Vein aamulla virtsanäytteen laboratorioon. Laboratoriossa mahdollisuudet asiakkaan kontaktiin henkilökunnan kanssa on minimoitu. Ei näkynyt ketään, jolta voisin kysyä miten menetellä. Aikani ihmeteltyäni pistin Kela-korttini laitteeseen, josta löytyi valikko B, johon pissaputkineni kuuluin.
Seurasin katon rajassa roikkuvaa monitoria, jossa valikon A numerot vaihtuivat vinhaa vauhtia, ja tulihan lopulta B-ihmisen vuorokin, vaikka aloin jo epäillä. Minut pyydettiin huoneeseen, jossa kysyttiin samat asiat, jotka olin jo kirjoittanut lapulle, jonka olin ojentanut laboratorion työntekijälle.
Kävin sairaalan gynekologian poliklinikalla, josta löytyi NEUVONTA. Lasikopissa istui IHMINEN. Lasikopin fasadiin oli puhkaistu asiakkaan ja poliklinikan henkilökunnan väinen kommunikaatioikkuna.
Vastaanotolla minua kohdeltiin ystävällisesti ja empaattisesti. Koko ajan selitettiin, mitä tehdään seuraavaksi. Otettiin kaksi näytettä. Tiesin etukäteen, että se olisi kivuliasta, sillä olin sen jo kertaalleen kokenut. Hoitaja lupasi, että saisin pitää häntä kädestä. En pitänyt. Vaikka kaikki, mitä minulle tehtiin, oli epämiellyttävää, minulle jäi huojentunut olo (olin selvinnyt hengissä).
Olen joskus ajatellut, että tärkeintä on tieto ja taito, mutta yhtä tärkeää on empatia. Erkoistuva lääkäri konsultoi erikoislääkäriä ja sekin tuntui minusta hyvältä. Joudun vielä epämiellyttäviin lisätutkimuksiin, mutta tällä hetkellä olen huojentunut.
Koska en nukkunut poliklinikkakäyntiä edeltävänä yönä kuin pätkittäin, enkä pystynyt syömään aamulla, tuli kotimatkalla huono olo. Selvisiin kotiin, enkä pyörtynyt häpeällisesti Hämeenkadulle. Kokonaisuudessaan hyvä suoritus. Kyllä minusta hyvä asiakas tulee, jos terveydenhuollon palveluja on vielä jatkossakin tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti