1. Lenkkarit: Elokuvateatterissa nainen kehui lenkkareitani. Miksei kukaan kehu minua? Olen kateellinen lenkkareilleni.
2. Miki Liukkonen, Vierastila. Olen lukenut romaania aamuisin heti herättyäni. Kun vaihdoin lakanat, siivosin kirjan sängystäni, joten tämän aamun lukuhetki jäi väliin.
Vierastilan (pää)henkilö, Ren lentää Meksikoon. Kirjailija kirjoittaa lennosta: "Stuerttien sinfoninen hoiva..." "Unta tai ei: lentokoneen puristuneessa ilmassa on lääkkeiden ja lasinpesunesteen ja koirankuolan tuoksu."
Liukkonen hyödynsi Vierastilaa kirjoittaessaan kaikkia aisteja.
Teen ehkä Vierastilan lukemisesta samanlaisen liioitellun projektin kuin Volter Kilven Alastalon salissa romaanin läpi kahlaamisesta. Ehkä Miki Liukkonen on 2120 -luvun Volter Kilpi ja robotit ompelevat t-paitoja, joiden selässä lukee: Olen lukenut Miki Liukkosen Vierastilan.
3. Kävin katsomassa elokuvan Kinds of Kindness, jonka on ohjannut kreikkalainen Yorgos Lanthimos. Tuotanto on siis amerikkalainen. Tämä Kinds of Kindness koostuu kolmesta erillisestä osasta ikään kuin elokuvanovellista, jotka kaikki ovat todella outoja. Ohjaaja on käyttänyt eri osissa samoja näyttelijöitä, joista kuuluisin lienee Emma Stone. Monet elokuvan yllätykset ovat sopimattomuudessaan, väkivaltaisuudessaan ja mustassa huumorissaan todella absurdeja.
Nyt seuraa pieni esimerkki ja pikkuruinen juonipaljastus: Yhdessä kohtauksessa mies (poliisi) ja ystäväpariskunta (mies on myös poliisi) keskustelevat illallisilla ensin mainitun miehen vaimosta, joka on kadonnut. Kadonneen naisen mies haluaa, että he katsovat videota, jotta he voisivat muistella kadonnutta. Pariskunta epäröi ja katsoja ymmärtää, että katsominen olisi kaikille liian raskasta. Pariskunta kuitenkin myöntyy ja videolla välähtää näiden kahden pariskunnan ryhmäseksikohtaus.
Tämä oli vaan yksi esimerkki, muut absurdit yllätykset ovat usein aika väkivaltaisia. Tarinoiden juonet ovat muutenkin tosi outoja. Jotain ihmeen kiehtovaakin elokuvassa on, ja Hesari mainitsee ohjaajan olevan absurdin elokuvan taituri. Elokuvaa katsoessa ei ehtinyt tylsistyä.
En suosittele elokuvaa herkille henkilöille, en suosittelisi tätä edes itselleni, mutta nyt kun olen elokuvan nähnyt, ei asialle voi tehdä enää mitään. Aion katsoa ohjaajan muutkin työt, mutta tarvitsen ensin vähän toipumisaikaa.
4 kommenttia:
Oi, Lanthimos! Tuota uusinta en ole nähnyt, mutta Kulmahammas oli karmaiseva ja ihana. The Killing of a Sacred Deer vaikutti minuun melkein yhtä jysäyttävästi. Siinä on muuten lääkäri, sydänkirurgi. Ehkei henkilön ammatin perusteella kannata suositella elokuvaa toiselle, mutta tavallaan silti suosittelen sinulle ja juuri siksi. The Lobster, se tunnetuin, ei jostain syystä hurmannut minua samalla tapaa.
Yksi tuttu elokuvaihminen ja Lanthimos-fani oli nähnyt Sodankylässä tuon sinun katsomasi leffan. Oli pettynyt siihen.
Luulen, että saamme vielä lukea lenkkariromaanin tai -novellin. Ainekset kasassa sinulla jo.
En ole nähnyt tuota Poor Things -elokuvaakaan. Kyllä nyt kiinnostaisi nähdä noita vanhempia. En tiedä miksi ne ovat jääneet minulta katsomatta.
Volter Kilpi oli tiettävästi pahoillaan, kun ei saavuttanut elinaikanaan sen paremmin ymmärrystä kuin lukijoitakaan. Miki Liukkoselle elämä oli menestyksestä huolimatta liian raskas.
Jos haluaa olla lukijana oikein megamasokisti, voi kokeilla Antti Hyryn Aittaa ja/tai Uunia. Jo romaanien nimet kertovat, mistä on kyse. Mistään muusta ei sitten oikeastaan olekaan.
Noh noh, Anonyymi. Hyryyn ei tartu vahingossa. Kun Uunin ottaa käteensä, tietää kyllä, että siinä on kyse vain uunin rakentamisesta ja siksi kaikesta. Joku voi puhua zenistä, toinen kirjailijan lestadiolaisesta taustasta. Minulle Hyryssä on sellaista hiljaista levollisuutta, jota harva löytää kirkostakaan. Luulisin - en kirkoissa niin vieraile. Uunin muuraaminenkin on minulle vierasta. Silti! Pyhyyttä.
Lähetä kommentti