perjantai 20. kesäkuuta 2025

Kokko


Olen palannut kotiin Saarenmaalta. Viron kieli on kummallista, sitä luulee välillä ymmärtävänsä, mutta luultavammin ei kuitenkaan ymmärrä. 

Paikannimet ovat hauskoja. Saarenmaan lautta lähtee Virtsusta. Sanasta tulee mieleen se pieni pisu, jolla käydään varmuuden vuoksi ennen pitkää linja-automatkaa. Virtsu kuulostaa vanhemman ihmisen pikkupisulta. 

Kysyin hotellissa, miten kiitetään viroksi, ja se kuulosti siltä kuin sanoisi aittä, mutta näköjään se kirjoitetaan aitäh, ehkä sanan lopussa kuuluu kuitenkin aavistus h-kirjaimesta.

Nyt olen siis kotona. 

Lapsuudessani vietettiin juhannusta mummolassa. Kokkotarpeita oli etukäteen kerätty järvenrantaan. Kuunneltiin radiosta metsäpalovaroitukset. Käytiin saunassa ja sen jälkeen sytytettiin kokko, joka ei tietenkään meinannut syttyä. 

Myöhemmin tulivat kesät, jolloin en halunnut lähteä vanhempien kanssa mihinkään. Vietettiin juhannuksen kavereiden kanssa. Isot juhannusmökkeilyt vaativat mökin ja runsaasti sosiaalista pääomaa.

Yhden juhannuksen vietin kongressissa Amsterdamissa. Mukana oli kollega, jonka sukunimi on Kokko. Kun Euroopan yhdistyksen puheenjohtajaksi saatiin norjalainen, siirrettiin kongressi toiseen ajankohtaan.   

Melkein unohdin päivystysjuhannukset. Niitäkin on ollut. Eräs kollega päivysti mielellään juhannuksena, sillä vihasi sukujuhannusta.

Perhejuhannuksena toinen lapsi meinasi hukkua, mutta hänen isänsä ehti tarttua vaatteisiin ja nosti laiturille. Eräänä juhannusaattona sukulainen elvytettiin golf-kentällä. Hän on edelleen elossa.  

Sitten on ollut juhannuksia ystävien kanssa. Nyt olen yksin kotona ja säälittävä. Mietin vaihtoehtoja, torikahveja, Viikinsaarta ja Rauhaniemeä. Yläkerrasta kuuluu lapsen haparoivia juoksuaskelia. Muuten on kummallisen hiljaista. 

Hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti!  

P.S. En löytänyt juhannuskuvaa, mutta nuoruuskuva saa korvata sen. 

keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Kotimatkalla

 


Teemme kotimatkaa Lux Express-bussilla, jonka kuljettaja on nuorehko ja kielitaitoinen. Penkit ovat mukavat ja jalkatilaa riittävästi. 

Järgmine peatus tarkoittaa seuraavaa pysäkkiä. Viroa luulee melkein ymmärtävänsä, vaikka ei ymmärräkkään.

Vuokrasimme polkupyörät. Vuokraaja vaikutti sellaiselta hosujalta, joka saa kohta sydäninfarktin.  

Luulin jotenkin, että Saarenmaa on pikkusaari, jonka ympäri polkaisee hetkessä. Ei polkaise. Kaikkialle on vähintään viisikymmentä kilometriä. ”Hyvin merkityt pyörätiet” vaativat karttaa ja Google mapsia. 

Luonto on kaunista ja vehreää. Linnut hihkuvat. Ravintolat ja kahvilat ovat hyviä ja hieman halvempia kuin Suomessa. 

Kännykällä kirjoittaminen on niin rasittavaa, että lopetan tähän. 



maanantai 16. kesäkuuta 2025

Boutique-hotelli



Olemme Kuressaaressa ja yövymme boutique-hotellissa.  Eikö kuulostakin hienolta ja kalliilta ja onkin turhan tyyristä, mutta onhan tämä söpö. 

Saarenmaalle päästäksemme saimme istua bussissa neljä tuntia. Aika sisälsi puolen tunnin lauttamatkan, jonka aikana kaikki ryntäsivät vessaan, joten laiva oli vähän kuin merellä kulkeva vessa. Lautalla oli tarjolla vessan lisäksi buffet-pöydän antimia ja kahvia. Bussissa narisevaääninen nainen puhui kännykkäänsä.


Kuressaaren kaupunki on pittoreski. Söimme pitsat ja jäätelöt ja kävelimme puistossa, rannalla ja linnan ympäristössä. Linnan kuva tuli vahingossa tuonne ylös, enkä osaa korjata sitä tällä kännykällä.

Menin illalla nukkumaan vähän nälkäisenä ja nyt odotan aamiaista, joka alkaa klo 8.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

21. kerros


Olen Tallinnassa, eikä mukanani ole läppäriä. Naputtelen tätä kännykällä. Tänään köröttelemme bussilla ja lautalla Saarenmaalle. 

Matkaseurani nukkuu omassa huoneessaan ja minä kärsin nälästä, sillä olemme sopineet aamiaisen klo 8.30, joka oli kaverini mielestä kovin aikaista. Meidän vuorokausirytmimme poikkeavat merkittävästi toisistaan.  

Olen jo tässä vaiheessa huomannut, ettei mukanani ole uimapukua, eikä kosteuttavia silmätippoja. 

Matkustimme eilen ratikalla Kadriorgin (saa korjata, jos puiston nimi meni väärin) puistolle. Ratikassa istui suomalainen mies, joka kertoi meille, että hän on kirjailija ja asunut Virossa yli 30 vuotta. Googlasin hänet myöhemmin ja hän oli todellakin kirjoittanut yli kymmenen kirjaa, lähinnä rikoksista. 

Söimme somassa ravintolassa, joka oli saanut ”Michelin-maininnan”. Nautimme viiden ruokalajin menun. Emme aina saaneet selvää, mitä lautasellamme oli, mutta kaikki maistui hyvältä. 

Illalla kurkistin Viru-hotellin ikkunasta ja jossain alhaalla katolla ihmiset tanssivat. Huoneeni on halpa, karu ja se on  korkealla (21. kerros). 




torstai 12. kesäkuuta 2025

Kasvatan lihaksia

Kasvatan lihaksia. Ruokin itseäni proteiinilla ja käyn Nääshallissa rautaa nostamassa.  En ole havainnut merkittävää lihasmassan nousua. 

Lihaksien kasvattamisesta tuli mieleeni Anja Erämajan runo, jossa kasvatetaan tukkaa ja "se kasvaa vaikka luomet on painettu kiinni". Lihakset eivät kasva sohvalla maaten, hiukset sen sijaan saattavat kasvaa ja kynnet. 

Kuntosalilla treenasi eläkeläispariskunta (toivottavasti he eivät lue blogiani). Mies käytti mustaa paitaa, joka oli nurinpäin hänen päällään.  Pesuohjelappu liputti kyljessä. Mies luetteli missä urheiluharrastuksissa he käyvät. Kuntosalilla, vesijumpassa ja soutamassa. 

Juoksen nykyään alkuun juoksumatolla kilometrin verran, jonka jälkeen minulla on koko lihastreenin ajan hiki ja käyn pyyhkimässä otsaani käsipaperiin. Juon vettä punaisesta muovisesta kerhopullosta, sillä olen hukannut trendikkäämmät juomapullot. 

Eipä muuta. Odotan, että tulisi ilta ja olisi soveliasta katsoa Areenasta Suurta keramiikkakisaa. Ohjelman nimi on englanniksi The Great Pottery Throw Down. Osaisiko joku kertoa, mitä throw down tässä tarkoittaa?

 

 

maanantai 9. kesäkuuta 2025

Juoni, jota ei ollut


Aloitin aamuni Sirkka Turkka -terästyksellä. Runot lämmittävät edelleen ruokatorveani. 

Odotan lenkille lähtöä ja monta muutakin asiaa. Niitä muita juttuja odotan innokkaammin ja hermostuneena, pessimismiin lähes vajonneena.  Lenkkiä vain odottelen. 

Kävin Niagarassa katsomassa Wes Andersonin elokuvan Foinikialainen juoni. Elokuva kertoo Kordasta, epämääräisestä rikkaasta liikemiehestä, jonka henkeä jatkuvasti uhataan, mutta joka toistuvasti selviää lentokoneiden putoamisista ja syvistä haavoista. Kerran hän pitää jo jotain sisäelintään käsissään. 

Korda päättää testamentata omaisuutensa ainoalle tyttärelleen, joka on nunna ja jättää yhdeksän poikaansa ilman perintöä. 

Andersonin elokuvaestetiikka on mainiota, kuin elokuvallinen karamelli. Elokuvan huumori on mustaa. Foinikialaisessa juonessa on monta tähtinäyttelijää, joiden nimiä muistelin elokuvan aikana.

Välillä nukutti ja edessäni istuva mies kuorsasi suureen ääneen kunnes vaimo sai hänet hereille. Kannattaisi varmaan tutkia, onko uniapneaa. 

Antaisin elokuvalle saman kuin Hesari, kolme tähteä. 

Tässä tekstissä ei ollut juonta, mutta ei se mitään. Aina ei saa sitä mitä tilaa.