perjantai 27. helmikuuta 2009

Sanomalehtiä taksin takapenkillä

Meillä naisilla on kovat ulkonäköpaineet. Kurssikaverini oli kaunis hoikka nainen, joka oli aina mielestään liian lihava. Hän oli menossa treffeille ja otti tabletin nesteenpoistolääkettä päästäkseen eroon "turvotuksistaan". Hän otti vahingossa lääkkeen special muodon, jonka sisältämä lääkemäärä oli moninkertainen. Treffit jäivät väliin kun aika kului vessassa juksemiseen ja juomiseen. Hän pelkäsi kuolevansa, mutta ei kehdannut hakeutua mihinkään saamaan lisänesteytystä.

Sama naisihminen oli uuden miesystävänsä kanssa etelän reisulla. Vatsa ei toiminut matkalla. Hän haki apteekista ummetuslääkettä. Vatsa ei edelleenkään toiminut. Nainen lähti miesystävänsä kanssa bussimatkalle. Bussissa takaisin tullessa alkoi tuntua, että nyt vatsa alkaa toimia. Nainen juoksi hiki pinnassa linja-autoaseman vessaan. Hän ehti ajoissa, mutta ei ehtinyt riisua valkoisia farkkujaan. Taksin takapenkki jouduttiin vuoraamaan sanomalehdillä.

1 kommentti:

Jaanuska kirjoitti...

Onko sanomalehtinaisella edelleen sama miesystävä? Jos on, silloinhan ulkonäköpaineita ei naisella enää tarvitse olla.