lauantai 31. lokakuuta 2009

Sikapuoli

Nukuin viime yönä hyvin, mutta vain sillä kyljellä, johon oli pistetty influenssarokote, sikapuoli oli niin kipeä, ettei sillä voinut maata, vaikka otin illalla tulehduskipulääkkeen ja heti rokotuksen jälkeen parasetamolia. Nukuin illan suussa tunnin verran. Senkin voi laittaa rokotuksen syyksi tai sitten ei. Joku sanoi, että mitä hankalampi paikallisreaktio sen parempi immuniteetti. Nyt vointi on ihan normaali. En uskaltanut lähteä kuitenkaan normaalille aamulenkilleni vaan yritän hoitaa retuperälle jäänyttä vaatehuoltoani.

Katson televisiosta A-talk ohjelmaa, jossa puhuttiin rokotuksesta. Lääketieteelliset asiantuntijat olivat fiksuja. Mitään asiallista keskustelua ei rokotuksen vastustajien kanssa kuitenkaan syntynyt. Vastustajiin kuuluivat ortopedi, joka tuntuu tietävän kaiken kaikesta, vaikka työnä ovat niveliin kohdistuvat leikkaukset, näin ainakin oletan. Toinen vastustaja oli raskaana oleva nainen, joka työkseen kauppaa luontaislääkkeitä. Ymmärrän kyllä hyvin hänen epäilyksensä rokotetta kohtaan, mutta tuntuin, että vastapuolilla ei ollut yhteistä kieltä, keskustelusta tuli mitäänsanomatonta jankkaamista.

Ei kommentteja: