Kerttu moittii taas

Kunnioitettu emäntä,

On sinun syytäsi, että joudun asettamaan tassut näppäimille kesken kiireimmän nojatuolinrepimisprojektin. Vai asut sinä yksin, taisi jotain unohtua. Olen silkasta säälistä viettänyt kanssasi pari työlästä vuotta. Tuollaisella ruikuttamisella karkoitat viimeisetkin lukijat. Kuka haluaa kuunnella keski-ikäisen naisen säälittävää valitusta, kun blogimaailma on täynnä virheettömiä nuoria ihmisiä.

Kirjoitit rasismista. Kyllä se on niin, että toiset vaan on parempia kuin toiset. Ensin tulevat luonnollisesti rotukissat ja meistäkin tassuttelevat ylimpinä pitkäkarvaiset laatuyksilöt, ne jotka roikottavat perässään muhkeaa häntää. Hotelleihin verrattaessa rotukissat ovat viiden tähden majoituslaitoksia, joissa käydään peti illalla avaamassa ja asetellaan taulutelevision kaukosäädin käden ulottuville. Aamiaisella tarjoillaan pöytään laatukahvia ja tuorepuristettua appelsiinimehua.  Muut kissat ovat jossain Sokos-hotellien tasolla, aamulla on itse haettava Juhla Mokka-kupillinen ja kehno tuoremehu. Ihmiset vastaavat Omena-hotelleja, ihan siistiä on, muttei paljon muuta. Asiakkailla on aamulla sen verran krapula, ettei aamiainen maistu, joten sitä ei onneksi ole tarjollakaan. Alin kasti kuten kaikenlaiset hurtat vastaavat keskimääräisen intialaisen yhden tähden hotellin tasoa, edulliseen hintaan kuuluvat syöpäläiset.

Väsyttää. Taidan ottaa pienet nokoset. Siivoa hiekkalaatikko, sen voisi oikeastaan ihan pestä. Vie roskat. Tänään on Loppiainen, sen merkitys lienee sinullekin selvä. Loppiaisena siivotaan  joulukoristeet kaapin perälle,  vaikka jotkut näyttävät luulevan, että se kuuluu tehdä vasta Pääsiäisenä. Käy lenkillä, mutta älä juo munkkikahveja. Kyllä minä kahvin hajun tunnistan ja suupielien sokerimurut.

Kunnioittaen,
Kerttu

Deeply superficial person

Olen asunut kuutisen vuotta yksin, viisi näistä vuosista Tampereella. Vaikka tekemistä on paljon, on aikaa miettiä joutavia enemmän kuin aiemmin. En ole varma siitä, onko asioiden vatvominen lopultakaan ihmiselle hyväksi. Suoraviivaiset toiminnan ihmiset vaikuttavat huomattavasti onnellisemmilta kuin pohtijat.

Ostan vuosittain eteisen seinälle taidekalenterin. Tämän vuoden taiteilija on Andy Warhol. Yllä näette yksityiskohdan tammikuun kuvasta. "Ajattelija ilman paradoksia on kuin rakastaja ilman intohimoa" sanoi kuulemma Kierkegaard (tämä on kylläkin toisen käden tietoa). Lainaan viikon paradoksiksi Warholin lauseen "I am a deeply superficial person".

Suvi Ahola kirjoitti Hesarissa suhteestaan kirkkoon. Ahola sanoo olevansa ateisti, mutta kuuluvansa kirkkoon, sillä kirkko auttaa vähävaraisia, tukee perheitä ja tarjoaa yhteisön, johon kuulua. Ahola on jopa tavallista aktiivisempi seurakuntalainen, laulaa kirkkokuorossa ja on ollut tekemässä voileipiä kirkon tarjoamaan ruokailuun. Suomessa tarvittaisiin yhteisöjä, joihin yksinasuva voisi kuulua. Täällä kaikki sulkeutuvat omiin poteroihinsa taulutelevisioidensa kanssa. Millään tavalla idealisoimatta vaikkapa Kuubaa, niin siellä mahdollisesti lämpimän ilmanalan ja ankeiden asuinolojen vuoksi ihmiset elävät osittain kaduilla. Asuntojen ovet ovat auki porraskäytäviin, mikä lienee Suomessa ankarasti kiellettyä.

Yksin asumisessa on puolensa. Työkaverit kipuilevat murkkuikäistensä kanssa. Minä voin mennä lasten kanssa syömään, kuntosalille tai teatteriin ja palata virkistyneenä rauhalliseen siistiin kotiini nauttimaan valitsemastani musiikista ja lukemaan hyvää kirjaa.

Kaksi puheenaihetta

Suomeen mahtuu normaalioloissa yksi puheenaihe, nyt puheenaiheita kiertelee karussa maassamme ennätysmäiset kaksi: presidenttimme pyytämä palkanalennus sekä mahdollinen suomalainen rasismi. Kun kaikki muutkin näistä kirjoittavat, niin olen minäkin pakoitettu niistä jotain veistämään.

Uhrautuvainen presidenttimme on tarjoutunut laskemaan verotonta vuosiansiotaan vuoden 2006 tasolle eli vaivaiseen 126 000 euroon. Tämän kyseisen luvun hän valitsi, koska taloutemme kituu tällä hetkellä kuulemma tuon vuoden tasolla. YK on nimennyt vuoden 2006 aavikoitumisen vuodeksi, samana vuonna Conan O'Brien kävi Suomessa ja Marko Lämsä valittiin tangokuninkaaksi. Vuosi on siis sopivan kaukana, siitä ei kukaan enää muista mitään, mutta niin lähellä ettei sitä kukaan vielä halua muistella. Taloudesta ei minulla varsinkaan ole mitään käsitystä. Maksoin tuolloin asuntolainaa ja maksan sitä edelleen. Vaatimattomaan tulotasoon tyytyvää presidenttiämme peesaavat nyt lukuisat muutkin yli 100 000 euron nettovuosiansioilla kituuttavat yritysjohtajat. Ilmoitan heti, etten aio palkanalennukseen suostua, mutta olenkin ahne lääkäri. Voin kyllä mennä presidenttiämmekin pidemmälle ja luopua kaikesta kuvitteelllisesta nettotulostani, joka ylittää 100 000 euroa. En kylläkään ymmärrä miten valtiontaloutta hyödyttäisi vaikka jokaikinen suomalainen luopuisi vaikkapa kymmenesosasta ansioistaan. Eivätkös verotulot tuolloin laskisi ja rahaa olisi entistä vähemmän käytettäväksi vaivaistalojen ylläpitoon. Jos käteen jäävä raha pienenee niin kulutetaan vähemmän, eikä käytetä kampaajien ja kynsihoitoloiden palveluita (jos tällainen naisellinen esimerkki sallitaan), vaan nuo hyvänhajuiset yritykset menevät nurin.

Lisäpalkka ei jaksa kauan innostaa, jos työ on pakkotahtista. Nyt ei kuitenkaan aiota palkan alentamisen myötä inhimillistää työmääriä. Työtunteja vihjaistu jopa lisättävän. Leskiparoilta uhataan viedä viimeiset eläkerovot. On esitetty työkyvyttömyyseläkkeiden määräaikaistamista. Vastustan tätä itsekkäistä syistä. Kun vihdoin on saatu monen B-lausunnon ja kuntoutustoimen jälkeen ruinattua jollekin vaivaiselle työkyvyttömyyseläke, niin rumba pitäisi toistaa parin vuoden välein (en ole varma miten pitkää määräaikaisuutta on esitetty).

Toinen puheenaihe on ollut suomalainen rasismi. Muistan aikoinaan savolaisisännän, joka tokaisi afrikkalaistaustaisen henkilön nähdessään: "Että pittää olla ihmisellä musta nahka!". Hupaisaa lukea FB:ssa  keskustelun etenemistä. Ensin ilmaantui Hesarin linkki, jossa pitkään Suomessa asunut palestiinalainen kirjailija, josta käytän lyhennettä UAH, sillä hänen nimensä on hankala kirjoittaa, sanoi muuttaneensa Helsingistä Amsterdamiin suomalaisen rasismin vuoksi. Rasistinen huutelu kohdistui hänen pieneen tyttäreensä. Linkkiä kommentoitiin kertomalla hollantilaisesta äärioikeistolaisesta rasistisesta puolueesta, jolla on maassa 1,4 miljoonan ihmisen kannatus. Tästä vedettiin johtopäätös, ettei Suomessa oikeastaan ole rasismia, Hollannissa on. Seuraavaksi joku kertoi olleensa UAH:n kanssa vesperissä, jota UAH oli valittanut tylsäksi. Vielä raskauttavampia seikkoja tulee esille: varmojen lähteiden mukaan  UAH oli arvostellut hänelle tarjottua ateriaa. Toisin sanoen Suomessa ei ole rasismia vaan UAH on kiittämätön nirppanokka. Lopulta joku epäili UAH:n sanaa (ei oikeasti kukaan voi Suomessa huutaa lapselle "saatanan neekeri").

Nyt olen sanani kahdesta viikon tärkeimmästä puheenaiheesta sanonut ja olen oikeutettu palkitsemaan itseni lasillisella punaviiniä.

Enneuni

Keski-ikäinen nainen näki unta, jossa penkoi presidentin kauppakassia. Presidentti yllätti naisen kesken röyhkeän urkinnan. Nainen yritti tunkea kangaskassin sisältöä takaisin, mutta se ryöppysi vastustamattomasti  laukusta. Nainen huomasi kassin sisällön koostuvan kortsuista, laatuja oli monia, paketit olivat sieviä ja monivärisiä. Nainen huomasi, että joukossa ui salakavalasti myös käytettyjä ehkäisyvälineitä. Ne oli suljettu siististeillä vetosolmuilla. Tähän tehottomaan laukun sisällön takaisin asetteluun uni päättyi. Seuraavalla viikolla presidentti pyysi palkanalennusta.

Keski-ikäinen nainen pyöräilee töihin. Sohjoinen jää vaikertaa nastarenkaiden alla. Nainen kurvaa pyörätieltä kadulle. Autot ohittavat naisen ja nainen päättää, ettei haittaa vaikka ajaisivat päälle. Nainen antaisi henkensä jalon pyöräilyaatteen puolesta. Nainen kirjoittaa lehtiin, laatii turhia muistioita pyöräteiden tilasta. Lopulta nainen ostaa söpön  pienen aura-auton, joka nuolee kaupungin pyörätiet puhtaiksi. Yöt nainen huristaa aura-autollaan, päivällä hän on vain keski-ikäinen nainen. Ei nuku lainkaan. Töistä kotiin polkiessaan nainen huomaa edellisyönä auraamalleen pyörätielle pysäköidyn auton ja hakkaa sen paljain nyrkein lunastuskuntoon.

Kaksi tarinaa

Pyöräilin aamulla töihin kieli keskellä suuta ja kura  pitkin lahkeita roiskuen. Jostain syystä ajo tuntui turvallisemmalta kun nousin pystyyn polkemaan ja kyntämään vetistä lunta. Paikoin siirryin ajoradalle, joka oli lumeton ja lokoisa polkea. Miksei presidenttimme puutu meidän pyöräilijöiden asioihin?  Luulisi miehen ymmärtävän, kun on monesti näytellyt nuorta ja viriiliä rullaluistimet jaloissa. Tulin äsken päivystämästä ja kohtasin samat sohjot kuin aamulla.

Katsoin eilen Ang Leen elokuvan "Piin elämä". Elokuvan intilalainen päähenkilö ristittiin Pariisilaisen maauimalan mukaan. Miksei suomalaiselle vauvalle voisi antaa nimeksi "Pyynikin uimahalli"? Nyt-liite haukkui elokuvan coelhomaisia latteita viisauksia viliseväksi teokseksi. Minä katsoin elokuva satuna. Saduissahan pitää olla yksinkertaisia opetuksia.

Elokuvassa Pii kertoo aiheita kärkkyvälle kirjailijalle kaksi versiota siitä, miten pelastui haaksirikosta ja viikoista pelastusveneessä. Lopussa hän kysyi kirjailijalta "kummasta tarinasta pidit enemmän?". Ehkä uskonnoissa on kyse samasta: tarina luomisesta, meidän kaikkien puolesta henkensä antavasta Jeesuksesta ja odottavista taivaan riemuista, on monen mielestä kivempi kuin kertomus alkuräjähdyksestä, evoluutiosta ja kaiken päättymisestä sitten joskus. Itsehän sen  tarinan saa lopulta valita.

Unen vuosi 2013

Nousin ylös vuoteestani kymmenen tunnin raskaan yöunen jälkeen. Eikös tällainen ennusta jotain?

Nykyisin tapahtumia on vaikea kiinnitttää mihinkään. Vuodet jolloin lapset syntyivät, menivät päiväkotiin, kouluun, vuosi, jolloin menin naimisiin ja vuosi jolloin erosin, lukuisat muutot ja työpaikan vaihdot. Jotta muistaisin vuoden 2013 on vaihdettava edes asuntoa.

Vietin eilisen illan Ikurissa. Siellä meitä oli muun muassa kolme luokkakaverusta. Muistelimme kotitaloustuntejamme. Silloin sai kuulemma kutsua jonkun opettajan vieraaksi aterioimaan. M ja L olivat kutsuneet ruokapöytään opettajan, jota kutsuttiin Puteksi ja laulaneet miehelle "Putte possun nimipäivät". Minulla ei ole asiasta minkäänlaista mielikuvaa. Kotitalousopettajamme oli fiini ihminen. Kun hän puhui perulaisesta säilykkeestä, hän sanoi minun mielestäni aivan selvästi pierulainen. M ja L eivät moista muistaneet.

Poikani kävi hiljattain Tampereella. Hän oli ostanut ystävänsä bändin levyn vinyylinä. Hän hiveli levyä ja kuuntelimme sitä samalla Spotifysta, sillä en omista levysoitinta. Vinyylilevy on miellyttävä esine ja ilmeisesti soundikin poikkeaa CD:stä,  joka esineenä jättää kylmäksi. Kaikki tuntuvat nykyään ostavan vinyylilevysoittimia. Ikäisilläni henkilöillä on yleensä jo valmiina pino puhki soitettuja vinyylejä. Niitä me eilen illalla ihailimme talon isännän kanssa: Beatlesia, Uriah Heepia, Neil Youngia...

Keskustelimme eilen töissä ampumisesta ja ampumahiihdosta. Ampumahiihtoa joku piti zeniläisenä lajina. Sehän on selvää sotimisen harjoittelua, en tosin tiedä onko sota enää sitä, että hiihdetään umpihangessa ja sinä sivussa otetaan hengiltä vihollisia. Olen pohtinut, mitä minun tulisi tehdä, jos haluaisin aloittaa ampumahiihtoharrastuksen. Vuoden alku on  uusien asioiden käynnistämistä.