perjantai 26. lokakuuta 2012

Sanojen alamainen

Nappasin eilen kirjaston Vippi-hyllystä Saska Saarikosken kirjan isästään Pentti Saarikoskesta "Sanojen alamainen" (Otava 2012). Luin kirjan yhdessä illassa. SS halusi vihdoin tutustua isäänsä ja ehdotti Otavalle, että hän keräisi kirjoista kiinnostavia lauseita ja ajatuksia. " Ajattelin, että etsiskely tekisi lukemisesta kiinnostavampaa samalla tavalla kuin sienten poimiminen on hauskempaa kuin pelkkä metsässä kävely". Samalla tavalla runojen julkaiseminen täällä blogissa teki runojen lukemisesta hauskempaa. Runo oli kuin sammalen seasta löytynyt kanttarelli. Tekisi mieli aloittaa uudelleen ja antaa piut paut tekijänoikeuksille. Olettaisin, että yksittäisen runon julkaiseminen netissä lisää lukijoiden halua tutustua kokonaiseen teokseen.

Tässä muutama kanttarelli SS:n sienikorista:

Kun voi kirjoittaa mitä tahansa, tuntuu mahdottomalta kirjoittaa mitään.
JUOMARIN PÄIVÄKIRJAT 1968

runo on korvaan kuiskattu salaisuus
kielet vettä ja pilviä
unta
TANSSIINKUTSU 1980

En ole niitä, jotka löytävät suurta pienestä; mikä on pientä on pientä.
JUOMARIN PÄIVÄKIRJAT 1968

Ei ole epäkohtaa jota ei voisi muuttaa rahaksi
eikä ole kohtaa jota ei voisi todeta epäkohdaksi.
JUOMARIN PÄIVÄKIRJAT 1968


Saska Saarikoski kirjoittaa, että Pentti Saarikoski olisi viihtynyt hyvin FB:ssa, koska siellä pärjäävät nokkelat narsistit. Olen nokkela narsisti (en todellakaan RUNOILIJAN tasoinen, en missään mielessä). Edellä mainitun luettuani aloin miettiä omaa eilistä FB-päivitystäni:

"Olen meteorologin tyttärenä (sain lapsena yliannostelun säästä ja säätiedoituksista) ollut aina samoilla linjoilla Arja Tiaisen kanssa, joka kirjoittaa viimeisimmässä kirjassaan "Ulkona säätila. Hälläväliä mikä" On myönnettävä, että tänään on kuitenkin ollut varsin kohtuullinen ilma."

Olen narsistisesti halunnut kertoa, että isäni on meteorologi, mikä oli minulle lapsena sellainen sopivat humoristinen "taakka". Oikeat taakat ovat ihan muuta, niistä ei FB:ssa tietenkään kirjoiteta. Osoitan päivityksessä, että seuraan kirjallisuutta, olen siis sivistynyt ja suhtaudun runojen lukemiseen sopivan ironisesti. Kaiken kaikkiaan pyrin erottumaan niistä, jotka päivittävän statukseensa "Ihana ilma tänään". Selvitykseksi voin kertoa, etten edellä olevaan FB-päivitystäni kirjoittaessani ainakaan tietoisesti pyrkinyt mihinkään noista edellä mainituista, vaan pohdin niitä vasta SS:n kirjan luettuani. 

Tästä tulee sekavaa höpötystä (taas). Katsoin eilen AVA:lta elokuvan "Kaunis mieli". Siinä Russel Crowne näyttelee todellista henkilöä matemaatikko John Nashia, joka sairastuu skitsofreniaan, mutta saa lopulta taloustieteen Nobelin. Elokuva on periamerikkalainen selviytymistarina, joka itkettää lopussa. Minua häritsi näyttelijän lihaksikkuus. Vaikea kuvitella, että yliopistomies olisi näyttänyt kehonrakentajalta. Hain netistä kuvia oikeasta Nashistä, jolla on narukädet ja sympaattiset hörökorvat. 

Pentti Saarikoski kirjoittaa myös "rumalla naisella ei ole olemassaolo-oikeutta, koska nainen ei osaa elää itselleen".  PS kirjoitti tämän nuorena ja taisi myöhemmin muuttaa mieltään. Ehkäpä Hollywood elokuvissa hintelällä hörökorvaisella näyttelijällä ei ole olemassaolo-oikeutta vaan matemaatikollakin pitää olla komea naama ja pulleat lihakset.  

P.S. Suosittelen Saska Saarikosken pientä sympaattista kirjaa, jos Pentti Saarikoski kiinnostaa ja vaikka ei kiinnostaisikaan.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika osuvasti sanottu, että nokkela narsisti pärjää fb:ssä. Se pitää kyllä paikkansa. Ihmiset päivittävät juuri kuvaamasilaisia asioita. Taakkoja ja murheita jotka ovat jollakin tapaa mediaseksikkäitä tai jotenkin päivittäjää tukevia. Kukapa ei haluaisi olla nokkela.

Arttorius kirjoitti...

Saska Saarikoski olisi tänään kirjamessuilla Helsingissä esiintymässä kyseisen kirjan kanssa. Osin sen takia mulla oli aikomus mennä sinne tänään, mutta kävinkin jo eilen. Pentti Saarikoski on kiinnostanut mua aina, ei niinkään kirjojensa takia vaan persoonana.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Pentti Saarikoski on ollut aikansa Sofi Oksanen.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen nähnyt Valamossa hänen hautansa, johon on tuotu satoja kyniä. Ei yhtään paperia.

bert kirjoitti...

Mutta mitä on FB:ssä "pärjääminen"? Sitä että on paljon kavereita? Sitä että saa paljon tykkäyksiä? Sitä että saa paljon kommentteja? Mistä siellä kilpaillaan?

sirpa kirjoitti...

Tuo kirjahan on siis luettava. Aikoinaan tuli luettua kaikki mahdollinen P.Saarikoskesta kirjoitettu. Hän oli surullinen ihminen.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Jaa, mitä on FB:ssa pärjääminen? En tiedä. Se voisi olla paljon tykkäämisiä ja kommentteja.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Miksiköhän Saarikoskesta ei ole tehty näytelmää? Se voisi olla monologi, jossa laulettaisiin Saarikosken runoihin sävellettyä musiikkia. Kuunnelmakin sopisi.