilla päätös asiasta annettiin. Luen Laura Honkasalon kirjaa Eropaperit. Se tuo ikävästi mieleen oman avioeron ahdistavuuden. Kirjan myötä tulee taas lähelle se avuttomuus ja pelko, jonka ero aiheutti. Vasta myöhemmin tuli viha ja uhma. Jossain vaiheessa päällimmäisenä oli katkeruus lasten kohtelusta. Nyt on saavutettu rauha ja sovitus. Koskaan en voi oikeasti luottaa kehenkään, mutta taustalla ovat myös muiden elämänvaiheiden kokemukset.
Joulun kunniaksi oli Kodin kuvalehdessä Sinikka Nopolan joulunovelli. Jossain vaiheessa aloin minäkin joulupöydässä mesoa Biafran nälkäänäkevien lasten asiaa. Äiti oli yötä myöten viikko tolkulla valmistellut Joulua. Vaikka osoitin sanallisesti vanhemmilleni Joulun irvokkuuden, heidän porvarillisuutensa ja välinpitämättömyytensä kehitysmaiden ahdinkoa kohtaan, söin kuitenkin jouluruokaa. Alentuvasti, vastenmielisyyttä tätä porvarillista hapatusta kohtaan osoittaen. Pienenä koululaisena taas vaadin, että joulupöydässä luettaisiin jouluevankeliumi.
Hyppelen asiasta toiseen. Katsoin eilen Runoraadin. Voittajarunosta en ymmärtänyt mitään. Mitä monimutkaisempi ja vaikeaselkoisempi sen hienompi. Viimeisessä runossa (en muista runoilijan tai runon nimeä), sanottiiin, että matkaa tehdään ajattelemalla, ei kävelemällä. Minusta se oli hienosti sanottu. Raatilaiset pitivät sitä kuluneena sanontana. Sivistymättömyydestäni oli hyötyä, sain kokea oivalluksen.
lauantai 5. joulukuuta 2009
perjantai 4. joulukuuta 2009
Bianca ja Sirkku-Liisa

Kävin kylässä poikani ja hänen tyttöystävänsä luona. Heillä on neljä kissaa pienessä kaksiossa. Sirkku-Liisa häiritsee Biancaa kun hän yrittää käydä hiekkalaatikolla, niinpä Bianca pissii päiväpeitolle tai sohvalle. Bianca on kooltaan noin kaksinkertainen Sirkku-Liisaan verrattuna. Minä haaveilen kissasta, sellaisesta, josta ei lähde karvoja, joka viihtyy itsekseen, syö mitä vain, ei raavi huonekaluja, roiku verhoissa ja tekee tarpeensa oikeisiin paikkoihin. Sellaista kissaa ei ole.
Olen unohtanut kissanhiekan raahaamisen kaupasta. Alan unohtaa Harrin, joka makasi tiskialtaassa, suostui syömään vain yhtä merkkiä olevaa kissaruokaa, jonka jäljiltä huonekalut olivat riekaleina ja jota vieraat pelkäsivät. Harri oli löytökissa ja aito saalistaja, saalisti vieraiden varpaita.
Eräs psykiatri sanoi, että kissojen kohdalla patologisen ja normaalin raja kulkee seitsämässä (en ole ihan varma luvusta, kuitenkin selvästi vähemmän kuin kymmenen).
torstai 3. joulukuuta 2009
Päivitykset
Luin miehestä, joka alkoi alttarilla päivittää parisuhdestatustaan Facebookiin. Jos menen naimisiin uudelleen, mitä pidän hyvin epätodennäköisenä, lupaan päivittää statukseni koko ajan.
Entäs synnytys:
Supistukset 5 min välein
Supistukset 1 min välein
Lähdemme sairaalaan
Sattuu P-leesti
Kohdunsuu 5 cm auki
Kohdunsuu 8 cm auki
Ponnistuttaa, mutta ei saa ponnistaa s-na
V-n FB
10 pisteen tyttö tuli, ihanaa!
Istukka syntyi
Kätilö ompelee episiotomiahaavaa...
Entäs synnytys:
Supistukset 5 min välein
Supistukset 1 min välein
Lähdemme sairaalaan
Sattuu P-leesti
Kohdunsuu 5 cm auki
Kohdunsuu 8 cm auki
Ponnistuttaa, mutta ei saa ponnistaa s-na
V-n FB
10 pisteen tyttö tuli, ihanaa!
Istukka syntyi
Kätilö ompelee episiotomiahaavaa...
Kuin kala
Ilma on harmaa
vesi on kylmää
lumi on märkää
kuin kala uin kotiin
suomut silmillä makaan sohvalla
en liikauta eväänikään
(Höperö "runo", tänä aamuna bussissa mietitty.)
vesi on kylmää
lumi on märkää
kuin kala uin kotiin
suomut silmillä makaan sohvalla
en liikauta eväänikään
(Höperö "runo", tänä aamuna bussissa mietitty.)
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Valokuvauksesta

En pidä valokuvattavana olemisesta. Jos tiedän, että minua kuvataan väännän naamani teennäiseen virnistykseen. Mielestäni en näytä kuvassa siltä, mitä oikeasti olen. Iän myötä homma vain pahenee. Kuka on tuo keski-ikäinen hieman jo rupsahtunut nainen, joka esiintyy valokuvissa minun vaatteissani. Viiden vuoden kuluttua katson samaa kuvaa ja olen ihan tyytyväinen. Pitäisi siis olla tyytyväinen nyt. Kuvaustilanteissa yritän kiskoa kameran itselleni.
-Mene sinä vaan kuvaan, minä voin kuvata
Hieno valokuvakirja "Maailman ihanin tyttö" on voimaannuttavaa valokuvausta. Siinä on kuvattu lastenkodissa kasvaneita nuoria naisia. Kuvat ovat hyvin kauniita. Toivoisin samantyyppistä projektia keski-ikäisistä eronneista naisista.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Jake
Olen istunut tämän ja eilisen päivän laittamassa tietoja SPSS-ohjelmaan. Suorastaan seesteinen olo. Ei yhtään ajatusta eloani häiritsemässä. Tietoja syöttäessäni olen kuunnellut Ylen Arenan musiikkiohjelmia. Jake Nymanilla on ihanan rauhoittava ääni. Olen tiedostanut vain hänen äänensä, en asiasisältöä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)