sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Silmäntäysi

On hyvä tavata ihmisiä, saa virikkeitä. Kuulin eilen avioeroa kuvaavan tuoreen ilmaisun, jota oli käyttänyt mieshenkilö: uudistunut elämäntilanne. Ei jäädä tarpeettomasti vanhoja märehtimään vaan käydään kohti uusia seikkailuja.

"Inhimillinen tekijä"- ohjelmassa haastateltiin Rosa Meriläistä ja Riku Suokasta, jotka potevat unettomuutta. Aihe kiinnosti, sillä lähes koko sukuni on huonounista. Ohjelmaan valitaan melkein aina julkisuuden henkilöitä, jotka kärsivät ongelman kevytversiosta. Näin saataneen lisää katsojia lisäksi monet julkisuuteen tottuneet ovat sanavalmiimpia kuin me tavalliset ihmiset. Meriläinen ja Suokas ovat erittäin hyviä puhumaan, onhan Suokas vielä kaiken lisäksi "stand up"- koomikko ja entinen teatterinjohtaja. Minun korvaani heidän ongelmansa olivat hyvin lieviä. Tunnen ihmisiä, jotka nukkuvat vain pari tuntia yössä ja senkin vahvasti lääkittynä.

Mummoni totesi lähes joka aamu "en nukkunut silmäntäyttä". Meitä huvitti, sillä hänen kammaristaan kuului koko yön äänekäs kuorsaus. Ehkäpä se uni oli juuri siitä syystä niin kevyttä, että hän koki valvoneensa koko yön. Äitini oli aina hereillä vaikka hänelle meni sanomaan jotain ihan mihin aikaan yöstä tahansa. Siskoni nukkuvat katkonaisesti ja niin minäkin. Jostain syystä viime aikoina olen nukkunut erittäin hyvin, mutta ei tarvita kuin tavallista aikaisempi aamuherätys, matka, joku murhe tai onnistuminen, niin unet tärveltyvät.

Olen lukenut Roope Dessutomin blogista kaupunkikierroksista vanhassa Helsingistä. Viimeksi Dessu kirjoitti Vanhasta ylioppilastalosta. Minun muistoni ovat aina tämän tyyppisiä: kävimme Vanhalla ylioppilastalolla konsertissa, jossa esiityi Petri ja Pettersson Brass. Söimme sipulikeittoa Vanhan kuppilassa ja T varasti sieltä ruskeat keittolautaset. Lautaset olivat rumat ja eriparia.


3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

No, mä valvoin kolmisen vuotta ja olin todellaki väsynny. Sit keksin et tramadin vei unet (kun ne kerran loppuki kesken) ja jätin sen pois, otan vaa yhen aamulla. Mielummin enempi kipuu ku öiset vaeltelut ikkunast toisee ja petis pyörimiin.

Mukavaa päivänjatkoo. Niiku aina, mukavaa on sun tarinoitas lueskella. :D

bert kirjoitti...

Tarvitsee siis vain välttää aamuherätyksiä, matkoja, murheita ja onnistumisia.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Niiden välttäminen on niin helppoa.