Sain eilen joulukortin, johon oli kirjoitettu "Tämä on lähes ainoa vapaaehtoinen joulukortti". Koska minä en juuri koskaan saa lähetettyä joulutervehdyksiä, ei kenenkään tarvitse muistaa minua velvollisuudesta, vaan ihan huvikseen pelkästään. (Monella tavalla sitä voi saamattomuutensa selittää poistiiviseksi ominaisuudeksi). Sain myös kortin, jota koristivat John Lennonin, Paul McCartneyn, George Harrisonin ja Ringo Starin kuvat. Kortissa lupailtiin lahjankin saapuvan myöhemmin. Aloin pohtia kyynisen elämänasenteen järkevyyttä ja miettiä uutta maailmankäsitystä, jossa kaikki yllätykset eivät olekaan ikäviä.
Dessu sanoo blogissaan, että jokainen on omasta mielestään huumorintajuinen. Minähän tietysti olen sitä. Minusta keskeinen asia on itselleen nauraminen ja itsensä nolaaminen. Toisten nolaamisessa ollaankin jo vaaravyöhykkeellä ja siinä vaaditaan tyyliä. Huumorin pahin vihollinen on sovinnaisuus. Huumorin toinen vihollinen on huumorin analysoiminen.
Kerron taas saman joulujutun, jonka kerron joka joulu. (Näytetäänhän televisiossakin aina jouluaattona Frank Capran "Ihmeellinen on elämä", eikä siihen silti kyllästy). Työskentelin apulaislääkärinä sairaalassa, jossa toimin jostain syystä joulun tienoilla ensiapualueen ylilääkärin sijaisena. Asemani vuoksi minulle soitettiin Savon Sanomista ja toimittaja kysyi "Onko sinne tullut paljon potilaita, jotka ovat syöneet liikaa kinkkua?" En ollut kuullut ainoastakaan. Toimittaja ei tästä tiedosta lannistunut: "Mitä pitää tehdä jos on syönyt liikaa kinkkua?". En tiennyt ainuttakaan lääketieteellistä kinkun liikasyönnin jälkimainingit parantavaa lääkettä tai hoitotoimenpidettä. "Pitää syödä kinkkua kohtuullisesti" sanoin jotain sanoakseni. "Kauanko joulukinkku säilyy jääkaapissa?" Toimittaja ilmeisesti luuli, että lääkäreillä on vastaus kaikkeen. Seuraavan aamun lehdessä oli haastatteluni mustissa raameissa "Heidi kehottaa kohtuullisuuteen kinkun syönnissä". Minua hävetti niin, etten tajunnut leikata juttua talteen.
torstai 19. joulukuuta 2013
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Joulumuistoja
Jouluna isä valitsi pitkään oikeanlaista kuusta ja sen laadusta riitti spekuloitavaa ainakin viikoksi. Puuta vertailtiin edellisvuosien kuusiyksilöihin ja pohdittiin laveasti hintalaatusuhdetta. Jos joulupuun tuuheus ei isää tyydyttänyt, hän porasi runkoon reikiä, joihin ruuvasi lisäoksia. Kuusen latvassa piti olla tähti ja oksilla sekä sähkökynttilät että aitoja kynttilöitä.
Lahjoja oli oltava paljon, myös aikakausilehdet kelpasivat lahjoiksi. Sain Aku-Ankan joulunumeron joulupaperiin pakattuna.
Joulupöydässä kuului olla lipeäkalaa, sillä isä piti siitä. Minua vähän yökötti, mutta menihän se kun valutti riittävästi voisulaa päälle. Voisulalla rikastettiin kaikkia ruokalajeja, joten sitä tarvittin iso astiallinen ja välillä jouduttiin laittamaan lisää voita hellalle sulamaan. Laatikoita tarjottiin tietysti montaa laatua: perunaa, lanttua ja porkkanaa. Jälkiruoaksi äiti keitti sekahedelmäsoppaa, jota isä oli tottunut jouluna syömään. Meillä ei luettu jouluevankeliumia, mutta soitettiin hartaita joululauluja ja kovaa.
Joulurauhan julistuksen jälkeen ei saanut puhua politiikkaa, eikä riidellä, joten kukaan ei uskaltanut sanoa juuri mitään ja lopulta riideltiin kuitenkin. Minä mökötin kun kukaan ei ajatellut Biafran lapsia ja muistin välillä huomauttaa, miten heillä oli nälkä. Katsoin syyttävästi vanhempiani, jotka ruokailivat tyytyväisinä ja syyllistin äitiäni, joka oli ahertanut ruokien ja leivonnaisten parissa monta päivää.
Joulupäivänä ei saanut mennä kaverien luo. Katsottiin telkkaria, luettiin kirjoja ja riideltiin siskojen kanssa suklaista ja kuljettiin uusissa villasukissa. Sopeuduttiin hiljalleen siihen, ettei taaskaan oltu saatu ihan sitä mitä oli toivottu.
Lahjoja oli oltava paljon, myös aikakausilehdet kelpasivat lahjoiksi. Sain Aku-Ankan joulunumeron joulupaperiin pakattuna.
Joulupöydässä kuului olla lipeäkalaa, sillä isä piti siitä. Minua vähän yökötti, mutta menihän se kun valutti riittävästi voisulaa päälle. Voisulalla rikastettiin kaikkia ruokalajeja, joten sitä tarvittin iso astiallinen ja välillä jouduttiin laittamaan lisää voita hellalle sulamaan. Laatikoita tarjottiin tietysti montaa laatua: perunaa, lanttua ja porkkanaa. Jälkiruoaksi äiti keitti sekahedelmäsoppaa, jota isä oli tottunut jouluna syömään. Meillä ei luettu jouluevankeliumia, mutta soitettiin hartaita joululauluja ja kovaa.
Joulurauhan julistuksen jälkeen ei saanut puhua politiikkaa, eikä riidellä, joten kukaan ei uskaltanut sanoa juuri mitään ja lopulta riideltiin kuitenkin. Minä mökötin kun kukaan ei ajatellut Biafran lapsia ja muistin välillä huomauttaa, miten heillä oli nälkä. Katsoin syyttävästi vanhempiani, jotka ruokailivat tyytyväisinä ja syyllistin äitiäni, joka oli ahertanut ruokien ja leivonnaisten parissa monta päivää.
Joulupäivänä ei saanut mennä kaverien luo. Katsottiin telkkaria, luettiin kirjoja ja riideltiin siskojen kanssa suklaista ja kuljettiin uusissa villasukissa. Sopeuduttiin hiljalleen siihen, ettei taaskaan oltu saatu ihan sitä mitä oli toivottu.
tiistai 17. joulukuuta 2013
Toimii
Olen hyvin pettynyt ja tämän jo ennenkin kokenut: lukijapalkin lukijat ovat hävinneet. Ehkäpä jonain päivänä koko blogi katoaa kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Jos ei enää tarvitse valvoa pienten lasten takia, odottaa yöllä nuorisoa tai aviopuolisoa kaupungilta kotiin, niin kannattaa hankkia kissa. Hesarin asumissivuilla joku kysyi neuvoa sillä häntä häiritsi kun naapurin katti naukui aamuyöstä. Kyseessä täytyi olla naapurini. Lehden aisiantuntija käski hankkia korvatulpat. Kissaa saa kuulemma pitää kerrostalossa vaikka se naukuu, myös Kerttua, jonka ääni on varsin kuuluva. Koiran saa hiljaiseksi komentamalla tai heittämällä sille nakkimakkaran. Kissa ei moisista piittaa. Kerttu laskee, että olen ollut niin paljon poissa kotoa, että se on oikeutettu hyppimään aamuyöllä sängyssäni, nuolemaan hiuksiani ja nauttimaan ihanasta seurastani. Tänä iltana tungen korviini tulpat. Katsotaan kumman kantti kestää.
Tein kirjastolla yhdistyksemme toimintakertomusta, toisinsanoen vaihdoin vuosiluvut 2012 luvuiksi 2013. Kun luin tekstin minua alkoi ärsyttää toimia verbin ylenmääräinen käyttö: puheenjohtajana toimi, sihteerinä toimi, edustajana toimi. Käytin kohtuuttomasti aikaa tuon teonsanan välttelyyn.
Olisin voinut jatkaakin kirjastolla, mutta siellä kuulutettiin, että se suljetaan. Pelkäsin, että minut lopulta kannetaan ulos. Nöyryytyksen välttämiseksi päätin lähteä vapaaehtoisesti.
Eräs mies hihkaisi minulle: "Kiitos Heidi siitä lääkkeestä. Minä voin upeasti". "Onpa hienoa", minä vastasin ja nyökyttelin. Jälkeenpäin pohdin kuka kumma tuo mies mahtoi olla ja mitäköhän ihmelääkettä olin hänelle määrännyt. Asian kysyminen ei jotenkin tuntunut sopivalta.
Vuosi lähenee loppuaan ja tahti kiristyy. Nyt ei saa jäädä miettimään elämän mielekkyyttä. Sen tietää miettimättäkin.
Jos ei enää tarvitse valvoa pienten lasten takia, odottaa yöllä nuorisoa tai aviopuolisoa kaupungilta kotiin, niin kannattaa hankkia kissa. Hesarin asumissivuilla joku kysyi neuvoa sillä häntä häiritsi kun naapurin katti naukui aamuyöstä. Kyseessä täytyi olla naapurini. Lehden aisiantuntija käski hankkia korvatulpat. Kissaa saa kuulemma pitää kerrostalossa vaikka se naukuu, myös Kerttua, jonka ääni on varsin kuuluva. Koiran saa hiljaiseksi komentamalla tai heittämällä sille nakkimakkaran. Kissa ei moisista piittaa. Kerttu laskee, että olen ollut niin paljon poissa kotoa, että se on oikeutettu hyppimään aamuyöllä sängyssäni, nuolemaan hiuksiani ja nauttimaan ihanasta seurastani. Tänä iltana tungen korviini tulpat. Katsotaan kumman kantti kestää.
Tein kirjastolla yhdistyksemme toimintakertomusta, toisinsanoen vaihdoin vuosiluvut 2012 luvuiksi 2013. Kun luin tekstin minua alkoi ärsyttää toimia verbin ylenmääräinen käyttö: puheenjohtajana toimi, sihteerinä toimi, edustajana toimi. Käytin kohtuuttomasti aikaa tuon teonsanan välttelyyn.
Olisin voinut jatkaakin kirjastolla, mutta siellä kuulutettiin, että se suljetaan. Pelkäsin, että minut lopulta kannetaan ulos. Nöyryytyksen välttämiseksi päätin lähteä vapaaehtoisesti.
Eräs mies hihkaisi minulle: "Kiitos Heidi siitä lääkkeestä. Minä voin upeasti". "Onpa hienoa", minä vastasin ja nyökyttelin. Jälkeenpäin pohdin kuka kumma tuo mies mahtoi olla ja mitäköhän ihmelääkettä olin hänelle määrännyt. Asian kysyminen ei jotenkin tuntunut sopivalta.
Vuosi lähenee loppuaan ja tahti kiristyy. Nyt ei saa jäädä miettimään elämän mielekkyyttä. Sen tietää miettimättäkin.
maanantai 16. joulukuuta 2013
Jaettu synnytys
Siskon poika opiskelee täällä Tampereella musiikkia, joten olen tutustunut aivan uuteen ilmiöön, oppilaskonsertteihin. Konsertteihin valmistautumiseen tehdään paljon töitä, harjoitellaan ja painetaan ohjelma. Kuulijoita saapuu paikalle suunnilleen sama määrä kuin muusikoita. Kuulijat ovat tätejä ja opiskelukavereita. Voi sitä soittamisen iloa kuitenkin, tänään löytyi myös taitoa. Illan säveltäjät olivat Hannu Pohjanoro, Cristoph Rolfes, Robert Schuman ja Bohuslav Martinu (viimeisessä u:n päällä pitäisi leijua pylperö, mutta en jaksa nähdä vaivaa). Konserttiin mennessäni olin hyvin ärsyyntyneessä tilassa, mutta musiikki paransi minut ainakin väliakaisesti. Osallistuin pienesti tapahtuman järjestämiseen korjaamalla ohjelmalehtisen kieltä (kirjoitusryhmäläiset kylläkin sanovat aina tekeleistäni, kieltä pitäisi korjata, muuten ihan kiva). Konsertin alaotsikko kuului "kamarimusiikkia iltahämärällä". Mikä hämärä nyt on? Pilkkopimeää ja viheliäistä.
Katsoin eilen Areenasta dokumentin, jossa nelikymppinen sinkku hankki lapsen yksinään ja kuvasi raskauttaan, synnytystään sekä äitiyttään ja samalla suhdetta vanhempiinsa. Sperman luovuttajana toimi ystävä, komea ja sympaattinen homomies. Lapsen biologinen isä, paras ystävätär, veli ja veljen vaimo saapuivat synnytyksen ponnistusvaiheeseen kuin jonkinlaisille teemakokkareille Kaikki olivat pukeutuneet siviilivaatteisiin.
Minäkin voisin tehdä dokumentin itsestäni ja Kertusta, pitäisi ensin hankkia jostain kamera. Makaisin sohvalla, kuvaisin itseäni ja puhuisin viisaita tai ehkä kuitenkin opettaisin Kertun kuvaamaan. Sensaatio: ensimmäinen kissan kuvaama dokumentti! Kertun kanssa matkattaisiin festivaaleilla palkintoja noutamassa.
Dokumentissa isä moittii tytärtään moisen kannattamattoman ammatin hankkimisesta ja kehuu veljeä, joka on pankkiiri. Minä olen täyttänyt vanhempieni toiveet, sillä eikö jokainen kunnon vanhempi toivo lapsestaan lääkäriä, paitsi kenties lääkäri.
Samaa itseni paljastamista (sopivassa määrin) teen täällä blogissa. Mitään ei oikeastaan tapahdu. Tekstiä tulee ja vaikkei tulisikaan, synnytän sitä pakolla, kuten nyt. Omat synnytyksenikin olen muistaakseni jo jakanut, pitää tarkistaa. Jätän ne huomisen varalle, jos en muuta sanottavaa keksi.
Katsoin eilen Areenasta dokumentin, jossa nelikymppinen sinkku hankki lapsen yksinään ja kuvasi raskauttaan, synnytystään sekä äitiyttään ja samalla suhdetta vanhempiinsa. Sperman luovuttajana toimi ystävä, komea ja sympaattinen homomies. Lapsen biologinen isä, paras ystävätär, veli ja veljen vaimo saapuivat synnytyksen ponnistusvaiheeseen kuin jonkinlaisille teemakokkareille Kaikki olivat pukeutuneet siviilivaatteisiin.
Minäkin voisin tehdä dokumentin itsestäni ja Kertusta, pitäisi ensin hankkia jostain kamera. Makaisin sohvalla, kuvaisin itseäni ja puhuisin viisaita tai ehkä kuitenkin opettaisin Kertun kuvaamaan. Sensaatio: ensimmäinen kissan kuvaama dokumentti! Kertun kanssa matkattaisiin festivaaleilla palkintoja noutamassa.
Dokumentissa isä moittii tytärtään moisen kannattamattoman ammatin hankkimisesta ja kehuu veljeä, joka on pankkiiri. Minä olen täyttänyt vanhempieni toiveet, sillä eikö jokainen kunnon vanhempi toivo lapsestaan lääkäriä, paitsi kenties lääkäri.
Samaa itseni paljastamista (sopivassa määrin) teen täällä blogissa. Mitään ei oikeastaan tapahdu. Tekstiä tulee ja vaikkei tulisikaan, synnytän sitä pakolla, kuten nyt. Omat synnytyksenikin olen muistaakseni jo jakanut, pitää tarkistaa. Jätän ne huomisen varalle, jos en muuta sanottavaa keksi.
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Silmäntäysi
On hyvä tavata ihmisiä, saa virikkeitä. Kuulin eilen avioeroa kuvaavan tuoreen ilmaisun, jota oli käyttänyt mieshenkilö: uudistunut elämäntilanne. Ei jäädä tarpeettomasti vanhoja märehtimään vaan käydään kohti uusia seikkailuja.
"Inhimillinen tekijä"- ohjelmassa haastateltiin Rosa Meriläistä ja Riku Suokasta, jotka potevat unettomuutta. Aihe kiinnosti, sillä lähes koko sukuni on huonounista. Ohjelmaan valitaan melkein aina julkisuuden henkilöitä, jotka kärsivät ongelman kevytversiosta. Näin saataneen lisää katsojia lisäksi monet julkisuuteen tottuneet ovat sanavalmiimpia kuin me tavalliset ihmiset. Meriläinen ja Suokas ovat erittäin hyviä puhumaan, onhan Suokas vielä kaiken lisäksi "stand up"- koomikko ja entinen teatterinjohtaja. Minun korvaani heidän ongelmansa olivat hyvin lieviä. Tunnen ihmisiä, jotka nukkuvat vain pari tuntia yössä ja senkin vahvasti lääkittynä.
Mummoni totesi lähes joka aamu "en nukkunut silmäntäyttä". Meitä huvitti, sillä hänen kammaristaan kuului koko yön äänekäs kuorsaus. Ehkäpä se uni oli juuri siitä syystä niin kevyttä, että hän koki valvoneensa koko yön. Äitini oli aina hereillä vaikka hänelle meni sanomaan jotain ihan mihin aikaan yöstä tahansa. Siskoni nukkuvat katkonaisesti ja niin minäkin. Jostain syystä viime aikoina olen nukkunut erittäin hyvin, mutta ei tarvita kuin tavallista aikaisempi aamuherätys, matka, joku murhe tai onnistuminen, niin unet tärveltyvät.
Olen lukenut Roope Dessutomin blogista kaupunkikierroksista vanhassa Helsingistä. Viimeksi Dessu kirjoitti Vanhasta ylioppilastalosta. Minun muistoni ovat aina tämän tyyppisiä: kävimme Vanhalla ylioppilastalolla konsertissa, jossa esiityi Petri ja Pettersson Brass. Söimme sipulikeittoa Vanhan kuppilassa ja T varasti sieltä ruskeat keittolautaset. Lautaset olivat rumat ja eriparia.
"Inhimillinen tekijä"- ohjelmassa haastateltiin Rosa Meriläistä ja Riku Suokasta, jotka potevat unettomuutta. Aihe kiinnosti, sillä lähes koko sukuni on huonounista. Ohjelmaan valitaan melkein aina julkisuuden henkilöitä, jotka kärsivät ongelman kevytversiosta. Näin saataneen lisää katsojia lisäksi monet julkisuuteen tottuneet ovat sanavalmiimpia kuin me tavalliset ihmiset. Meriläinen ja Suokas ovat erittäin hyviä puhumaan, onhan Suokas vielä kaiken lisäksi "stand up"- koomikko ja entinen teatterinjohtaja. Minun korvaani heidän ongelmansa olivat hyvin lieviä. Tunnen ihmisiä, jotka nukkuvat vain pari tuntia yössä ja senkin vahvasti lääkittynä.
Mummoni totesi lähes joka aamu "en nukkunut silmäntäyttä". Meitä huvitti, sillä hänen kammaristaan kuului koko yön äänekäs kuorsaus. Ehkäpä se uni oli juuri siitä syystä niin kevyttä, että hän koki valvoneensa koko yön. Äitini oli aina hereillä vaikka hänelle meni sanomaan jotain ihan mihin aikaan yöstä tahansa. Siskoni nukkuvat katkonaisesti ja niin minäkin. Jostain syystä viime aikoina olen nukkunut erittäin hyvin, mutta ei tarvita kuin tavallista aikaisempi aamuherätys, matka, joku murhe tai onnistuminen, niin unet tärveltyvät.
Olen lukenut Roope Dessutomin blogista kaupunkikierroksista vanhassa Helsingistä. Viimeksi Dessu kirjoitti Vanhasta ylioppilastalosta. Minun muistoni ovat aina tämän tyyppisiä: kävimme Vanhalla ylioppilastalolla konsertissa, jossa esiityi Petri ja Pettersson Brass. Söimme sipulikeittoa Vanhan kuppilassa ja T varasti sieltä ruskeat keittolautaset. Lautaset olivat rumat ja eriparia.
lauantai 14. joulukuuta 2013
Kumous
Vanhan ystäväni tytär laulaa feministisessä kuorossa: "Päivystävää hermolepoa patriarkaatin pauloista, feministinen koti sielulle ja sydämelle", sanoo kuoron esite. Kuoron nimi on Kumous ja siinä näytti laulavan yksi nuori mieskin. Mies seisoi joukossa sen näköisenä, ettei olisi ihan varma kuuluuko porukkaan vai ei. Kuoro esiintyi Annikin puukorttelin joulutapahtumassa. Kuorolla ei ole johtajaa, vaan homma hoituu demokraattisesti. Olen huono sanomaan esityksen tasosta mitään, sillä äitini soitti juuri kun Kumous alkoi laulaa. Vanhempani ovat Espanjassa, viime reissulla isän korvasta meni kuulo, nyt äidin silmästä näkö. Tai ei se kokonaan mennyt, mutta kuva on jotenkin vinksallaan.
Nuoruudessani epätasa-arvo oli selkeämpää kuin nyt. Onko enää edes epätasa-arvoa? Naisista ei voinut tulla pappeja. Vain tyttöjen arveltiin tarvitsevan oppia kotitaloudessa sillä naisillehan ne työt luonnostaan kuuluivat. Pojat nikkaroivat koulussa linnunpönttöjä ja tytöt väkersivät lapasia. Oli vielä olemassa poika- ja tyttökoulujakin. Tyttökouluissa katsottiin jostain syystä tyttöjen tarvitseva opetusta vuoden pidempään kuin poikien.
Ongelmat eivät enää ole samalla tavalla näkyvissä, naisia ei vaan ole yhtä paljon johtavissa asemissa kuin miehiä. Miehet jäävät heikommalle avioerotilanteissa kun päätetään kenestä tulee lapsen pääasiallinen huoltaja.
Isäni isä oli maanviljelijä. Hän nousi navetalle aamuvarhain ja nukkuikin yönsä tuvan nurkassa ja kesäisin porrastasanteella vanhassa hetekassa. Mummo petasi petasi vaarille huonommat lakanat, sillä miehen vältti niissäkin nukkua. Mummo uinui hienossa kammarissa uudessa valkoisessa sängyssä, paremmissa petivaatteissa. Mummolla oli peilipöytä, posliininen ruusukuvioinen vesikannu ja vati.
Vaari söi lihasta läskipalat ja istui aterioimassa tiskipöydän nurkalla. Hän poltti tupakkaa, jonka kääri itse ja pujotti pieneen pilliin. Sisällä ei saanut polttaa. "Vakkainen mies", mummo sanoi vaarista. Vakkainen mies ei saanut tehtyä riittävän nopeasti asioita, jotka olivat korkealla mummon prioriteeteissa. Vakkainen mies oppi sulkemaan korvansa ja hermostui harvoin. Lopulta mummo ja vaari muuttivat kirkonkylälle rivitalokaksioon. Mummo nukkui makuuhuoneessa ja vaari olohuoneessa. Vaari sairastui parkinsonin tautiin, mutta siitä huolimatta loppuun saakka lenkkeili. Vaari kiersi joka päivä kahteen kertaan talon ympäri.
Nuoruudessani epätasa-arvo oli selkeämpää kuin nyt. Onko enää edes epätasa-arvoa? Naisista ei voinut tulla pappeja. Vain tyttöjen arveltiin tarvitsevan oppia kotitaloudessa sillä naisillehan ne työt luonnostaan kuuluivat. Pojat nikkaroivat koulussa linnunpönttöjä ja tytöt väkersivät lapasia. Oli vielä olemassa poika- ja tyttökoulujakin. Tyttökouluissa katsottiin jostain syystä tyttöjen tarvitseva opetusta vuoden pidempään kuin poikien.
Ongelmat eivät enää ole samalla tavalla näkyvissä, naisia ei vaan ole yhtä paljon johtavissa asemissa kuin miehiä. Miehet jäävät heikommalle avioerotilanteissa kun päätetään kenestä tulee lapsen pääasiallinen huoltaja.
Isäni isä oli maanviljelijä. Hän nousi navetalle aamuvarhain ja nukkuikin yönsä tuvan nurkassa ja kesäisin porrastasanteella vanhassa hetekassa. Mummo petasi petasi vaarille huonommat lakanat, sillä miehen vältti niissäkin nukkua. Mummo uinui hienossa kammarissa uudessa valkoisessa sängyssä, paremmissa petivaatteissa. Mummolla oli peilipöytä, posliininen ruusukuvioinen vesikannu ja vati.
Vaari söi lihasta läskipalat ja istui aterioimassa tiskipöydän nurkalla. Hän poltti tupakkaa, jonka kääri itse ja pujotti pieneen pilliin. Sisällä ei saanut polttaa. "Vakkainen mies", mummo sanoi vaarista. Vakkainen mies ei saanut tehtyä riittävän nopeasti asioita, jotka olivat korkealla mummon prioriteeteissa. Vakkainen mies oppi sulkemaan korvansa ja hermostui harvoin. Lopulta mummo ja vaari muuttivat kirkonkylälle rivitalokaksioon. Mummo nukkui makuuhuoneessa ja vaari olohuoneessa. Vaari sairastui parkinsonin tautiin, mutta siitä huolimatta loppuun saakka lenkkeili. Vaari kiersi joka päivä kahteen kertaan talon ympäri.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
