How are you today?

San Franciscon vaatekaupoissa on vaikea "vain katsella" sillä myyjät ovat kovin aktiivisia. Jos satut etsimään punaisen laukun hintalappua, myyjätär päättelee sinun pitävän punaisista laukuista ja kantaa eteesi kaikki liikkeen punaiset käsilaukut.

Ostin pojalle farkut. Puhelimeni muistiin oli kirjoitettu farkkujen merkki ja koko (mustat Levikset, malli 501, en tiedä ovatko ne halvempia Yhdysvalloissa, ainakaan niitä ei enää valmisteta siellä). Käännyin pipopäisen nuoren miehen puoleen ja hän kaivoikin oikean malliset ja kokoiset housut hyllystä ja ojensi ne minulle. Hän oli jo sitä ennen kysynyt vakiokysymyksen "How are you today?". Siihen ei kuulu vastata rehellisesti. Nyt mies ojensi kätensä, sanoi nimensä ja kysyi nimeäni.  Tartuin käteen ja sanoin Heidi.

Kassalla kysyttiin, kuka minua auttoi. En tietenkään muistanut nuoren rimppakinttuisen miehen nimeä. Esitellessä kiinnitin huomiota kaikkeen muuhun (ruskeaan silmillä roikkuvaan pipoon, tiukkalahkeisiin farkkuihin, ruskeisiin silmiin, kuivaan ohutsormiseen käteen). Kassamies kysyi, oliko miehellä pipo. Pipomies sai bonuksensa.

Kävin parissa vaatekaupassa venäläissyntyisen naiskollegan kanssa. Myyjä tyrkytti naiselle akryylistä villapaitaa, johon A sanoin "No". Myyjä näytti hämmentyneeltä. Olihan se suomalaisittain (tai venäläisittäin) ihan normaalia käytöstä, mutta amerikkalainen lisäisi perään ainakin "thank you". Myyjästä sen kuulosti luultavammin samalta, kuin asiakkaan reipas tokaisu "Haista paska".

Kaupungin valot

Ei tee mieli kirjoittaa. Ei ole mitään syvällistä sanottavaa maailman tilanteesta.  

Palaan hetkeksi San Franciscoon. Jouduin siellä tekemisiin miespuolisen kollegan kanssa, joka käy Etelä-Afrikassa metsästämässä villieläimiä (leijonan tappaminen maksaa muistaakseni 5000 euroa). Hän tuo lahtaamansa eläimen pään täytettynä kotiin. Niitä ei kuulemma oikein enää mahdu seinille. Kun mies aloitti metsästysjutun sanoin nopeasti "En halua kuulla". Ajatella jos olisi mennyt naimisiin miehen kanssa, joka hurahtaisi villieläinten metsästykseen ja alkaisi ripustaa päitä seinille. Television yläpuolelta tuijottaisi urosleijona ja sohvalla istuessa niskaa haistelisi kauris.

Ei mitenkään yllättävää, että mies on rasisti. Tai maahanmuuttokriittinen tai jotain sinne päin. Ei pidä ihmisistä, jotka tulevat muualta. Kuuntelin niitä juttuja aikani ja sanoin illallisella, että olen hänen kanssaan kaikesta eri mieltä. Pöydän ympärillä vallitsi vaivaantunut hiljaisuus. Lopulta emme pystyneet keskustelemaan kuin säästä ja siitä paljonko kello on Suomessa.

Kävelin yhtenä iltana luentojen jälkeen City Lights kirjakauppaan. Siellä oli kaupan kirjoja. Ei kalentereita, värikyniä, ei aikuisten värityskirjoja eikä joulukortteja. Toisessa kerroksessa myytiin runokokoelmia (siis pelkästään runokirjoja!). Katutasosta löytyi loistava valikoima kaunokirjallisuutta ja kellarista tietokirjallisuutta. City Lights myös kustantaa kirjoja. Kaksi runoilijaa perustivat tuon ihanan kirjakaupan 1953. Runo-osastolla seisoi runoilijan tuoli ja siellä järjestetään runonlukutilaisuuksia.

Heräsin neljältä, luin dekkaria, nousin kuudelta ja keitin aamukahvit. Menin uudestaan sänkyyn ja nukuin puoli yhdeksään. Olen koko päivän siivonnut ja mennyt toimissani liiallisuuksiin (pesin kylppärin kaakelit harjalla). Olen järjestellyt astioita uusiin kaappeihin, joihin ne eivät edelleenkään mahdu.

Vaikka maailma on paha, on ihanaa olla kotona.

Mun, sun San Francisco

 

Varoitus: sisältää epäloogista tieteellisesti epäpätevää tekstiä.

Palasin eilen Suomeen matkustettuani vuorokauden verran: ensin autolla San Franciscon lentoasemalle, sitten lensin taivaiden halki kymmenen tuntia ahdettuna metallilieriöön (miksi se kulkee Islannin yli, eikö löydy suorempaa reittiä?), tuon kidutuksen jälkeen neljä tuntia haahuilua Kööpenhaminan lentoasemalla, sieltä Helsinkiin toisessa metalliputkessa ja lopulta bussilla Tampereelle.

En lopultakaan ehtinyt viikossa sopeutua kymmenen tunnin aikaeroon, joten heräsin ilman herätystä klo 8.30.

Innoistuin eilen siinä määrin matkalaukun jälleennäkemisestä, että unohdin lentolaukkuni hihnan viereen ja kävelin polleasti ulos yhtä laukkua vetäen. Unohtuneen laukun hakeminen oli hankalaa, sillä tullin läpi saa jostain syystä kulkea vain yhteen suuntaan.

SAS uusii koneitaan, joka onkin ihan järkevää. Koneen vessan seinää oli korjailtu teipillä ja elokuvat alkoivat siitä, mihin edellinen katsoja oli ne jättänyt. Katsoin ensin elokuvan lopun ja sen jälkeen alun. Toivottavasti koneiden moottorit ovat paremmassa kunnossa.

Välillä Helsinki Kööpenhamina viereeni istui kookas vanhalta viinalta ja tupakalta haiseva mies, joka nosti heti alkuun välillämme olleen käsinojan ja varasti puolet yksityisestä tilastani.

San Franciscon matkan tarkoitus ei ollut turistillinen, mutta ehdin nähdä hieman kaupunkiakin. En suosittele matkustamaan San Franciscoon kukka hiuksissaan, dollareitakin tarvitaan. Nuori taksikuski kertoi, että kaupungin ovat vallanneet IT-miljönäärit. Nainen maksoi kimppakämpän huoneesta 1400 dollaria kuukaudessa.

Haight Street, jossa hipit asustivat joidenkin ihailemalla 60-luvulla, on kaupallistunut. Toki siellä mainostetaan lääkkeellistä marihuanaa (laillista), sieltä voi ostaa luomuruokaa, hippikamaa ja kadun varrelta löytyy söpöjä vintage-myymälöitä. Seudulla asuivat (silloin kun kaikki oli halvempaa) mm. Jimi Hendrix, Janis Joplin ja Joni Mitchell.

Näin Haight streetillä hippimummon.

Väitetään, ettei Amerikassa voi kävellä. San Franciscossa on leveät jalkakäytävät ja Market streetillä (vastaisi Mannerheimintietä) pyörätiet. Julkinen liikenne pelaa hyvin ja vähätuloisen kuukausikortti maksaa vain 25 dollaria. Bussissa kuulutetaan englanniksi, kiinaksi ja espanjaksi.

Hienoilla ostoskaduilla nukkuu ihmisä peittojen alla, eikä ilma ole aina leppoisa (nyt yöllä oli alle kymmenen astetta). Annoin dollarin miehelle, joka soitti viinipulloja, ämpäreitä ja polkupyörää. Mies tyrkytti rumpupalikoita ja kysyi peruskysymyksen "Where do you come from?".

Pidän amerikkalaisesta ystävällisyydestä, olkoon se sitten aitoa tai ei. Aamiaistarjoilija sanoo "You have a beautiful dress. I love your dress." Hississä mies toteaa ystävällisesti "You look nice." Mies sanoo perään jotain muutakin, jota en ymmärrä, toivottavasti jotain kilttiä. Lähi Starbuck-kahvilassa neljä miestä puhuu elokuvan tekemisestä. Kuusikymppisen miehen villapaitaa koristaa vaaleanpunainen rintanappi, jossa lukee "I'm gay".

Kongressi oli hyvin järjestetty. Luennot erinomaisia.

Palaan kanavalle.

Viikon päästä tavataan

Pakkailen matkalaukkua tai oikeastaan laukkuja. Otan koneesee pienen laukun ja ruumaan (kamala sana) vähän suuremman. Laitan pieneen laukkuun villasukat, kirjan, vaihtoalusvaatteet ja hammasharjan. Laukku on melkein tyhjillään, mutta jostain syystä palatessa laukut eivät koskaan meinaa mennä kiinni.

Molemmat väliaikaisasunnon avaimet ovat kissanhoitajilla, joten ulos ei ole asiaa. Bussi lähtee 4.15, joka onkin oiken kiva ajankohta.

Tässä vaiheessa aina kaduttaa.

En ota läppäriä mukaan, muistikirjan vaan ja kynän. Viikon päästä tavataan jos kone pysyy taivaalla, mitä se tuskin tekee.

Jauhelihakastikehimo

Hesari kirjoitti CIA:n oppaasta, jossa neuvotaan miten työilmapiiri myrkytetään. Salaisia aseita ovat pitkien kokousten järjestäminen ja sääntöjen pilkuntarkka noudattaminen. Kuulostaa jotenkin etäisesti tutulta, en tiedä miksi.

Luimme koulussa Veikko Huovisen kirjan "Havukka-ahon ajattelija". Minulle jäi kirjasta mieleen Konsta Pylkkänen, joka makasi selällään ruohikossa, otti taivaalta kiintopisteen ja eteni katseellaan kohti korkeuksia. Pitihän sitä kokeilla. Toimi vaati poutasään, eikä onnistunut kovin hyvin. Lenkoneessa harrastan käänteistä Konsta Pylkkäs ajattelua ja etenen taivasta pitkin alaspäin. Se onnistuu paljon paremmin vaikka katseeni pysyy lentokoneen monitoreissa. Mitä korkeammalla kone lentää, sitä kammottavammalta tuntuu valtava tyhjä tila koneen alapuolella. Samalta tuntui lapsena, kun yritti kuvitella itsensä keskelle ääretöntä avaruutta. Ahdistavalta.

Käänsi katseensa ruokakaupassa mihin suuntaan tahansa, havaitsee syöpävaaran. Tupakat on onneksi jo piilotettu, mutta milloin jauheliha laitetaan näkymättömiin? Saattaahan valmiiksi pakatun sikanaudan näkeminen laukaista jauhelihakastikehimon.

En ole koskaan toipunut siitä, että meille tuli lapsena Syöpä-Cancer lehti.

On enää vaikea perustella itselleen, miksi syö lihaa, jonka käristäminen on epäeettistä, epäterveellistä ja epäekologista. Sitten mieleen muistuu lammaspata, rapeiksi paistetut pekoniviipaleet ja sisäfilepihvi.

Lähden torstaina Yhdysvaltoihin, jossa pihvi tarkoittaa järjetöntä lihamöhkälettä, jolla ruokittaisiin kokonainen koululuokka.  Kongressilounaaseen kuuluu rasvainen kolmion muotoon leikattu leipä, sipsejä, muffinssi, tölkki Spritea ja suklaapatukka.

Lääkärit saavat lounaaksi lasten unelma-aterian.

Tuijotan ympyrää

Mitä ympyrän tuijottaminen tekee ihmiselle? Tietojärjestelmäämme tuli jossain vaiheessa radikaali  uudistus: emme ole enää vähään aikaan tuijottaneet tiimalasia vaan pientä siistiä ympyrää, joka elää omaa pientä symmetristä elämäänsä. Onko joku tutkinut asiaa ja huomannut ympyrän katselemisen stressaavan vähemmän kuin tiimalasin toljottamisen? Tiimalasin yhdistää selkeämmin ajan kulumiseen ja elämän rajallisuuteen.

Keskustelimme työpaikan kahvipöydässä tisseistä. Iän mukana rinnat kasvavat (ja kai niille tapahtuu muutakin). Nuori nainen aloittaa sievistä rintaliiveistä, joissa on ohuet olkaimet ja takana yksi hakanen, joilla koristeelliset pitsihepeneet kiinnitetään ja päätyy beigeihin leveäolkaimisiin apuvälineitä muistuttaviin tukiin, jotka suljetaan vähintää neljällä hakasella. Työkaverin poika oli puristellut kaupassa silikonitäytteisiä rintaliivejä ja huutanut "Äiti, tissiliiveissä on jo jonkun tissit!". Jossain tässä välissä ovat liivit, jotka voi avata edestä ja tarjota lapsukaiselle ravitsemusta.

Lähden torstaina pitkälle matkalle. Joudun ikävä kyllä matkustamaan lentäen. Mietin jo valmiiksi vaihtoehtoja: kone putoaa nousun aikana (todennäköisin), se putoaa lentokorkeudestaan ja murskautuu maahan, putoaa mereen (ja hukun), hajoaa kappaleeksi jo ilmassa (ruumiinosani leviävät laajalle alueelle) tai laskeutuminen menee pipariksi.