Lenkkeilyn vaivalloisuudesta

Ostin kuohuviiniä, sillä sitä kuuluu jostain syystä juoda uuden vuoden aattona, joka on oikeasti vain päivä muiden joukossa. Perjantaina uutisoidaan monenko silmät tärveltyivät raketteja paukutellessa. 

Osaston kahvihuoneen seinällä haastetaan kieltäytymään leivonnaisista, karkista ja alkoholista tammikuun ajan. Alla on nimilista. En aio kirjoittaa nimeäni siihen. Elämä on muutenkin lyhyt ja ankea.

Kävin alennusmyynnissä. Jaksoin hetken olla innoissani ale 50% lapuista, kunnes huomasin, että ihan syystä niitä vermeitä myydään halvalla. Hetken kiertelyn jälkeen tuli samanlainen olo kuin olisi syönyt kokonaisen suklaarasian, ihan yksin.

Petri Tammista haastatellaan "Hyvä terveys"-lehdessä. Hän sanoo, että miehet alkavat hoitaa terveyttään heti kun James Bond tekee samoin. Elokuvat olisivat erilaisia, jos Bond lenkkeilisi, kävisi uimahallissa, joogaisi, söisi salaattia, joisi vihersmoothieta ja näpräisi kondomien kanssa. En muista James Bondin koskaan syöneen mitään. Hän juo vain drinkkejä ja on proteiinin puutteesta huolimatta lihaksikas.

Kävisin mielelläni lenkillä jos minun ei tarvitsisi vaihtaa vaatteita, joka on varsinkin tähän aikaan vuodesta ärsyttävää. Kalsarit, tekninen aluspaita, urheilurintaliivit, urheilusukat, urheiluhousut, fleece, takki, hanskat, lenkkarit, pipo ja käsineet. Kotiin tultua kaikki tungetaan pesukoneeseen ja levitetään kuivumaan. Sitten pitää käydä suihkussa, rasvata ja föönata. Ja pukea päälle.

Hengenahdistusta

Osastolle on alkanut tulla öiseen aikaan huohotussoittoja (alkuun luultiin miehen kärsivän hengenahdistuksesta).

Mies kysyy (huohotuksen lomassa) puhelimeen vastaavalta sairaanhoitajalta.

- Mitä sinulla on päällä?

- Siniset housut, vyötäröstä vähän löysät, leprua kangasta. Sininen laitospaita, jonka kaula-aukon olen kuronut pienemmäksi hakaneulalla. - Entä sinulla?

Elämä on kuin varjo häilyväinen ja talvikenkiä saa nyt alesta

Katsoin kelloa vielä yhdeltä. Käännyin oikealle kyljelleni kunnes huomasin sen olevan väärän ja pyörähdin vasemmalle joka sekään ei tuntunut lopulta kovin hyvältä ajatukselta. Makasin hetken selälläni ja sen jälkeen mahallani. Huomasin pyörimisen turhaksi puuhaksi ja palasin oikealle kyljelle odottamaan unta.

Olin varma, että työpäivästäni tulee raskas ja valvoin (toinen syy oli näkemäni elokuva: liikaa ruumiita).

Päivä oli lopulta leppoisa (ei ruumiita). Join aamukahvit kahvihuoneessa enkä läikytellyt juomaa näppäimistölleni, kävin ruokalassa (!) sekä lääkärien kansliassa juttelemassa ja juomassa kahvia. Vastasin sähköposteihin.

Ostin talvisaappaat.

Kävin eilen elokuvissa (käyn liikaa elokuvissa) katsomassa Macbethin. En pitänyt filmistä. Olivathan maisemat jylhiä ja ihmisten kasvoja halkoivat julmat arvet, mutta jotain olennaista jäi varmaan näkemättä, sillä se ei koskettanut minua juuri lainkaan (vaikka olikin raaka). Kai siihen joku syy on, että näytelmä on klassikko. Ja minun kaltaiseni tollonkin pitäisi vaikuttua.

Siteeraan tähän loppuun upeaa monologia, jonka Shakespeare on Macbethin suuhun asettanut:

”Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy; se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla.”

Ettei tarvitse enää kysellä, että mikä se elämän tarkoitus on. 

Aamiaiseen kuuluu jälkiruoka

Söin aamiaiseksi voissa paistettua ohrauunipuuroa ja jälkiruoaksi taatelikakkua. Tokihan aamiaiseen kuuluu jälkiruoka.

Olen taas yksin tai Kerttu sanoisi, ettei se pidä paikkaansa. Nukuin omassa sängyssäni. Yön aikana Kerttu hyppäsi pari kertaa kauniilla loikalla ylitseni. Kissankarvat pöllysivät.

Enää en voi sanoa "Keitetäänkö kahvit?" tai "Mihin aikaan syötäisiin?" Tai voin sanoa, mutta kukaan ei vastaa.

Ostin itselleni lahjaksi Jonathan Franzenin romaanin Purity, jonka päähenkilö Pip vierastaa facebookia, sillä ei halua katsella onnellisten ihmisten valokuvia. Joulun aikaan asia oikein korostuu: pitkiä ruokapöytiä, viinilaseja, sileitä pöytäliinoja, kauniisti pukeutuneita ja kammattuja leveästi hymyileviä ihmisiä, koiria, kissoja ja lahjapinoja.

Otin kuvan joulupöydästämme, mutta eihän kolmen ihmisen pöydästä saa riittävän näyttävää kuvaa. Sitäpaitsi poikani ei anna julkaista kuviaan facebookissa.

Avaruus

Kun yrittää nukahtaa korvatulpat korvissaan, kuulee hengityksensä suhinan. Sydänäänet kaikuvat kuin junakuulutukset. Nukahdin kuitenkin.

Nuoriso nukkuu edelleen, mutta minäpä kalisuttelen astioita ja kuuntelen Ylen ykköstä, jossa haastatellaan Ambrosiusta. Näin jouluna kuuluu haastatella kirkonmiehiä. Olen tavannut Ambrosiuksen kerran eräiden ystävien luona. Mies saapui paikalle siviilivaatteissa, nautti kanssamme viiniä ja vaikutti kovin akateemiselta. Siitä on todella kauan.

Osallistun kahteen lukupiiriin, joista toinen on se varsinainen lukupiiri: tapaamme parin kuukauden välein, vuorotelleen jokaisen  jäsenen luona. Emäntä (meitä on seitsemän naista) valitsee luettavan kirjan ja juttelemme teoksesta ja muusta (varsinkin muusta) vapaamuotoisesti ruoan ääressä. Seuraava lukupiirikirja on Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin Oneiron, josta pidin kovin ja luin kirjan ahmien.

Toinen lukupiiri lukee vaikeita kirjoja toisiaan tukien. Kirja vuodessa on sopiva tahti. Olemme tähän mennessä lukeneet Volter Kilven romaanin "Alastalon salissa" (luimme saman teoksen myös toisessa lukupiirissä). Emme lopultakaan käsittele kirjaa jälkeenpäin. Raportoimme lukemistamme harvakseltaan mesessä. Olemme "Sain kirjan divarista"- ja "Lainasin sen kirjastosta"-vaiheessa.

Nyt valitsimme Harry Martinsonin runoelman Aniara (kirjan on suomeksi kääntänyt Aila Meriluoto).

Kirjassa kahdeksan tuhatta  ihmistä pakenee säteilyn saastuttamasta maasta valtavalla avaruusaluksella Aniaralla. Lennon pitäisi olla rutiininomainen koukkaaminen Marsiin, mutta alus joutuu pois radaltaan ja kulkee kohti tuhoa. Äidinkielen opettajani oli jostain syystä kovin innostunut kirjasta ja luki sitä ääneen, voimakkaasti eläytyen:

"Alamme vähitelleen aavistaa:
avaruus, tila jossa matkustamme
on täysin toista kuin maan avaruus,
tuo sana kuvitelmain vääristämä.
Me aavistamme että erehdys
on ollut syvempi kuin luulimmekaan
ja tiede pelkkää sinisilmäisyyttä
kun rajallisuuttaan se luulee että
Arvoitus voi omistaa rakenteen.
Me aavistamme: tämä avaruus
kirkkaus Aniaran ympärillä
on henki ikuinen ja tutkimaton;
olemme hengen mereen hukkuneet."

Avaruusteemaan sopien katsoin Star Wars: The force awakens elokuvan, joka on jatkoa George Lucasin saagalle (peräti seitsemäs osa). Poikani yritti opastaa minua ennen elokuvaa. Star Wars jäi kuitenkin melko sekavaksi kohkaamiseksi. Minulle ei lopultakaan selvinnyt miksi he etsivät yhtä miestä sellaisella ryminällä ympäri avaruutta.

Pidän elokuvista, joissa istutaan, jutellaan, juodaan kahvia ja poltetaan tupakkaa.

Joulupetaus

Istun nojatuolissa, uunissa paistuu puuro ja taustalla laulaa Jorma Hynninen. Olen kuorinut yhden lantun, kaksi porkkanaa ja kaksi keltajuurta juuresruukkua, 80-luvun suosittua jouluruokaa varten.

Mysi Lahtisen (entinen Hesarin kuukausiliitteen ruokatoimittaja) harrastama joulupetaus on suorittamatta (ja jääkin): vuodevaatteet ja puhtaat lakanat viedään ulos pakkasilmaan tuulettumaan, jonka jälkeen lakanat silitetään lämpimiksi ja moitteettoman sileiksi. Tämä on tietenkin tehtävä jouluaattoaamuna. Mysi Lahtinen aloittaa seuraavan joulun valmistelut heti loppiaisen jälkeen.

Vietän täysin amatöörimaisen joulun poikani ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Tyttärellä ja hänen kumppanillaan on espanjalainen löytökoira, maahanmuuttaja, joka saapui Suomeen vasta toissapäivänä eikä ole vielä oppinut suomalaisille tavoille. He käyttävät aikansa eläimen kotouttamiseen.

Hesarissa kerrotaan ihmisistä, jotka viettävät joulun pyyteettömästi auttamalla muita ja saavat siitä tyydytystä. Toisten auttaminen luo onnellisuutta ja nostaa itsetuntoa. Olen monesti päivystänyt jouluna, mutta se on vain työtä. Mietin, että jotain voisin tehdä, joten otin kummilapsen. Siitä selviää kuukausimaksulla. Tuntuu kuitenkin kivalta ajatukselta auttaa jotain tiettyä lasta.

Hesarissa kirjoitettiin hiljattain köyhyydestä. Voivatko lääkärit ymmärtää köyhyyttä ja sen syitä? Lääkärit ovat hyväpalkkaisia, asuvat menestyneiden ihmisten kanssa samoissa taloissa vaurailla asuinalueilla ja seurustelevat toisten lääkäreiden kanssa. Monen vanhemmat ovat olleet lääkäreitä. Jotkut ymmärtävät, toiset eivät.

Opiskeluaikana psykiatrian kurssilla saimme omat potilaat, joita haastattelimme. Eräs kurssikaverini oli sanonut potilaalleen: "Oletko koskaan ajatellut, että  olet ehkä vain laiska?" Sellaista potilas ei ollut varmaankaan kuullut terveydenhuollossa sukkuloidessaan ja tuskinpa kommentti oli asiallinen. Kysymys kuvasi kuitenkin ahkeran opiskelijan maailmankuvaa.