Keski-ikäinen nainen näki unta, jossa penkoi presidentin kauppakassia. Presidentti yllätti naisen kesken röyhkeän urkinnan. Nainen yritti tunkea kangaskassin sisältöä takaisin, mutta se ryöppysi vastustamattomasti laukusta. Nainen huomasi kassin sisällön koostuvan kortsuista, laatuja oli monia, paketit olivat sieviä ja monivärisiä. Nainen huomasi, että joukossa ui salakavalasti myös käytettyjä ehkäisyvälineitä. Ne oli suljettu siististeillä vetosolmuilla. Tähän tehottomaan laukun sisällön takaisin asetteluun uni päättyi. Seuraavalla viikolla presidentti pyysi palkanalennusta.
Keski-ikäinen nainen pyöräilee töihin. Sohjoinen jää vaikertaa nastarenkaiden alla. Nainen kurvaa pyörätieltä kadulle. Autot ohittavat naisen ja nainen päättää, ettei haittaa vaikka ajaisivat päälle. Nainen antaisi henkensä jalon pyöräilyaatteen puolesta. Nainen kirjoittaa lehtiin, laatii turhia muistioita pyöräteiden tilasta. Lopulta nainen ostaa söpön pienen aura-auton, joka nuolee kaupungin pyörätiet puhtaiksi. Yöt nainen huristaa aura-autollaan, päivällä hän on vain keski-ikäinen nainen. Ei nuku lainkaan. Töistä kotiin polkiessaan nainen huomaa edellisyönä auraamalleen pyörätielle pysäköidyn auton ja hakkaa sen paljain nyrkein lunastuskuntoon.
torstai 3. tammikuuta 2013
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Kaksi tarinaa
Pyöräilin aamulla töihin kieli keskellä suuta ja kura pitkin lahkeita roiskuen. Jostain syystä ajo tuntui turvallisemmalta kun nousin pystyyn polkemaan ja kyntämään vetistä lunta. Paikoin siirryin ajoradalle, joka oli lumeton ja lokoisa polkea. Miksei presidenttimme puutu meidän pyöräilijöiden asioihin? Luulisi miehen ymmärtävän, kun on monesti näytellyt nuorta ja viriiliä rullaluistimet jaloissa. Tulin äsken päivystämästä ja kohtasin samat sohjot kuin aamulla.
Katsoin eilen Ang Leen elokuvan "Piin elämä". Elokuvan intilalainen päähenkilö ristittiin Pariisilaisen maauimalan mukaan. Miksei suomalaiselle vauvalle voisi antaa nimeksi "Pyynikin uimahalli"? Nyt-liite haukkui elokuvan coelhomaisia latteita viisauksia viliseväksi teokseksi. Minä katsoin elokuva satuna. Saduissahan pitää olla yksinkertaisia opetuksia.
Elokuvassa Pii kertoo aiheita kärkkyvälle kirjailijalle kaksi versiota siitä, miten pelastui haaksirikosta ja viikoista pelastusveneessä. Lopussa hän kysyi kirjailijalta "kummasta tarinasta pidit enemmän?". Ehkä uskonnoissa on kyse samasta: tarina luomisesta, meidän kaikkien puolesta henkensä antavasta Jeesuksesta ja odottavista taivaan riemuista, on monen mielestä kivempi kuin kertomus alkuräjähdyksestä, evoluutiosta ja kaiken päättymisestä sitten joskus. Itsehän sen tarinan saa lopulta valita.

tiistai 1. tammikuuta 2013
Unen vuosi 2013
Nousin ylös vuoteestani kymmenen tunnin raskaan yöunen jälkeen. Eikös tällainen ennusta jotain?
Nykyisin tapahtumia on vaikea kiinnitttää mihinkään. Vuodet jolloin lapset syntyivät, menivät päiväkotiin, kouluun, vuosi, jolloin menin naimisiin ja vuosi jolloin erosin, lukuisat muutot ja työpaikan vaihdot. Jotta muistaisin vuoden 2013 on vaihdettava edes asuntoa.
Vietin eilisen illan Ikurissa. Siellä meitä oli muun muassa kolme luokkakaverusta. Muistelimme kotitaloustuntejamme. Silloin sai kuulemma kutsua jonkun opettajan vieraaksi aterioimaan. M ja L olivat kutsuneet ruokapöytään opettajan, jota kutsuttiin Puteksi ja laulaneet miehelle "Putte possun nimipäivät". Minulla ei ole asiasta minkäänlaista mielikuvaa. Kotitalousopettajamme oli fiini ihminen. Kun hän puhui perulaisesta säilykkeestä, hän sanoi minun mielestäni aivan selvästi pierulainen. M ja L eivät moista muistaneet.
Poikani kävi hiljattain Tampereella. Hän oli ostanut ystävänsä bändin levyn vinyylinä. Hän hiveli levyä ja kuuntelimme sitä samalla Spotifysta, sillä en omista levysoitinta. Vinyylilevy on miellyttävä esine ja ilmeisesti soundikin poikkeaa CD:stä, joka esineenä jättää kylmäksi. Kaikki tuntuvat nykyään ostavan vinyylilevysoittimia. Ikäisilläni henkilöillä on yleensä jo valmiina pino puhki soitettuja vinyylejä. Niitä me eilen illalla ihailimme talon isännän kanssa: Beatlesia, Uriah Heepia, Neil Youngia...
Keskustelimme eilen töissä ampumisesta ja ampumahiihdosta. Ampumahiihtoa joku piti zeniläisenä lajina. Sehän on selvää sotimisen harjoittelua, en tosin tiedä onko sota enää sitä, että hiihdetään umpihangessa ja sinä sivussa otetaan hengiltä vihollisia. Olen pohtinut, mitä minun tulisi tehdä, jos haluaisin aloittaa ampumahiihtoharrastuksen. Vuoden alku on uusien asioiden käynnistämistä.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Kertun tarinoita 2
(Tämä lienee täällä ollut jo kertaalleen, mutta pitäydyn silti julkaisusuunnitelmissani)
Päätän kertoa Kertulle tarinan Köyhästä Pojasta. Köyhällä Pojalla oli lapsena kissa. Poika pelasti kissan naapurin isännän kynsistä,
sillä mies aikoi hukuttaa kissanpojat vesisaaviin. Kissanpoikaset olivat
maatiaisrotua, joten ei siitä sen enempää.
Köyhä Poika saa perinnön. Hän ei ole
koskaan pidellyt käsissään sadan euron seteliä, nyt niitä on lompakossa viisi.
Tämän verran tädiltä jäi. Täti oli säästänyt summan pienestä eläkkeestään.
Rahat löytyivät vaatekaapista alusvaatteiden alta.
Köyhä Poika tunnustelee
hellästi takataskuaan, jossa lompakko sijaitsee. Köyhä Poika päättää lähteä
markettiin.
Marketin pihalle on pysäköity
japanilaisia ja saksalaisia autoja. Köyhä Poika ei autoa omista, joten ostokset
on mitoitettava sen mukaan. Mies kuljeskelee pitkin kaupan loputtomia käytäviä.
Kahvihyllyssä mainostetaan Presidentti-kahvia, jota saa kaksi pakettia hintaan
3.99. Köyhä Poika heittää kahvit kärryyn. Euro Chopper sokeria saa hintaan 99
senttiä. Mies paiskaa sokerin mukaan ja hakeutuu lyhyimmän kassajonon perään.
Kassaneiti pyyhkäisee tuotteiden viivakoodit koneelleen ja täten yhteissummaksi
muodostuu 4,98. Köyhä Poika ojentaa
sadan euron setelin ja saa takaisin 95 euroa. Nyt rahaa on helpompi käyttää.
Köyhä Poika käy vaihtamassa 25 euroa
kolikoiksi ja pelaa ne marketin hedelmäpelissä. Perinnöstä on jäljellä 470
euroa. Miehen seisoskellessa peleihin keskittyneiden mummojen rivissä, töpöttelee Makkonen
sisään marketin liukuovista tikkumaiset jalat täristen. Köyhä Poika
käy Makkosen kanssa ostamassa pari sixbagia. He tilaavat marketin eteen taksin.
Kahvit ja sokerit unohtuvat hedelmäpelien viereen.
Marketin parkkipaikalla seisoo siisteissä riveissä japanilaisia ja saksalaisia autoja. Köyhä Poika tarkistaa tavan vuoksi muutaman telineessä seisovan polkupyörän, mutta kaikki on lukittu huolellisesti. Köyhä Poika lähtee löntystämään kortteeriaan kohti.
"Ei noin halvalla kahvia saa” toteaa Kerttu. Sitä mietityttää kissanpentujen murha. Köyhä poika otti niistä vain yhden. Kerttu raukka on pakkosteriloitu, joten se ei tule äitiyden onnea kokemaan.
lauantai 29. joulukuuta 2012
Vuoden tärpit
Kampeuduin ylös vuoteestani ja hieroin silmistäni kymmenen tunnin yöunet. Nukuin eilen vielä päiväunet. Otan tänäänkin päivätorkut ja nukun ensi yönä yksitoista tuntia. Ehkä en ensi vuonna nuku ensinkään.
Kaikki kunnianarvoisat sanomalehdet julistavat näihin aikoihin vuoden kulttuuritapahtumat, levyt, elokuvat, näyttelyt, joten miksen minäkin.
Vuoden 2012 tärkeimmät kulttuurikokemukseni:
Mad Men televisiosarja. En ole sarjaa koskaan televisiosta seurannut, nyt katsoin sen DVD:ltä melko lyhyellä ajalla. Ihastuin ja vihastuin Don Draperiin ja koko sarjaan, joka välillä myös ärsytti ja toisinaan onnistui yllättämään.
Vuoden elokuva oli sympaattinen ranskalainen työläiskuvaus Kilimanjaron lumet.
Vuoden musikaali oli koruton Svenskanin Kristina från Duvemåla ja näytelmä sekava 12 Karamazovia. Molempia seuratessa minulla oli lieviä kielivaikeuksia, jälkimmäisestä en ymmärtänyt muutenkaan paljoakaan.
Vuoden liikuttavimpiin kokemuksiin kuului taas ihana Sorin sirkuksen joulunäytös Kujalla.
Vuoden näyttelyksi valitsen saksalaiset ekspressionistit, sillä sivistymättömyyttäni en tiennyt heistä mitään ja koska pidän niin kovin Sara Hildenin taidemuseosta. Cafe Sarasta saa ihania leivonnaisia, mitä ei pidä väheksyä.
Vuoden konsertti oli koruton, mutta taitava Kings Singer's Roomassa kuultuna. Voiko kukaan toivoa upeampaa yleisöä kuin innokkaat roomalaiset musiikinystävät. Eräs työkaverini kertoi, että hän on nähnyt roomalaisten katsojien buuaavan laulajarukan pois näyttämöltä, nyt yleisö ei meinannut päästää laulajia edes väliajalle.Ja olihan vielä ihana Leonard Cohen Helsingissä.
Pitäisi kai valita vuoden kirja. Löysin viime vuonna Alice Munron, samanlaisia löytöjä ei tänä vuonna ole. Tai olkoon vuoden kirjailija Jonathan Franzen, joka viihdyttää ja mietityttääkin.
Tänä vuonna olen ostanut vain pari levyä. Valitsen niistä Nitsien Malpensan. Bändin konsertti Tampere-talolla oli sympaattinen. Bändi on esiintynyt Tampereella vuosikymmenten ajan, onneksi löysin heidät ennenkuin on liian myöhäistä.
Tässäpä nämä. Paljon unohtui, ehkä sitten joutivatkin painumaan unholaan, ehkä eivät. Lähden ruokaostoksille laatiakseni hyvän aterian nuorisolle. Vuoden ruoka lienee avocadopasta. Vuoden sitä ja tätä. Kuka enää näitä kohta muistaa. Tulevat uudet kirjailijat, muusikot ja ruokatrendit. Minäkään en täällä ikuisesti ole, mikä ei liene monellekaan suuri pettymys. Kaiken kuuluu mennä eteenpäin. Silti taustapeiliin on kiva välillä vilkuilla.

perjantai 28. joulukuuta 2012
Vaisua viiniä
Kävin erään kaverini kanssa viinilasillisella. Jos ihan tarkkoja ollaan niin kolmella. Viimeisen vaisun valkoviinin joimme Paapan kapakassa. Eräs potilaani istui samaisessa ravintolassa. Nainen näytti elinvoimaiselta ja huolettomalta. Nyt olen tekopyhä, saahan sairauslomalla istua kuppilassa. Yritin tekeytyä näkymättömäksi ja epäilen siinä onnistuneeni.
Lavalla esiintyi bändi, joka yritti innokkasti ylittää puheensorinan. Kukaan ei tuntunut soitosta suuremmin häiriintyvän. Kaikki tuntui vähän tylsältä. Kun kerran tällaista asiantilaa tammikuussa valitin niin miespuoleinen kollega totesi "vasta maaliskuussa ne alkavat kollitkin mouruamaan".
Huomenna lapset tulevat syömään. Voiko mikään olla parempaa. Poika soitti,että opiskelijakortista on pudonnut vuositarra. Hän piti ylettömänä tuhlaavaisuutena koko junalipun hinnan maksamista, minä lupasin hövelisti pistouvata (tämä hieno sana on kähvelletty ex-anoppivainaalta).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)