Minulle on tullut jonkinlainen kirjoituskauhu. Tämä liittynee osittain tiukkaan ponnistukseen väitöskirjan parissa. Sain vihdoin lähetettyä sen esitarkastajille ja yliopistolle. Toisaalta se liittyy siihen, että tämä osoite on levinnyt aika monelle työkaverille. Itsesensuuri iskee.
Kävin tutkimusvapaan aikana katsomassa elokuvan, jossa kaksi miestä makasi samassa sairaalahuoneessa, molemmille julistettiin kuolemantuomio. Toinen mies oli musta, vähemmän varakas ja mukava ja toinen valkoinen rikas ja vittumainen (Jack Nicholsson tietysti). He alkoivat toteuttaa listaa siitä, mitä haluaisivat vielä tehdä ennenkuin kuolevat. Listassa olivat kaikki matkailun kliseet. Kun he palasivat kotiin, näytettiin kuinka musta mies söi päivällistä perheensä ympäröimänä, toinen mies avasi yksin mikroaterian. Minulle tuli olo, että olisin tuo yksin syövä mies. Heräsin nimittäin yksin äitienpäivään. Oikeasti tytär tulee tänään syömään ja varmaan poikakin soittaa. Lopulta tuo valkoinen vittumainen mies eli yli 80-vuotiaksi niinkuin vittumaiset ihmiset elävät, ihan kiusallaan. Koska kyseessä oli amerikkalainen elokuva, tuo valkoinen mies otti yhteyttä tyttäreensä, johon oli aikoinaan välit menneet poikki. Hän tapasi ensimmäistä kertaa ihanan lapsenlapsensa. Onnellinen loppu siis tietenkin.
Jos itse saisin kuolemantuomion ja elinaikaa 6 kk, en haluaisi matkustaa ympäri maailman. Haluaisin viettää ajan läheisimpien ihmisten kanssa ja mieluiten kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti