Rantaslaavi

Tampereella yritetään torjua synkeyttä valoviikoilla. Pimeys sallii kerrankin viettää iltoja kotona lueskelemassa ja katkomassa paloja tummasta suklaasta. Suklaapalan annetaan hitaasti sulaa kielellä ja kirjan sivuja käännetään verkkaisesti. Kukaan ei pidä lokakuussa tällaista passiivisuutta epänormaalina.

Lähden ensi viikon loppupuolella Washingtoniin. Vakuutin taas kerran netissä, etten sairasta lonkeronivusajosta tai pehmeää sankkeria, minulla ei ole muille vahingollista mielenterveyden häiriötä, en ole vakoillut tai suorittanut sabotaasia, eikä minua ole myöskään pidätetty alhaista moraalia osoittavasta rikkeestä.

Kun kävin vuosia sitten ensimmäistä kertaa Washingtonissa, pidin sitä tylsänä hallintokaupunkina. Vierailimme kaupungissa hyvien ystävien luona. T oli innoissaan sixbageistä ja gallonan viinileileistä. Suomessa alkoholia myytiin tuolloin vain pienissä pakkauksissa. Ystävät asuivat omakotialueella Bethesdassa, joka oli vielä tuolloin rauhallista ja turvallista aluetta.  Kaupungissa asusti myös toinen ystäväpariskunta. Heillä oli avoauto, jolla matkustimme rannikolle. Kyetäkseen istumaan avoauton takapenkillä, oli sidottava huivi tiukasti päähän, sillä muuten hiukset irtosivat päästä. Asuimme motellissa, joka seisoi rannalla pittoreskisti puisten tolppien päällä. Meressä leikki parvi delfiinejä. J otti rantahietikolla T:stä valokuvan, jonka taakse hän kirjoitti "rantaslaavi haavi auki". M ajoi kuppilasta kotiin huppelissa ja kaikki sanoivat hänen ajavan paremmin humalassa kuin selvinpäin. Kuuntelimme rockia avoauton stereoista ja luulimme elävämme ikuisesti.

Olen käynyt myöhemminkin Washingtonissa. Siellä on hienoja (ilmaisia!) museoita. Taidemuseo, avaruusmuseo, luonnontiedemuseo ja Amerikan historian museo.  Museoista osataan siellä tehdä "helppoja" ja viihdyttäviä, ihan positiivisessa mielessä. Museoissa on kivat ravintolat ja museokaupat. On Washingtonissa Georgetown, viihtyisä alue pienine liikkeineen ja ravintoloineen.

Nyt aion osallistua alani kongressiin. Joten tylsempää on tiedossa. L on onnekseni ostanut meille liput johonkin konserttiin Kennedy Centeriin. Mahdollisesti pysyn hereillä konsertin ajan, mahdollisesti en. Aamuöisin surffailen ostoskanavalta toiselle. Sängyn laidalla istuessa eivät jalat ulotu lattiaan.

Totuus löytyy torkkupeiton alla maaten

Makasin eilisen illan sohvalla vihreän torkkupeiton alla. Kädet oli pakko ojentaa peiton ulkopuolelle, jotta saatoin pitää sanomalehteä lukuetäisyydellä. Minulla on jo toista talvea onni omistaa torkkupeitto, joka ulottuu kaulasta varpaisiin asti. Yleensä torkkupeiton alla lojuessaan joutuu valitsemaan palelevatko varpaat vai yläkroppa. Hetken luettuani heitin sanomalehden lattialle ja aloitin korkealaatuisen filosofisen pohdinnan. Tyypillinen käsittelemäni dilemma koskee sitä, haluanko näyttää laihalta ja hyvältä vai tahdonko nauttia kulinaarisista elämyksistä. Yleensä päädyn ylevissä pohdinnoissani siiihen, että haluan molemmat.

Olen kirjoitellut kolumnia sairauskertomusteksteistä. Kerron jutussani eräästä miespuolisesta kollegasta, joka oli lukenut omia sairauskertomusmerkintöjään. Niissä oli sanottu näin: "terve vauva, hikiset jalat". Kysyin tänään tältä mieheltä, että saanko käyttää tätä tekstiä hyväkseni. Mies lupasi, sillä edellytyksellä, etten kerro hänen nimeään. Lupasin olla kertomatta. Riikka Ala-Harjan kirja "Maihinnousu" aloitti taas kerran keskustelun siitä, saako kirjailija käyttää läheistensä elämää kirjojensa materiaalina. Ainahan niin on tehty ja aina asiasta kohuttu. Löysin kyseisen kirjan tänään Vippi-hyllystä. Lukuaikaa on viikko, joten on aloitettava heti.

Luin Hesarista, että  joku toimittaja on tehnyt Riku Korhosesta haastattelun, jossa mies siemaisi kymmenen isoa tuoppia ja kaikki puhuttu hölynpöly julkaistiin sensuroimatta. Jos joku haluaisi tehdä samantyyppisen haastattelun minusta, ei tarvittaisi kuin kaksi isoa tuoppia. Kuudennen tai viimeistään seitsemännen tuopin kohdalla olisinkin jo tajuton.

Kulttuuria ja urheilua

Teimme luokkakaverini M:n kanssa lauantaina kulttuurimatkan Helsinkiin. Kävimme Nanna Suden näyttelyssä. Taulut olivat kookkaita, värit voimakkaita ja taitelija oli sutinut kankaalle maalia paksulti. Katsoin tauluja kaukaa ja sitten nenä kiinni kankaassa. Väriä näytti olevan monta kerrosta. Vaikuttavia töitä.

Näyttelystä siirryimme ravintolaan nimeltään Kuu. Olimme varanneet pöydän, ihan varmuuden vuoksi. Ravintolassa seisoskeli pari tarjoilijaa, asiakkaita ei näkynyt. Ruoka oli maukasta. Joimme lasit hyvää kuohuviiniä ja punaviiniä, jonka jälkeen aloimme kertoa toisillemme tarinoita menneisyydestämme, sellaisia joita täällä ei voi paljastaa. Jos vaikka äiti sattuisi lukemaan, mitä väliä teillä muilla on. Järjetöntä, että viisikymppinen nainen antaisi mieluummin vaikka tuhannen vieraan lukea elämästään, kunhan äiti ei lue. Jos kirjoittaisin romaanin, suurin kynnys olisi se, että äiti saattaisi sen lukea. Onneksi on olemassa valtava vuori nimeltään julkaisukynnys ja tekeleessäkin on vain 39 sivua.

Kävimme katsomassa pienessä "Avoimet ovet" teatterissa näytelmän "Raudanluja rakkaus". Nyt vasta mietin näytelmän nimeä, miksi päähenkilöiden rakkauden väitetään olevan raudanlujaa. Näytelmän oli kirjoittanut ja ohjannut M:n ystävä Heini Tola. Se kertoi Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin avioliitosta, sekä kolmiodraamasta, jonka yksi osapuoli oli Vennyn sisar Tilly. Tilly hankki lapsen Juhani Ahon kanssa. Näytelmä oli tehty jotenkin hyvin ajattomasti, lavasteet olivat karut ja roolivaatteet yksinkertaiset. Musiikkina soi Tom Waits. Kaikki ahdistava menneisyydestä pyrki tietoisuuteen, muttei enää ahdistanut. 

Kävin eilen uimahallissa. Kauhoin kilometrin verran. Tällä kertaa en meinannut tukehtua vaikka laitoin uidessani pään veden alle. Uimalasitkaan eivät enää hävettäneet minua kohtuuttomasti. Kun nousin altaasta, huomasin, että sen radan päässä, jossa uin, luki: KUNTOUIMARIT, NOPEAT.

Tänään kävin vielä kuntosalilla S:n kanssa. Katselimme noita kidutuslaitteita ihmeissämme. Asetuin yhteen vempeleeseen, jolloin eräs nainen valisti, että olin siinä väärin päin ja ettei siinä ollut tarkoitus hankkia pyykkilautavatsaa vaan komeat selkälihakset. Kotiin pyöräilin lumisateessa. Tuntui mukavalta kun rengas upposi pehmeästi lumeen piirtäen viivan töistä kotiin saakka.

Kertun vaalivoitto

Arvoisa emäntä,

Kiihkeä vaalikampanja on vihdoin ohi. Olen antanut kaikkeni puolueeni hyväksi. Kampanja oli odotetusti valtava menestys. Itsenäisten pienkotieläinten pienperuspuolue tulee saavuttamaan historiallisen vaalivoiton!

Olen saanut tarpeekseni kauppakeskuksista, joissa rumat ja pahanhajuiset  ihmiset tulevat iholle ja haluavat silittää pehmeää turkkiani. Pakkohan se on sallia, vaikka nuo klähmäiset sormet liikkuvat tahmeasti pitkin täydellistä selkääni. "Jos äänestät, niin silität, ei muuten", tuikkasin epähygieeniseen kouraan käsidesiä ja oikean numeron.

Voistitko muuten hieman kammata turkkiani, jotta näyttäisin somalta illalla  televisiossa.

Vaalivalvojaisiin on tilattu koreittain shampanjaa, pieniä herkkupaloja, kuten keuhkoa ja mediumiksi paistettua kanan maksaa. Vaalikampanjani pyyteetön tukija (kansainvälinen kissanruokafirma) on myös luvannut  tarjota korkealuokkaista naposteltavaa.

Toivotan kaikki rotukissat tasokkaisiin vaalivalvojaisiin. Minua saavat äänestää  vaatimattomammankin sukutaulun omaavat. Marketteihin en enää koskaan mene. Siellä on niin rahvaanomaista.

Nukun pienet päiväunet. Mene vaikka ulos. Paina ovi varovasti kiinni, etteivät kauneusuneni tärvelly. Vie roskat mennessäsi. Takaisin ei ole kiirettä.

Kunnioittaen,
Kerttu, Itsenäisten pienkotieläinten pienperuspuolueen puheenjohtaja

Nro 9999 Kuntalaisten parhaaksi, turvallinen valinta, hyvinvoinnin ja päivätirsojen  asiantuntija, kestävän tulevaisuuden puolesta, jokaisella on oikeus laadukkaaseen paakkuuntuvaan kissanhiekkaan, pienperusvoimaa valtuustoon, kähmintä ja kahminta pois, tyylillä tassut kohti auvoista tulevaisuutta, rötösherrat kuriin!  T. KERTTU

Sanojen alamainen

Nappasin eilen kirjaston Vippi-hyllystä Saska Saarikosken kirjan isästään Pentti Saarikoskesta "Sanojen alamainen" (Otava 2012). Luin kirjan yhdessä illassa. SS halusi vihdoin tutustua isäänsä ja ehdotti Otavalle, että hän keräisi kirjoista kiinnostavia lauseita ja ajatuksia. " Ajattelin, että etsiskely tekisi lukemisesta kiinnostavampaa samalla tavalla kuin sienten poimiminen on hauskempaa kuin pelkkä metsässä kävely". Samalla tavalla runojen julkaiseminen täällä blogissa teki runojen lukemisesta hauskempaa. Runo oli kuin sammalen seasta löytynyt kanttarelli. Tekisi mieli aloittaa uudelleen ja antaa piut paut tekijänoikeuksille. Olettaisin, että yksittäisen runon julkaiseminen netissä lisää lukijoiden halua tutustua kokonaiseen teokseen.

Tässä muutama kanttarelli SS:n sienikorista:

Kun voi kirjoittaa mitä tahansa, tuntuu mahdottomalta kirjoittaa mitään.
JUOMARIN PÄIVÄKIRJAT 1968

runo on korvaan kuiskattu salaisuus
kielet vettä ja pilviä
unta
TANSSIINKUTSU 1980

En ole niitä, jotka löytävät suurta pienestä; mikä on pientä on pientä.
JUOMARIN PÄIVÄKIRJAT 1968

Ei ole epäkohtaa jota ei voisi muuttaa rahaksi
eikä ole kohtaa jota ei voisi todeta epäkohdaksi.
JUOMARIN PÄIVÄKIRJAT 1968


Saska Saarikoski kirjoittaa, että Pentti Saarikoski olisi viihtynyt hyvin FB:ssa, koska siellä pärjäävät nokkelat narsistit. Olen nokkela narsisti (en todellakaan RUNOILIJAN tasoinen, en missään mielessä). Edellä mainitun luettuani aloin miettiä omaa eilistä FB-päivitystäni:

"Olen meteorologin tyttärenä (sain lapsena yliannostelun säästä ja säätiedoituksista) ollut aina samoilla linjoilla Arja Tiaisen kanssa, joka kirjoittaa viimeisimmässä kirjassaan "Ulkona säätila. Hälläväliä mikä" On myönnettävä, että tänään on kuitenkin ollut varsin kohtuullinen ilma."

Olen narsistisesti halunnut kertoa, että isäni on meteorologi, mikä oli minulle lapsena sellainen sopivat humoristinen "taakka". Oikeat taakat ovat ihan muuta, niistä ei FB:ssa tietenkään kirjoiteta. Osoitan päivityksessä, että seuraan kirjallisuutta, olen siis sivistynyt ja suhtaudun runojen lukemiseen sopivan ironisesti. Kaiken kaikkiaan pyrin erottumaan niistä, jotka päivittävän statukseensa "Ihana ilma tänään". Selvitykseksi voin kertoa, etten edellä olevaan FB-päivitystäni kirjoittaessani ainakaan tietoisesti pyrkinyt mihinkään noista edellä mainituista, vaan pohdin niitä vasta SS:n kirjan luettuani. 

Tästä tulee sekavaa höpötystä (taas). Katsoin eilen AVA:lta elokuvan "Kaunis mieli". Siinä Russel Crowne näyttelee todellista henkilöä matemaatikko John Nashia, joka sairastuu skitsofreniaan, mutta saa lopulta taloustieteen Nobelin. Elokuva on periamerikkalainen selviytymistarina, joka itkettää lopussa. Minua häritsi näyttelijän lihaksikkuus. Vaikea kuvitella, että yliopistomies olisi näyttänyt kehonrakentajalta. Hain netistä kuvia oikeasta Nashistä, jolla on narukädet ja sympaattiset hörökorvat. 

Pentti Saarikoski kirjoittaa myös "rumalla naisella ei ole olemassaolo-oikeutta, koska nainen ei osaa elää itselleen".  PS kirjoitti tämän nuorena ja taisi myöhemmin muuttaa mieltään. Ehkäpä Hollywood elokuvissa hintelällä hörökorvaisella näyttelijällä ei ole olemassaolo-oikeutta vaan matemaatikollakin pitää olla komea naama ja pulleat lihakset.  

P.S. Suosittelen Saska Saarikosken pientä sympaattista kirjaa, jos Pentti Saarikoski kiinnostaa ja vaikka ei kiinnostaisikaan.

Älytön puhelin

Omistan älypuhelimen. En ole osannut käyttää vempeleen kaikkia mahdollisuuksia. Asensin puhelimeeni eilen sovellutuksia, joista luin Hesarista.

Eräs sovellutus tekee puhelimesta taskulampun ja peilin. Säikähdin omaa kuvaani, sillä en ehtinyt asetella itselleni peili-ilmettä. En taida tarvita tuota sovellutusta. Toinen sovellutus kertoo minulle lähikaupan sijainnin (ilman sitähän en löytäisi lähikappaani). Nyt tiedän myös miten mennä lähimmälle bussipysäkille, jonne olen jo pari vuotta kulkenut ihan ilman puhelinta. Bussiaikataulu vaikuttaa ihan käyttökelpoiselta.

Asensin puhelimeeni nettiradion. Kanavia on liikaa, genrejä kymmeniä ja asemia tuttujen suomalaisten lisäksi satoja ympäri maailmaa. Tuo moninaisuus tekee kuuntelijasta levottoman, jossain toisaalta saattaa aina löytyä vielä parempaa musiikkia. Inhoan ravintoloissakin ruokalistoja, joissa on vaihtoehtoja sivutolkulla. Aloin panikoida soivan puhelimeni kanssa, sillä en meinannut saada suljettua tuota sovellutusta.

Mielenkiintoinen uutuus on ruokapäiväkirja, johon voi kuvata ateriansa. Kuvasin heti puolikkaan suklaalevyä ja kirjoitin tekstiksi "iltapala". Lähden tästä kuvaamaan omenan, jotta voin nauttia sen. Olenkin hämmästellyt asiakkaita, jotka kuvaavat ravintola-annoksia kännyköillään. Heillä on siis Meal Tracker.