Mies, joka kuvaa ruoka-annoksia

Alani kokous järjestettiin erään urheiluopiston liepeillä sijaitsevassa hotellissa. Ainoa urheilusuoritukseni oli kohottautuminen hissillä hotellin aulasta toiseen kerrokseen. Miksi kokousta ei voitu järjestää keskellä kaupunkia kätevien liikenneyhteyksien päässä?

Ajoimme kollegani ja ystäväni V:n kanssa tilaisuuteen. Autossa keskustelimme eräästä miespuolisesta kollegasta. V kysyi "Onko kyseessä se mies, joka kuvaa ruoka-annoksia?". "On!", minä hihkaisin. Kun mies kaivoi illallispöydässä esille laadukkaan kameran, V alkoi etsiä käsilaukusta huulipunaa näyttääkseen kuvaukselliselta. Kollega kuvasikin lautasen sisältöä. Olin hiljattain hänen kanssaan ruokapöydässä ja hän otti kuvia lautasella retkottavista ravuista. Miehellä täytyy olla laaja kuva-arkisto erilaisista ruoka-annoksista. Muita kohteita en nähnyt miehen kuvaavan.

Mistäköhän minut muistetaan? Nainen, jolla on kirjava takki ja liian lyhyt hame. Nainen, jolla on kissa nimeltään Kerttu (kissa, jonka oksennukset ovat sieviä). Nainen, jonka nenä vuotaa ulkoilmassa. Nainen, joka aina suunnittelee laihduttavansa ja aloittavansa jumpassa lamppaamisen.

Eräs kollega oli seurannut toimintaani luennoilla, vilkaisin kuulemma aamupäivän kuluessa luennoitsijaa kolmesti ja kävin FB:ssa kaksikymmentä kertaa.

Ilopilleri K, joka katsoi artikkeliamme varten röntgenkuvat, ennusti käsikirjoituksen kohtalon. On kuulemma 95 prosentin todennäköisyys, että lehti hylkää sen. Olen vihdoin löytänyt jonkun jonka rinnalla vaikutan huikean optimistiseltä olennolta.

Lento

H tunkee jonon keskivaiheille. Nainen rumassa uniformussa ja korkeakorkoisissa avokkaissa käyttää punaisen valon alla lapun, jossa lukee boarding pass. H laskeutuu tuubia pitkin koneeseen. Parissa ensimmäisessä penkissä istuvat bisnesluokan matkustajat, he pääsevät koneeseen ensimmäisinä, sillä heidän työnantajansa ovat maksaneet lipuista eniten. He näpräävät läppäreitään tai lukevat Taloussanomia. H kulkee laukkua raahaten riville 20. Edessä kulkeva nainen alkaa ahtaa kassiaan ylähyllylle ja tukkii tien. Vihdoin H pääsee paikalleen ja kiristää turvavyön tiukalle. Jos kone putoaa niin H ei aio sinkoilla pitkin matkustamon seiniä vaan pudota siististi takapuoli penkkiin sidottuna. Koneessa on alkuun kuuma, sitten katosta alkaa työntyä kylmää ilmaa, tarkoituksena on pitää asiakkat virkkuina lento-onnettomuuden varalta. Nyt viereen istuu mies, joka selailee vaarasta tietämättömänä papereitaan. Lentoemäntä asettuu keskelle käytävää ja viittoilee kohti EXIT-kylttejä. Lähin voi olla selkäsi takana. H kääntyilee, eikä näe yhtään kylttiä. Nainen pukee ylleen keltaiset liivit ja näyttää mistä naruista on vedettävä jos joutuu veden varaan. Naruja ei saa missään nimessä kiskoa ennenkuin on siirtynyt ulos ilma-aluksesta. Nainen demonstroi vielä happimaskin käytön ja poistuu johonkin tarkistettuaan, että kaikki istuvat kiinnitettyinä sinisiin penkkeihin.

Moottorit alkavat jyllätä kuin lopun edellä. H alkaa lukea Isä meidän- rukousta, vaikkei siihen oikein usko.  H on yhden viiinilasin hiprakassa. Koneen vauhti kiihtyy, pyörät irtoavat kiitoradasta ja rullautuvat kolisten koneen pullean vatsan alle. Kun turvavöiden merkkivalo sammuu niin H melkein rentoutuu. Hänen mieleensä ei tulisi irrottaa vyötä, sillä hän iskeytyy maahan mieluiten penkkiin sidottuna. H saa eteensä kolmioleivän, joka maistuu pahvilta, välistä valuu jotain rasvaista ja mautonta, se tippuu H:n housuille ja jättää näkyvät rasvatahrat. H kaataa punaviiniä muovimukiin vihreästä muovipullosta. Hän alkaa keskustella vieressä istuvan miehen kanssa ja kertoo kahden tunnin lennon aikana kaiken itsestään. Millään ei ole mitään väliä, sillä todennäköisyys selvitä hengissä on olemattoman pieni ja tunnustettavaa riittää. H rentoutuu, kone lentää jo niin matalalla, että H saattaisi erottaa pikkuruiset tiet ja talot jos uskaltaisi katsoa ikkunasta. Kone osuu maisemaa halkovalle kiitoradalle. H repii laukun ylähyllyltä ja sanoo ovella seisovalle lentoemännälle kahteen kertaan kiitos.

----------------------------------------------------------

En kirjoita tänne pariin päivään. Piiloudun hotelliin, keskelle ei mitään ja kuuntelen luentoja ja osallistun kokouksiin.

Motivoiva aamu

Istun outoon aikaan koneen äärellä. Menen lääkäriin kello 8.30 ja vasta sitten töihin. Olisin voinut siis nukkua myöhempään,  varsinkin kun saavuin kotiin puolilta öin. Kirjoitusmotivaationi on kadoksissa, eikä sitä tunnu löytyvän sohvan alta, eikä komeroista, jonne kaiken romun piilotan. Syynä ovat kirjoituskilpailut, joihin osallistuin, eikä menestystä irronnut tälläkään kertaa. Eikö jonkinlaisella älyllä varustettu ihminen vaihtaisi kirjoittamista liikuntaan tai vaikkapa raapustaisi tieteellisiä artikkeleita ihan tosissaan. Kun on tyhmä niin on pakko paukuttaa päätään seinään ja alakuloistua.

Lensin parin viikon sisään toista kertaa väliä Helsinki Amsterdam. KLM:n koneessa tarjottiin kaksi leipäpalaa, toinen oli hieman tummempi ja toinen vaaleampi, Finnairilta sai kolmioleivän. KLM ilahdutti pienellä muoviviinipullolla, Finnairilla se olisi maksanut viisi euroa.

Vietin vuorokauden lentokenttähotellissa. Huoneeseeni oli pedattu parisänky ja vuodesohva. Hotellin aulassa parveili joukko japanilaisia ja odotin muutaman heistä majoittuvan kanssani samaan huoneeseen, heillä oli kuitenkin ilmaesesti omat hotellihuoneet. Opettelimme motivoivaa potilaan haastattelua. Potilaalle ei siis sanotakaan "Lopeta idiootti tuo tupakan röyhyttäminen" vaan "Mitä hyviä ja mitä huonoja puolia tupakoinnissasi näet?". Hollantilainen opettaja kertoi opettaneensa nepalilaisia ja ihmetelleensä pitkiä hiljaisia taukoja, kehoitin häntä tulemaan Suomeen.  Nyt ryhmässämme oli useita eri kansallisuuksia.

Nyt motivoidun lähtemään liikenteeseen. Aion ainakin tämän päivän surra lahjattomuuttani.

Pan Am elämää

AuvoT vertaa elämääni Pan Am sarjaan. Sitä se ei todellakaan ole. Välillä mietin mitä tänne voi kirjoittaa, jospa joku alkaa vihata ja vainota minua. Saattaahan joku kadehtia elämääni, vaikka itse en sitä kovin kadehdittavana näe. Kongressit voitaisiin järjestää videokokouksina, 2000 osallistujaa seuraisi luentoja kotonaan ja mieluiten vapaa-aikanaan. Siitä jäisivät kylläkin kaikki kontaktit pois. Kollegat näkevät toisiaan luentojen välillä ja kyselevät mitä kukakin on oppinut, tauoilla katsellaan postereita ja keskustellaan niistä. Toisaalta sitten ei olisi väsyttäviä, pelottavia lentoja ja tylsiä hotellihuoneita. Kongressit ulottuvat yleensä viikonloppuun, ettei työpäiviä menetettäisi niin paljon, nyt luennoilla meni vain vappupäivä. Toukokuun alku on jostain syystä täyteen tupattu, lähden tänäänkin matkoille (ihan kohta), osallistumme apulaisosastonhoitajan kanssa yhteen kokoukseen huomenna ja koska paikkakunnalle ei ehdi Tampereelta aamulla lähdemme jo tänään. Kotiin tulemme huomenna, myöhään illalla, tiistaina on päivystys ja keskiviikkoillasta perjantaihin on alani kokous ihan Suomessa. Ne kokoukset tarkoittavat paria vuorokautta sisällä, poispääsy on aina ilahduttava kokemus. En haluaisi matkustaa työkseni, kotona on kiva olla. Meillä ei sivumennen sanoen anneta päivärahoja, jotta mahdollisimman moni pääsisi kouluttautumaan.

Laitoin taas eilen sen ikuisuusartikkelini eteenpäin. artikkelin kuva oli väärässä formaatissa. taistelin sen kanssa aikani, sain onneksi tehtävään apua. Kävin eilen töissä lukemassa sähköpostit, jiota ei voi kotoa käsin lukea.

Sain tänä aamuna kahlattua loppuun Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä. Kirja kertoo Harri Salmisesta, jonka heti ajattelee olevan itse kirjailija Salama, kirjassa kertovat omat tarinansa myös hänen vanhempansa Maija ja Santtu. Romaanissa on oikeastaan kolme pientä romaania, edellä mainittujan lisäksi tarina jatkosodan aikaisesta vastarintaliikkeestä. Kirja kertoo kommunisteista tekemättä heistä erityisen ihanteellisia, he ovat ihmisiä. Koskettavin minusta oli Harrin tarina, johon kirja loppuu. Romaanissa on paljon ja hyvin luontevaa murteelista dialogia, sekä Keski-Suomesta että Pispalasta: "Sun kinttuskin on on saatana kuin halot huolimattoman liiterissä".

Vähäiset matkatavarani ovat kuin halot liiterissä. Nyt on pakko lopettaa. Voikaa hyvin ja pitäkää peukkuja, että koneeni pysyy ilmassa sen vaadittavan ajan.

Jalkapallosta asiantuntemuksella

Nukuttuani kotvasen, jatkan sekavia höpinöitäni Glasgowin retkeltä. Luennoitsijat ja taksikuskit puhuivat siellä tyystin eri kieltä. Taksikuskien kieltä oli välillä vaikea tulkita leveän aksentin vuoksi, sliipattujen Oxford kasvattien kieli välillä vilisi genetiikkaa ja erilaisia soluja ja sytokiineja. Kunnialuennot olivat hienoja, kypsää ja loppuun asti mietittyä tekstiä. Niissä luennoitsijat kertoivat myös harrastuksistaan, eräs mies puhui geologiasta ja tähtitieteestä ja lopussa lausui Wordworthyn runon, jota en löytänyt, tässä pieni ote toisesta runosta:

I wandered lonely as a cloud
That floats on high o'er vales and hills,
When all at once I saw a crowd,
A host, of golden daffodils;
Beside the lake, beneath the trees,
Fluttering and dancing in the breeze.

Kongressi-illallinen järjestettiin vanhassa kirkossa, josta on tehty viihtyisä ravintola. Tarjolla oli tietysti haggista, joka valmistetaan perinteisesti lampaan mahalaukussa ja joka muistuttaa pippuroitua maksalaatikkoa (ei kuitenkaan makeutta, eikä rusinoita). Lisänä tarjottiin viskillä maustettua kermakastiketta ja jonkinlaista perunalootaa. Loppuillasta esiintyi nuori bändi, joka soitti modernisti kansanmusiikkia, Jäykät brittikollegat villiintyivät tanssimaan kansantansseja.

Viimeisenä iltana katsoimme jalkapalloa. Edellinen kokemus pallon potkimisen seuraamisesta on jostain  70-luvulta, jolloin pelasivat KUPS ja KPT. En muista kumpi voitti. Tylsää touhua. Nyt pelasivat Celtic ja ST Johnstone. Ottelua seurasi vaivaiset 40 000 katsojaa, sillä Celtic oli jo voittanut sarjan. Vaikka en jalkapallosta juuri välitä, kokemus oli vaikuttava. Celtic voitti 1-0. Tauon jälkeen meni pitkään ennenkuin huomasin, että joukkueet olivat vaihtaneet paikkoja. Jälkeenpäin joimme oluet läheisessä pubissa. Ravintolassa oli erikseen baaritiskin puoli ja lounge. Lounge tuntui suurelliselta nimeltä, sillä paikka oli erittäin vaatimaton, sekä baarimikolla, että asiakkailla oli punaiset nenät ja leveä puheenparsi.

Jalkapallo-ottelussa aika kävi välillä pitkäksi, joten löysin kamearastani lähes sata kuvaa jalkapallokentästä.

Viski

Alan epäillä omaa sosiaalisuuttani, lähes viikon kongressimatkan jälkeen on hienoa olla yksin. Paluulento meni mainiosti, kiitos Illimaar Altosaarin, jonka paikka sijaitsi rivillä 21 ja joka siirtyi sveitsiläisten nuorten miesten toivomuksesta viereeni. Illimaar sanoi, että hän suostui vaihtamaan paikkaa sillä edellytyksellä, että pääsee blondin viereen ja niinpä hän pääsi. Minä melkein unohdin lentokoneen hyvinkin todennäköisen putoamisen mukavan seuran vuoksi ja jostan syystä tämä ilma-alus pysytteli taivaalla mitä nyt välillä vähän tutisi.

Vietin muutaman päivän alani kongressissa Glasgowssa. En ole koskaan istunut yhtä ahkerasti luennoilla, syynä saattoivat olla kaupungin varsin rajoitetut turistilliset mahdollisuudet sekä sopivan lintsausseuran puute. Luennot olivat kyllä erinomaisia. Luentosalien ilmastoinnin oli säätänyt joku sadisti, sillä siellä oli helvetin (anteeksi) kylmä. Tasapainon vuoksi myös ulkona oli hyytävää. Skoteilla lienee jonkinlainen häiriö lämmönsäätelyssä, niin vähäisissä pukimissa he liikuskelevat. Oikeastaan hämmästyttävää, että olen edelleen hengissä, ottaen huomioon kylmyys, lentäminen ja yllättävistä suunnista syöksähtelevät ajoneuvot.

Hotelliaamiaisella oli tarjolla viskiä, pullo seisoi kaurapuurosaavin vieressä ja sitä oli todellakin tarkoitus lorauttaa aamupuuroon. Ehkäpä viskikaurapuuro on skottien kylmänkestävyyden salaisuus. Pistäydyimme viskitislaamossa, alkutekeissä oleva viski oli todella pelottavaa. Se pulppusi ja porisi suurissa sammioissa kunnes mokoma puuro tislataan ja sen jälkeen säilytetään tynnyreissä vuositolkulla. Näin saadaan paha ja väkevä juoma, jota siis voi nauttia vaikkapa kaurapuuron kera.

Jatkan raportointiani huomenna. Tosin kovin paljon kerrottavaa ei ole, ellette ole kiinnostuneita luennoista. Jotain kuitenkin mm. asiantuntevaa tekstiä jalkapallosta ja vähän taidetta.